Kalannin seisake
Kalannin seisake (lyh. Klt) oli Uudenkaupungin radan varressa sijainnut lakkautettu seisake. Se on Jarl Ungernin suunnittelema ja se perustettiin Kalannin pieneen Lahden kylään vuonna 1924. Aseman merkitys kunnalle jäi pieneksi, sillä kirkonkylään oli matkaa asemalta noin kuusi kilometriä ja Lahden kylässä sijaitsi kansakoulun lisäksi vain muutama tila. Kalannin laiturivaihde muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1962 ja edelleen seisakkeeksi vuonna 1970, kun tavaraliikenne siellä loppui. Seisake lakkautettiin toukokuussa 1990.[1]
Kalanti | |
---|---|
Perustiedot | |
Lyhenne | Klt[1] |
Rataosa | Turku–Hangonsaari |
Sijainti | |
Osoite | Asemantie 53, 23660 Kalanti as |
Kunta | Kalanti |
Avattu | 1.9.1924[1] |
Lakkautettu | |
• henkilöliikenne | 27.5.1990[1] |
• tavaraliikenne | 1970[1] |
Asemarakennus | |
Tyyppi | Henkilölaituri |
Ratapiha | |
Raiteisto | 1 pääraide ja 1 sivuraide (purettu) |
|
Vuonna 2007 asema siirtyi Senaatti-kiinteistöjen myyntikohteeksi, jolloin myyntiin tulivat 1,7 hehtaarin tontilla sijaitseva asemarakennus, sauna ja kellari ja käymälä.[2] Ne siirtyivät uudelle omistajalle vuoden 2008 alkupuolella.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Iltanen, Jussi: ”8. Uudenkaupungin ja Naantalin radat”, Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat, s. 114. Helsinki: Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3
- ↑ Yhdeksän määräalaa rakennuksineen tulee myyntiin Vakka-Suomen radalla - Nousiaisten ja U:gin asemat eivät ole listalla. Vakka-Suomen Sanomat, 8.10.2007. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
- ↑ Sari Honkasalo: Kalannin, Maskun ja Vehmaan asemakaupat tehty. Vakka-Suomen Sanomat, 21.4.2008. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]