Kotimaisten kielten keskus
Kotimaisten kielten keskus (lyh. Kotus,[2] ruots. Institutet för de inhemska språken, romaniksi Finnosko tšimbengo instituutos, pohjoissaameksi Ruovttueatnan gielaid guovddáš, koltansaameksi Dommjânnmlaž ǩiõli kõõskõs, inarinsaameksi Päikkieennâm kielâi kuávdáš) on Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijalaitos.[3] Kotuksen tehtäviä ovat suomen ja ruotsin kielen huolto, neuvonta ja sanakirjatyö sekä kielenhuoltoon ja sanakirjoihin liittyvä tutkimus. Kotuksen tehtävänä on lisäksi koordinoida saamen kielten, romanikielen ja suomalaisen sekä suomenruotsalaisen viittomakielen[4] huoltoa. Laitoksen nykyinen nimi Kotimaisten kielten keskus otettiin käyttöön vuonna 2012[5].
| Kotimaisten kielten keskus Institutet för de inhemska språken |
|
|---|---|
| Kotus | |
 |
|
 Kotimaisten kielten keskus Helsingin Siltasaaressa. |
|
| Perustettu | 1976 |
| Ministeriö | Opetus- ja kulttuuriministeriö |
| Sijainti |
Hakaniemenranta 6 Helsinki |
| Valtio | Suomi |
| Johtaja | Leena Nissilä |
| Työntekijöitä | 69 (2021)[1] |
| Vuosibudjetti | 4,8 milj. euroa (2021)[1] |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Keskuksessa työskenteli vuonna 2021 yhteensä 69 henkilöä. Kotuksen toimitilat sijaitsevat Helsingin Hakaniemessä.
Historia
muokkaaKotimaisten kielten keskus perustettiin 1. maaliskuuta 1976 nimellä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.[5] Tuolloin yhdistettiin valtion tutkimuslaitokseksi erillisiä suomen ja sukukielten kielentutkimusyksiköitä ja -laitoksia, muun muassa E. N. Setälän perustama tutkimusarkisto Suomen suku, Nykysuomen laitos (kielitoimisto), Sanakirjasäätiö ja Suomen nimiarkiston säätiö. Tutkimuskeskukseen liitettiin myös ruotsin kielen huolto (Språkvård), murteiden ja nimistöntutkimus omaksi osastokseen. Suomen opetusministerinäkin toiminut fennougristi Lauri Posti oli tärkeä aloitteentekijä tutkimuskeskuksen toiminnan alkuvaiheessa.
Laitoksen johtajina ovat toimineet Tuomo Tuomi (1976–1994)[6], Pauli Saukkonen, Pirkko Nuolijärvi (1998–2016)[7] ja Ulla-Maija Forsberg (2016–2021)[8]. Nykyisen johtajan, filosofian tohtori Leena Nissilän virkakausi alkoi 1. lokakuuta 2021.[9]
Toiminta
muokkaa
Kotimaisten kielten keskuksessa on laaja kirjasto sekä laajat kielitieteelliset arkistot; muun muassa Nimiarkisto, johon on kerätty suurin osa Suomen alueen muistinvaraista paikannimistöä; Suomen murteiden sana-arkisto, jonka pohjalta laaditaan Suomen murteiden sanakirja; sekä Suomen kielen nauhoitearkiston puhutun kielen aineistot. Keskuksen julkinen aineistopalvelu Kaino avattiin vuonna 2006.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus julkaisi vuosina 1990–1995 kolmiosaisen, lähes 100 000 hakusanaa sisältävän Suomen kielen perussanakirjan, joka kuvaa nykyisen yleiskielen sanastoa ja antaa ohjeita sanojen käytöstä. Perussanakirjan CD-ROM-versio ilmestyi vuonna 1997 ja sen seuraaja Kielitoimiston sanakirja vuonna 2004. Kielitoimiston palvelupuhelin neuvoo kielenkäytön ja yleiskielen ongelmissa.
