Tuberkuloosi

Tuberkuloosi (tbc, lyhenne tb.) on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama, yleensä keuhkoissa esiintyvä pitkäaikainen sairaus. Tauti luokitellaan Suomessa yleisvaarallisiin tartuntatauteihin, ja hoitamattomana se leviää laajalle elimistöön ja saattaa tuhota keuhkoja ja keskushermostoa. Hoitamaton tauti johtaa usein kuolemaan. Taudinaiheuttajan eristi vuonna 1882 saksalainen lääkäri Robert Koch. Joskus ihmisen tartuttavat myös Mycobacterium bovis (nautatuberkuloosi) tai Mycobacterium africanum.

Tuberkuloosi
Pitkälle edennyt keuhkotuberkuloosi. Infektoituneet alueet merkitty valkoisilla nuolilla. Onkalo mustilla nuolilla.
Luokitus
ICD-10	A15–A19
ICD-9	010–018
OMIM	607948
MedlinePlus	000077 000624
MeSH	D014376
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Mycobacterium tuberculosis -viljelmä.

Tuberkuloosipotilaan kuvitus.

Oireet ja leviäminen

Keuhkotuberkuloosin tärkeimpiä oireita ovat yli kolme viikkoa kestävä jatkuva yskä ja limaiset yskökset. Lisäksi voi esiintyä väsymystä, ruokahaluttomuutta, yleistilan laskua, laihtumista, yöhikoilua, rintakipua, hengenahdistusta, kuumeilua ja mahdollisesti veriyskää.

Tartunta saadaan hengitysteitse aerosolivälitteisesti eli pienten pisaroiden välityksellä. Tartunnan jälkeen hidaskasvuinen tbc-bakteeri voi elää vuosikausia elimistössä aiheuttamatta oireita. Oireettomalla kantajalla tuberkuloosibakteerit ovat lepotilassa, eikä kantaja levitä tautia. Hänellä on kuitenkin elinikäinen riski sairastua. Vanhenemisen tai lääkityksen aiheuttama immuniteetin heikkeneminen antaa bakteerille tilaa lisääntyä, ja tästä syystä tuberkuloosi on Suomessa vanhojen ihmisten tauti. Tuberkuloosi tarttuu kuitenkin melko huonosti: vain arviolta 30 prosenttia lähipiirissä altistuneista saa tartunnan. Tartunnan saaneista sairastuu koko elinaikanaan vain noin 10 prosenttia.

Miliaarituberkuloosi eli lentävä keuhkotauti on laajalle elimistöön levinnyt tartunta, joka etenee nopeasti vastustuskyvyn heikennyttyä.

Vaikka tuberkuloosi on parhaiten tunnettu keuhkotautina, tunnetaan myös nivel-, luu-, selkäranka-, iho-, imusolmuke- (risatauti) ja munuaistuberkuloosi. Selkärankaan tuberkuloosi saattaa taudin edetessä aiheuttaa kyttyrän nikamien luhistuttua. Tuberkuloosi on krooninen sairaus, mutta esimerkiksi sen komplikaationa ilmenevä aivokalvontulehdus saattaa olla nopeasti tappava.

Erityinen riskiryhmä maailmanlaajuisesti ovat HIV-tartunnan saaneet. Tuberkuloositartunnan saaminen anaaliyhdynnästä on harvinaista mutta periaatteessa mahdollista.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi tehdään usein röntgenkuvasta ja varmistetaan bakteeriviljelyllä. Hoitona käytetään monen antibiootin yhdistelmää, koska tbc on hidaskasvuisena erittäin vastustuskykyinen tavallisimmille antibiooteille.

Ensisijaiset tuberkuloosin hoidossa käytettävät lääkkeet ovat isoniatsidi (INH), rifampisiini (RIF) ja pyratsiiniamidi (PZA). Näiden lisäksi, erityisesti, jos on syytä epäillä lääkkeille vastustuskykyistä kantaa, ovat käytössä etambutoli (EMB) ja streptomysiini (SM) sekä joukko toissijaisia lääkkeitä. Lääkehoito kestää aina vähintään kuusi kuukautta. Aiemmin käytettiin paremman puutteessa yhdistelmähoitona INH:n kanssa para-aminosalyylia (PAS). Tuberkuloosia hoidettiin 1800-luvulla myös kultalääkkeellä.

Sairauden edetessä tartuntavaaralliseen vaiheeseen, jossa kantajan keuhkoissa olevat bakteerit vapautuvat, on oleellista tunnistaa nämä tapaukset nopeasti yskösvärjäyksillä sekä tehokkaan hoidon ohella suorittaa potilaan kontaktien jäljitys. Tuberkuloosin torjunnan perusasioita ovat pienille lapsille annettava BCG-rokote, valistus ja riskiryhmien seuranta sekä latentin taudin tunnistaminen ja tehokkaan lääkehoidon aloittaminen.

Nykyinen hoito on varsin tehokasta ja menestyksekästä: noin 85 % tapauksista paranee.

Antibiooteille vastustuskykyisen tuberkuloosin hoitoon on kehitetty tehokas, seitsemän lääkkeen yhdistelmähoito.

Aiemmin tuberkuloosin hoitomuotona käytettiin valohoitoa, sillä valo edisti D-vitamiinin tuotantoa iholla ja D-vitamiinin uskottiin parantavan tuberkuloosin. Valohoitoa kutsuttiin helioterapiaksi.

Tuberkuloosi maailmalla

Yhdysvaltalainen tuberkuloosinvastainen juliste.

Tuberkuloosi on yksi maailman suurimmista terveysongelmista. Neljäsosa maailman väestöstä on saanut tuberkuloositartunnan. Suurin osa heistä asuu maissa, joissa tuberkuloosi on yleinen (lähes koko Aasia, Afrikka, Etelä- ja Keski-Amerikka, suuri osa Itä-Euroopan maista). Arviolta 10 miljoonaa sairastuu tuberkuloosiin ja noin 1.5 miljoonaa kuolee siihen vuosittain. Tuberkuloosi on yleinen erityisesti alhaisen tulotason väkirikkaissa maissa ja niissä maissa, joiden infrastruktuuri on kärsinyt luonnon katastrofien, sotien tai yhteiskuntajärjestelmän murroksen vuoksi. Tiivis asuminen, pakolaisleiriolosuhteet, aliravitsemus, HIV-epidemia ja huono terveydenhuollon taso edesauttavat tuberkuloosin leviämistä.

Uusien tautitapausten absoluuttinen ja suhteellinen määrä on viime vuosina pysynyt miltei ennallaan, ja taudin suhteellinen esiintyvyys on ollut juuri ja juuri havaittavassa laskussa. WHO:n tavoite oli määrän saaminen selvään laskuun vuoteen 2015 mennessä. Siinä missä tilanne muualla oli 2000-luvun puolivälissä vakaa tai myönteinen, HIV:n pahiten rasittamissa Afrikan maissa tautitapaukset lisääntyivät 5 %:n vuosivauhtia. Useille lääkkeille, ennen kaikkea isoniatsidille ja rifampisiinille, vastustuskykyiset MDR-tuberkuloosikannat (multi-drug resistant) olivat kasvava ongelma. Vuonna 2007 uusia MDR-tapauksia oli yhteensä arviolta puoli miljoonaa ja määrällisesti eniten Intiassa, Kiinassa, Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja Bangladeshissa.

Vaikka Suomen läntisissä naapurimaissa tautitilanne oli vielä 2000-luvun alkupuolella Suomea parempi, Ruotsissa tuberkuloositapaukset ovat olleet viime vuosina kasvussa pohjoismaiden ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajaryhmien, erityisesti somalien keskuudessa. Venäjällä taas tuberkuloosi alkoi 1990-luvulla äkisti lisääntyä. Siinä missä vuonna 2006 koko EU:n ja Länsi-Euroopan alueella tautitapauksia oli alle 100 000, oli niitä Venäjällä 150 000.

Tuberkuloosi Suomessa

Historia

Vielä 1930-luvulla tuberkuloosiin kuoli vuosittain lähes 10 000 suomalaista. Vuonna 1929 perustettiin Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys yhdistämällä vuonna 1907 toimintansa aloittaneet Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys ja Vähävaraisten keuhkotautisten avustamisyhdistys. Yhdistys ylläpiti eri puolilla maata useita parantoloita, jotka sittemmin tuberkuloositapausten vähentyessä lakkautettiin tai siirrettiin valtion tai kuntien omistukseen. Lisäksi yhdistys omisti Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa toimineet joulumerkkikodit, joissa hoidettiin tuberkuloosia sairastavien äitien lapsia syntymästä keskimäärin puolitoistavuotiaiksi. Joulumerkkikotien toiminnan rahoittamiseksi myytiin joulumerkkejä, joita julkaistiin vielä hoitokotien toiminnan päätyttyäkin 1980-luvulle asti. Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys vaikutti vuoden 1948 tuberkuloosilain säätämiseen.

Tuberkuloosin vastustamiseen liittyi myös valistaminen. Terveysvalistuksessa korostettiin, että jokainen voi itse hankkia itselleen vastustuskyvyn tuberkuloosia vastaan. Tätä varten piti jokaisen karaista itseään ja hillitä käyttäytymistään. Lääkäri Max Oker-Blom kuvasi 1900-luvun alussa, että itsehillintä oli ehkäisevän ja valvovan hermojärjestelmän kehittämistä. Hyvätapaista ja kunnollista elämää nimitettiin myös siveellisyydeksi, joka myöhemmin alkoi tarkoittaa pelkästään sukupuolisiveellisyyttä. Siveellisyys oli erityisesti naisten ominaisuus, johon sisältyi yleinen siisteys, perhekeskeisyys ja eri tautien (tuberkuloosin ja kupan) leviämisen estäminen.

Nykytilanne

Tautitapaukset ovat Suomessa vähentyneet vuoden 1960 yli 7 000:sta, vuoden 1980 noin 2 000:sta ja vuoden 1990 noin 750:stä vuosittaisesta tapauksesta niin, että Suomessa todettiin vuonna 2022 enää 189 tautitapausta, joista seitsemää lukuun ottamatta kaikki olivat yli 14-vuotiaita. Suomessa syntyneillä tautia esiintyi lähinnä yli 60-vuotiailla, kun taas ulkomaalaistaustaisilla sairastuneiden keski-ikä oli 38 vuotta. Kaikista tuberkuloositapauksista keuhkotuberkulooseja oli 67 %, ja näistä 28 % oli yskösvärjäyspositiivisia, eli tartuttavimpia.

Toisinaan ulkomailta tulee tärkeimmille tuberkuloosilääkkeille vastustuskykyistä MDR-tuberkuloosia. Vuonna 2022 näitä varmistui Suomessa yhdeksän tapausta, joista kolme oli laajasti vastustuskykyisiä tapauksia (pre-XDR-TB). Vain kaksi MDR-tapauksista havaittiin suomalaissyntyisillä potilailla.

Tuberkuloosin BCG-rokote (Bacillus Calmette-Guérin) aiheutti vuosina 2002–2005 poikkeuksellisen paljon eriasteisia haittavaikutuksia, joista lievimpiä ovat pienet paikalliset tulehdukset ja vakavimpia luu- ja niveltulehdukset ja harvoin jopa yleistynyt BCG-infektio. Vuodesta 1978 käytössä ollut vanha rokote jouduttiin korvaamaan uudella, vahvempaan kantaan perustuvalla valmisteella elokuussa 2002, ja raportoitujen tapausten määrä kymmenkertaistui. Kaikkiaan pitempiaikaiseen tai pysyvään haittaan johtaneita BCG-rokotteen haittavaikutuksia todettiin vuosina 2002–2004 noin kahdeksalla lapsella vuosittain (14/100 000 rokotettua), ja kesään 2006 mennessä kahdella lapsella oli todettu yleistynyt BCG-infektio tai sellaisen epäily. Vuoden 2006 syyskuusta alkaen BCG-rokotetta alettiin tarjota vain lapsille, joilla oli lisääntynyt tuberkuloositartunnan vaara, ja Suomessa rokotettiin vuosittain vain noin 3 500 lasta. Uuden rokoteohjelman myötä tapaukset vähenivät vuoden kuluessa 111 tapauksesta 28 tapaukseen, eikä vakavia haittoja enää raportoitu vuonna 2007. Tuberkuloosia on Suomessa niin vähän, että se on harvinaissairaus.

Lääkkeille vastustuskykyinen moniresistentti tuberkuloosi MDR on hieman yleistynyt Suomessa 2020-luvulla Ukrainan sodan pakolaisten keskuudessa. Se ei ole kuitenkaan lisääntynyt Suomessa vaan sitä on tavattu ainoastaan sotaa paossa olevilla vuoden 2024 alkuun mennessä.

