Norman Lewis Corwin (s. 3. toukokuuta 191018. lokakuuta 2011 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen käsikirjoittaja.

Norman Corwin vuonna 1973.

Corwin syntyi juutalaiseen sukuun Bostonissa Massachusettsissa. Hänen suvussaan on esiintynyt poikkeuksellista pitkäikäisyyttä; sen lisäksi, että Norman Corwin itse vietti 100-vuotispäiväänsä toukokuussa 2010, hänen Emil-veljensä jäi eläkkeelle 98 vuoden iässä ja isä Samuel oli kuollessaan peräti 112-vuotias.[2] Corwinin vanhemmilla oli kaikkiaan neljä lasta.

Corwin aloitti työnsä lehdistössä. Hän muutti vuonna 1936 New Yorkiin ja nousi pian julkisuuteen radiotyöstään. Hänen tunnetuimpia radiokuunnelmiaan on On a Note of Triumph (ensiesitys 8. toukokuuta 1945). Hän kirjoitti myös kaksi Broadway-näytelmää, The Rivarly (1959) ja The World of Carl Sandburg (1960). Vuonna 2005 valmistui Corwinin elämään perustuva Oscar-palkittu dokumenttielokuva A Note of Triumph: The Golden Age of Norman Corwin.

Radio-ohjelmien ja näytelmien lisäksi Corwin teki käsikirjoituksia myös elokuviin, kuten Irving Stonen Vincent van Goghia käsittelevään elämäkerralliseen romaaniin pohjautuva Hän rakasti elämää (1956). Hän oli tästä työstään parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-ehdokas. Hänelle on myönnetty kaksi Peabody Awardia, Emmy-palkinto ja Golden Globe.

Corwinista tuli 12. toukokuuta 1990 Lincoln Collegen kunniatohtori ja vuonna 1993 Radio Hall of Famen jäsen. Vanhuutensa päivinä Corwin asui Los Angelesissa ja luennoi viimeiseen saakka Etelä-Kalifornian yliopistossa. Hän oli vuodesta 1947 naimisissa näyttelijä Katherine Locken (k. 1995) kanssa. Kirjailija Philip Roth sai nuorena vahvoja vaikutteita Corwinin kuunnelmista, kuten myös hänen luomansa hahmo Alex Portnoy.

Lähteet

muokkaa
  1. Latimes.com, abgerufen am 18. Oktober 2011
  2. Norman Corwinnin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.