Loimukala
Loimukala on nuotion, avotakan tai muun avotulen loisteessa miedolla lämmöllä kypsennetty kalaruoka. Kalana käytetään yleisimmin rasvaa sisältäviä kalalajeja, kuten fileoitua lohta, kirjolohta, siikaa tai nieriää. Rasvattomammat kalalajit, kuten kuha, ovat vaikeampia loimutettavia, koska ne kuivuvat helpommin.[1]
Valmistus
muokkaaViileässä säilytettyihin, mahdollisimman tasapaksuihin kalafileisiin hierotaan hieman suolaa ja haluttaessa myös muita mausteita, kuten pippuria. Syöjää kohti varataan 150 - 300 grammaa kalaa.[2] Kala voidaan joskus suolata vasta loimuttamisen aikana tai pienemmät kalat vasta loimuttamisen jälkeen sivelemällä fileitä suolavedellä.[3]
Fileet asetetaan laudanpätkille nahka lautaa vasten ja naulataan puutapeilla kiinni lautaan.[2] Rautanaulojen käyttämistä ei suositella, koska ne kuumenevat helposti kypsyttäen ja pehmentäen ympärillään olevan kalan lihan liian nopeasti ja pahimmassa tapauksessa kala saattaa pudota maahan tai nuotioon.[3][4] Leppälautaa pidetään useimmiten parhaana materiaalina, mutta myös muuta lehtipuuta voi käyttää.[2] Lautaan kannattaa porata ennakkoon puutappien mentäviä reikiä sopivin välein.[5] Lauta voidaan asettaa käytettävissä olevan ajan ja halutun valmistustavan mukaan erilaisille etäisyyksille tulesta. Kala voidaan asettaa jopa juuri ja juuri liekkien ulottuville[3], 20–30 senttimetrin[2], tai joskus jopa lähes metrin[4] etäisyydelle liekeistä, esimerkiksi nojaamaan nuotiopaikan reunakiviin, avotakan seinämään tai muuhun tukeen.[2] Mikäli kala on lähellä liekkejä, sitä on valeltava esimerkiksi voilla, jotta sen pinta ei pala.[3] Usein etäisyyttä arvioidaan siten, että oikealla etäisyydellä kättä vielä kärsii pitää tulen lähellä.[2] File suositellaan asetettavaksi pyrstöpuoli ylöspäin, jolloin paksumpi osa filettä on lähempänä tulta ja kala kypsyy tasaisemmin.[3][5] Avotuli pyritään pitämään tasaisena, ja tarvittaessa lautoja voidaan siirtää tai kääntää tasaisen kypsymisen varmistamiseksi.[2] Polttopuuna käytetään myös mieluiten lehtipuita, kuten leppää, raitaa, haapaa, pajua tai koivua. Havupuun käyttäminen saattaa aiheuttaa ruokaan kitkerää makua.[1] Kalan kypsyminen loimussa kestää 15 minuutista jopa tunteihin, olosuhteista ja fileiden paksuudesta riippuen. Kalaa voi välillä kostuttaa valelemalla suolavettä pintaan. Kypsän kalan nahka irtoaa helposti.[2]
Pienempiä kaloja, kuten siikoja, voi myös loimuttaa fileoimattomina. Tällöin kalasta vain poistetaan sisälmykset ja kidukset ja kala huuhdotaan suolavedellä. Kalan pintaan tehdään muutama viilto ja se voidaan loimuttaa esimerkiksi oksan tai muun kepin nokassa sopivalla etäisyydellä nuotiosta.[6] Tämä tapa on käytössä esimerkiksi Tornionjoen Kukkolankoskella.[3] Satakunnassa loimusiikaa kutsutaan ”ristiinnaulituksi siiaksi”[7].
Loimutuslautoja ja muita loimuttamiseen tarkoitettuja apuvälineitä myydään myös valmiina.[1][8] Laudan sijaan voi käyttää halkoa, hiillostamisessa käytettävää halsteria tai muuta lämmönkestävää tasaista kiinnitysalustaa, joka tuetaan pystyasentoon avotulen lähelle. Pohjois-Suomessa käytetään isojen, etenkin lohikalojen, kypsyttämiseen nuotion päälle ripustettavia puisia ritilöitä.[3]
Ruokalajin lisukkeena voi tarjota esimerkiksi samalla avotulella kypsennettyä nuotioperunaa ja vaikkapa valkosipulivoita.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Savustintukku: Loimunuotio, kalanloimutusteline ja tulisija savustintukku.mycashflow.fi. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ a b c d e f g h Loimulohi 18.11.2009. Savon Sanomat. Arkistoitu 17.9.2013. Viitattu 1.12.2012.
- ↑ a b c d e f g Marjatta Honkasalo: Loimu kypsyttää kalan lempeästi Kaleva. 7.7.2005. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ a b Mika Soramäki: Kalassa! Erätulilla. 2011-12. YLE. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ a b Sirpa Lauttamus-Ahola: Kala ui kesällä juhlapöytään www.kaikkijuhlista.fi. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ Loimusiika www.keittotaito.com. 2014. Keittotaito.com. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ Porin päivänä syödään sakeaa ja makeaa. Helsingin Sanomat, 13.10.1975, s. 14. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Mikä ihmeen loimutus? www.loimulasse.fi. 2013. Viitattu 10.5.2014.