Kalevi Ihaksi
Kalevi Ihaksi (s. 16. elokuuta 1943 Ylämaa) on suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edusti aktiiviurallaan Lappeenrannan Urheilu-Miehiä, Imatran Jyskettä, Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja Luumäen Poikia.[1]
Ihaksi sijoittui Budapestin EM-kilpailuissa 1966 maratonilla seitsemänneksi ajalla 2.23.38,6. Hän voitti maratonin Pohjoismaiden-mestaruuden Kööpenhaminassa 1967 ajalla 2.26.03,0.[1]
Ihaksi voitti maratonin Suomen-mestaruuden Sippolassa 1966 ajalla 2.24.51,6. Kilpailu oli samalla maaottelu, jossa hän sijoittui toiseksi. Hän voitti Suomen-mestaruuden toistamiseen Porissa 1967 ajalla 2.27.06. Hän saavutti maratonilla SM-hopeaa 1969 ja pronssia 1970. Kalevan kisojen 10 000 metrillä hän sijoittui parhaimmillaan kuudenneksi 1964. Viestijuoksun SM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa 4 × 1 500 metrin viestissä 1965. Maastojuoksun SM-kilpailuissa hän sai pitkän matkan joukkuekilpailussa hopeaa 1965. Sisäratojen SM-kilpailuissa hän oli parhaimmillaan 3 000 metrillä viides 1965.[1]
Ihaksi juoksi maratonennätyksensä 2.22.07 Bostonissa 19. huhtikuuta 1967. 5 000 metriä hän juoksi parhaimmillaan aikaan 14.41,4 Jyväskylässä vuonna 1965 ja 10 000 metriä 30.21,8 Kouvolassa 1969.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Kalevi Ihaksi Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).