Olavi Laaksonen

suomalainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja

Kaarlo Olavi Laaksonen (26. heinäkuuta 1921 Turku27. lokakuuta 2004 Turku) oli Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 1962–1974.[1][2] Laaksonen oli pelaajaurallaan maalivahti Turun Tovereissa (TuTo) vuoteen 1956 saakka ja toimi samalla joukkueen valmentajana. Hän pelasi 21 A-maaottelussa ja edusti Suomea Helsingin olympialaisissa 1952[3].

Olavi Laaksonen vuonna 1963.
Olavi Laaksosen hauta Turun hautausmaalla.

Vuonna 1962 Laaksonen valittiin Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentajaksi.[2] Maajoukkue pelasi Laaksosen aikana hyvin ja saavutti Pohjoismaiden-mestaruuden vuosina 1964 ja 1966.[4] Sensaationa pidettiin kotivoittoa Espanjasta vuonna 1969.[5] Laaksosen valmennuskaudella maajoukkue pelasi 88 maaottelua, joista se voitti 15 ja pelasi 21 kertaa tasan.[2]

Maajoukkueuransa jälkeen Laaksonen toimi vielä TPS:n valmentajana vuosina 1975–1977. Tuolloin turkulaiset saavuttivat toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa vuonna 1975, ja vuoden 1977 päätteeksi joukkue sai SM-pronssia.[6]

Laaksonen pelasi myös jääkiekkoa ja valmensi muun muassa TuTo:n jääkiekon edustusjoukkuetta kaudella 1959–1960. Käsipallossa hän voitti TUL:n mestaruuksia.

Lähteet

muokkaa
  1. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 203–204, 371. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
  2. a b c Kanerva, Juha ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 311. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7
  3. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 203–204. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
  4. Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 98. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
  5. Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 87, 380. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
  6. Mäki, Heikki & Toivola, Eero: TPS 1922–1982, s. 46, 49–52, 57, 58–60. Määritä julkaisija! ISBN 951-99400-1-4

Aiheesta muualla

muokkaa