Läntinen Pitkäkatu 20

Alvar Aallon piirtämä kerrostalo Turussa

Läntinen Pitkäkatu 20 on Alvar Aallon vuonna 1928 piirtämä kerrostalo Turussa Läntisen Pitkäkadun varrella. Se tunnetaan myös Standardivuokratalona ja Tapani-talona[1]. Se on Helena Soiri-Snellmanin mukaan maan ensimmäinen funktionalistinen rakennus ja mielenkiintoinen myös rakennustekniikkansa takia. Läntinen Pitkäkatu 20 kuuluu Aallon Turun vuosiin (1927–1933), jolloin hän suunnitteli myös Lounais-Suomen Maalaistentalon, Turun Sanomien toimitalon, Paimion parantolan ja Viipurin kirjaston.

Standardivuokratalo syksyllä 2013.

Tässä seurassa Läntinen Pitkäkatu 20 vaikuttaa välityöltä.[2] Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä tekijöillä oli visionsa. Talo muurattiin rakennusmestari Juho Tapanin kehittämistä standardoiduista, valetuista betonielementeistä, niin sanotuista tapanintiilistä, joista odotettiin rakennusteknistä läpimurtoa. Standardoituja olivat myös talon ikkunat, ovet ja kaiteet. Aalto puolestaan halusi luoda kuohuvan 1920-luvun kaupunkilaisille uuden aikakauden koteja ja pyrki samalla määräämään, miten ihmiset kodeissaan eläisivät. Tarkoituksena oli, että asukkaat jopa hankkisivat koteihinsa Aallon piirtämät huonekalut. Talon piti olla mallina kokonaiselle sarjalle samanlaisia. Jatkohankkeet kuitenkin raukesivat, kun maailmanpula vei rakentajan konkurssiin.

Julkisivu

muokkaa

Katujulkisivussa Aalto käytti funktionalismia vain vaakasuuntaan käännetyissä ikkuna-aukoissa, muilta osin hän pitäytyi vielä klassismiin.[2] Pihajulkisivu nauhaikkunoineen, parvekkeineen ja korostettuine savupiippuineen on sen sijaan puhdasta funktionalismia; se näkyy parhaiten Puolalanpuiston läntiseltä laelta.

Huoneistot

muokkaa

Kolmiportaisessa talossa on viisi liikehuoneistoa ja 34 asuinhuoneistoa. Yleisin huoneistotyyppi on kaksi huonetta, halli ja keittiö, mutta keskimmäisessä portaassa on kahdeksan herrasväen asuntoa: kolme huonetta, halli, keittiö ja apulaisen huone. Kaikki ovat läpitalon-huoneistoja. Talossa on myös neljä yksiötä, joiden ikkunalliset makuualkovit olivat aikoinaan erikoisuuksia. Erikoisia ovat myös ylimmät huoneistot, koska Aalto joutui rakennusmääräysten takia taittamaan kuudennen kerroksen pelkästään pihanpuoliseksi. Tämän takia näihin huoneen ja keittiön asuntoihin muodostui ylisuuri, ikkunaton halli, joka toki soveltui olohuoneeksi. Asuntopulan aikana 1940- ja 1950-luvulla nämä asukkaat välttyivät viranomaisten määräämiltä pakollisilta alivuokralaisilta, koska hallia ei laskettu huoneeksi.

Poika- ja nuoruusvuotensa talossa asunut kirjailija Lasse Raustela on ikuistanut sen palkitussa Taivaansavut-sarjassaan.

Lähteet

muokkaa
  • Mikko Aaltonen: Alvar Aalto ja kaupunkielämä. Turun Sanomat, 28.10.1997.
  • Kari Peltonen: Nousu maineeseen alkoi Turusta. Turun Sanomat, 25.1.1998.
  • Maistraatin rakennuspiirustukset, Turun kaupunginarkisto (Arkistoitu – Internet Archive).
  • Carola Rosengren: Asumisen uusi elementti – Alvar Aallon Standardivuokratalo Läntinen Pitkäkatu 20. Taidehistorian proseminaari, Turun yliopisto 2.3.1998.

Viitteet

muokkaa
  1. Turun Sanomien toimitalo, Maalaistentalo ja Standardivuokratalo 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 2.3.2021.
  2. a b Lasse Raustelan haastattelu 12.12.2008lähde tarkemmin?

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Lasse Raustela: Auringonlaskun katu – Poika elää maisemaansa. Turku: omakustanne, 2011.