Organisaatio
muokkaaKeskukseen kuuluvat seuraavat yksiköt ja niiden tehtäväalueet:[10]
- kielenhuolto-osasto (Kielitoimisto): suomen yleiskielen kehittäminen ja huolto sekä kielenkäyttöä koskevat suositukset ja kielineuvonta
- ruotsin kielen osasto: ruotsin kielen ja ruotsinkielisen nimistön huolto, sanakirjatyö ja tutkimus
- sanakirjaosasto: suomen kieltä kuvaavien yksi- ja kaksikielisten sanakirjojen laadinta
- tietohallintoyksikkö: it-palvelut ja mm. verkkojulkaisujen kehittäminen
- hallintoyksikkö: keskuksen henkilöstö- ja taloushallinto
- kehittämisyksikkö: johtoa tukeva valmistelu ja suunnittelu, tiedottaminen, julkaisuasiat ja verkkopalvelu
Henkilöstö
muokkaaVuonna 2021 Kotuksessa työskenteli 69 henkilöä, joista naisia oli 53 ja miehiä 16. Henkilöstön keski-ikä oli 51,6 vuotta. Korkeakoulututkinnon oli suorittanut 94,2 % työntekijöistä ja tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaatti) 29,0 % työntekijöistä.[1]
Suomen kielen tulevaisuus -palkinto
muokkaaSuomen kielen tulevaisuus -palkinto on Kotimaisten kielten keskuksen jakama suomalainen tunnustuspalkinto.[11]
Palkinnon tarkoitus
muokkaaPalkinto on tarkoitus jakaa sellaiselle organisaatiolle, järjestölle tai henkilölle, joka toiminnallaan edistää suomen kielen monipuolista käyttöä ja vahvistaa siten suomen kielen roolia monikielisessä maailmassa.[11]
Vuoden 2012 palkinto
muokkaaPalkinto jaettiin vuonna 2012, ja sen sai Wikimedia Suomi ry. Kotimaisten kielten keskus tiedotti: ”Wikimedia Suomi -yhdistyksen ansiona on, että se kannustaa eri alojen asiantuntijoita ja harrastajia levittämään tietoa kaikkien käyttöön suomen kielellä.” Lisäksi palkinnon perusteluissa mainittiin: ”Toiminnallaan Wikimedia Suomi pitää osaltaan huolta siitä, että suomen kieli säilyy yhteiskunnan kaikilla aloilla toimivana kielenä.”[11] Palkinto luovutettiin Wikimedia Suomi ry:n edustajille 24. toukokuuta 2012 Kotimaisten kielten keskuksen toimitiloissa. Palkinto on ulkoasultaan kunniakirja.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Tilinpäätös 2021 (PDF) Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 5.7.2022.
- ↑ Lyhenne tulee entisestä nimestä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Lyhenneluettelo: K Kielitoimiston ohjepankki. Viitattu 8.4.2019.
- ↑ Kotimaisten kielten keskus: Tietoa Kotuksesta. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Viittomakielten lautakunta Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 21.1.2024.
- ↑ a b Kotuksen historia Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 5.7.2022.
- ↑ Tuomo Tuomi – Muistot HS.fi. 3.1.2012. Viitattu 5.7.2022.
- ↑ Eronen, Riitta & Nuolijärvi, Pirkko: Jäähyväiset Kotukselle. Kielikello, 2016, nro 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.7.2022.
- ↑ Ulla-Maija Forsbergin muotokuva paljastettiin 7.6.2022. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 5.7.2022.
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen johtajaksi suomi toisena kielenä -opetuksen uranuurtaja Leena Nissilä Helsingin Sanomat. 15.9.2021. Viitattu 15.9.2021.
- ↑ Organisaatio (kotus.fi). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Suomen kielen tulevaisuus -palkinto Wikimedia Suomelle (PDF) (Tiedote) Kotimaisten kielten keskus tiedottaa. 24.5.2012. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 21.2.2013.
Aiheesta muualla
muokkaa