L'Étrange Défaite

L'Étrange Défaite. Témoignage écrit en 1940 (Merkillinen tappio. 1940 kirjoitettu todistus) on ranskalaisen historioitsijan Marc Blochin vuonna 1940 kirjoittama teos toisen maailmansodan taistelusta Saksan ja Ranskan välillä. Bloch itse osallistui kahteen maailmansotaan. Tässä kirjassa hän ei kerro henkilökohtaisista sotamuistelmistaan, vaan pyrkii objektiiviseen Ranskan antautumisen syiden ymmärtämiseen. Koska hän kirjoitti kirjan sodan aikana, L'Étrange Défaite on eräänlainen kirjoittajan omiin kokemuksiin pohjautuva raportti tapahtuneesta.

L'Étrande Défaite-teoksen ensimmäisen painoksen kansi vuodelta 1946.

Syntyvaiheet

Bloch kirjoitti teosta vuonna 1940 heinäkuusta syyskuuhun, ja teoksen julkaisi kustannusliike Franc-Tireur (Tarkka-ampuja) vuonna 1946 eli kaksi vuotta sen jälkeen kun Gestapo oli teloittanut Marc Blochin. Kasikirjoituksen Bloch kätki sen tohtori Pierre Canquen taloon Clermont-Ferrandissa. Saksalaisten partio, joka oli asettunut rakennukseen, löysi käsikirjoituksen, mutta sen sisältö ei herättänyt miehittäjien mielenkiintoa. Näin Pierre Conque saattoi ottaa sen haltuunsa ja kätkeä sen rakennuksen puutarhaan. Vapautuksen jälkeen käsikirjoitus luovutettiin Marc Blochin perheelle julkaistavaksi.

Teksti

Hitler (käsi lonkalla) ja hänen kenraalinsa kokoontuneina marsalkka Fochin muistomerkillä juuri ennen aselevon allekirjoitusta.

Tämä kirja voidaan nähdä todisteena tapahtumasta. Se koostuu kolmesta yhtäläisestä osasta. Johdannon sijaan Bloch kirjoittaa luvussa ”Présentation du témoin” henkilökohtaisesta asemastaan ja toiminnastaan vuoden 1940 taistelun aikana. Nämä todistelut ovat koko teoksen ydin ja niistä kerrotaan luvussa ”La dépossition d'un vaincu”. Tässä teoksen osassa Bloch analysoi Ranskan armeijan puutteita ennen sotaa ja lyhyen sodan aikana. Kirjan viimeisessä luvussa ”Examen de conscience d'un Français” hän kokoaa ja sommittelee yhteen aiemmin mainitsemansa puutteet sodankäyntitaktiikassa ja kirjoittaa ranskalaisen yhteiskunnan identiteetistä sotien välisenä aikana.

Voitetun todistus

Saksalaisten voitonparaati 1940 katsojista tyhjällä avenue Fochillä Pariisissa

Marc Blochin analyysi tapahtumista lähtee Ranskan armeijan perusteista, ja se kohoaan aina kaikkein armeijan ja tasavallan korkeimmalle tasolle, joilla on ollut korkein vastuu asioista ja tapahtumista.

Tapoihinsa piintynyt armeija

Marc Bloch paljastaa kaikkein ensimmäiseksi armeijan byrokraattisen luonteen ja liittää siihen vielä rauhan aikana omaksutut tavat: eritoten ”kauniisti tehtyjen papereiden kultin”, mutta myös ”pyrkimyksen olla loukkaamatta tai suututtamatta ylempiä päättäjiä, joko nykyisiä tai tulevia”. Nämä tavat johtivat vastuun hajoamiseen liian monelle eri hierarkian tasolle, kuten myös käskyjen toimeenpanon myöhästymiseen. Tämän kaiken syynä hän näkee Ranskan armeijan ikärakenteen, joka oli aivan liian korkea ja vain hitaasti uusiutuva. Varsinkin kun vastassa oli paljon nuorempi Saksan armeija.

Tämä byrokraattinen organisaatio oli, Blochin mukaan, kouluttanut myös omat upseerinsa, jotka perinteen mukaisesti pyörinä teorian ja traditioiden kultin ympärillä. Keskeisin tämän alana kasvattaja oli Sotakorkeakoulu, jota Marc Bloch oli kieltäytynyt suorittamasta ja siksi hän ei voinut kohota armeijan arvoasteikossa kapteenia korkeammaksi. Ottaen perustakseen ensimmäisen maailmansodan kokemukset, niin tämän koulun keskeisin oppirakennelma korosti tykistön suurta merkitystä, kun vastassa olisivat olleet moottoroidut yksiköt, esimerkeiksi panssarivaunut ja lentokoneet. Sotakorkeakoulussa näitä pidettiin liian raskaina ja vaikeina liikutella. Samoin strategian opetus perustui teoreettiselle taistelukosketuksen säännölle, joka oli elegantti ja abstrakti rakennelma ja jota ei kokeiltu käytännön harjoituksissa. Lisäksi tämä opetus oli yhdistetty salaisuuksien kulttiin, joka hidasti ja vaikeutti informaation kulkua, sekä komentajakulttiin, joka oli reaktiota siihen mitä oli koettu sodassa vuosina 1916 ja 1917.

Yhdistelmä, jonka muodostivat byrokratia ja tiukka äkseeraus, aiheuttivat täydellisen epäjärjestyksen, sillä kolme toisiaan seurannutta kapteenia, joka muutaman kuukauden aikana oli samassa virassa, sekä eritoten vakava puutteellisuus sekä miesten että materiaalin hallinnossa. Sotilaat asuvat huonosti ja ennen kaikkea heidän tulee siirtyä vaikka heidän kyvyistään ole täyttä tietoisuutta. Näin heidän energiansa kuluu edestakaisin marssimiseen. Tämän lisäksi oli puute sotilaallisesta materiaalista, varsinkin kun vastassa oli hyvin varusteltu saksalainen armeija. Puute oli määrällinen, sillä sotilasbudjetti oli haihtunut raja-alueen linnoitustöihin eli Maginot-linjaan, joka kuitenkin jätti oven avoimeksi pohjoisesta tulevalla invaasiolle. Myös keskittämisen puute on oli merkityksellinen ongelma, sillä esimerkiksi panssarivaunut oli hajotettu eri puolilla maata sijaitseviin yksiköihin ja tämä puolestaan teki kaikki todelliset armeijan liikkeet mahdottomiksi. Nopeasti tämä kentällä ollut sekasotku ulottui armeijan kaikille tasoille ja upseeriston liian nopean vaihtumisen tähden, jotka eivät edes osanneet tehtäviään, ja välinpitämättömyys paikallisista olosuhteista sekä yleensä dokumenteista, jotka byrokraattisessa kontekstissa lopullisesti halvaannutti Ranskan armeijan.

Tiedustelun toimimattomuus

Useimmiten armeija nuukahtaa kun se ei tiedä missä vihollinen on. Marc Bloch soimaa täten erityisesti tiedustelupalvelujen riittämättömyyttä Ranskan armeijassa. Se on Blochin mielestä seurausta armeijan huonosta organisoinnista. Hän oli vastuussa kapteenina yksikköjen polttoainehuollosta ja hän sai tässä tehtävässä vastaanottaa vain puutteellisia informaatiolehdyköitä, joissa oleellinen oli luokiteltu niin salaiseksi, että se oli tarkoitettu vain kaikkein korkeimmalla hierarkian tasolle. Kokonaisuudessaan tiedon kulkemisen väylä oli liian monipolvinen ja pitkä ja se oli useimmiten jo muuttunut käyttökelvottomaksi kun se saapui henkilölle, jonka olisi pitänyt toimia ohjeiden mukaisesti.

Näin oli mahdotonta tietää millainen oli toteutettavan käskyn suorittamisen hetki, ja tämä johti puolestaan erilaisiin vastatoimintoihin, kuten Meusen ja Sedanin armeijoiden vetäytymiset osoittivat sillä näiden osa oli sitoutunut Belgian alueelle. Tämän tilanteen tähden, jokainen armeijakunta ja jopa melkein jokainen upseeri, mukaan lukien myös Marc Bloch itse, rakensi oman tiedustelujärjestelmänsä. Tämä puolestaan johti tuhoisaan tiedustelukilpailuun, johon liittivät vielä vähäiset kontaktit eri asteisten armeijayksiköiden ja upseerien välillä ja eri komentoportaissa. Näin upseerit eivät joskus tienneet edes sitä missä heidän omat joukkonsa olivat.

Tiedustelupalvelut aliarvioivat Saksan armeijan laajuuden ja liikkuvuuden, ja näin tiedustelu lähetti päivittäin paikkoihin, jotka saksalaiset olivat jo vallanneet. Bloch korostaa erityisesti kroonista kyvyttömyyttä arvioida saksalaisten liikkuvuuden nopeutta kuten myös panssarivaunujen ja lentokoneiden lukumäärää. Ranskalaiset olivat niin täynnä tykistönsä ja kanuunoidensa erinomaisuutta, että muu ajattelu oli jopa mahdotonta. Tämä tiedustelun toimimattomuus tuli suurena yllätyksenä armeijan sotilasjohdolle.

Komentovastuu

"Olemme kärsineet uskomattoman tappion. Kenen syy? Parlamentaarisen järjestelmän, sotilasyksiköiden, englantilaisten, viiden kolonnan, vastaavat kenraalimme. Kaikkien muiden yhdessä, paitsi ei heidän".

Marc Blochin syytöspuhe Ranskan armeijan pääesikuntaa vastaan on harvinaisen kovaa tekstiä. Hän korostaan ensiksi auktoriteettikriisiä. Suuret päälliköt eivät halunneet vaihtaa yhteistyökumppaneitaan ja vaalivat huolellisesti komentoportaan ja suoritusportaan välistä eroa. Hän huomauttaa erityisesti komentoportaan epäyhtenäisyydestä ja kuinka päälliköt nauttivat täydellistä vapautta rangaistuksista, kun sitä vastoin alaisia rangaistaan kovalla kädellä pienistäkin virheistä. Tämä tilanne oli johtanut päälliköiden vastuuntunnottomuuteen ja he voivat väistää kaikki heille tarjotut tilaisuudet uusiin ratkaisuihin. Ylenemisjärjestelmä korostaa ikää ennen pätevyyttä ja sen tekee erityisen hankalaksi upseereiden alhainen keski-ikä. Johdon koordinaatio katosi johtajien keskinäiseen taisteluun ja monenlaiseen kilpailuun esikuntien ja armeijayksiköiden välillä.

Liittolaiset

Oman armeijaosastonsa kautta Marc Bloch oli usein yhteydessä liittolaisarmeijoihin, ja hän veti tilanteesta synkät johtopäätökset. Hän korostaan ennen muuta sotilaiden ja alueen väestön keskinäisiä toimeentulovaikeuksia.

Britit olivat palkkasotilaita ja heidän käyttäytymisensä oli onnetonta. He olivat "ryösteleviä" ja "irstaita" sotilaita. Tämä vahvisti vain maaseutuväestön ennakkoasenteita, he inhosivat sotilaita ja heidän anglofobinen mielensä täyttyi historiallisilla yhteyksillä. Tämä tunneilmasto vain voimistui kun kävi ilmi, että britit olivat paenneet ensimmäisinä ja käyttivät kyynärpäitään evakuoinnin aikana ja että he olivat räjäyttäneet sillat turvatakseen pakomatkansa välittämättä ranskalaisista joukoista jotka olivat jääneet siltojen taakse.

