Jasnaja Poljana

kirjailija Leo Tolstoin koti

Jasnaja Poljana (ven. Ясная Поляна, suom. "Kirkas (metsä)aukio") oli kirjailija Leo Tolstoin koti, jossa hän syntyi ja eli, ja johon hänet on haudattu. Nykyisin se on hänelle omistettu museo. Jasnaja Poljana sijaitsee Venäjällä noin 200 km Moskovasta etelään ja 12 km Tulasta etelälounaaseen.

Leo Tolstoin asuinrakennus Jasnaja Poljanassa
Talon ruokasali

Kartanon tilukset kuuluivat aiemmin Leo Tolstoin äidin puoleiselle Volkonskien ruhtinassuvulle. Tärkeimmät rakennukset ovat Tolstoin isoisän rakennuttamia. Leo Tolstoi vietti Jasnaja Poljanassa lapsuutensa. Hän myös eli siellä loppuelämänsä erottuaan upseerin uralta 33-vuotiaana vuonna 1861. Siellä hän kirjoitti tärkeimmät teoksensa Sodan ja rauhan ja Anna Kareninan. Leo Tolstoi haudattiin marraskuussa 1910 kartanon lähelle paikkaan, jonka hän oli testamentissaan valinnut.

Tolstoin kuoleman jälkeen hänen leskensä huolehti siitä, että kirjailijan asuintilat säilytettiin muuttumattomina. Hän myös osallistui esineistön ja kirjaston luettelointiin. Neuvostovallan aikana kartanosta muodostettiin museo. Sen ensimmäinen johtaja oli kirjailijan tytär Alexandra Tolstaja vuosina 1921–1929. Toisen maailmansodan aikana museo oli evakuoituna Tomskissa. Jasnaja Poljana oli saksalaisten miehittämää aluetta lyhyen aikaa talvella 1941–1942. Vetäytyessään saksalaiset sytyttivät asuinrakennuksen palamaan. Sodan jälkeen se restauroitiin sellaiseksi kuin se oli kirjailijan asuessa siinä. Myös muita rakennuksia ja puutarha restauroitiin. Museoon kuuluu kirjailijan asuinrakennus, muita rakennuksia, muun muassa toinen asuinrakennus, johon Tolstoi perusti koulun alustalaisten lapsille, laaja puutarha ja puisto sekä kirjailijan hauta. Asuinrakennuksessa on Tolstoin aikaisia huonekaluja, kirjailijan henkilökohtaista esineistöä ja 22 000 niteen kirjasto.

Aiheesta muualla

muokkaa