Wikipedia

Juha Muje

suomalainen näyttelijä (1950–2020)

Juha Herman Muje (15. elokuuta 1950 Pietarsaari – 9. helmikuuta 2020 Espoo[1][2][3][4]) oli suomalainen näyttelijä.

Juha Muje
Juha Muje vuonna 1960
Juha Muje vuonna 1960
Henkilötiedot
Koko nimi Juha Herman Muje
Syntynyt15. elokuuta 1950
Pietarsaari
Kuollut9. helmikuuta 2020 (69 vuotta)
Espoo
Ammatti näyttelijä
Lapset Samuli Muje
Näyttelijä
Aktiivisena 1970–2020
Merkittävät roolit Eero
Seitsemän veljestä
Tartuffe
Tartuffe
Nilkki
Ilmiantaja
Romeo
Romeo ja Julia
Sundman
Raid-televisiosarja ja -elokuva
Palkinnot

Parhaan miessivuosan Jussi
2004 Raid-elokuva

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Koulu­aikoinaan Muje esiintyi harrastaja­teatterissa koti­kaupungissaan Pietar­saaressa ja haki Teatterikouluun vuonna 1968 Suomessa vierailleen venäjänsuomalaisen teatteri­ohjaajan Toivo Lankisen kehotuksesta.[5] Hänet palkattiin heti teatteri­koulusta valmistuttuaan 1971 Turun kaupunginteatteriin. Hän oli mukana monissa Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan ohjauksissa, kuten Eeron roolissa 1970-luvun puolen­välin Seitsemässä veljeksessä. Hän näytteli myös Helsingin Kaupunginteatterissa, Kom-teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa sekä vuodesta 1997 Kansallis­teatterissa, josta jäi eläkkeelle 2013.[6][7]

Muje lähestyi roolihahmojaan mielellään fyysisyyden kautta. Hän alkoi työstää roolia lähtökohtanaan hahmon ulkoiset piirteet, joiden avulla hän eteni kulloisenkin hahmon sisäiseen maailmaan. Muje kehitti liikunnallisuutta jo Teatterikoulussa, ja hänelle myös liikkumattomuus oli liikettä, valmiina odottamaan sisäisen energian purkautumista. Esimerkiksi tapa astella portaita alas tai istuma-asento eivät olleet yhdentekeviä, vaan olennainen osa roolia.[8]

Muje näytteli sivuosia kymmenissä elokuvissa, mutta hän ei pitänyt elokuvien vaatimaa ilmaisutapaa itselleen oikeana. Muje oli mukana myös sketsiviihteen kulta-ajan televisiosarjoissa Tiikerihai ja Vesku Show. Miljoonayleisöjä keränneiden televisiosarjojen myötä Mujetta alettiin pitää hänen taiteellisesta laaja-alaisuudestaan huolimatta ensisijaisesti koomikkona.

Vuonna 2017 ilmestyi Mujeen elämää ja uraa käsittelevä teos Juha Muje – näyttämöllä ja kulisseissa.[9]

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Juha Mujeen vanhemmat, Keijo Muje ja Hilda Muje, olivat Karjalan evakoita. Muje eli lapsuutensa ja teini-ikänsä Pietarsaaressa, jossa suomenruotsalaisten ja karjalaisten välinen kielimuuri oli korkea, muttei aivan ylittämätön. Kulttuurierot olivat yhtä kaikki huomattavat. Hilda Mujeella oli poika ja tytär edellisestä avioliitosta, joka oli päättynyt puolison kaatumiseen jatkosodassa. Juhan lapsuudenperhe tuli toimeen kohtalaisen hyvin, mutta vaatimattomuutta arvostettiin, itseään ei saanut korostaa. Esimerkiksi jääkaappi oli hankinta, josta puhumista pidettiin pröystäilynä. Isän kuoroharrastusta lukuun ottamatta perhe ei ollut kovin taiteellinen. Kauppias Hilda Muje puhui Karjalan murretta, Keijo Muje käytti työnjohtajan asemansa kouliinnuttamana yleiskieltä.[10]

Koulussa Juha menestyi ennen kaikkea näytelmissä. Hän liittyi Pietarsaaren Työväenopiston näytelmäkerhoon, jossa hän sai tuntumaa teatterityöhön. Harrastus nousi uudelle tasolle Juhan astuttua Pietarsaaren Näyttämölle ja ajatus näyttelijän ammatista alkoi itää. Näyttämön toimintaan toi ammattimaista säväystä puhetekniikan opettaja Niilo Kuukka. Juha oli myös liikunnallinen ja kokeili eri urheilulajeja.[11]

Juhan lahjakkuuden huomasi monen muun ohella petroskoilainen ohjaaja ja näyttelijä Toivo Lankinen, joka opetti roolin rakentamisen perustan. Juhan kouluvuosien merkittävä näytelmä oli Käy vieraskin vipuhun, jossa hänen roolihahmollaan Glumovilla on pitkä monologi.[12] Lankinen kannusti Juhaa hakemaan Teatterikouluun, ja tämä aloitti sen 18-vuotissyntymäpäivänään. Pääsykokeissa nuori Muje oli tehnyt raatiin vaikutuksen Glumovin monologilla. Raatiin kuului muun muassa hänen myöhempi työkaverinsa Kalle Holmberg.[13]

Teatterikoulu

muokkaa

Suomen Teatterikoulussa liikunnan osuus oli merkittävä. Luontaisesti liikunnallinen Muje oppi sisäistämään roolihenkilön mielenliikkeet fyysisen liikkeen kautta. Puheilmaisu oli tärkeä aine, näyttelijäoppilaan ääni haluttiin muokata kirkkaan kantavaksi ja puhtaaksi. Artikulaation tuli olla selkeää. Vaikka Muje oli ammattiuransa aikana vahvasti teatterinäyttelijä, ensimmäisen elokuvaroolinsa hän sattui saamaan toisena opiskeluvuotenaan. Kyseessä oli pääosa televisioelokuvassa Riisi, nuori alkoholisti. Vastanäytteljänä oli kesän 1969 Suonenjoen mansikkatyttö. Muje koki Teatterikoulun innostavana ja hengeltään hyvänä. Aikakauteen kuului "yhteiskunnallinen tiedostaminen" Lapualaisoopperoineen.[14]

Juha Mujeen kurssikavereita olivat muun muassa Tuija Ahvonen, Hannu Lauri, Marja Packalén ja Leena Uotila.[15]

Ura

muokkaa

Turun kaupunginteatteri

muokkaa
 
Kalle Holmberg (edessä) ohjasi vuonna 1972 Turun kaupunginteatterille "Seitsemän veljestä", joita esittivät Esko Salminen (Juhani), Juha Hyppönen (Tuomas), Heikki Kinnunen (Aapo), Heikki Alho (Simeoni), Arno Virtanen (Timo), Ilari Paatso (Lauri) ja Juha Muje (Eero).

Teatterikoulun viimeisenä lukuvuonna oppilaita alettiin kiinnittää teattereihin, ajan tavan mukaan kahdeksi näytäntövuodeksi kerrallaan. Muje sai soiton Kalle Holmbergilta, joka pyysi häntä Turun kaupunginteatteriin, joka oli siihen aikaan monen unelmateatteri.[16] Syyskaudella 1971 Turussa alkoi myös kausi, joka tunnetaan teatterihistoriassa Kotkien kautena. Teatterinjohtaja Ralf Långbacka ja ohjaaja Holmberg mielivät kehittää kaupunginteatteria kokeilevaan suuntaan, mikä aiheutti voimakasta ristivetoa ja kriittistä kekustelua lehdistössä, kaupungin johdossa ja yleisön keskuudessa. Esitettiin myös syytöksiä marxilaisuudesta, mutta lopulta teatterilautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja asettui Långbackan ja Holmbergin tueksi. Ratkaisu osoittautui järkeväksi, sillä Kotkien kautena Turun kaupunginteatteriin kohdistui laajaa valtakunnallista mielenkiintoa ja taiteellinen menestys näkyi myös lisääntyneinä tulovirtoina.[17]

Turun kautensa alussa Muje näytteli muun muassa Oswaldin roolin näytelmässä Kuningas Lear ja Pekka Töpöhännän roolin.[18] Varsinainen tapaus oli Seitsemän veljestä syyskaudella 1972. Muje näytteli Eeron roolin Långbackan ohjaamassa tuotannossa, muita veljeksiä näyttelivät Esko Salminen, Juha Hyppönen, jonka tilalle tuli Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Heikki Alho, Arno Virtanen ja Ilari Paatso. Veljessarjan nuorin eli Eero piikitteli kaiken aikaa Juhania, jota tulkitsi Salminen. Kun Juhani sai tarpeekseen, Eero ponkaisi pakoon ja juoksi huussin seinää ylös. Esitysten kertyessä Eero ylsi katolle saakka ja kohtauksesta tuli yksi näytelmän kohokohdista. Seitsemän veljestä keräsi kolmen vuoden aikana noin 150 000 katsojaa ja sitä esitettiin myös Göteborgin kaupunginteatterissa ja Itä-Berliinin Volksbühnellä.[19][20][21] Muje suoritti asepalveluksensa Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentin Turun ilmatorjuntapatteristossa 1973–1974, mutta erikoisluvan ansiosta hän pystyi jatkamaan Eeron näyttelemistä. Armeijasta Muje kotiutui korpraalina.[22]

Seitsemän veljeksen ensemble näytteli Alhoa ja Salmista lukuun ottamatta myös Alpo Ruuthin draamassa Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 1974. Nimiroolin teki Loiri. Muje näytteli Gustafssonia. Veli-Matti Saikkosen ohjaaman kappaleen katsojaluku kipusi lähes 32 000:een.[18][23][24]

Kotkien kausi päättyi 1977, kun Holmberg ja Långbacka lähtivät Turusta. Seitsemän veljeksen ensemblesta Muje, Kinnunen, Paatso, Salminen ja Virtanen näyttelivät vielä komedian Olviretki Schleusingenissa. Mujeen roolina oli Tommi. Näytelmää esitettiin 23 kertaa ja se sai yli 14 000 katsojaa.[25]

Kotkien kauden jälkeen Muje jatkoi Turussa vuoteen 1981. Hän näytteli muun muassa Svejkin roolin Bertolt Brechtin näytelmässä Svejk toisessa maailmansodassa ja Romeon roolin William Shakespearen tragediassa Romeo ja Julia. Svejkiä varten Mujeen täytyi lihottaa itsensä ja Romeota varten kilot piti puolestaan äkisti karistaa. Jotaarkka Pennasen ohjaama Romeo ja Julia sai ensi-iltansa joulukuussa 1980. Juliana nähtiin vastavalmistunut Lena Meriläinen. Näytelmää esitettiin 89 kertaa ja se sai lähes 50 000 katsojaa.[26][27][28]

Vuonna 1982 Muje näytteli Kom-teatterissa Helsingissä, minkä jälkeen hän jatkoi Turun kaupunginteatterissa vuoteen 1985. Muje sai näytelläkseen edelleen isoja, mielenkiintoisia rooleja, kuten Pikkumies Aarne Orjatsalosta kertovassa näytelmässä Tulee aika toinenkin. Pikkumies oli Orjatsalon toinen minä, joka kommentoi sivusta Hannu Laurin näyttelemää Orjatsaloa. Turun vuosiensa päätteeksi Muje näytteli Eino Leinoa Hannu Mäkelän draamassa Virran viemä, tuulen tuoma.[29]

Muje nähtiin Turun kaupunginteatterin lavalla jälleen 2019, jolloin hänellä oli miespääosa Satu Rasilan kirjoittamassa ja ohjaamassa avioliiton myöhäisvaihetta kuvailevassa draamassa Katoava maa. Naispääosan näytteli Marja-Leena Kouki. Katoava maa kertoo muistisairauden vaikutuksesta parisuhteeseen. Sitä esitettiin Pienellä näyttämöllä 31 kertaa ja sen katsojaluvuksi kirjattiin noin 6 800.[30][31] Katoava maa jäi Mujeen uran joutsenlauluksi.[32]

Helsingin kaupunginteatteri

muokkaa

Muje siirtyi Helsingin kaupunginteatteriin 1985. Hänen tuloroolinaan oli Tartuffen nimiosa. Näytelmää esitettiin yli 100 kertaa ja se keräsi runsaat 25 000 katsojaa.[33][34] Muje ei kokenut lakonista ilmaisua itselleen ominaiseksi. Se ilmeni huumausaineiden käyttöä käsittelevässä Jukka Vienon kirjoittamassa näytelmässä Ilmiantaja (kantaesitys 1986), jossa Mujeen roolina oli Nilkki. Rooli oli Mujeelle vaikea.[35] Muje lähestyi roolihahmojaan mielellään fyysisyyden kautta. Hän alkoi työstää roolia lähtökohtanaan hahmon ulkoiset piirteet, joiden avulla hän eteni kulloisenkin hahmon sisäiseen maailmaan. Muje oli kehittänyt liikunnallisuutta jo Teatterikoulussa, ja hänelle myös liikkumattomuus oli liikettä, valmiina odottamaan sisäisen energian purkautumista. Esimerkiksi tapa astella portaita alas tai istuma-asento olivat olennainen osa roolia.[8] Pentti Haanpään näytelmässä Noitaympyrä (1987) Mujeen roolina oli Taivalvaaran näyttelijä, joka on orpopoika Kainuussa 1930-luvun laman aikana. Muje piti roolia itselleen sopivana ja mieluisana hahmon fyysisen omalaatuisuuden ansiosta. Kalle Holmbergin ohjaama näytelmä sai yli 15 000 katsojaa.[36]

Muje muutti Turusta Espooseen 1987, jolloin työmatkaan liittyneet ongelmat poistuivat. Kevätkaudella 1990 sai ensi-iltansa Ritva Holmbergin ohjaama ja Jukka Linkolan säveltämä musiikkinäytelmä Kallion kimallus. Näytelmä kertoo Grönbergin työläisperheestä jatkosodan jälkeen, Mujeen roolina oli sodasta palaava Veikko. Paikkana on Kallion kaupunginosan Hampparilaakso, jonne rakennettiin 1960-luvulla Helsingin kaupunginteatterin massiivinen talo. Muje viihtyi Veikon roolissa. Kallion kimallusta esitettiin noin 200 kertaa ja se sai 57 000 katsojaa.[37][38][39]

Musiikkinäytelmä Piukat paikat tuli ensi-iltaan kevätkaudella 1994 ja se keräsi noin 117 000 katsojaa. Näytelmän kustannukset oli katettu jo viidentoista esityskerran jälkeen. Muje näytteli pääroolin: hän oli Jerry, joka puki itsensä naiseksi nimeltään Daphne. Toisen pääroolin näytteli Santeri Kinnunen. Hän oli Joe, joka puki itsensä naiseksi nimeltään Josephine. Muje piti roolistaan ja hän vietti 25-vuotistaiteilijajuhlaansa sen yhteydessä.[40][41]

Helsingin kaupunginteatterin kausi oli Mujeelle työntäyteinen. Harjoituksia tai näytöksiä oli lähes päivittäin. Mujeen viimeinen rooli Kaupunginteatterissa oli Utin osa Raija-Sinikka Rantalan ohjaamassa Veijo Meren tekstiin perustuvassa draamassa Iso vaalee, jonka nimiroolin teki Hannele Lauri.[42][43][44]

Tampereen Työväen Teatteri

muokkaa

Jussi Helminen kutsui Mujeen Tampereen Työväen Teatteriin, jossa tämä näytteli vuosina 1996 ja 1997. Perhesyistä Muje jäi kuitenkin asumaan Espooseen, joten rautatiematka Helsinki–Tampere tuli hänelle erittäinkin tutuksi.[45] Mujeen tulorooli Tampereella oli näytelmässä Oi kallis Suomenmaa. Myöhemmin hän näytteli Tevjen roolin Jussi Tapolan ohjaamassa musikaalissa Viulunsoittaja katolla, vaikka piti itseään liian nuorena kyseiseen osaan. Veikko Sinisalo oli näytellyt aiemmin saman roolin Tampereella, joten Mujeen tulkintaa verrattiin vääjäämättä Sinisaloon, mikä oli rasite. Näytelmä sai kuitenkin yli 45 000 katsojaa noin 70 esityskerralla.[46][47]

Muje palasi Työväen Teatteriin tammikuussa 2017, jolloin hän näytteli Big Daddyn osan Tennessee Williamsin draamassa Kissa kuumalla katolla. Big Mamana oli Tuire Salenius. Mujeen poika Samuli Muje näytteli Gooperin roolin ja miniä Heidi Kiviharju Margaretin roolin. Näytelmässä oli mukana myös Mujeen pojanpoika. Tamperelainen-lehti kirjoitti Mujeen roolityöstä: "Muje tekee rosoisesta miehestä tarkan muotokuvan pienillä eleillä ja rehvakkaalla käytöksellä."[48][49][50]

Suomen Kansallisteatteri

muokkaa
” Teatteri on kuin musiikkia. Näyttelijän on tajuttava rytmi ja eri osien suhde toisiinsa ja kokonaisuuteen. ”

– Juha Muje[51]

Muje kiinnitettiin 1997 Suomen Kansallisteatteriin, josta hän eläköityi 2013. Vaikka takana oli jo lähes 30 vuotta näyttelijän uraa, Muje oppi Kansallisessa edelleen paljon uutta näyttelijän työstä. Muje avasi Kansallisteatterin kautensa nimiroolilla Shakespearen historiallisessa draamassa Rikhard III. Roolissa ollaan tekemisissä pahuuden kanssa, ja Muje löysi pahuuden itsestään. Hän oli aina kiinnostunut "pahan energiasta".[52] Pienellä näyttämöllä esitetty Kalle Holmbergin ohjaama tuotanto sai kymmenisen tuhatta katsojaa.[53] Klassisia roolitehtäviä karttui vuosien varrella. Vuonna 2003 Muje näytteli Eddie Carbonen roolin draamassa Näköala sillalta ja vuonna 2007 Willie Lomanin roolin draamassa Kauppamatkustajan kuolema.[54]

Vuonna 2004 Mujeella oli palvelija Sganarellen osa Molièren komediassa Don Juan. Mujeelle rooli oli mahdollisuus käyttää vahvimpia puoliaan, jotka olivat liike, oveluus ja huumori. Nimiroolin näytteli Jukka Puotila. Näytelmää esitettiin Suurella näyttämöllä 75 kertaa ja se sai yli 35 000 katsojaa.[55][56] Willensaunassa sai ensi-iltansa syyskaudella 2005 Kalle Holmbergin ohjaama draama Demokratia, jossa Muje näytteli historiallista henkilöä, poliitikko Horst Ehmkeä. Näytelmän vastaanotto oli hyvä ja sitä esitettiin lähes 60 kertaa.[57][58]

Mujeen viimeisiä rooleja Kansallisteatterissa oli Veijo Teräs oopperanäytelmässä HOMO!. Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama farssi sai yli 50 000 katsojaa. "Juha Muje on herkullisen kompleksinen ja raikas Veijo, jonka identiteetin etsintä kestää koko elämän", Turun Sanomien Eeva Kemppi arvioi Mujeen osasuoritusta.[59][60][61]

Muje teki paluun Kansallisteatterin näyttämölle Pobedan roolissa Saision kirjoittamassa ja Laura Jäntin ohjaamassa musiikkinäytelmässä SLAVA! Kunnia, jota on kutsuttu myös oligarkkien oopperaksi. Pobedan kaksoisveljeä Obedaa näytteli Puntti Valtonen. Yleisradion Tuula Viitaniemi luonnehti Mujeen ja Valtosen suorituksia hurmaaviksi. Helmikuussa 2015 ensi-iltaan tullut näytelmä keräsi yleisöä lähes 39 000 henkeä.[62][63][64]

Elokuvat ja televisiosarjat

muokkaa

Muje näytteli noin 20 kokoillan elokuvassa vuosina 1971–2017. Muje vierasti elokuvanäyttelemistä, nopeaan reagointiin teatterilavoilla tottuneena hän koki ottojen väliset pitkät tauot näännyttäviksi. Elämäkerrassaan Muje kuvailee teatteria preesensiksi ja elokuvaa imperfektiksi.[65] Hänen ensimmäinen roolinsa oli päällekarkaaja draamaelo­kuvassa Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu (1971). Isompiin ja tunnetumpiin rooleihin kuuluu pornokauppias Sundman elokuvassa Raid (2003). Myös myymäläpäällikön rooli komediaelokuvassa Varasto (2011) on enemmän kuin yhden kohtauksen piipahdus.[66]

Lähimmäksi ominta ilmaisuaan Muje pääsi Sundmanin roolissa sekä postinkantajana komediassa Ulvova mylläri (1982) ja poromiehenä komediassa Hurmaava joukkoitsemurha (2000).[67]

Muje näytteli Sundmanin roolin myös televisiosarjassa Raid (2000). Mujeen kansallinen tunnettuus kasvoi 1980-luvulla, jolloin hän näytteli television viihdesarjoissa Tiikerihai ja Vesku Show. 1990-luvulla hän vieraili suosituissa komediasarjoissa Hynttyyt yhteen ja Blondi tuli taloon. Sundmanin näyteltyään Muje teki kauppiaan rooleja myös sarjoissa Tummien vesien tulkit ja Rikospoliisi ei laula[68].

Vesku Show'ssa Juha Muje ja Eija Vilpas näyttelivät voimallisesti tyypiteltyä karjalaista pariskuntaa. Vilppaan roolihahmo Kepa kälättää kälättämästä päästyään ja Mujeen roolihahmo Jorte onnistuu laukomaan kommentin silloin tällöin. Muje oli hyvin itsekriittinen ja hän arveli jäävänsä Vesku Show'ssa liiaksi Vilppaan jalkoihin. Tuotantoyhtiö MTV kuitenkin mieltyi Jorte ja Kepa -sketseihin, ja suunnitteli pariskunnalle omaa televisiosarjaa, mistä Muje kieltäytyi.[69]

Ääni­näyttelijänä Muje esitti Ujoa elo­kuvassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Lumierea Kaunotar ja hirviö -elo­kuvassa ja Wallacea elokuvan Wallace & Gromit: Kanin kirous suomen­kielisessä versiossa.[66]

Yksityiselämä

muokkaa

Mujeen kolmesta lapsesta esikoinen Samuli Muje on myös näyttelijä.[7]

Mujeelle tehtiin 2000-luvun alussa sepelvaltimon ohitusleikkaus.[70] Muje kuoli sunnuntai-iltana 9. helmi­kuuta 2020 haima­syöpään, joka hänellä oli vähän ennen kuolemaansa todettu.[71]

Teatterirooleja

muokkaa
Turun kaupunginteatteri
Vuosi Näytelmä Rooli
1972 Pekka Töpöhäntä Pekka Töpöhäntä
Seitsemän veljestä Eero
1977 Olviretki Schleusingenissa Tommi
1979 Svejk toisessa maailmansodassa Svejk
1980 Romeo ja Julia Romeo
1981 Till Till Eulenspiegel
1982 Tulee aika toinenkin Pikkumies
1984 Virran viemä, tuulen tuoma Eino Leino
2019 Katoava maa Aarne
Helsingin Kaupunginteatteri
1985 Tartuffe Tartuffe
1986 Ilmiantaja Nilkki
1987 Noitaympyrä Talvivaaran näyttelijä
1989 Riivaajat Pjotr Verhovenski
1990 Kallion kimallus Veikko Grönberg
1994 Piukat paikat Jerry ja Daphne
Tampereen Työväen Teatteri
1997 Viulunsoittaja katolla Tevje
2017 Kissa kuumalla katolla Big Daddy
Suomen Kansallisteatteri
1997 Rikhard III Rikhard III
2003 Näköala sillalta Eddie Carbone
2004 Don Juan Sganarelle
2005 Demokratia Horst Ehmke
2007 Kauppamatkustajan kuolema Willie Loman
2011 HOMO! Veijo Teräs
2015 SLAVA! Kunnia Pobeda

Filmografia

muokkaa
Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1971 Kujan­juoksu päälle­karkaaja
1982 Ulvova mylläri postin­kantaja Piittis­järvi
1986 Liian iso keikka ilotalon isäntä
1987 Lain ulko­puolella psykiatri
1988 Tupla-Uuno johto­ryhmän jäsen
1991 Uuno Turhapuro herra Helsingin herra vaali­keskustelun juontaja
Uppo-Nalle Reetan isä
1993 Romanovin kivet Arvid Matt­son
1994 Kaikki pelissä konstaapeli Vili Äyräntö
1996 Yö­juna VR:n raivaus­ryhmän päällikkö Matti Anders­son
1998 Poliisin poika Jaakkola
2000 Hurmaava joukko­itse­murha poro­mies Uula Lismanki
2003 Raid porno­kauppias Sund­man
Eila Sauli
2005 Onnen varjot koiran ulkoiluttaja
2011 Varasto myymälä­päällikkö
2012 Risto Räppääjä ja viileä Venla Uolevi Horsma­niemi
2016 Nuotin vierestä Veikko ”Veke” Hirvonen
2017 Yösyöttö Antero
2018 Kaikki oikein Eevin isä
Varasto 2 myymälä­päällikkö
2019 Tarhapäivä Antero
Televisio
Vuosi Sarja Rooli
1971 Mummoni ja Manner­heim Otto
1986 Veikko Huovisen Lyhyet erikoiset
Vallan miehet
1987–1988 Tiikeri­hai useita
1988–1991 Vesku Show useita
1990 Mustapartainen mies myynti­edustaja
1992 Vesku rempallaan
1994 Kultainen salama Visan isä
Blondi tuli taloon Ilmo Pallonen
Hynttyyt yhteen Kake
1995 Tuomitut kenraali Andrei Ždanov
1996 Ilman kavaluutta Sulo Mäkinen
1998 Team Ahma taksi­kuski
2000 Raid porno­kauppias Sund­man
2001 Kaverille ei jätetä: Molskis ja roiskis Sauli Paatero
2002 Tummien vesien tulkit kylä­kauppias
Parhaat vuodet kustannus­toimittaja
2006 Rikospoliisi ei laula auto­kauppias
Presidentit Andrei Ždanov
2007 Kultainen noutaja
2008 Piru ja peijooni suur­lähettiläs Aleksei Beljakov
2015 Punainen kolmio Andrei Ždanov
Televisioelokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1970 Tilapää
1976 Seitsemän veljestä Eero
1979 Pelistä pois
1994 Kallion kimallus
1997 Nurkka­pöytä Kämpissä viulisti Max
1998 Ihon aika isä
Poliisin poika Jaakkola
2004 Miehen sydän Niksu
2006 Bodomin legenda Oiva Keto
2007 Tässä lepää Aino Koski isä
2008 Suuri performanssi pää­sihteeri Pekka Himanen
2012 Lumi­hiutale­muodostelma T. J. Sihvonen
Punainen nauha hammas­lääkäri
2017 Linnan juhlat Turtiainen
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

muokkaa
  • Heiskanen, Juha: Juha Muje : näyttämöllä ja kulisseissa. Jyväskylä: Docendo Oy, 2017. ISBN 978-952-291-377-7
  • Tervo, Jari: Loiri. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava Oy, 2019. ISBN 978-951-1-31980-1
  • Martin, Timo; Niemi, Pertti; Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5
  • Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu, 1983. ISBN 951-30-5727-5
  • Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X
  • Ilona / Tekijähaku / Juha Muje ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Näyttelijä Juha Muje on kuollut Ilta-Sanomat. 10.2.2020. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 10.2.2020.
  2. ↑ Juha Mujeen Pirjo-vaimo ei ehtinyt hyvästellä miestään – tila romahti yhtäkkiä: ”Kiirehdin sinne, mutta en ehtinyt” MTV Uutiset. 10.2.2020. MTV Oy. Viitattu 10.2.2020.
  3. ↑ Kerttula, Suvi: Juha Mujeen poika kävi tapaamassa isäänsä lauantaina – aavisti, että halaus voisi olla viimeinen Ilta-Sanomat. 10.2.2020. Viitattu 10.2.2020.
  4. ↑ Kuolin­ilmoitus Helsingin Sanomat. 1.4.2020. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 1.4.2020.
  5. ↑ Onnellinen ukki 7/2012. A-lehdet Ajan­kohtais­kirje. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.8.2016.
  6. ↑ Näyttelijä Juha Muje jättää teatterin. ET-lehti, 16.4.2013, nro 7, s. –. Helsinki: Sanoma Magazines. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.1.2016.
  7. ↑ a b Suojanen, Armi: Juha Muje lopettaa kerta­heitolla Länsi­väylä. 4.6.2013 (päivitetty 5.6.2013). Etelä-Suomen Media. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 5.8.2014.
  8. ↑ a b Heiskanen, s. 129–130
  9. ↑ Lehtikanto, Katariina: Näyttelijä Juha Muje loppuun palamisestaan uutuus­kirjassa: Luulin tulevani hulluksi Ilta­lehti. 19.9.2017. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 11.3.2018.
  10. ↑ Heiskanen, luku "Lautanen perunavelliä"
  11. ↑ Heiskanen, luku "Roomiou ja tsuulia -kerho"
  12. ↑ Heiskanen, luku "Suojelusenkeli Lankinen"
  13. ↑ Heiskanen, s. 31 ja 36
  14. ↑ Heiskanen, luku "Pantomiimia ja improvisaatiota"
  15. ↑ Heiskanen, s. 40
  16. ↑ Heiskanen, s. 57–58
  17. ↑ Heiskanen, s. 65–67 ja 72
  18. ↑ a b Heiskanen, s. 200
  19. ↑ Heiskanen, s. 73–74
  20. ↑ Tervo, s. 346
  21. ↑ Ilona / Esityshaku / Seitsemän veljestä ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.
  22. ↑ Heiskanen, s. 88–89
  23. ↑ Tervo, s. 368
  24. ↑ Ilona / Esityshaku / Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 15.4.2023.
  25. ↑ Ilona / Esityshaku / Olviretki Schleusingenissa ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.
  26. ↑ Heiskanen, s. 107
  27. ↑ Ilona / Esityshaku / Romeo ja Julia ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.
  28. ↑ Niemi, Irmeli: Raisu ja lämmin 80-luvun Romeo ja Julia. Helsingin Sanomat, 20.2.1980, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
  29. ↑ Heiskanen, s. 110–113
  30. ↑ Ilona / Esityshaku / Katoava maa ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 15.4.2023.
