Kustaa H. J. Vilkuna

suomalainen historiantutkija ja professori (s. 1966)

Kustaa Heikki Juhani Vilkuna (s. 11. maaliskuuta 1966 Jyväskylä)[1][2] on suomalainen historiantutkija. Hän on toiminut Suomen historian professorina Jyväskylän yliopistossa elokuusta 2014 alkaen.[3] Hän on myös kulttuurihistorian dosentti Jyväskylän yliopistossa.

Vilkuna on koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän väitteli Jyväskylän yliopistossa vuonna 1994. Vilkuna on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 1991 ja toiminut historian professorina useaan otteeseen. Syksystä 2012 hän on toiminut Suomen historian oppiaineen pääedustajana.[3]

Vilkuna on julkaissut tutkimusta erityisesti kulttuuri-, mentaliteetti-, sosiaali- ja taloushistoriasta. Hän on käsitellyt muun muassa isonvihan aikaa teoksissaan Viha (2005) ja Paholaisen sota (2006). Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa Neljä ruumista Vilkuna käsitteli suomalaista oikeus- ja rikoshistoriaa.[2]

Kustaa H. J. Vilkunan isä oli etnologian professori Asko Vilkuna[3] ja isänisä akateemikko Kustaa Vilkuna. Hänen veljensä Janne Vilkuna on museologian professori Jyväskylän yliopistossa. Vilkunalla on kolme lasta.[3]

Teokset

muokkaa
  • Valtakunnan eduksi, isänmaan kunniaksi, ruukinpatruunalle hyödyksi: Suomen rautateollisuus suurvalta-ajalla. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994.
  • Arkielämää patriarkaalisessa työmiesyhteisössä: rautaruukkilaiset suurvalta-ajan Suomessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1996.
  • Vilkuna, Kustaa H. J. ym.: Suomi kuningaskunnassa: Suomi ennen vuotta 1809. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27196-9
  • Viha: Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. (Historiallisia tutkimuksia 229) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-784-2
  • Paholaisen sota. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-065-2
  • Neljä ruumista. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 951-851-260-4
  • Katse menneisyyden ihmiseen: Valta ja aineettomat elinolot 1500–1850. (Historiallisia tutkimuksia 253) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. ISBN 978-952-222-204-6
  • Kapina kampuksella. (Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 113) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013. ISBN 978-951-39-5046-0
  • Juomareiden valtakunta: suomalaisten känni ja kulttuuri 1500–1850. Helsinki: Teos, 2015. ISBN 978-951-851-628-9

Lisäksi Vilkunalta on ilmestynyt artikkeleja useissa kokoomateoksissa.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Veli-Matti Autio: Suomen Historiallisen Seuran matrikkeli 1875–2007, s. 221. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
  2. a b Kustaa H. J. Vilkuna Teos. Arkistoitu 7.5.2015. Viitattu 10.8.2015.
  3. a b c d 3.12.2014 Juhlaluennot Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 10.8.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa