Kumtähden kenttä

puistoalue Helsingin Toukolassa

Kumtähden kenttä (tai Kumtähdenkenttä[1]; ruots. Gumtäkts äng) on pieni puistoalue Helsingin Toukolassa. Se sijaitsee Hämeentien ja Kustaa Vaasan tien välissä näiden haarautumiskohdan pohjoispuolella, noin kolme kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiskoilliseen. Lähellä Kustaa Vaasan tien toisella puolella sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston Kumpulan kampus.

Kumtähden kenttä

Vielä 1800-luvulla Kumpulan kartanon maihin kuulunut Kumtähden kenttä oli selvästi kaupungin ulkopuolella, joskin kaupunkiin johtavan tien varrella. Ylioppilaat pitivät siellä useita kertoja kevätjuhlan kukanpäivänä eli Floran päivänä 13. toukokuuta. Juhlia vietettiin paikalla ensimmäisen kerran vuosina 1831–1834. Kuuluisin näistä juhlista pidettiin vuonna 1848, jolloin myös Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti.[2] Paikalle pystytettiin tapahtuman satavuotispäivänä 13. toukokuuta 1948 Erik Bryggmanin ja Viktor Janssonin suunnittelema Maamme-laulun muistomerkki, jonka kustansivat Pro Helsingfors -säätiö ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.[3] Ei tosin tiedetä varmuudella, vietettiinkö juhlia täsmälleen nykyisen puiston kohdalla vai jossain lähistöllä. Nykyisen puiston paikalla oli välillä puutaloja, jotka purettiin 1920-luvulla.[2]

Välillä puiston nimenä on ollut myös Toukoniitty (ruots. Majängen), joka viittasi toukokuussa pidettyihin kevätjuhliin, kuten myös kaupunginosan nimi Toukola (ruots. Majstad).[4] Vuonna 1990 vanha nimi kuitenkin palautettiin viralliseen käyttöön Helsingin yliopiston ehdotuksesta. Nimi johtuu Kumpulan kartanon ruotsinkielisestä nimestä Gumtäkt, joka on myös Kumpulan kaupunginosan ruotsinkielisenä nimenä. Myös kaupunginosan suomenkielisenä nimenä oli Kumtähti vuosina 1909–1928, kunnes se muutettiin Kumpulaksi.[2] Nykyisin Kumpulan ja Toukolan kaupunginosien välinen raja kulkee Kustaa Vaasan tietä pitkin, ja näin ollen puisto luetaan kuuluvaksi Toukolaan.

Lähteet

muokkaa
  1. Arabianrannan asemakaava (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c Floran päivänä 13.5.1848 (Arkistoitu – Internet Archive) Kumpula-info 10.2.2009. Viitattu 8.6.2018.
  3. Maamme-laulun muistomerkki (Arkistoitu – Internet Archive) Julkiset veistokset -tietokanta] Helsingin kaupungin taidemuseo.
  4. Helsingin kadunnimet, Helsingin kaupungin julkaisuja nro 24, 1970

Aiheesta muualla

muokkaa