Tuberkuloosi eläimissä

Tuberkuloosia eläimille aiheuttavista bakteereista merkittävin on Mycobacterium bovis, joka aiheuttaa nautatuberkuloosia. Se on aiheuttanut runsaasti ihmistartuntoja saastuneiden maitotuotteiden välityksellä. Suomessakin on tehty naudoille tuberkuloosikokeita ja karsittu tartunnansaaneita eläimiä ja karjoja pois. Nyt Suomi ja monet Euroopan maat ovat virallisesti vapaita nautatuberkuloosista. Testejä tehdään eläintuontien yhteydessä, keinosiemennyssonnien valinnoissa ja satunnaisesti. Mycobacterium avium on lintutuberkuloosin aiheuttaja, ja sen testaamista käytetään muiden eläinten testauksessa kontrollina. Tuberkuloosikoe tehdään ihotestinä pistämällä bakteerin seinämästä eristetty osaa tuberkuliinia tutkittavaan eläimeen ihon sisäisesti. Jos pistoskohta turpoaa ja ärtyy tietyn ajan kuluessa, koe katsotaan positiiviseksi. Eläimellä on mykobakteeri-vasta-aineita. Mikäli boviini- ja aviääritesti reagoivat, kyse saattaa olla virheestä. Pistokohta voi ärtyä auringonvalon, hankaamisen tai paikallisen muun tulehduksen seurauksena. Jos boviinitesti on positiivinen mutta aviääri ei, kyse on ilmeisesti nautatuberkuloosista. Tuberkuloosikoe tehdään samalla tavalla joillekin muille eläinlajeille, mutta sen toimivuus on todistettu vain naudoille.

Eläinten tuberkuloosia tutkitaan tietysti myös teurastamoilla lihantarkastuksissa, ja jos jossain karjassa tai jollain alueella alkaisi esiintyä tautia, se todennäköisesti huomattaisiin nopeasti.

Mycobacterium avium subspecies paratuberculosis aiheuttaa märehtijöille paratuberkuloosia eli kroonista suolistotulehdusta ja ripulia. Tautia ei ole tiettävästi Suomessa. Eläinten maahantuonnille alueilta, joissa sitä esiintyy, on rajoituksia. Paratuberkuloosin testaaminen on hankalaa, koska tuloksen saaminen voi kestää jopa puoli vuotta.

On olemassa useita muitakin mykobakteereita, jotka saattavat haitata testaamista, mutta ne eivät ole yhtä vaarallisia.

Pseudotuberkuloosi ei ole mykobakteereiden aiheuttama, vaan sen aiheuttaja on Corynebacterium pseudotuberculosis. Pseudo tarkoittaa samannäköistä, ja tälle taudille on tyypillistä tuberkkelejä muistuttavien paiseiden muodostuminen. Tauti on hankala hoidettava, mutta sillä ei ole samaa kansanterveydellistä merkitystä kuin mykobakteereilla.

Katso myös

• Ziehl-Neelsenin värjäys

Lähteet

• Vartiainen, Ilmari: Lääkeaineoppi : (farmakologia), s. 235. Porvoo: WSOY, 1960.
• Havu, I.: Otavan iso tietosanakirja : Encyclopaedia Fennica. 8. osa, Sost – tsc. Helsinki: Otava, 1964.
• Valtakunnallinen tuberkuloosiohjelma 2006. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2006. ISBN 952-00-2120-5 Teoksen verkkoversio (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive)
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Viitattu 25.3.2020.
• Valtakunnallinen tuberkuloosiohjelma 2020. (Ensimmäinen, 2023 päivitetty versio) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2023. ISBN 978-952-343-505-6 Teoksen verkkoversio (pdf).

Aiheesta muualla

• Tuberkuloosi Finnish Lung Health Association – Filha. Viitattu 25.3.2020.
• Tuberkuloosi tuberkuloosi.fi. Viitattu 25.3.2020.
• Tuberkuloosi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – THL. Viitattu 25.3.2020.
• Yli-Ojanperä, Elina: Tuberkuloosin voi taltuttaa Yle Elävä arkisto. 30.3.2007. Viitattu 25.3.2020.
• Country profile for Finland European Centre for Disease Prevention and Control. 20.3.2017. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
• Tuberculosis World Health Organization – WHO. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)