Yhdysvaltain kieltolaki

Yhdysvaltain kieltolaki kielsi alkoholin valmistuksen, kuljetuksen ja myynnin koko Yhdysvalloissa vuosien 1920–1933 välillä. Kieltolaki vähensi aluksi alkoholin kulutusta, mutta sen kannatus hiipui 1920-luvun loppua kohti. Alkoholin salamyynti ja salakuljetus hyödyttivät järjestäytynyttä rikollisuutta, lain valvominen kävi kalliiksi, ja alkoholia juotiin kuitenkin salaa. Valtakunnallinen kieltolaki kumottiin vuonna 1933, joskin muutama osavaltio jatkoi kieltoa senkin jälkeen.

Laitonta alkoholia kaadetaan viemäriin

Taustaa

Alkoholin kieltämistä kannatettiin Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa eri syistä. Raittiusliike oli voimistunut 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Etenkin monet naiset näkivät alkoholin perheitä hajottavana voimana. Myös moni tehtaanomistaja halusi alkoholille kieltoa, jotta tehdasonnettomuudet vähenisivät ja tuottavuus paranisi. Yhteiskunnallinen mielipide kääntyi alkoholinvastaiseksi etenkin sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan. Joidenkin mielestä alkoholista nauttiminen oli moraalitonta samalla, kun maan nuoret miehet ovat sotimassa. Alkoholinvastainen Anti-Saloon League -järjestö julisti näkyvästi alkoholin olevan vahingollista maan yhteiskunnalle. Jotkut pitivät juomista Jumalan tahdon vastaisena. Käytännöllinen syy kieltolaille oli ohran ja muiden arvokkaiden viljojen säästäminen.

Merkittävänä lobbaajana kieltolain puolesta toimi Anti-Saloon Leaguen johtaja Wayne Wheeler.

Voimaanpano

Presidentti Woodrow Wilson asetti vuonna 1917 väliaikaisen kieltolain, jotta viljaa säästyisi ensimmäisen maailmansodan aikana. Kongressi esitti samana vuonna Yhdysvaltain perustuslakiin 18. lisäystä, jolla alkoholin valmistus, kuljetus ja myynti kiellettäisiin. Esitys sai vaadittavat kolme neljäsosaa maan osavaltioista taakseen 11 kuukaudessa. Lisäys ratifioitiin 29. tammikuuta 1919. Kieltolain käytännön toimeenpanosta säädettiin erillinen laki, joka tunnetaan nimellä Volstead Act. Laki astui voimaan vuonna 1920; siihen mennessä jo 33 osavaltiota oli ehtinyt säätää omat kieltolakinsa.

Korvatakseen alkoholista saatavia verotuloja Yhdysvalloissa säädettiin perustuslain lisäys tuloveron keräämisestä, minkä johdosta Yhdysvaltain liittovaltio kerää edelleen kyseistä veroa. Ennen kieltolakia monet osavaltiot keräsivät suurimman osan budjetistaan alkoholin myynnistä saatavista valmisteveroista (esim. New Yorkin kohdalla tämä oli 75 % osavaltion budjetista).

Valvonta ja vaikutus

Lain valvominen annettiin aluksi verohallinnolle ja myöhemmin oikeusministeriölle. Alkuvaiheessa alkoholinkulutus väheni 30 prosenttia ja juoppojen pidätykset vähenivät. Ajan myötä alkoholin ystävät onnistuivat kuitenkin keksimään eri tapoja päästä nauttimaan alkoholista sekä tuottamaan ja salakuljettamaan sitä. Alkoholin hinnannousun takia kieltolaki vaikutti eniten vähävaraisten kansalaisten alkoholinkäyttöön.

Lain toimeenpano onnistui sitä paremmin, mitä voimakkaammin alkoholia kullakin paikkakunnalla vastustettiin. Tällaisia alueita olivat etenkin maaseutu ja pikkukaupungit, kun taas suurissa kaupungeissa valvonta onnistui huonommin. Kieltolain valvomiseen erikoistunut ATF-viraston agentti Izzy Einstein saikin pidätettyä henkilön alkoholin hallustapidosta Chicagossa ja St. Louisissa 21 minuutissa, Atlantassa 17 minuutissa, Pittsburghissa 11 minuutissa ja New Orleansissa vain 35 sekunnissa kuhunkin kaupunkiin junalla saavuttuaan.

Kun republikaanisen puolueen Herbert Hoover asettui ehdolle presidentiksi vuonna 1928, häntä asettuivat kannattamaan uskonnollisten johtajien ja Anti-Saloon Leaguen lisäksi myös alkoholin salakuljettajat. Demokraattisen puolueen vastaehdokas Al Smith oli julistanut olevansa kieltolakia vastaan, eivätkä salakuljettajat halunneet menettää tulonlähdettään Smithin mahdollisen voiton vuoksi. Nevadan senaattori Key Pittmanin mukaan salakuljetuksen johtajat myös lahjoivat ja uhkailivat asiakkaitaan äänestämään Hooveria. Hoover voitti vaalit selvästi, joten kieltolaki jatkui.

Kieltolaki maksoi Yhdysvaltain liittovaltiolle 11 miljardia dollaria menetettyjä verotuloja, minkä lisäksi sen valvomiseen kului 300 miljoonaa dollaria.

Kumoaminen

Franklin D. Roosevelt nousi presidentiksi 1932 vastustamalla epäsuosittua kieltolakia. Laki kumottiin helmikuussa 1933 perustuslain 21. lisäyksellä, joka tuli voimaan joulukuussa 36:nnenkin osavaltion vahvistettua sen vuoden lopussa. Tämän jälkeen muutamat osavaltiot, kuten Georgia, Louisiana ja Oklahoma, jatkoivat omia kieltolakejaan. Vuosikymmenet kieltolakia noudattanut Mississippi kumosi sen vasta vuonna 1966.

Kieltolaki katsottiin epäonnistuneeksi monestakin syystä. Valvonta ja pidätykset tulivat kalliiksi. Laillinen alkoholiteollisuus sen sijaan loi työpaikkoja ja tuottoa. Lakia valvoneita kieltolakiagentteja oli liian vähän, ja heikosti palkattuina heidät oli helppo lahjoa. Maan rajat olivat niin laajat, että salakuljetusta oli vaikea valvoa. Kansalaisista moni vastusti kieltolakia ja jatkoi alkoholin käyttöä salakapakoissa. Gangsterit, kuten Al Capone ja Bugs Moran, hyötyivät salakapakoista, ja järjestäytyneen rikollisuuden harjoittama väkivalta yleistyi maassa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain kieltolaki Wikimedia Commonsissa