Leni Katajakoski
Leni Irmeli Katajakoski (ent. Kuningas, myöh. Lartio; 28. syyskuuta 1935 Tampere – 12. huhtikuuta 2020 Helsinki[1][2]) oli suomalainen näyttelijä.[3]
| Leni Katajakoski | |
|---|---|
 Leni Katajakoski vuonna 1954 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Leni Lartio |
| Syntynyt | 28. syyskuuta 1935 Tampere |
| Kuollut | 12. huhtikuuta 2020 (84 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Martti Kuningas Esko Lartio |
| Lapset | Kristiina Kuningas |
| Sukulaiset | Iida Kuningas (tyttärentytär) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1954– |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Ura
muokkaaLeni Katajakoski ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 1954 Miss Suomi -kilpailuissa sijoituttuaan kilpailun voittajan Yvonne de Bruynin perintöprinsessaksi tittelillä ”Elokuvatyttö”.[4] Siitä alkoi Katajakosken ura elokuvissa.
Katajakoski esitti suomalaisissa elokuvissa usein sekä tyhjäpäisiä että nokkelia vaaleaverikköjä. Hänen ensimmäinen elokuvatyönsä oli pieni rooli vuoden 1954 Putkinotkossa. Parissa seuraavassa elokuvassa hänellä oli näkyvämpi sivurooli. Vuonna 1957 Ville Salmisen ohjaamassa elokuvassa Taas tyttö kadoksissa! Katajakoski esiintyi jo yhtenä pääosanesittäjistä. Sen jälkeen alkoi Katajakosken ja Aarne Tarkaksen yhteistyö useissa komedioissa.
Vuonna 1959 Katajakoski nähtiin vuoden suosikkielokuvan Yks’ tavallinen Virtanen sekä Maunu Kurkvaaran Patarouvan romanttisena sankarittarena. Seuraavana vuonna olivat vuorossa Ville Salmisen komedia Oho, sanoi Eemeli ja Kaks’ tavallista Lahtista sekä vielä Tarkaksen komedia Opettajatar seikkailee. Elokuvassa Katajakoski esittää lyseon opettajatarta, joka joutuu vaikeuksiin Tommi Rinteen näyttelemän taidemaalarin maalattua hänestä alastonkuvan.
Vuoden 1961 elokuvia olivat Tarkaksen Minkkiturkki ja Veikko Itkosen Mullin mallin, jossa Katajakoski oli ainoa naisnäyttelijä. Suomalaisen elokuvateollisuuden hiipuessa 1960-luvun puolivälissä Katajakoski siirtyi näyttelemään televisioelokuvissa ja -sarjoissa.
Katajakosken tunnetuin ja kiitetyin roolisuoritus oli vuoden 1975 televisioelokuvassa Simpauttaja, jossa hän näytteli Juuli Taivaista. Sen jälkeen hän esiintyi elokuvissa Luottamus, Viimeinen savotta ja Jäniksen vuosi. Vielä 1990-luvulla hänet nähtiin elokuvissa Isältä pojalle ja Liian paksu perhoseksi.
Ansiokkaan ja monipuolisen elokuvauran lisäksi Katajakoski teki pitkän päivätyön maakuntateattereissa ja vieraili muun muassa Teatteri Jurkassa ja Pyynikin kesäteatterissa. Vuodesta 1978 hän oli kiinnitettynä Seinäjoen Kaupunginteatteriin, ja kiinnitys jatkui 1990-luvulle asti.
Katajakoski kuoli huhtikuussa 2020 saman vuoden tammikuussa diagnosoituun syöpään.[1] Hänen tuhkansa on siroteltu Maunulan uurnalehtoon Helsinkiin.[5]
Yksityiselämä
muokkaaLeni Katajakoski oli kahdesti naimisissa: näyttelijä Martti Kuninkaan ja ekonomi Esko Lartion kanssa. Katajakosken tytär oli näyttelijä Kristiina Kuningas, ja tyttärentytär on näyttelijä Iida Kuningas.[1]
Filmografia
muokkaa
|
|
Lähteet
muokkaa- Mikkonen, Timo T. A.: Suomen kauneimmat: Missivuodet 1931–2000. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-02464-4-1
- Suomen kansallisfilmografia 5–6. VAPK, 1991.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Tähtivaara, Sarianne: Simpauttaja-elokuvan tähti Leni Katajakoski on kuollut – ”Harva saa sellaisen elämän elää.” Iltalehti. 14.4.2020. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 14.4.2020.
- ↑ Pajukallio, Arto: Leni Katajakoski 1935–2020. (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 16.4.2020. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 21.4.2020. Viitattu 17.4.2020.
- ↑ a b Leni Katajakoski Elonetissä.. Viitattu 18.2.2018.
- ↑ Salonen, Erkki (toim.): Mitä Missä Milloin 1955, s. 336. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
- ↑ Leeni Irmeli Katajakoski 1935-2020 Hautahaku. Viitattu 27.11.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leni Katajakoski Wikimedia Commonsissa
- De Rybel, Seija & Yli-Ojanperä, Elina: Yvonne de Bruyn, Miss Suomi 1954 Yle Elävä arkisto. 8.9.2006 (päivitetty 15.7.2021).