Jormas
Jormas oli suomalainen vuosina 1965–1968 toiminut suomeksi ja englanniksi levyttänyt popyhtye. Yhtyeen laulusolistina toimivat Pepe Willberg ja Raul Wikström. Jormas syntyi The Islanders ja Jim & The Beatmakers -yhtyeiden entisistä jäsenistä vuonna 1965. Yhtye sai nimensä ohjelmatoimiston myyjän Jorma Weneskosken mukaan, ja esikuvana nimenmuodostukselle oli samaan aikaan Ruotsissa vaikuttanut Tages-yhtye. Alun perin yhtyeen nimenä oli The Beatmakers ja myöhemmin The Finnish Beatmakers (erotukseksi samannimisestä norjalaisesta yhtyeestä). The Finnish Beatmakers teki elokuussa 1965 julkaistun singlen "Mr. Tambourine Man".
Jormasin suuria hittejä olivat "Saat miehen kyyneliin" (alun perin "To Make a Big Man Cry"), "Taivas vain tietää" ("God Only Knows") ja "Rööperiin" ("Penny Lane").
Jormas teki paluun lavoille 1995 ja on tehnyt satunnaisesti keikkoja muun muassa Back To Sixties -tapahtumissa.
1960-luvun kokoonpano
muokkaa- Pertti "Pepe" Willberg (laulu ja kitara)
- Kaj Wallin (basso, maalis–joulukuu 1965, erosi armeijan takia)
- Kurt Mattson (rummut, 1965–1966)
- Raul Wikström (laulu, 1965–1966)
- Seppo Keurulainen (soolokitara, 1965–1968, välillä opiskelemassa)
- Hasse Walli (kitara, 1966)
- Christer "Kicke" Bergholm (basso, joulukuu 1965 – lokakuu 1966, oli mukana uudelleen 1967–1968, kunnes loukkaantui Lapin kiertueella)
- Ronnie Österberg (rummut, 1967, väliaikainen jäsen)
- Måns Groundstroem (koskettimet, 1967, väliaikainen jäsen)
- Matti "Boiling" Oiling (rummut, 1967–1968)
- Arto "Mamba" Koskinen (koskettimet, 1967–1968)
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Jormas (1966)
- Sincerely! (1968)
Kokoelmat
muokkaa- Pepe Willberg & Jormas: Pepen parhaat (1972)
- 20 suosikkia – Saat miehen kyyneliin (1996)
- Saat miehen Rööperiin (2001) (2CD, sisältää kaikki yhtyeen levytykset)
Lähteet
muokkaa- http://www.backtothesixties.org/jormas.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomi soi 2: Rautalangasta hiphoppiin
- Vinyylimania 9/1994.