Mies, jonka minulle annoit

George Seatonin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1954
(Ohjattu sivulta Mies jonka minulle annoit)

Mies, jonka minulle annoit (The Country Girl) on mustavalkoinen elokuva vuodelta 1954. Se perustuu Clifford Odetsin näytelmään. Elokuvan ohjasi George Seaton. Elokuvassa esiintyy kolme aikansa suurta elokuvatähteä: Bing Crosby, Grace Kelly ja William Holden.

Mies, jonka minulle annoit
The Country Girl
Ohjaaja George Seaton
Käsikirjoittaja George Seaton
Tuottaja William Perlberg
Säveltäjä Victor Young
Kuvaaja John F. Warren
Leikkaaja Ellsworth Hoagland
Tuotantosuunnittelija Hal Pereira
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Levittäjä Paramount Pictures
Netflix
Ensi-ilta 1954
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva voitti aikoinaan kaksi Oscaria: parhaasta näispääosasta (Grace Kelly) ja parhaasta käsikirjoituksesta. Lisäksi se oli ehdolla muun muassa parhaaksi elokuvaksi.

The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]

Bing Crosby on Frank Elgin, alkoholisoitunut entinen laulaja ja näyttelijä joka haluaa takaisin parrasvaloihin, William Holden on Bernie Dodd, teatteriohjaaja joka haluaa Frankin uuteen Broadwayn näytelmäänsä. Grace Kelly taas on Georgie Elgin, Frankin vaimo joka yrittää saada miehensä pystyyn jälleen. Näytelmästä tulee kivikkoinen kokemus kaikille ja Bernie luulee että kaikki ongelmat johtuvat Frankin vaimon omistushalusta, kuten Frank Bernielle uskottelee. Lopulta totuus käy kuitenkin ilmi ja lopulta Bernie ja Georgie huomaavat olevansa rakastuneet toisiinsa ja heidän on tehtävä raskaita valintoja.

Näyttelijät

muokkaa
 Bing Crosby  Frank Elgin  
 William Holden  Bernie Dodd  
 Grace Kelly  Georgia Elgin  

Lähteet

muokkaa
  1. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa