Nikolai Gappojev
Nikolai Akimovitš Gappojev (ven. Николай Акимович Гаппоев, 1897 nykyisen Prääsän piirin Kolatselän kylä – 23. helmikuuta 1938 Petroskoi[1]) oli karjalaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko.
| Nikolai Akimovitš Gappojev | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1897 Kolatselkä, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 23. helmikuuta 1938 Petroskoi, Neuvostoliitto |
| Poliitikko | |
| Puolue | Neuvostoliiton kommunistinen puolue |
Elämäkerta
muokkaaNuoruus ja siirtyminen politiikkaan (1897–1933)
muokkaaNikolai Gappojev syntyi itäkarjalaisen talonpojan perheeseen. Hänen isänsä työskenteli metsänhakkuissa, uittotyömailla sekä Tulemajärven rautatehtaalla ja toimi myöhemmin maanviljelijänä. Nikolai kävi kaksivuotisen venäläisen koulun Salmin Orusjärvellä vuosina 1911–1913. Vuosina 1913–1917 hän opiskeli Petroskoin opettajaseminaarissa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli opettajana Rajakonnun kyläkoulussa. Vuonna 1919 hän liittyi kommunistipuolueeseen.[2]
Vuodesta 1920 lähtien Gappojev työskenteli lastensuojeluosaston ja Aunuksen kihlakunnan kansanvalistusosaston johtajana sekä Vienan Kemin ja Poventsan puoluekomiteoiden sihteerinä. Vuonna 1924 hän osallistui NKP(b):n 13. puoluekokoukseen. Vuonna 1925 hänet nimitettiin Karjalan ASNT:n valistusasiain kansankomissaariksi. Tässä virassa hän mm. johti aikuisten lukutaitokampanjaa ja elokuvatoiminnan kehittämistä.[3]
Vuosina 1928–1929 Gappojev myötäili Neuvosto-Karjalan suomalaisjohtoa vastustanutta karjalais-venäläistä oppositiota ja oli ehdolla NKP(b):n aluekomitean vastaavaksi sihteeriksi. Kustaa Rovion tultua valituksi tähän virkaan vuonna 1929 Gappojevista tehtiin syyllinen ryhmätaistelun syntymiseen.[4] Rangaistukseksi hänet lähetettiin ammattiliittotyöhön Leningradiin, missä hän toimi kolmen vuoden ajan metalli- ja koneenrakennustyöläisten liiton aluekomitean kulttuuriosaston johtajana. Vuonna 1932 hänet lähetettiin NKP(b):n piirikomitean johtajaksi Novgorodiin.[5]
NKP(b):n kaupunkikomitean sihteerinä ja ASNT:n puheenjohtajana (1934–1937)
muokkaaVuoden 1934 alussa Gappojev palasi Petroskoihin, jossa hänet valittiin NKP(b):n kaupunkikomitean sihteeriksi. Samana vuonna hän osallistui puolueen 17. edustajakokoukseen. Sen osallistujista yli puolet joutui myöhemmin Stalinin vainojen kohteeksi. Neuvosto-Karjalan kuudesta kokousedustajasta ammuttiin neljä.[6]
Syyskuussa 1934 Gappojev valittiin Karjalan ASNT:n ammattiliittoneuvoston puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänet lähetettiin Uhtualle puolueen piirikomitean sihteeriksi. ”Pehmeydestä” syytetty Gappojev osallistui puoluekoneiston puhdistamiseen trotskilaisista, Buharinin ”oikeistopoikkeaman” kannattajista ja suomalaisista ”nationalisteista”, kunnes lopulta hänestä itsestään tuli poliittisen vainon uhri.[7][8]
Pidätys ja kuolemantuomio
muokkaaGappojev pidätettiin 14.12.1937 ja tuomittiin kuolemaan 12.1.1938 Neuvostoliiton rikoslain vastavallankumouksellista toimintaa koskevan pykälän 58 perusteella. Hänet ammuttiin Petroskoin lähellä.[1] Gappojevin väitettiin toimineen Suomen vakoilijana vuodesta 1919 lähtien. Häntä syytettiin myös vakoilijaverkoston luomisesta Kalevalan piiriin. Ns. ”Gappojevin ryhmän jutussa” tuhottiin vuosina 1937–1938 useita kymmeniä ihmisiä.[9] Neuvostoliiton korkein oikeus totesi Gappojevin syyttömäksi vuonna 1957.[1]
Gappojev oli naimisissa puoluetyöntekijä Ju.P. Oševenskajan kanssa. Heillä oli kaksi lasta.[10]
Lähteet
muokkaa- Boitšenko, Larisa: Delegat sjezda rastreljannyh. Krajeved Karelii, 1990. Petrozavodsk: Karelija. ISBN 5-7545-0221-4 (venäjäksi)
- Kangaspuro, Markku: Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-213-1
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Vozvraštšonnyje imena. Arkistoitu 17.4.2013. Viitattu 5.9.2010. (venäjäksi)
- ↑ Boitšenko, s. 37–38
- ↑ Boitšenko, s. 38–39
- ↑ Kangaspuro, s. 225–229
- ↑ Boitšenko, s. 40
- ↑ Boitšenko, s. 40–41
- ↑ Boitšenko, s. 41–42
- ↑ Kangaspuro, s. 295, 301, 328
- ↑ Takala, I.: ”Delo Gjullinga-Rovio”. Ih nazyvali KR: Repressii v Karelii 20–30-h godov, 1992, s. 43–44. Petrozavodsk: Karelija. ISBN 5-7545-0520-5 (venäjäksi)
- ↑ Boitšenko, s. 41