Kristillissosiaalisuus

Kristillissosiaalisuus (vanh. kristillis-sosiaalisuus) on aate ja ajattelutapa, jossa ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin edistämispyrkimykset ja- toiminta perustuvat kristinuskon lähimmäisenrakkauteen ja kristilliseen arvopohjaan. Keskiössä ovat yhteiskunnan vähäosaiset, sairaat, lapset, vanhukset ja muut apua tarvitsevat. Sosiaalisella toiminnalla on siis taustallaan kristillinen eetos.

Kaupunkilähetystoiminta

Kristillissosiaalisen liikkeen synty sijoittuu 1800-luvun puolivälin tienoille ja teollistuneeseen Eurooppaan. Yleisimmät sen toimintamuodot ovat olleet diakonia ja kaupunkilähetys (sisälähetys). Monesti kristillissosiaalisuus on ollut yhtä kuin diakoniatyö, jossa ovat olleet hyvin aktiivisia kristilliset naiset. Se on pyrkinyt fyysisen ja henkisen hädän auttamiseen. Tässä mielessä Pelastusarmeijan tunnuslause "soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa" on siis eräänlainen kristillissosiaalinen motto. Kristillissosiaalinen liike saapui Suomeen 1800-luvun loppupuolella. Kristillissosiaaliset järjestöt perustivat Suomessakin 1900-luvun alussa esimerkiksi lastenkoteja ja suojalaitoksia, ja tekivät sosiaalista työtä työväen parissa. Myös päihdetyö on ollut keskeinen osa kristillissosiaalista toimintaa. Ennen vuoden 1958 kehitysvammaislakia kehitysvammaisten hoito oli ollut kristillissosiaalisten järjestöjen varassa vuosikymmeniä. Uuden lain innoittamana Tampereen Kaupunkilähetys aloitti Suomessa kehitysvammaisten teollisen työtoiminnan vuonna 1960 ja tuetun asumisen vuonna 1970. Nämä toimintamuodot levisivät koko Suomeen nopeasti, siirtyivät kuntien ja kuntayhtymien omaksi toiminnaksi ja ovat kehitysvammatyön peruspilareita nykyäänkin.

Monesti tätä kristillisosiaalista liikettä ovat Pohjoismaissa toteuttaneet Kaupunkilähetys-järjestöt, kuten HelsinkiMissio, Tukenasi ry ja Tampereen Kaupunkilähetys. Tukholman Kaupunkilähetys peräti järjesti vuonna 1949 ekumeenisen kristillisosiaalisen konferenssin. Myös setlementtiliikettä voi luonnehtia kristillissosiaaliseksi..

Politiikka

Perinteinen kristillissosiaalisuus on toiminut kristillisten ja vapaakirkollisten järjestöjen kautta, eikä se ole ollut yhteiskuntaluokkiin sitoutunutta. Erityisesti Suomen historiassa kristillissosiaaliset järjestöissä aktiiveina ovat olleet sosiaalisesti ajattelevat kristilliset keskiluokkaiset naiset Maailmalla monella kristillistä sosialismia kannattavalla puolueella on nimessä sana kristillissosiaalinen, kuten hollantilainen jo lopettanut Kristillissosiaalinen puolue (Christelijk-Sociale Partij), sveitsiläinen Christlich-soziale Partei ja brasilialainen Sosiaalikristillinen puolue (Partido Social Cristão). "Kristillisosiaalinen puolue" -nimellä olevia sosialistisia puolueita on myös Italiassa ja Venezuelassa. Italiassa on myös kristillistä sosialismia ajava puolue "Sosiaalikristilliset" (Cristiano Sociali).

Ei-sosialistia kristillissosiaalisia puolueita on myös historian aikana ollut useita. Erityisesti Euroopan saksalaisen kulttuuripiirin alueella Christlich-soziale on ollut melko yleinen puolueen nimi. Oikeistolaisia kristillissosiaalisia puolueita ovat olleet Saksan keisarikunnan aikainen Christlichsoziale Partei (CSP) ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä toiminut Itävallan Christlichsoziale Partei (CS). Samanniminen puolue on toiminut myös Liechtensteinissa.

Euroopan nykyajan tunnetuin ja merkittävin kristillissosiaalinen puolue on Baijerin kristillissosiaalinen unioni (CSU). Puolue on säilyttänyt itsenäisen asemansa Kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) sisarpuolueena ja istunut CDU:n kanssa Saksan liittohallituksessa vuodesta 2005 alkaen. Puolue on johtanut 1960-luvun alusta lähtien Baijerin osavaltiota.

Suomessa perussuomalaisen puolueen säännöt määrittelevät puolueen ensimmäiseksi päämääräksi ”kristillissosiaaliselta pohjalta koota yhteen ne väestöryhmät, joiden etujen ajamisesta ja tasavertaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta sekä yhteiskunnallisesta asemasta ei ole oikeudenmukaisesti huolehdittu”.

Katso myös

• Kristillinen sosialismi