John William Van Druten (1. kesäkuuta 1901 Lontoo19. joulukuuta 1957 Indio, Kalifornia) oli brittiläinen näytelmäkirjailija ja ohjaaja, joka aloitti uransa Lontoossa mutta muutti Kaliforniaan ja sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Hänet tunnetaan älykkäistä nykyaikaan sijoittuvista näytelmistään. Suomessa on esitetty ainakin näytelmiä Kyyhkysen ääni (The Voice of the Turtle)[1], Ystävättäret (Old Acquaintance) ja Olen valokuvauskone (I Am a Camera)[2][3]. Christopher Isherwoodin tarinoista syntynyt I Am a Camera toimi pohjana menestysmusikaalille Cabaret[4].

Van Druten vuonna 1932.

Van Druten syntyi Lontoossa hollantilaisen isän ja englantilaisen äidin poikana. Hän kävi University College School -yksityiskoulun ja opiskeli lakia Lontoon yliopistossa. Ennen näytelmäkirjailijaksi ryhtymistään Van Druten toimi asianajajana ja oikeustieteen yliopisto-opettajana Walesissa.

Van Drutenin läpimurtoteos oli nuorukaiskuvaus Young Woodley, joka kantaesitettiin New Yorkissa 1925 sen jälkeen, kun se oli kielletty Lontoossa moraalisesti arveluttavan aiheensa vuoksi. Näytelmässä nuori koulupoika rakastuu koulunsa rehtorin vaimoon.

John Van Druten oli 1930-luvun alussa Lontoon teatterielämän suosituimpia näytelmäkirjailijoita, jonka teksteistä tuotettiin nimekkäiden näyttelijöiden avulla West Endin teattereihin muun muassa Diversion (1928), After All (1929), London Wall (1931), There’s Always Juliet (1931), Somebody Knows (1932), Behold, We Live (1932), The Distaff Side (1933) ja Flowers of the Forest (1934).

Toisen maailmansodan alla Van Druten muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän kirjoitti muun muassa näytelmät Leave Her to Heaven (1940), Old Acquaintance (1940) ja The Voice of the Turtle (1943), joka oli ohjelmistossa kolme näytäntökautta ja sovitettiin elokuvaksi Kyyhkysen ääni, pääosassa Ronald Reagan.[5] Vuonna 1948 hän teki näytelmän Make Way for Lucia, joka perustuu E. F. Bensonin romaaneihin. Broadwayllä 1951 kantaesitetty I Am a Camera sai The New York Timesin kriitikolta Walter Kerrilta tylyn ytimekkään arvion ”Me no Leica”, mutta myös New York Drama Critics’ Circlen palkinnon.

Van Druten on kirjoittanut käsikirjoitukset elokuviin Uskoton (1931), Irlanti tulessa (1937) ja Kaasuvalo (1944).[6]

Näytelmiä

muokkaa
  • The Return Half (1924)
  • Chance Acquaintance (1927)
  • Young Woodley (1925)
  • Diversion (1928)
  • The Return of the Soldier (Rebecca Westin romaanista, 1928)
  • After All (1929)
  • London Wall (1931)
  • Sea Fever (1931)
  • There’s Always Juliet (1931)
  • Hollywood Holiday (1931)
  • Somebody Knows (1932)
  • Behold, We Live (1932)
  • The Distaff Side (1933)
  • Flowers of the Forest (1934)
  • Most of the Game (1935)
  • Gertie Maude (1937)
  • Leave Her to Heaven (1940)
  • Old Acquaintance (1940)
  • Solitaire (1942)
  • The Damask Cheek (Lloyd Morrisin kanssa, 1942)
  • The Voice of the Turtle (1943, suom. Kyyhkysen ääni)
  • I Remember Mama (Kathryn Forbesin muistelmista Mama’s Bank Account, 1944)
  • The Mermaids Singing (1945)
  • The Druid Circle (1947)
  • Make Way for Lucia (1948)
  • Bell, Book and Candle (1950)
  • I Am a Camera (1951, Christopher Isherwoodin Berliinin-tarinoista)
  • I’ve Got Sixpence (1952)

Omaelämäkerrat

muokkaa
  • The Way to the Present (1938)
  • Playwright at Work (1945)
  • The Widening Circle: Personal Search (1957)

Romaanit

muokkaa
  • Young Woodley (1928)
  • The Vicarious Years (1955)

Lähteet

muokkaa
  1. Kajava, Jukka: Kyyhkysen ääni ei kauas kanna. Helsingin Sanomat, 12.5.1973, s. 17. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Eurooppalainen kantaesitys Turussa. John Van Drutenin ”Olen valokuvauskone”. Helsingin Sanomat, 20.9.1952, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. tekijähaku John Van Druten, Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 31.12.2014.
  4. Green, Stanley: Encyclopedia of the Musical Theatre, s. 53. Da Capo Press, 2009. ISBN 978-0-7867-4684-2 (englanniksi)
  5. Kyyhkysen ääni Elonet.
  6. John Van Druten Elonetissä.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Van Druten