Logan (elokuva)
Logan on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, joka pohjautuu Marvel Comicsin suosittuun Wolverine-sarjakuvahahmoon. Se on kolmas Wolverine-elokuva elokuvien X-Men Origins: Wolverine (2009) ja Wolverine (2013) jälkeen sekä X-Men-elokuvasarjan kymmenes osa. Sen inspiraationa toimivat Mark Millarin sarjakuva Old Man Logan sekä hahmon X-23 alkuperätarina. Elokuvassa vanhentunut Wolverine lähtee viimeiselle seikkailulleen. Elokuvan ohjaa James Mangold ja pääosissa näyttelevät Hugh Jackman, Patrick Stewart, Richard E. Grant, Boyd Holbrook, Stephen Merchant ja Dafne Keen. Logan sai ensi-iltansa Berliinin 67. elokuvajuhlilla 17. helmikuuta 2017. Yhdysvalloissa ja Suomessa se sai ensi-iltansa 3. maaliskuuta 2017.
Logan | |
---|---|
Ohjaaja | James Mangold |
Käsikirjoittaja |
|
Tarina | James Mangold |
Perustuu | Roy Thomasin, Len Weinin ja John Romita, Sr.:n sarjakuvahahmoon Wolverine |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Marco Beltrami |
Kuvaaja | John Mathieson |
Leikkaaja |
Michael McCusker Dirk Westervelt |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
Marvel Entertainment TSG Entertainment Kinberg Genre The Donners’ Company |
Levittäjä | 20th Century Fox |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 137 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 97 miljoonaa dollaria[1] |
Tuotto | 619 miljoonaa dollaria[1] |
Edeltäjä | Wolverine |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Juoni
muokkaaOn vuosi 2029 ja uusia mutantteja ei ole syntynyt jo 25 vuoteen. James ”Logan” Howlett työskentelee limusiinin kuljettajana Texasissa. Hän on kuitenkin menettänyt parannuskykynsä ja alkanut sen vuoksi ikääntyä nopeasti sekä kärsiä adamantium-myrkytyksestä. Hän myös huolehtii yhdessä Calibanin kanssa professori Charles Xavierista, joka on Alzheimerin taudin vaikutuksesta menettänyt kykynsä hallita telepatiakykyään. Eräänä päivänä Logan tapaa Alkali-Transigenille työskentelevän sairaanhoitaja Gabriela Lopezin, joka pyytää Logania viemään hänet ja 11-vuotiaan Lauran Pohjois-Dakotassa sijaitsevaan ”Edeniin”.
Transigenin turvallisuuspäällikkö Donald Pierce ja hänen kätyrinsä Raatelijat tappavat Gabrielan, mutta Logan, Xavier ja Laura pääsevät täpärästi pakoon. Caliban joutuu vangiksi, ja hänet pakotetaan auttamaan kolmikon jäljittämisessä. Logan ja Xavier saavat tietää Lauran olevan alun perin tohtori Zander Ricen johtaman projektin ”X-23” koekappale, jolle aiottiin tehdä eutanasia projektin ”X-24” valmistumisen jälkeen. Gabriela oli auttanut useat muut koekappaleet pakoon ennen kuin oli tehnyt saman myös Lauralle, joka oli luotu keinotekoisesti Loganin DNA:n avulla.
Oklahoma Cityssä Raatelijat löytävät kolmikon, mutta Xavier saa kohtauksen ja halvaannuttaa takaa-ajajat, jotka Logan tappaa. Kolmikko auttaa Munsonien perhettä, jotka vastapalveluksena tarjoavat näille lepopaikan ja ruokaa. Kun Logan ja Will Munson lähtevät korjaustöihin vedenhuoltolaitokselle, Xavier muistelee Westchesterissä tappaneensa kohtauksen kourissa lukuisia Ryhmä-X:n jäseniä ja lukuisia siviilejä Loganin näköisen miehen hyökätessä. Mies oli todellisuudessa Loganin murhanhimoinen klooni X-24, joka saapuu paikalle Ricen ja Raatelijoiden kanssa. X-24 murhaa Willin perheen ja haavoittaa kuolettavasti Xavieria. Caliban uhraa itsensä räjäyttämällä käsikranaateilla pakettiauton, jossa oli vankina. Perheensä kuolemasta katkeroitunut Will yrittää tappaa sekä X-24:n että Loganin, mutta kuoleekin itse nopeasti haavoihinsa.
Logan ja Laura hautaavat Xavierin ja saapuvat ”Edeniin”, jota vartioivat Rictor ja muut Transigenilta paenneet koekappaleet. Logan saa tietää näiden aikeista matkata Kanadan rajan yli ja jättää joukkion näiden aloitettua matkansa. Logan havaitsee kuitenkin lasten joutuvan Ricen ja Raatelijoiden armottoman takaa-ajon kohteeksi ja alkaa vihan siivittämänä saavuttaa takaa-ajajia. Kun Logan injektoi itseensä kaiken mutanttilääkkeen, joka palauttaa hänen paranemiskykynsä menneiden vuosien tasolle, ei kyborgisotilaista ole pienintäkään vastusta. Taistelun aikana Rice paljastaa isänsä olleen yksi Ase X -ohjelman tiedemiehistä, jotka Logan oli vuosia sitten tappanut, ja kuinka Transigen tappoi mutantit muuntelemalla ruokia ja juomia. Raivostunut Logan tappaa Ricen ennen kuin Pierce vapauttaa X-24:n. Lapset tappavat sekä Piercen että loput Raatelijat.
Logan ja Laura kohtaavat taistelussa X-24:n, joka lävistää Loganin terävään oksaan. Lopulta Laura ampuu X-24:n adamantium-luodilla. Ennen kuolemaansa Logan neuvoo Lauraa olemaan koskaan ryhtymättä aseeksi, joksi Transigen hänet loi. Lapset hautaavat Loganin, mutta ennen lähtöään rajan yli Laura kääntää haudan ristin vinoon, muodostaen siitä X-kirjaimen.
Rooleissa
muokkaaHugh Jackman | … | Logan / Wolverine, X-24 |
Patrick Stewart | … | Charles Xavier / Professori X |
Boyd Holbrook | … | Donald Pierce |
Stephen Merchant | … | Caliban |
Richard E. Grant | … | Zander Rice |
Dafne Keen | … | Laura / X-23 |
Eriq La Salle | … | Will Munson |
Elise Neal | … | Kathryn Munson |
Doris Margado | … | Maria |
Elizabeth Rodriguez | … | Gabriela Lopez |
David Kallaway | … | Danny Rhodes |
Han Soto | … | Valet |
Krzysztof Soszynski | … | Mohawk |
Tuotanto
muokkaaEsituotanto
muokkaaMarraskuussa 2013 20th Century Fox oli aloittanut neuvottelut kolmannesta Wolverineen pohjautuvasta elokuvasta. James Mangold neuvotteli elokuvan käsikirjoittamisesta ja Lauren Shuler Donner palasi tuottajaksi.[2] Mangold kertoi tuolloin elokuvan perustuvan muihin sarjakuvista tuttuihin Wolverine-tarinoihin, ja että se toteutettaisiin X-Men: Apocalypsen jälkeen.[3][4] Hugh Jackmanin ilmoitettiin palaavan Wolverinen rooliin ja David James Kelly palkattiin käsikirjoittajaksi.[5]
Helmikuussa 2015 Patrick Stewart vahvisti olevansa mukana elokuvassa.[6] Helmikuussa 2015 Jackman sanoi haluavansa näytellä Wolverinea kuolemaansa asti,[7] mutta 28. maaliskuuta 2015 Jackman julkaisi Instagramissa viestin: ”Wolverine… One Last Time.”[8] Jackman vihjaili elokuvan olevan sovitus tarinasta Old Man Logan, minkä myös sarjakuvan kirjoittaja Mark Millar vahvisti.[9] Elokuussa 2015 Stewart paljasti, että hänellä on elokuvassa merkittävä rooli.[10] Tammikuussa 2016 Jackman vahvisti käsikirjoituksen olevan melkein valmis, mutta ei tiennyt milloin kuvaukset alkaisivat.[11] Helmikuussa 2016 Liev Schreiber, joka näytteli Victor Creedia / Sapelihammasta elokuvassa X-Men Origins: Wolverine, kertoi neuvotelleensa rooliin palaamisesta.[12] Huhtikuussa 2016 Boyd Holbrook valittiin näyttelemään Wolverinen kanssa vastakkain päätyvän suuryrityksen kovaotteista turvallisuuspäällikköä,[13] kun taas Richard E. Grant valittiin näyttelemään hullua tiedemiestä.[14] Saman kuukauden aikana Simon Kinberg ilmoitti elokuvan sijoittuvan tulevaisuuteen.[15] Kuukauden lopulla Stephen Merchant valittiin tuolloin vielä tuntemattomaan rooliin.[16] Toukokuussa 2016 Eriq La Salle ja Elise Neal valittiin niin ikään tuntemattomiin rooleihin.[17][18]
Kinberg sanoi elokuvan "sijoittuvan tulevaisuuteen, ja kuten te ja muut olette raportoineet, se on R-ikärajoitettu elokuva. Se on väkivaltainen, tavallaan kuin lännenelokuva. Se on vain siisti, erilainen elokuva."[19]
Kuvaukset
muokkaaMaaliskuussa 2015 Mangold ennakoi, että kuvaukset alkaisivat "ensi vuoden alussa".[20] 9. toukokuuta 2016 Kinberg ilmoitti kuvausten alkaneen.[19] Lisäksi toukokuussa Elizabeth Rodriguez oli neuvotteluissa näyttelijäkaartiin liittymisestä.[21] Elokuun 2016 lopulla kuvaukset päättyivät.[22][23] 31. joulukuuta 2016 Mangold julkisti Twitter-tilillään, että elokuvien Wolverine ja Klo 15:10 lähtö Yumaan säveltäjä Marco Beltrami säveltäisi myös Loganin, joka olisi näin kolmas Mangoldin ja Beltramin yhteistyö.[24] Aiemmin elokuvan säveltäjäksi oli raportoitu Cliff Martinez.[25]
Julkaisu
muokkaaLokakuussa 2016 Jackman julkisti elokuvan virallisen nimen olevan Logan.[26] Elokuva sai ensi-iltansa 3. maaliskuuta 2017.[27]
Arvostelut
muokkaaHelsingin Sanomat Mikko-Pekka Heikkinen |
[28] | |
Hufvudstadsbladet Krister Uggeldahl |
[29] |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Logan (2017) Box Office Mojo. Viitattu 27.3.2018. (englanniksi)
- ↑ Fleming, Mike Jr.: James Mangold, Hugh Jackman Sinking Claws into Another 'The Wolverine' Film Deadline.com. 5.11.2013. (englanniksi)
- ↑ Philbrick, Jami: IAR Exclusive Interview: Director James Mangold Talks 'The Wolverine' Unleashed Extended Edition Blu-Ray, Alternate Ending, and 'The Wolverine 2' IAmRogue.com. 20.11.2013. Arkistoitu 14.10.2014. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Douglas, Edward: The Wolverine Sequel to Film After X-Men: Apocalypse superherohype.com. 16.3.2014. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Fleming, Mike Jr.: Fox Sets David James Kelly To Script Next 'Wolverine' Deadline.com. 21.3.2014. Arkistoitu 22.3.2014. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Patrick Stewart raves about Portland while discussing his new film 'Match' oregonlive.com. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Perry, Spencer: Hugh Jackman Wants to Continue Playing Wolverine Until He Dies superherohype.com. 21.2.2015. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Perry, Spencer: Hugh Jackman Teases ‘One Last Time’ as Wolverine comingsoon.net. 28.3.2015. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Mark Millar Explains How a Wolverine: Old Man Logan Movie Could Work Without Marvel Studios Characters
- ↑ Nemiroff, Perri: Patrick Stewart Confirms Professor X is in ‘Wolverine 3′ collider.com. 14.8.2015. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Goldberg, Matt: ‘Wolverine 3’ Script Update from Hugh Jackman collider.com. 27.1.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Bell, Crystal: Will Liev Schreiber Reprise 'Old Man Sabretooth' in Wolverine 3? MTV. 29.2.2016. Arkistoitu 7.4.2017. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Patten, Dominic: ‘Wolverine 3’ Sets ‘Narcos’ Boyd Holbrook As Chief Villain Deadline.com. 8.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Kit, Borys: 'Wolverine 3' Finds Its Mad Scientist (Exclusive) The Hollywood Reporter. 26.4.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ When Will Wolverine 3 Be Set? Here's What We Know Cinema Blend. 12.4.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Hipes, Patrick: Stephen Merchant To Star With Hugh Jackman In ‘Wolverine 3’ Deadline.com. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Kroll, Justin: Eriq Lasalle Joins Cast of ‘Wolverine 3’ Variety. 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Kroll, Justin: Elise Neal Joins ‘Wolverine 3’ Variety. 5.5.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Adam, Chitwood: Wolverine 3 Has Started Filming; Simon Kinberg Confirms R-Rating, Says It’s a Violent, "Different Wolverine" Collider.com. 9.5.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Filming begins early 2016 Twitter. Viitattu 5.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Sneider, Jeff: ‘Wolverine 3’ Poised to Add ‘Fear the Walking Dead’s’ Elizabeth Rodriguez (Exclusive) TheWrap. 19.5.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Timberlake, Braxter: Wolverine 3 Wraps Up Filming in New Mexico ScreenRant. 19.8.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ EXCLUSIVE: Hugh Jackman Earned Cool Dad Points Working With Zac Efron and Zendaya
- ↑ Marco Beltrami to Score James Mangold’s ‘Logan’ | Film Music Reporter Film Music Reporter. 31.12.2016. Viitattu 1.1.2017. (englanniksi)
- ↑ Cliff Martinez to Score James Mangold’s ‘Wolverine’ Sequel Film Music Reporter. 1.7.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ The next Wolverine solo movie is titled Logan Empire. 5.10.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Fox has scheduled an UNTITLED WOLVERINE film for wide release on March 3, 2017. twitter.com. Viitattu 5.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Heikkinen, Mikko-Pekka: Wolverine ja ahmanpenikka. Helsingin Sanomat, 3.3.2017, s. B 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Uggeldahl, Krister: Wolverines sista strid. Hufvudstadsbladet, 3.3.2017, s. 23. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)