Jean-Luc Godard
Jean-Luc Godard (3. joulukuuta 1930 Pariisi, Ranska[1] – 13. syyskuuta 2022 Rolle, Sveitsi[2][3]) oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, niin sanotun ranskalaisen uuden aallon elokuvan yksi keskeisimpiä vaikuttajia.
| Jean-Luc Godard | |
|---|---|
 Jean-Luc Godard vuonna 1968. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. joulukuuta 1930[1] Pariisi, Ranska[1] |
| Kuollut | 13. syyskuuta 2022 (91 vuotta) Rolle, Sveitsi |
| Ammatti | ohjaaja, käsikirjoittaja, elokuvakriitikko |
| Puoliso |
Anna Karina (1961–1967) Anne Wiazemsky (1967–1979) Anne-Marie Miéville (? - ) |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1955–2022 |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Viimeiseen hengenvetoon |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elämä ja ura
muokkaaPorvarilliseen protestanttiseen sveitsiläis-ranskalaiseen perheeseen syntynyt Godard opiskeli 1940-luvun lopulla etnologiaa Sorbonnen yliopistossa ja teki 1950-luvun alkupuolella sekalaisia töitä muun muassa Zürichissä toimineelle televisiokanavalle.[1] Hän eli nuoruutensa viettämällä boheemia elämää samoihin elokuvakerhoihin kuuluneiden Jacques Rivetten ja Éric Rohmerin kanssa. Nämä olivat myös Godardin kanssa perustamassa elokuvalehteä Gazette du cinéma, jota julkaistiin muutama numero. He jatkoivat sittemmin kirjoittamalla elokuvakritiikkiä lehteen Cahiers du cinéma ja tekivät lyhytelokuvia.
Godard teki läpimurtonsa elokuvaohjaajana heti ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Viimeiseen hengenvetoon (À bout le souffle, 1960), jota pidetään François Truffaut'n 400 kepposen (Les quatre cents coups, 1959) rinnalla ranskalaisen elokuvan uuden aallon pelinavauksena. Tyylillisesti Godard oli kuitenkin Truffaut'n vastakohta: siinä missä Truffaut luotti konventioihin, Godard käytti paljon kokeellisia elementtejä elokuvissaan, erityisesti vieraannuttamisefektejä. Godard teki 1960-luvulla tuotteliaasti elokuvia, jotka kattoivat useita genrejä: Pieni sotilas (Le petit soldat, 1963) oli sotaelokuvaa, Alphaville (Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution, 1965) sci-fiä, Hullu Pierrot (Pierrot le fou, 1965) luetaan rikoselokuvan piiriin ja Nainen on aina nainen (Une femme est une femme, 1961) on Godardin musikaali.
1960-luvun loppupuolella poliittisuus alkoi tulla yhä selvemmin esiin Godardin elokuvissa, erityisesti alkaen elokuvista Made in USA (Made in U.S.A., 1966) ja Kiinatar (La Chinoise, 1967). Viikonloppu (Week End, 1967) oli tästä äärimmäisin esimerkki: elokuvan konventiot täydellisesti tuhonnut kokoelma sketsejä, joka kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja porvarillisuutta. Godard siirtyi hetkeksi kokonaan poliittisen elokuvan piiriin, kun hän perusti sosialistisen elokuvaryhmän Dziga-Vertov yhdessä ohjaaja Jean-Pierre Gorinin kanssa. Godard tuotti tästä lähtien elokuvia, jotka eivät olleet pelkästään poliittisia, vaan myös äärimmäisen kokeellisia. Godardin ns. poliittinen kausi jatkui 1970-luvun alkupuolelle, jolloin hänen yhteistyönsä Dziga-Vertov-ryhmän kanssa hiipui.
1970-luvulla Godard jätti filmin, ja perusti videostudion pieneen Grenoblen kylään. Yhdessä Anne-Marie Miévillen kanssa hän teki useita videoproduktioita televisiolle, joista Numéro deux (1975) on ehkä tunnetuin. Godard palasi filmin ja teatterielokuvien pariin vuonna 1980. Tällöin syntyi elokuvia kuten Pelastukoon ken voi (Sauve qui peut, 1980) ja katolisuutta kohtaan herännyttä myöhäistä kiinnostusta heijastava Etunimi: Carmen (Prénom Carmen, 1984).
Elokuvan satavuotisjuhlien aikoihin Godard julkaisi nelituntisen työn Histoire(s) du cinéma, jossa hän esitti näkemyksensä elokuvan historiasta. Uusia medioita ohjaaja kokeili muun muassa ohjaamalla minuutin mittaisen festivaalitrailerin Une catastrophe (2008), joka on esillä esimerkiksi YouTubessa.[4] Vuonna 2014 Godard julkaisi 3D-elokuvan Adieu au langage, joka sai Cannesin elokuvajuhlilla jaetun tuomariston palkinnon ja jonka yhdysvaltalainen The National Society of Film Critics valitsi vuoden parhaaksi elokuvaksi. [5] Elokuva sai Suomen-ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 2015.[6]
Godard teki syyskuussa 2022 kotonaan Rollessa, Sveitsissä avustetun itsemurhan.[7] Godardin lakimiehen Patrick Jeanneret'n mukaan Godard oli kärsinyt useista toimintakykyyn vaikuttavista vaivoista, minkä vuoksi hän päätyi avustettuun itsemurhaan.[8]
Vaikutus
muokkaaVelkansa Godardille ovat ohjaajista tunnustaneet esimerkiksi Aki Kaurismäki, Robert Altman, Martin Scorsese ja Quentin Tarantino.
Palkintoja ja tunnustuksia
muokkaaEuroopan elokuva-akatemia palkitsi Godardin elämäntyöstä 2007.[9] Godardille myönnettiin vuonna 2010 Oscar-palkinto elämäntyöstä. Hollywood-kriittisenä tunnettu Godard ei kuitenkaan noutanut palkintoa. Syyksi ilmoitettiin korkea ikä.[10]
Yhdysvaltalainen elokuva-arvostelijoiden seura The National Society of Film Critics valitsi Godardin elokuvan Adieu au langage vuoden 2014 parhaaksi elokuvaksi.[11][12] Vuonna 2016 se äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 50 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[13]
Filmografia (osittainen)
muokkaa- Viimeiseen hengenvetoon (À bout le souffle, 1960)
- Nainen on aina nainen (Une femme est une femme, 1961)
- Elää elämäänsä (Vivre sa vie: Film en douze tableaux, 1962)
- Pieni sotilas (Le petit soldat, 1963)
- Karabinieerit (Les carabiniers, 1963)
- Sen täytyi tapahtua (Le mépris, 1963)
- Laittomat (Bande à part, 1964)
- Aviovaimo (Une femme mariée: Suite de fragments d'un film tourné en 1964, 1964)
- Alphaville (Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution, 1965)
- Hullu Pierrot (Pierrot le fou, 1965)
- Maskuliini feminiini (Masculin, féminin: 15 faits précis, 1966)
- Made in USA (Made in U.S.A., 1966)
- Aviovaimo Pariisissa (Deux ou trois choses que je sais d'elle, 1967)
- Kiinatar (La Chinoise, 1967)
- Viikonloppu (Week End, 1967)
- One Plus One (1968)
- Pelastukoon ken voi (Sauve qui peut, 1980)
- Etunimi: Carmen (Prénom Carmen, 1984)
- Histoire(s) du cinéma (1989-1998, kahdeksan osaa)
- Meidän musiikkimme (Notre musique, 2004)
- Adieu au langage (2014, 3D-elokuva)
Lähteet
muokkaa- Christian Braad Thomsen: Leppymättömät: elokuvataiteen kohtaloita ja kerrontamuotoja. Like, 1989. ISBN 951-8929-13-0
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d Wood, Robin: Godard, Jean-Luc, teoksessa Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 379–384. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Avola, Pertti: Kokeellisista elokuvistaan tunnettu elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard on kuollut 91-vuotiaana Helsingin Sanomat. 13.9.2022. Viitattu 13.9.2022.
- ↑ Jean-Luc Godard, 91, Is Dead; Bold Director Shaped French New Wave The New York Times. 13.9.2022. Viitattu 14.9.2022.
- ↑ Niemelä, Kyösti: Suuri työstäjä. Rytmi, 2008, nro Joulukuu, s. 23.
- ↑ Goodbye to Language wins US critics' best film prize 4.1.2014. BBC. Viitattu 4.1.2015.
- ↑ Ruokakangas, Perttu: Godardin uusin elokuva ensi-iltaan Sodankylässä 17.2.2015. Yle.fi, uutiset. Viitattu 17.2.2015.
- ↑ Jean-Luc Godard: Legendary film director dies at 91 by assisted suicide BBC News. 13.9.2022. Viitattu 13.9.2022.
- ↑ Samuli Tiikkaja: Elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin kuolema oli avustettu itsemurha. Helsingin Sanomat, 14.9.2022. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.9.2022.
- ↑ Helsingin Sanomat 13.10.2007 s. C1
- ↑ Godard ei pokkaa Oscar-palkintoa
- ↑ Yhdysvaltalaiset kriitikot: Godardin elokuva viime vuoden paras hs.fi. 4.1.2014. Viitattu 5.1.2015.
- ↑ Michaud, Chris: Godard movie 'Goodbye to Language' is critics group's top film Reuters. 4.1.2015. Arkistoitu 5.1.2015. Viitattu 5.1.2015. (englanniksi)
- ↑ The 21st Century’s 100 Greatest Films, BBC Culture 24.8.2016.
Kirjallisuutta
muokkaa- Richard Brody: Everything is Cinema: The Working Life of Jean-Luc Godard (Metropolitan Books)
- Suomalainen, Vesa: ”Filmihullun reunamerkintöjä Jean-Luc Godardin elokuvista”. Filmihullu 4/2017.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Histoire(s) du cinéma (Arkistoitu – Internet Archive). (ranskaksi)
- Ylen Elävä arkisto: Jean-Luc Godardin tv-haastattelu 1965.
- Ylen Elävä arkisto: Jean-Luc Godard von Baghin haastattelussa.
- Jean-Luc Godard: 'Film is over. What to do?' Guardian 12.7.2011. (englanniksi)