Esso

yhdysvaltalainen öljy-yhtiö
(Ohjattu sivulta Nobel-Standard)
Tämä artikkeli käsittelee yhtiötä. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Esso on yhdysvaltalaisen ExxonMobil-öljy-yhtiön Yhdysvaltojen ulkopuolella käyttämä toiminimi. Aiemmin nimeä käytettiin polttonesteiden myynnissä myös Suomessa. Nimi Esso juontaa juurensa alkuperäisestä yhdysvaltalaisesta Standard Oil -yhtiöstä (SO = Esso).[1] Suomen maanlaajuisella asemaverkostolla oli noin 15 prosentin markkinaosuus liikennepolttonesteissä. Lisäksi yhtiön toimialoihin kuuluivat muun muassa lämmitysöljy-, nestekaasu-, voiteluaine- ja ilmailupolttoainemyynti. Suomessa toimii edelleen Naantalin voiteluainetehdas, joka valmistaa Esso-tuotteitalähde? ja vie niitä myös ulkomaillelähde?.

Esso
Tunnuslause Tiikeriä tankkiin!
Se ainoa oikea!
Tuotteita sinun ehdoillasi.
Perustettu 1912
Kotipaikka Irving, Texas, Yhdysvallat
Toimiala huoltoasema
Tuotteet polttoaineet
öljyt
Emoyhtiö ExxonMobil
Esson huoltoasema Tampereella vuonna 2007.

Suomen Esso

muokkaa

Suomen Esso perustettiin vuonna 1920 nimellä Nobel-Standard Osakeyhtiö Suomessa - Aktiebolaget Nobel-Standard i Finland. Sen perustajina olivat vuonna 1911 toimintansa aloittanut Nobelin Öljyntuonti Oy ja Suomen Petroleumi & Bensiinikomppania Standard, joka oli yhdysvaltalaisen Standard Oilin tytäryhtiö. Ensimmäisen huoltoasemansa se avasi Helsingissä Hietalahden torilla vuonna 1921, ja 1930-luvun loppuun mennessä niitä oli 39.

Huoltoasemien ylläpidosta vastasi tytäryhtiö Bensiini Oy. Nobel-Standardin bensiinin myynti ylitti petrolin myynnin ensimmäisen kerran vuonna 1928. Vähittäismyynnin lisäksi Nobel-Standard harjoitti maahantuontia, ja sillä oli 16 merivarastoa eri puolilla rannikkoa, lisäksi sisämaassa oli lähes 30 varastoa. Yhtiöllä oli myös omia tankkilaivoja. Vuonna 1938 yrityksen nimi muutettiin muotoon Oy Nobel-Standard Ab.[2][3]

Vuonna 1952 Nobel-Standard vaihtoi nimensä Suomen Essoksi.[2] Vuonna 1954 yhdysvaltalainen emoyhtiö Standard Oil Company osti Nobelin suvun osakkeet, ja Suomen Essosta tuli täysin amerikkalaisomisteinen yhtiö. Tunnetuksi tulleen "Tiikeriä tankkiin" -mainoslauseen tueksi Suomen Esso lahjoitti vuonna 1964 kaksi oikeaa tiikeriä juuri perustetulle Tampereen eläintarhalle, joka toimi nykyisen Tampere-talon paikalla entisellä teurastamolla vuoteen 1972 saakka.[3]

Esso perusti 1960-luvulla motelliketjun Ruotsiin. Tämä eurooppalaiseksi ajateltu ketju ei kuitenkaan ehtinyt Suomeen Esson luovuttua majoitusbisneksestä, mutta Esso-motelleista sai alkunsa Scandic-hotelliketju. Vuonna 1968 Suomen Esso meni mukaan Keski-Suomen maakuntaliiton käynnistämään Rantaloma Oy:hyn, joka puolestaan perusti Rantasipi-hotelliketjun. 1970-luvun puoliväliin mennessä puolet Esso-asemista oli siirtynyt itsepalveluun.[3]

Joulukuussa 2006 Suomen Esson osakekanta siirtyi SOK:n omistukseen, minkä jälkeen SOK myi osan Esson toiminnoista edelleen St1:lle. Lopputuloksena noin 140 Esso-asemasta tuli St1-asemia ja 44 Esso-asemaa muutettiin S-ryhmän ABC-ketjun asemiksi.[4] Osa yrittäjävetoisista asemista on siirtynyt myös muihin ketjuihin. Suomen viimeinen Esso, Laukaan Esso, siirtyi St1:n huoltoasemaksi heinäkuun alussa 2010.[5]

Esso käytti markkinoinnissaan 1990- ja 2000-luvuilla muun muassa sloganeita ”Esso, se ainoa oikea” ja ”Tiikeriä tankkiin!”

Lähteet

muokkaa
  1. History of Esso in the UK ExxonMobil. 18.6.2019. (englanniksi)
  2. a b Oy Esso Ab 1920- (DOC) Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA. Arkistoitu 12.11.2017. Viitattu 17.11.2014.
  3. a b c Vesterinen, Jukka: Huoltoasemakirja, s. 139–145. Helsinki: Alfamer, 2009. ISBN 9789524720861
  4. Kilpailuvirasto: Yrityskaupan hyväksyminen kilpailuvirasto.fi. 17.1.2007. Viitattu 15.12.2007.
  5. Grönholm, Pauliina: Viimeinen Esso vaihtui St1-ketjun huoltamoksi (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 3.7.2010.

Aiheesta muualla

muokkaa