  31. ↑ Katoava maa nyt Turussa Turku.fi. Turun kaupunki. Viitattu 15.4.2023.
  32. ↑ Pitkän uran Kansallisteatterissa tehnyt näyttelijä Juha Muje on kuollut – viimeiseksi teatterityöksi jäi Turun kaupunginteatterissa esitetty Katoava maa Maaseudun tulevaisuus. Viestimedia Oy. Viitattu 15.4.2023.
  33. ↑ Heiskanen, s. 127
  34. ↑ Ilona / Esityshaku / Tartuffe ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.
  35. ↑ Heiskanen, s. 132
  36. ↑ Ilona / Esityshaku / Noitaympyrä ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  37. ↑ Heiskanen, s. 139–141
  38. ↑ Kallion kimallus Kaupunginosat.fi. Viitattu 14.4.2023.
  39. ↑ Ilona / Esityshaku / Kallion kimallus ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  40. ↑ Heiskanen, s. 143–147
  41. ↑ Ilona / Esityshaku / Piukat paikat ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  42. ↑ Heiskanen, s. 157 ja 203
  43. ↑ Ilona / Esityshaku / Iso vaalee ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  44. ↑ YouTube: Iso Vaalee. Viitattu 14.4.2023.
  45. ↑ Heiskanen, s. 159
  46. ↑ Heiskanen, luku "Valkoupseerin karvahattu"
  47. ↑ Ilona / Esityshaku / Viulunsoittaja katolla ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  48. ↑ Heiskanen, s. 190
  49. ↑ Ilona / Esityshaku / Kissa kuumalla katolla ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  50. ↑ Teatteriarvio: Kissa kuumalla katolla sai huipputiimin Tamperelainen. Etelä-Suomen Media. Viitattu 14.4.2023.
  51. ↑ Heiskanen, s. 187
  52. ↑ Heiskanen, s. 171–173 ja 181
  53. ↑ Ilona / Esityshaku / Rikhard III ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  54. ↑ Heiskanen, s. 177
  55. ↑ Heiskanen, s. 180
  56. ↑ Ilona / Esityshaku / Don Juan ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  57. ↑ Heiskanen, s. 185–187
  58. ↑ Ilona / Esityshaku / Demokratia ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  59. ↑ Heiskanen, s. 181–182
  60. ↑ Ilona / Esityshaku / Homo! ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  61. ↑ Pirkko Saision häpeämätön homo-ooppera on teatterin juhlaa Turun Sanomat. Turun Sanomat Oy. Viitattu 14.4.2023.
  62. ↑ Heiskanen, s. 188
  63. ↑ Ilona / Esityshaku / SLAVA! Kunnia ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2023.
  64. ↑ Kansallisteatterin Slava! nauraa rohkeasti ja suree syvästi Yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 14.4.2023.
  65. ↑ Heiskanen, s. 193
  66. ↑ a b Juha Muje Elonetissä.. Viitattu 4.1.2015.
  67. ↑ Heiskanen, s. 194–195
  68. ↑ Heiskanen, s. 195 ja 207
  69. ↑ Tervo, s. 506
  70. ↑ Asikainen, Merja: Juha Muje sairastui vaikeasti – valtavat kivut pakottivat jättämään teatteri­työn: ”Pystyisin näyttelemään vain pyörä­tuolissa” Ilta-Sanomat. 1.9.2017. Viitattu 16.10.2018.
  71. ↑ Hopi, Anna: Leski kertoo näyttelijä Juha Mujeen dramaattisista viimeisistä hetkistä: ”Oli kauheaa, kun emme ehtineet Juhan luo” Iltalehti. Viitattu 28.8.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juha_Muje&oldid=22797608”