Nyköping
Nyköping on entinen kaupunki ja nykyinen Nyköpingin kunnan keskustaajama. Nyköping on myös Södermanlandin läänin pääkaupunki ja kuuluu samannimiseen Södermanlandin historialliseen maakuntaan. Kaupunkitaajama sijaitsee jokisuussa Itämeren rannikolla. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 29 891 asukasta.[1]
Nyköping | |
---|---|
Nyköpingin Stora torget ja kaupungintalo. |
|
Nyköping |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Södermanlandin lääni |
Maakunta | Södermanland |
Kunta | Nyköpingin kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 13,43 km² |
Väkiluku | 29 891 |
– Väestötiheys | 2 225,7 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
Jo 1100-luvulla Nyköping oli huomattava markkinapaikka. Birger Jarl alkoi rakennuttaa sinne Nyköpingshusin linnaa vuonna 1253. Linnan historiasta muistetaan Nyköpingin pidot vuonna 1317. Linna paloi pahoin 1600-luvulla, ja sen raunioista vietiin rakennusaineita Tukholman linnoittamiseen. Merkittäviä rakennuksia ovat myös Pyhän Nikolauksen kirkko ja Allhelgonakyrkan 1200-luvulta.
Nykyään kaupungissa on monipuolista teollisuutta. Ryanairin "Tukholman lennoillaan" käyttämä Skavstan lentoasema sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä kaupungista. Tämä entinen sotilaslentokenttä on Ruotsin kolmanneksi vilkkain lentokenttä. Sitä käyttää myös WizzAir.
Anna Lindh asui 1990-luvulta kuolemaansa asti Nyköpingissä, ja kulki päivittäin junalla Tukholmaan kuten monet muutkin Nyköpingin asukkaat.
Media
muokkaaSanomalehti Södermanlands Nyheter ilmestyy kuudesti viikossa.
Väestönkehitys
muokkaaKaupunginosia
muokkaa
|
|
Kuvia
muokkaa-
Nyköpingin kaupungin vaakuna toimii nykyään koko kunnan vaakunana.
-
Folkungabronin silta.
-
Nyköpinginjokea kaupungin keskustassa.
-
Nyköpingin oikeustalo.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960–2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaaEskilstuna • Flen • Gnesta • Katrineholm • Nyköping • Oxelösund • Strängnäs • Trosa • Vingåker |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |