Wikipedia

Kreikan arkaainen kausi

antiikin Kreikan historian aikakausi noin 700 eaa.–480 eaa.

Kreikan arkaainen kausi käsittää antiikin Kreikan historiassa ajan kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden synnystä persialaissotiin eli noin 700 eaa.–480 eaa.[1][2] Arkaaista kautta edelsivät niin sanotut Kreikan pimeät vuosisadat (noin 1100–900 eaa.) ja geometrinen kausi (noin 900–700 eaa.), ja sitä seurasi Kreikan klassinen kausi (noin 480–330 eaa.)

Arkaaisella kaudella kreikkalainen kulttuuri ja kieli levisivät siirtokuntien perustamisen myötä ympäri Välimeren ja Mustanmeren alueita. Myös kaupankäynti, taide ja kirjallisuus kukoistivat. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa (polis) kehittyi tällä ajalla demokratia.

Taidehistoriassa arkaaisen kauden alkuvaihe noin 700–600 eaa. oli niin kutsuttua orientalisoivaa kautta. Käsitteellä arkaainen kausi viitataan historiallisen arkaaisen kauden jälkimmäisen puoliskon taiteeseen noin vuosina 600–480 eaa.[3][4]

Antiikin lähteet

muokkaa

Arkaainen kausi on ensimmäinen ajanjakso Kreikan historiassa, josta on säilynyt nykypäivään riittävästi tietoa, jotta voidaan puhua todellisista tapahtumista, henkilöistä ja ajankohdista. Arkaaisen ajan kirjoituksia on säilynyt nykypäivään myöhempien kirjailijoiden ansiosta. Kirjallisten lähteiden lisäksi nykypäivään on säilynyt piirtokirjoituksia ja numismaattista lähdeaineistoa. Arkeologista lähdeaineistoa on myös enemmän kuin aikaisemmilta kausilta.[5]

Historia

muokkaa

Kaupunkivaltioiden synty

muokkaa

Yleisen käsityksen mukaan kreikkalaiset kaupunkivaltiot eli polikset kehittyivät 700-luvun eaa. alussa. Tästä on kuitenkin kiistelty, ja muiden mielipiteiden mukaan kaupunkivaltiot saivat alkunsa jo minolaisella kaudella (noin 1700 eaa.) tai vasta kun demokraattinen valtiomuoto otettiin käyttöön (500-luvun eaa. lopulla). Yleisen käsityksen mukaan kaupunkivaltiot, polikset, saivat alkunsa jonkinlaisen yleisen auktoriteetin, kuten kansankokouksen, perustamisen yhteydessä.[6]

600-luvulle eaa. tultaessa monet kreikkalaiset yhteisöt kreikkalaisessa maailmassa Sisiliasta Joonian rannikolle saakka olivat järjestäytyneet kaupunkivaltioiksi. Suurin osa kaupunkivaltioista olivat olleet tärkeitä keskuksia jo mykeneläisellä kaudella. Useimmat arkaaisella kaudella perustetuista kaupunkivaltioista olivat pieniä ja käsittivät kaupungin lisäksi vain pienen alueen sen ympärillä. Useissa paikoissa kaupunkivaltiot muodostuivat rauhanomaisesti, kuten Megarassa ja Korintissa. Mutta esimerkiksi Spartassa neljä Spartan kaupungin alun perin muodostanutta kylää pakottivat läheisen Amyklain kylän liittymään heihin. Myös ympäröivä Lakonia alistettiin Spartan valtaan. Läheinen Argos ei koskaan pystynyt saamaan haltuunsa koko ympäröivää Argoliin aluetta, vaan alueelle jäi pieniä itsenäisiä kaupunkivaltioita. Monet alueet eivät koskaan yhtyneet yhdeksi kaupunkivaltioksi. Esimerkiksi Theba oli pitkään ollut Boiotian tärkein kaupunki, mutta se ei koskaan saanut läheisiä alueita valtaansa. Noin vuoteen 700 eaa. mennessä kaupunkivaltiot olivat pitkälti saavuttaneet ne rajat jotka niillä tuli olemaan koko arkaaisen kauden läpi ja sen jälkeenkin.[7]

Kreikassa oli lisäksi useita alueita, joissa ei muodostunut kaupunkivaltioita. Näitä alueita ja niillä asuvia ihmisiä kreikkalaiset kutsuivat nimellä ethnos (”heimo” tai ”kansa”). Tällaisia alueita oli etupäässä Pohjois-Kreikassa (Makedonia, Thessalia jne.) ja Peloponnesoksella (Arkadia, Akhaia). Näillä alueilla ei ollut vahvaa keskusvaltaa tai kaupunkeja, eivätkä ne näytelleet kovin suurta roolia arkaaisella kaudella. Kaupunkivaltioiden asukkaat pitivät näiden alueiden ihmisiä takapajuisina. Ihmisiä yhdisti kuitenkin samojen jumalien palvominen ja ne pystyivät toimimaan yhteistyössä ulkoisen vaaran uhatessa. Alueiden välillä oli kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi Boiotia oli yhtenäinen ethnos, mutta samalla alueella sijaitsi useita kaupunkivaltioita ja sen asukkaat identifioivat itsensä kotikaupunkinsa mukaan. Attikassa taas kaikki asukkaat pitivät itseään ateenalaisina. Ateenasta tuli tärkeä kaupunki, koska se pystyi käyttämään koko Attikan resursseja. Theballa oli käytettävänään vain kaupunki ja sen lähiympäristö. Myöskään Peloponnesoksen ethnokset Elis, Akhaia ja Arkadia eivät Boiotian lailla muodostaneet yhteistä polista.[8][9]

Kaupunkivaltioiden synnyn taustalla oli 700-luvulla eaa. syntynyt maanomistajien yläluokka. Kaupunkivaltioiden muodostuminen vaihteli eri alueiden välillä. Pääpiirteiltään muodostuminen tapahtui niin, että alueita aikaisemmin hallinneiden basileusten eli kuninkaiden virka lakkautettiin tai hänen valtaansa vähennettiin rajusti. Kuninkaan virkaan aikaisemmin kuuluneet tehtävät jaettiin useamman virkamiehen kesken. Samalla vanhemmista aristokraateista koostuneiden neuvostojen tärkeys kasvoi kansankokousten kustannuksella. Perustettiin useita eri virkoja, joiden tehtävät olivat hallinnollisia, sotilaallisia, uskonnollisia ja juridisia. Virat eivät kuitenkaan olleet perinnöllisiä ja virkakaudet olivat rajoitettuja. Suurissa poliksissa, kuten Ateenassa virkoja oli paljon enemmän kuin pienemmissä. 400-luvun alussa Ateenassa virkoja oli jo 700. Myöhemmin tästä hallintomuodosta käytettiin nimeä oligarkia. Arkaaisella kaudella tätä nimeä ei tosin käytetty. Johtavan yläluokan jäsenet kutsuivat itseään nimellä aristoi (”parhaat miehet”), josta sana aristokratia on juonnettu. Yleensä korkeimmat virat eivät muodostaneet minkäänlaista hierarkiaa, mutta joissain kaupunkivaltioissa yhtä virkaa pidettiin korkeimpana. Esimerkiksi Ateenassa ja monessa muussa kaupungissa tätä korkeinta virkamiestä kutsuttiin arkontiksi. Korintissa ja Jooniassa korkein virkamies oli prytanis.[10]

Yleensä basileus-arvonimi säilyi korkeimman uskonnollisen johtajan tittelinä. Joissain paikoissa, kuten Argoksessa basileus säilytti perinteisen valtansa vielä 600-luvulle. Feidon onnistui käyttämään basileuksen asemaa tekemällä itsensä tyranniksi eli yksinvaltiaaksi. Myös Spartassa kuninkaanvalta säilyi pitkään. Spartan kuninkaita oli aina kaksi ja he hallitsivat yhdessä. Spartan kuninkaiden valta ei kuitenkaan ollut täydellinen ja suurin valta heillä oli sotatoimien komentajina. Spartan kuninkaiden valtaa säätelivät muun muassa eforeina tunnetut virkamiehet.[11]

Siirtokuntien perustaminen

muokkaa
 
Kreikkalaisia siirtokuntia 700-500 -luvuilla eaa.

Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Siirtokuntien perustaminen alkoi 700-luvun eaa. puolivälissä ja sitä kesti aina noin vuoteen 500 eaa. asti. Sen tuloksena kreikkalainen maailma ulottui lännessä Espanjasta itään Kolkhiiseen asti. Syitä olivat muun muassa kreikkalaisten tarve hankkia metalleja ja maata uusille poliksille. Siirtokunnan perustaminen oli yksi kaupunkivaltioiden ensimmäisistä ja vaikeimmista päätöksistä. Perustajakaupungin (metropolis) koko väestön oli oltava siirtokunnan perustamisen takana. Uudelle kaupungille valittiin paikka ja perustaja (oikistes). Perustajaksi valitun henkilön tuli johtaa siirtokunnan perustajat uudelle kaupungin paikalle ja huolehtia kaupungin puolustuksesta ja organisoinnista. Metropoliista muutti siirtokuntaan myös perustajakaupungin kulttien pappeja. Siirtokunta oli kytköksissä emokaupunkiin sukulaissuhteiden ja yhteisen uskonnon kautta. Muilta osin siirtokunta oli itsenäinen.[12]

Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet että siirtokuntien perustaminen tapahtui kahtena aaltona. Ensimmäinen aalto aloin noin 750 eaa. ja suuntautui Italiaan ja läntiselle Välimerelle. Toinen aalto alkoi vuosisataa myöhemmin ja suuntautui Aigeianmeren pohjoispuolelle ja Mustallemerelle. Ensimmäisiä Italiaan siirtokuntia perustaneita olivat Euboian Khalkiin ja Eretrian asukkaat. 700-luvun alussa he perustivat Pithekussain kauppa-aseman Kymenlahden edustalla sijainneelle Ainarian saarelle. Saarelta käsin pystyttiin hyödyntämään läheisellä saarella olleita rautalöytöjä sekä käymään kauppaa mantereen asukkaiden kanssa. Euboialaiset perustivat pian muitakin siirtokuntia. Kyme perustettiin vuonna 757 eaa. mantereelle ja Sisiliaan perustettiin Naksos (734 eaa.), Leontinoi (729 eaa.), Katane (729 eaa.) ja Rhegion (712 eaa.). Peloponnesokselta käsin perustettiin myös siirtokuntia Italiaan. Akhaialaiset perustivat 700-luvun lopulla Sybariin ja Krotonin. Sparta perusti ainoan siirtokuntansa Taraksen vuonna 712 eaa. Korinttista käsin perustettiin Korkyra (noin 734 eaa.) ja Syrakusa (733 eaa.). Syrakusasta tuli ajan myötä Sisilian mahtavimpia kaupunkeja. Italian ulkopuolelle perustettiin myös siirtokuntia. Kyrene perustettiin Pohjois-Afrikan rannikolle noin 630 eaa. ja Massilia (nykyinen Marseille) noin vuonna 600 eaa.[13]

500-luvun eaa. alkupuolella kreikkalaisten mahdollisuudet perustaa siirtokuntia läntisen Välimeren alueelle vähenivät, kun Karthago alkoi perustaa omia siirtokuntiaan alueelle. Kreikkalaiset suuntasivat tämän vuoksi katseensa Hellespontokselle ja sen takaiselle Mustallemerelle. Alueilla oli hyvät mahdollisuudet maanviljelykseen ja kalastukseen. Aktiivisin siirtokuntien perustaja oli Miletos, joka perusti useita merkittäviä siirtokuntia, muun muassa Kyzikoksen (675 eaa.). Megara puolestaan perusti Byzantionin, Khalkedonin ja Herakleia Pontiken.[14]

Siirtokuntiin lähdettiin yleensä viljeltävän maa-alueen toivossa. Kaikki eivät kuitenkaan voineet muuttaa ja maanomistajien osuus kaupunkivaltioiden asukkaiden keskuudessa laski ajan myötä. Monet köyhät maanviljelijät joutuivat vuokraamaan maata rikkailta maanomistajilta.[15]

Tyrannit

muokkaa

Monessa kaupunkivaltiossa nousi vuosien 670–500 eaa. välillä valtaan niin sanottuja tyranneja (tyrannos). Tällä tarkoitettiin yksinvaltiasta, joka laittomasti anasti vallan itselleen. Alkujaan sanalla ”tyranni” ei ollut sen nykyistä negatiivista merkitystä. Aristokraatit vastustivat tyranneja, mutta muut kansalaiset eivät välttämättä pitäneet tyrannien valtaa pahana. Tyranniat olivat yleensä lyhytikäisiä ja kestivät parhaimmillaan vain muutaman sukupolven ajan. Tyrannit kuuluivat yleensä itse aristokratiaan ja heillä oli yleensä ollut jokin tärkeä virka kaupungissa ennen vallan anastamista. Tyrannien nousu valtaan perustui yleensä eri aristokraattiryhmien väliseen valtataisteluun. Kreikkalaiset kutsuivat tällaisia poliksen sisäisiä konflikteja sanalla stasis. Tyrannit, jotka pystyivät estämään tällaiset konfliktit, olivat yleensä suosittuja muun kansan keskuudessa. Tyrannit saivat myös tukea aristokraateilta, jotka oli suljettu pois korkeimmista viroista. Myös palkkasotilaita saatettiin käyttää ja joskus tällaista apua saattoi tulla muilta tyranneilta, tai kuten Jooniassa, Persialta.[16]

Tyrannien valtaannousu johti yleensä väkivaltaan rikkaita aristokraatteja kohtaan. Heitä ajettiin maanpakoon ja heidän maansa takavarikoitiin. Tyrannit säätivät myös lakeja jotka rajoittivat aristokraattien valtaa. Monet kaupunkivaltiot kukoistivat tyrannien hallintoaikoina. Tyrannien jälkeläiset eivät yleensä onnistuneet yhtä hyvin. Usein tyrannien seuraajat syrjäytettiin ja heidän perheensä ajettiin maanpakoon ja oligarkit palasivat valtaan. Ero tyrannioita edeltäneisiin oligarkioihin oli kuitenkin se, että niissä vähäosaisemmat kansalaiset halusivat ottaa osaa päätöksiin. Tyrannien säätämiä lakeja, jotka suosivat köyhempiä kansalaisia oli myös hyvin vaikea kumota.[17]

Ateena ja demokratian synty

muokkaa

Ateena muodosti kaupunkivaltion joka kattoi koko Attikan tasangon. 700-luvun eaa. loppuun mennessä kaikki Attikan asukkaat pitivät itseään ateenalaisina. Ateenassa ei myöskään ollut kakkosluokan kansalaisia (kuten Spartan perioikit), vaan kaikki maaseudun asukkaat olivat tasavertaisia kaupungin asukkaiden kanssa. Ateenan hallinnon alkuajat ovat hämärän peitossa, mutta luultavasti 700-luvun eaa. lopulla aristokraatit loivat järjestelmän, jossa oli kolme korkeinta arkontin virkaa, uskonnollinen johtaja basileus, sotapäällikkö polemarkki ja korkein virkamies eponyymiarkontti, joka johti areiopagin eli neuvoston ja ekklesian eli kansankokouksen istuntoja. Tämä virka tunnettiin nimellä eponyymiarkontti eli ”nimen antava arkontti”, koska vuodet nimettiin viran haltijan mukaan. Eponyymiarkontti toimi myös tuomarina.[18]

Ateenan varhaisesta historiasta tunnetaan vain muutama tapahtuma. Noin vuonna 632 eaa. Kylon yritti kaapata vallan Megaran tyrannin Theageneen avustuksella. Kylon joutui kuitenkin pian piiritetyksi Akropoliille. Arkontti Megakles II surmautti Kylonin vaikka tämän henki oli luvattu säästää jos hän antautuisi. Tästä syystä Megakleen suku alkmaionidit ajettiin maanpakoon.[19]

Noin vuonna 630 eaa. arkonttina toiminut Drakon sääti useita lakeja jotka käsittelivät etupäässä henkirikoksia. Aikaisemmin uhrin perhe oli saanut itse kostaa murhaajalle tai hakea rahallista kompensaatiota murhaajalta. Drakonin laeissa valtio otti tämän roolin. Suurin osa Ateenan tuomioistuimissa käsitellyistä tapauksista eivät kuitenkaan olleet murhia. Drakonin laeissa kuolemantuomio oli kuitenkin yleinen rangaistus pikkurikoksistakin. Drakonin lait rajoittivat perheiden ja klaanien valtaa, mutta ne estivät myös virkamiehien korruptiota.[20]

 
Solon, Ateenan lainsäätäjä.

Seuraava tunnettu ateenalainen lainsäätäjä oli Solon. Hän kumosi kaikki Drakonin lait, murhia käsitteleviä lakeja lukuun ottamatta. Solon vaikutti tradition mukaan vuonna 594, mutta ehkä jopa 20 vuotta tätä myöhemmin. Solon valittiin ratkaisemaan kriisi, johon Ateena oli joutunut. Kriisillä oli sosiaalisia, ekonomisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Kriisin taustalla oli Ateenan kasvava väestö, jonka seurauksena Attikan tuottama ruoka ei riittänyt koko väestölle. Monet pientilalliset menettivät lisäksi maansa suurille maanomistajille. Solon kuvaili ja puolusti lainsäädäntöään runoissa, jota myöhemmät kirjailijat ovat siteeranneet. Tärkein Solonin laista oli itsensä käyttäminen lainan takeena. Aikaisemmin velkoja pystyi myymään velallisen orjuuteen, jos tämä ei pystynyt maksamaan velkojaan ajoissa. Solon vapautti kaikki tällä tavalla orjuuteen joutuneet, jotka olivat Attikassa ja hän osti takaisin monet jotka oli myyty orjuuteen Attikan ulkopuolelle. Solon kielsi myös kaiken muun paitsi oliiviöljyn viennin. Tällä tavoin hän yritti estää viljan myynnin Attikan ulkopuolelle. Solon teki myös poliittisia uudistuksia. Hän perusti uuden neuvoston, bulen, areiopagin rinnalle. Kummankaan neuvoston tarkkaa tehtävää ei tiedetä, mutta sillä oli ehkä jonkinlainen veto-oikeus kansankokouksen päätöksiin. Myös Ateenan väestön jakaminen neljään ryhmään varallisuuden mukaan on laitettu Solonin nimiin. Korkeimmat virat olivat avoimia vain kahdelle ylimmälle luokalle.[21]

Solonin uudistukset eivät kuitenkaan saaneet Ateenassa vallinneita ristiriitoja loppumaan. Tämä johti Peisistratoksen nousuun tyranniksi. Peisistratos oli tyrannina kolmesti, viimeisen kerran vuosina 546–527 eaa. Häntä seurasivat hänen poikansa Hippias ja Hipparkhos. Peisistratos oli suosittu kansan keskuudessa ja hänen aikanaan Solonin luoma järjestelmä toimi ongelmitta. Peisistratos panosti kaupankäyntiin ja 600-luvun lopulla ateenalaista keramiikkaa myytiin ympäri Välimerta. Tämä oli ainakin osittain Solonin ja Peisistratoksen ansiota. Peisistratos hankki myös liittolaisia Aigeianmeren alueella ja auttoi esimerkiksi tyrannin nousun valtaan Naksoksella. Peisistratoksen ja hänen poikiensa aikana Ateenassa lyötiin ensimmäisen kerran hopeisia kolikkoja joissa oli Ateenaa symboloiva pöllön kuva. Ateenalaisista rahoista tuli pian hyvin suosittuja. Peisistratoksen ja hänen poikiensa aikana Ateenaan rakennettiin useita temppeleitä ja muun muassa ensimmäiset julkiset kaivot. Rakennusohjelmat toivat kaupunkiin myös työpaikkoja. Peisistratoksen aikana korkeisiin virkoihin valittiin kuitenkin vain henkilöitä jotka eivät vastustaneet häntä. Tyrannian aikainen poliittinen vakaus sai kuitenkin kansan luottamaan poliittisen järjestelmän toimivuuteen. Yksinvallan aikana kaikki kansalaiset, rikkaat kun köyhät, olivat jokseenkin samassa asemassa. Peisistratosta seurasi hänen poikansa Hippias, jonka hallinto muuttui kuitenkin ajan myötä raaemmaksi. Lopulta Hippias karkotettiin spartalaisten avustuksella vuonna 510 eaa.[22][23]

Tyrannien valtakauden jälkeen kansa ei halunnut aristokraattien välisen stasiksen palaavan. Ateenalaiset eivät myöskään pitäneet siitä että spartalaiset olivat sekaantuneet heidän sisäisiin kiistoihinsa. Uutta järjestelmää lähti kehittämään Kleisthenes. Kleisthenes jakoi Ateenan kansalaiset kymmeneen heimoon (fyle). Aikaisemmin kansa oli jaettu neljään heimoon, joille nyt jäi vain uskonnollisia tehtäviä. Uudet heimot koostuivat pienemmistä alueista, demoksista, jotka sijaitsivat eri puolilta Attikaa. Tämä esti esimerkiksi joitain aristokraattisukuja saamaan valta-asemaa jossain heimossa.[24]

Kleisthenes järjesti uudelleen Solonin aikaisen bulen. Nyt kaikki heimot valitsivat 50 henkilöä näihin tehtäviin. Luultavasti Buleen sekä korkeimpien virkoihin pääsivät vieläkin vain ehdokkaat kahdesta korkeimmasta luokasta. He eivät kuitenkaan voineet enää luottaa saavansa automaattisesti tukea heimoltaan. Syntyperällä ei enää ollut yhtä suurta merkitystä politiikassa.[25]

Kulttuuri

muokkaa
 
Runoilijat Alkaios ja Sapfo kuvattuna punakuviotekniikalla koristeltuun kalathokseen, n. 470 eaa.

Kirjallisuus

muokkaa
Katso myös: Antiikin Kreikan kirjallisuus

Kreikkalaisen kirjaimiston käyttöönotto 700-luvun eaa. puolivälissä mahdollisti kirjoitustaidon kehityksen. Pian alettiin myös kirjoittaa ylös lakeja. Lakitekstit kirjoitettiin steeloihin, jotka laitettiin yleisille paikoille kaikkien nähtäväksi. Myös yksityishenkilöt käyttivät kirjoitusta, erityisesti kaupankäynnissä.[26]

Lyyrinen runous kehittyi arkaaisella kaudella ja se käsitteli senaikaisen yhteiskunnan teemoja, esimerkiksi politiikkaa, rakkautta tai juhlimista. Lyyrinen runous erosi selvästi aikaisemmasta eeppisestä runoudesta. Nämä runot ovat kuitenkin säilyneet nykypäivään vain katkelmina.[27] Aikakauden merkittäviä runoilijoita ovat muun muassa lyyrikot Sapfo ja Alkaios sekä elegiarunoilija Tyrtaios.

Filosofia

muokkaa
Pääartikkeli: Esisokraatikot

Jooniassa, ja myöhemmin Etelä-Italiassa, alettiin 600-luvun lopulla tutkia tapoja selittää maailmankaikkeus,[28] mikä johti filosofian syntyyn. Arkaaisen ajan huomattavimpiin filosofeihin kuuluvat muun muassa miletoslaiset filosofit Thales, Anaksimandros ja Anaksimenes, sekä Pythagoras.

Arkkitehtuuri

muokkaa

Arkeologian mukaan ensimmäiset kivestä rakennetut kreikkalaiset temppelit rakennettiin 700-luvun eaa. lopulla. Esimerkiksi ensimmäinen Artemiin temppeli Efesoksessa rakennettiin tuolloin. Aikaisemmat temppelit oli rakennettu savesta ja puusta. 600-luvulla eaa. kehittyivät kaksi temppelirakennuksen tyylisuuntaa doorilainen ja joonialainen tyyli. Varhaisimpia doorilaisia temppeleitä oli Heran temppeli Olympiassa. Tuona aikana temppelien rakentaminen kukoisti koko kreikkalaisessa maailmassa.[29]

Taide

muokkaa
 
Kroisos-kuros, noin 530 eaa. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.
Katso myös: Antiikin Kreikan taide

Taidehistoriassa arkaaisen kauden ensimmäinen vuosisata 600-luku eaa. oli niin kutsuttua orientalisoivaa kautta. Tuolloin kreikkalainen taide sai voimakkaita vaikutteita idästä.[3] Arkaaisella kaudella viitataan taidehistoriassa tätä seuranneeseen varsinaisen arkaaisen kauden taiteeseen orientalisoivan ja klassisen kauden välisellä ajalla noin vuosina 600–480 eaa.[4]

Kuvanveisto

muokkaa
Pääartikkeli: Kreikan arkaainen kuvanveisto

Tunnusomaista tämän ajan veistoksissa oli jäykkä asento ja yksinkertaisuus. Kädet kuvattiin suorina kylkiä vasten. Usein veistosten henkilöillä on arkaainen hymy. Myöhemmin patsaiden asennot ja niiden kasvojen ilmeet ja piirteet saivat lisää ilmeikkyyttä. Tunnettuja arkaaisen kauden veistoksia ovat neitopatsaat eli koret ja nuorukaiset eli kurokset.

Keramiikka

muokkaa
Pääartikkeli: Orientalisoiva kausi ja mustakuviokeramiikka

Arkaaisen kauden keramiikan alkuvaiheen tyyliä noin 700–600 eaa. kutsutaan orientalisoivaksi tyyliksi eli itämaisten vaikutteiden ajan tyyliksi. Sitä seurasi mustakuviotekniikalla tehdyn keramiikan kausi noin 600–530 eaa.

Keramiikassa kausi voidaan jakaa paikallisiin kausiin seuraavasti. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.[30][31][32] Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa.

Ajoitus
(noin) 		Kausi Attikassa Kausi Korinthiassa
720–700 eaa. LG IIb Myöhäisgeometrinen IIb EPC Varhainen protokorinttilainen
700–790 eaa. EPA Varhainen protoattikalainen Orientalisoiva
690–675 eaa. MPC I Keskinen protokorinttilainen I
675–670 eaa. MPA Keskinen protoattikalainen
670–650 eaa. MPC II Keskinen protokorinttilainen II
650–630 eaa. LPA Myöhäinen protoattikalainen LPC Myöhäinen protokorinttilainen
630–625 eaa. Proto-mustakuviokeramiikka
625–610 eaa. Siirtymäkauden keramiikka
610–600 eaa. Varhainen korinttilainen
600–580 eaa. Mustakuviokeramiikka Varsinainen arkaainen
580–555 eaa. Keskinen korinttilainen
555–535 eaa. Myöhäinen korinttilainen
535–520 eaa.
520 eaa.– Punakuviokeramiikka

Sodankäynti

muokkaa
 
Korinttilainen kypärä. Noin 500 eaa. Staatliche Antikensammlungen, München.

Arkaaisen kauden sodankäyntiä on kuvailtu aikana jolloin Kreikka koki eräänlaisen vallankumouksen sodankäynnin saralla. Tämän näkökulman mukaan tällä ajalla syntyi falangi-taktiikka ja hopliitteina tunnetun raskaan jalkaväen käyttämä varustus ja aseistus. Taistelussa hopliitit seisoivat rivistöissä lähellä toisiaan, niin että sotilaan kilpi peitti osittain vasemmalla seisoneen vierustoverin. Falangin uskotaan kehittyneen niin sanotusta protofalangista, jossa sotilaat seisoivat kauempana toisistaan. Falangin uskotaan kehittyneen noin vuoteen 650 eaa. mennessä. Samalla kehittyi myös varustus. Arkaaisella kaudella kehittyi hoplon-kilpi, josta hopliitti on saanut nimensä, joka oli metrin levyinen. Hopliitin pääase oli keihäs. Samalla kehittyi niin sanottu korinttilainen kypärä. Rintapanssareja ja säärisuojia, joita oli käytetty jo aikaisemminkin, alettiin valmistaa pronssista.[15]

Arkaaisen kauden sodankäyntiä on yleensä kuvailtu "kamppailuna" (agon). Tämän käsityksen mukaan sotia käytiin enemmän statuksen, kuin selviytymisen takia. Maanviljelijät, jotka muodostivat armeijan pääosan, halusivat välttää tappioita ja tämän takia sodankäynti sai rituaalisia piirteitä. Sodankäynnille muodostui kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan sotaa ei saanut aloittaa ilman sodanjulistusta, taistelupaikaksi valittiin avoin tasanko, siviilien kimppuun ei hyökätty ja sotavangit luovutettiin takaisin korvausta vastaan. Lähdeaineisto on kuitenkin peräisin 400-luvun loppupuolelta. Sodat eivät myöskään loppuneet yhteen ratkaisevaan taisteluun. Spartalaiset ja messenialaiset sotivat kahdesti 700-luvulla. Kumpikin sota kesti parikymmentä vuotta. Lelantoksen sota kesti ainakin kaksikymmentä vuotta. 500-luvulla käyty Ensimmäinen pyhä sota kesti lähes kymmenen vuotta.[33]

Tärkeitä sotia arkaaisella kaudella:

Lähteet

muokkaa
  • Boardman, John; et. al.: The Cambridge Ancient History, second edition, Volume III.3, The expansion of the Greek World, Eight to Sixth Centuries B.C. Cambridge University Press, 1982. ISBN 0521234476 (englanniksi)
  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  • Orrieux, Claude & Pantel, Pauline Schmitt: A history of Ancient Greece. Blackwell Publishing, 1999. ISBN 0631203087 (englanniksi)
  • Pomeroy, Sarah B. & Burstein, Stanley M. & Donlan, Walter: Ancient Greece. Oxford University Press, 1999. ISBN 9780195097429 (englanniksi)
  • Shapiro, Harvey Alan: The Cambridge companion to archaic Greece. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780521822008 (englanniksi)
  • Raaflaub, Kurt A. & Van Wees, Hans: A Companion to Archaic Greece. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 9780631230458 (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Pomeroy s. 82
  2. ↑ Lloyd, James: Greek Archaic Period Ancient History Encyclopedia. 8.6.2012. Viitattu 1.2.2017.
  3. ↑ a b Antiikin käsikirja, "orientalisoiva tyyli"
  4. ↑ a b Antiikin käsikirja, "arkaainen"
  5. ↑ Pomeroy s. 83–84
  6. ↑ Orrieux s. 37
  7. ↑ Pomeroy s. 84–86
  8. ↑ Pomeroy s. 86
  9. ↑ rrieux s. 36
  10. ↑ Pomeroy s. 87–89
  11. ↑ Pomeroy s. 89–90
  12. ↑ Pomeroy s. 90–93
  13. ↑ Pomeroy s. 93–94
  14. ↑ Pomeroy s. 94–95
  15. ↑ a b Pomeroy s. 96–97
  16. ↑ Pomeroy s. 106–108
  17. ↑ Pomeroy s. 108–109
  18. ↑ Pomeroy s. 161–162
  19. ↑ Pomeroy s. 163
  20. ↑ Pomeroy s. 164
  21. ↑ Shapiro s. 24–27
  22. ↑ Raaflaub s. 149–150
  23. ↑ Pomeroy s. 170–172
  24. ↑ Boardman s. 310–319
  25. ↑ Boardman s. 319–323
  26. ↑ Orrieux s. 107
  27. ↑ Orrieux s. 108–109
  28. ↑ Orrieux s. 109–110
  29. ↑ Orrieux s. 111
  30. ↑ Artifact and Artifice: Classical Archaeology and the Ancient Historian. University of Chicago Press, 2014. ISBN 022608096X Teoksen verkkoversio.
  31. ↑ Proto-Corinthian and Corinthian Pottery Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 16.1.2017.
  32. ↑ Proto-Attic Pottery Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 16.1.2017.
  33. ↑ Shapiro
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kreikan_arkaainen_kausi&oldid=22788506”