Jouko Kalevi Linturi (18. syyskuuta 1913 Rauma20. helmikuuta 1994 Helsinki) oli suomalainen toimittaja, suomentaja ja runoilija.

Jouko Linturin vanhemmat olivat Alkon apulaisjohtaja Arvo Linturi ja tämän ensimmäinen puoliso Taimi Maria Penttinen (1882–1936). Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin uudesta yhteiskoulusta 1932 ja opiskeli sitten oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Linturi opiskeli myös säveltämistä 1932–1936 säveltäjä Sulho Rannan johdolla ja hän sävelsi tuona aikana yksinlauluja, pianosarja, jousitrion ja häämarssin uruille.

Sotavuosina Linturi oli sotilasvirkamiehenä Yleisradiossa 1939–1940 ja Valtion tiedotuslaitoksen ulkomaanosastolla 1941–1942. Vuodesta 1942 lähtien Linturi oli toimittajana Kauppalehdessä. Hän oli aluksi lehden koti- ja ulkomaanosastojen toimittajana, kirjoitti pakinoita lehteen nimimerkeillä Toimituksen puhelin ja Kolistaja sekä laati taidearvosteluja. Vuodesta 1951 alkaen Linturi oli Kauppalehden toimitussihteerinä.

Linturi oli kustannusliike Tammen vakinaisena suomentajana vuodesta 1947 alkaen ja hän suomensi noin satakunta teosta pääosin englannin kielestä. Hän suomensi muun muassa John Steinbeckin, Graham Greenen ja Ernest Hemingwayn teoksia.

Jouko Linturi oli naimisissa kaksi kertaa:

  • 1943–1963 Kaisu Terttu Marjatta Larmian (1916–1963) kanssa
  • vuodesta 1968 Elvi Sinikka Rädyn (1947–2005) kanssa

Teoksia

muokkaa
  • Viheriöivä savi : runoja. WSOY 1947

Toimituksia

muokkaa
  • Se pyörii sittenkin : Viipurin filatelistikerhon 25-vuotisjuhlajulkaisu 1921-1946 ; toim. Jouko Linturi. Viipurin filatelistikerho, Helsinki 1946

Suomennoksia

muokkaa
  • Frank Yerby : Elimme kuin Jumalat : romaani. Tammi 1947 (alkuteos The foxes of Harrow)
  • Lillian Smith : Outoja hedelmiä : romaani. Tammi 1947 (alkuteos Strange fruit)
  • Will Oursler : Kaksoismurhan salaisuus. Sormenjälkisarja 5. Tammi 1948 (alkuteos Folio on Florence White)
  • Thorne Smith : Kelvottomat kummitukset eli Herra Topperin seikkailut henkimaailmassa. Tammi 1948
  • H. R. Hays : Muukalainen tuli maantieltä. Tammi 1948 (alkuteos Stranger on the highway)
  • Lloyd C. Douglas : Suuri kalamies. Tammi 1949 (alkuteos The big fisherman)
  • Willard Motley : Tuomion tie : romaani. Tammi 1949 (alkuteos Knock on any door)
  • Alan Paton : Itke, rakastettu maa : romaani. Tammi 1950, 4. painos 1974 (alkuteos Cry, the beloved country)
  • Jan Struther : Mrs. Miniver. Kanervan kustannusliike, Lahti 1950
  • John Steinbeck : Ystävyyden talo. Tammi 1950, 14. painos 2009 (alkuteos Tortilla Flat)
  • Lawrence Klingman ja Gerald Green : Etelämeren kuningas : elämänkertaromaani. Tammi 1951 (alkuteos His Majesty O'Keefe)
  • John Steinbeck : Hyvien ihmisten juhla : romaani. Tammi 1951, 11. painos 2011 (alkuteos cannery row)
  • L. C. Moyzisch : Operaatio Cicero. Tammi 1951
  • James Boswell :Lontoon-päiväkirja 1762-1763 ; suom. Jouko Linturi ; esipuheen kirj. Yrjö Kivimies. Tammi 1952 (alkuteos Boswell's London journal 1762-1763)
  • Stuart Cloete : Kongon laulu. Tammi 1952 (alkuteos Congo song)
  • Compton Mackenzie : Viskiä, viskiä : romaani. Tammi 1952 (alkuteos Whisky Galore)
  • John Steinbeck : Eedenistä itään : romaani. Tammi 1953, 11. painos 2006 (alkuteos East of Eden)
  • Lloyd C. Douglas : Kirkkautta kohti. Tammi 1953 (alkuteos Green light)
  • Ernest Hemingway : Ja aurinko nousee. Keltainen kirjasto 4. Tammi 1954, 9. painos 2009 (alkuteos The sun also rises)
  • Alan Paton : Liian myöhään vesipääsky. Keltainen kirjasto 1. Tammi 1954, 4. painos 1983 (alkuteos Too late the phalarope)
  • R. B. Robertson : Valaita ja miehiä : valaanpyynnistä Eteläisellä jäämerellä. Tammi 1954 (alkuteos Of whales and men)
  • Dashiell Hammett : Maltan haukka. Lepakko-sarja 1. Tammi 1955, 3. painos 1986 (alkuteos The Maltese falcon)
  • John Steinbeck : Torstai on toivoa täynnä. Tammi 1955, 10. painos 2010 (alkuteos The sweet thursday)
  • Sloan Wilson : Harmaapukuinen mies. Tammi 1956, 2. painos 1961 (alkuteos The man in the gray flannel suit)
  • Graham Greene : Hiljainen amerikkalainen. Keltainen kirjasto 9. Tammi 1956, 5. painos 2009 (alkuteos The quiet American)
  • David Beaty : Välilasku. Tammi 1956 (alkuteos The heart of the storm)
  • Pearl S. Buck : Lapsi joka ei vartu. Tammi 1956, 3. painos 1972 (alkuteos The child who never grew)
  • Marian Anderson : Oi Herra, mikä aamu : omaelämäkerta. Tammi 1957, 6. painos 1958 (alkuteos My Lord, what a morning)
  • John Steinbeck : Päivä kuninkaana. Tammi 1957 (alkuteos The short reign of Pippin IV)
  • David Beaty : Koelento. Tammi 1957 (alkuteos The proving flight)
  • Ernest Hemingway : Kilimandšaron lumet ; suom. Kristiina Kivivuori ja Jouko Linturi. Keltainen kirjasto 17. Tammi 1958, 8. painos 1996 (alkuteos The first forty-nine stories)
  • Cornelius Ryan : Atlantin valli murtuu : maihinnousu Normandiaan 6. 6. 1944. Tammi 1960, 3. painos 1994 (alkuteos The longest day)
  • Peter Eton, James Leasor : Kaksi aarretta, neljätoista kuolemaa. Tammi 1960 (alkutos Conspiracy of silence)
  • Ursula Curtiss : Piru keskellä päivää. Tammi 1960 (alkuteos The noonday devil)
  • Sergeanne Golon : Angelika ja kuningas : historiallinen romaani. Tammi 1961, 18. painos 2003 (alkuteos Angélique et le roi)
  • John Steinbeck : Tyytymättömyyden talvi. Keltainen kirjasto 37. Tammi 1961, 4. painos 1983 (alkuteos The winter of our discontent)
  • James Barlow : Ryöstäjät. Tammi 1962 (alkuteos The patriots)
  • John Steinbeck : Hiiriä ja ihmisiä. Keltainen kirjasto 51. Tammi 1963, 11. painos 2002 (alkuteos Of mice and men)
  • Mark Twain : Mark Twainin parhaat ; suom. Heidi Järvenpää, Jouko Linturi ja Tauno Tainio ; kuv. Bo Bojesen. Tammi 1963
  • John Steinbeck : Punainen poni ja muita kertomuksia ; suom. Tuomas Anhava, Jouko Linturi ja Tauno Tainio. Tammi 1963, 11. painos 1988 (alkuteos The long valley)
  • Graham Greene : Idän pikajuna. Tammi 1964, 3. painos 1986 (alkuteos Stamboul train)
  • Ernest Hemingway : Nuoruuteni Pariisi. Tammi 1964, 5. painos 2010 (alkuteos A moveable feast)
  • Graham Greene : Näyttelijät. Keltainen kirjasto 74. Tammi 1966 (alkuteos The comedians)
  • Samuel Pepys : Päiväkirja ; toim. Henry B. Wheatley ; valikoinut ja suom. Jouko Linturi. Tammi 1966 (alkuteos The diary of Samuel Pepys)
  • John Steinbeck : Amerikka ja amerikkalaiset. Tammi 1967 (alkuteos America and Americans)
  • Anthony Sampson : Uudet eurooppalaiset ; suom. Jouko Linturi, Seppo Loponen ja Osmo Mäkeläinen. Tammi 1968 (alkuteos The new Europeans)
  • Ralph Ellison : Näkymätön mies. Keltainen kirjasto 91. Tammi 1969 (alkuteos Invisible man)
  • William Faulkner : Karhu ja muita novelleja ; valikoinut Paavo Lehtonen ; suom. Kai Kaila, Paavo Lehtonen, Jouko Linturi ja Marketta Ormala. Keltainen kirjasto 94. Tammi 1969
  • James Boswell : Tohtori Johnsonin elämä ; Roger Ingpenin toimittamasta täydellisestä laitoksesta The life of Samuel Johnson valikoinut ja suom. Jouko Linturi. Tammi 1970
  • Philippa Carr : Pyhän Brunon ihme. Tammi 1974 (alkuteos The miracle at St Bruno's)
  • Agatha Christie : Puolustuksella on puheenvuoro. Tammi 1983 (alkuteos Wittness for the prosecution)

Nimimerkillä Kalevi Tammisto:

  • Netta Muskett : Kultainen kehä : romaani. Tammi 1955, 2. painos 1974 (alkuteos The gilded hoop)
  • Sergeanne Golon : Angelika ja sulttaani : historiallinen romaani. Tammi 1962, 11. painos 1972 (alkuteos Indomptable Angélique)
  • Ed McBain : 80 miljoonaa silmää. Tammi 1972 (alkuteos Eighty million eyes)
  • Ross Macdonald : Jäähyväiskatse. Tammi 1972 (alkuteos The goodbye look)
  • Colin Forbes : Kultaisen apinan vuosi. Tammi 1975 (alkuteos Year of the golden ape)

Palkinnot

muokkaa

Lähteet

muokkaa