Useita kertoa, kuten peräytymisessä Arrasin kaupunkiin britit eivät antaneet lupaamansa apua, koska he kokivat ranskalaisten armeijan strategisesti heikoksi. Nopean peräytymisvaiheen aikana armeijoilla ei ollut enää minkäänlaista yhteistä johtoa tai esikuntaa. Britanniassa kuitenkin antautumisen jälkeen kansa otti Ranskasta tulleet pakolaiset hyvin vastaan, mutta viranomaisten asenne oli enemmän kuin viileä.

Ranskalaisen omantunnon tutkiskelu

Kuitenkaan Marc Bloch ei syytä ainoastaan armeijaa sotilaallisesta epäonnistumisesta. Hän yhdistää sotilaiden kyvyttömyyden ja sekä ranskan koko kansa valmistumattomuuden ja uskomattoman likinäköisyyden.

Valtio ja puolueet

Blochin ensimmäinen kohde valtion tasolla ovat poliittiset puolueet. Hän paljastaa Ranskan "virallisen poliittisen propagandan, sen ärsyttävyyden ja optimistisen kömpelyyden ja arkamaisuuden" sekä kaiken huippuna "maamme hallituksen kyvyttömyyden kunniallisesti määritellä omat tavoitteensa sodankäynnissä". Hallituksen ministereiden pysähtyneisyys ja velttous ovat tuomittavia ja heidän vastuunsa siirtäminen teknisille asiantuntijoille, jotka ovat palkattu samoista heidän itsensäkin käymistä korporatiivisista kouluista (eritoten École Polytechnique'ista ja Sciences-Po'sta). Koko tämä suljettu ja pieni maailma, joka perustuu iän mukaiseen uralla etenemiseen ja yhteiseen kansan väheksymisen kulttuuriin. Lisäksi he aliarvioivat kansan todellisia kykyjä.

Poliittiset puolueet olivat myös leimautuneet ristiriitaisuuksiensa tähden. Näin ollen, oikeistopuolueet, unohtivat germanofobiansa ja taipuivat antautumisen edessä ja unohtivat demokratian ja perinteiden puolustamisen. Vasemmisto kieltäytyi myöntämästä varoja varustautumiseen ja saarnasi pasifismista, mutta samaan aika halusi tykkejä Espanjan tasavaltalaisille. Marc Bloch syyttää ammattiliittoja niiden pikkuporvarillisesta maailmankuvasta ja asenteesta, joka keskittyi vain hetkellisiin etuihin, kun olisi pitänyt omistaa ajatuksia tulevaisuudelle ja koko valtakunnan yhteiselle menestykselle. Samalla hän tuomitsee pasifismin ja internationalismin yhteensovittamattomina isänmaakultin kanssa. Hän tuomitsee pasifistien puheet ja näkemykset siitä, että sota olisi vain rikkaiden ja vaikutusvaltaisten leikkiä, johon käytät eivät voi sekaantua. Tämä on tosin eräs marksilainen tulkinta sodasta.

Lähteet

• Carole Fink: Marc Bloch. Une vie au service de l'histoire. Presses universitaires de Lyon, 1997 (version angl. 1989)
• Peter Schöttler (éd.): Marc Bloch - Historiker und Widerstandskämpfer. Campus-Verlag, 1999
• Olivier Dumoulin: Marc Bloch. Presses de Sciences Po, 2000
• Massimo Mastrogregori, Introduzione a Bloch. Laterza, 2001
• Ulrich Raulff: Marc Bloch. Un historien au XXe siècle, Editions de la Maison des sciences de l'homme, 2006 (version all. 1995).

Kirjallisuutta

• Marc Bloch, L'Étrange Défaite, Gallimard, Pariisi, 1990, ISBN 2-07-032569-5