Ilpo
miehen etunimi
Ilpo on suomalainen miehen etunimi. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi Ilpo oli vuoden 2019 loppuun mennessä annettu Suomessa 5 802:lle ja sen harvinaisempi muunnos Ilppo noin 160 henkilölle.[1]
Ilpo | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 28. huhtikuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen |
9. tammikuuta, 30. tammikuuta, 5. lokakuuta, 11. lokakuuta, 14. marraskuuta |
Muunnelmia | Ilppo |
Vastineita eri kielissä | – |
Nimen alkuperä | Kalevalan Ilpotar |
Juhani Aho muodosti nimen Ilpo romaaniinsa Panu (1897) miehiseksi vastineeksi Ilpottarelle, joka esiintyy Kalevalassa eräänä Pohjolan emännän Louhen nimityksenä. Itä-Suomessa Ilppo on ollut paikoin käytössä Ilmarin muunnoksena. Almanakkaan Ilpo ja Ilppo otettiin vuonna 1950. Molempien nimipäivää vietetään 28. huhtikuuta.[2]
Ote Kalevalan seitsemännestäkolmatta (27.) runosta:
» Ilpotar, hyvä emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh poika Lemminkäisen!
Mi sinusta vierahasta!
Tulit pääni polkemahan,
aivoni alentamahan!"»
Tunnettuja Ilpoja
muokkaa- Ilpo Aarniala (1941–2019), arkkitehti, yleisönosastokirjoittaja ja blogisti
- Ilpo Forssén (1952–2020), arkkitehti
- Ilpo Hakala (1956–2021), näyttelijä
- Ilpo Hakasalo (1937–2006), musiikkitoimittaja
- Ilpo Helander (s. 1942), insinööri, yritysjohtaja ja kauppaneuvos
- Ilpo Helén (s. 1962), sosiologian professori
- Ilpo Huhtaniemi (s. 1947), lääkäri ja fysiologian professori
- Ilpo Härmäläinen (k. 2022), henkirikoksen uhri
- Ilpo Jalamo (s. 1954), budo-opettaja
- Ilpo Jalonen (s. 1974), koripalloilija
- Ilpo Jorasmaa (s. 1950), poliitikko, Rääkkylän ent. kunnanjohtaja
- Ilpo Kaija (1921–1944), vänrikki ja runoilija
- Ilpo Kaikkonen (s. 1990), laulaja
- Ilpo Kallio (1937–2021), rumpali
- Ilpo Kauhanen (s. 1973), jääkiekkomaalivahti
- Ilpo Kaukoranta, yleisurheiluvalmentaja ja yleisurheilutilastojen ylläpitäjä
- Ilpo Kaukovalta (1913–1982), kirjailija (nimimerkki Kauko Valta)
- Ilpo Kokkila (s. 1974), SRV-yhtiöiden pääomistaja, vuorineuvos
- Ilpo Koskela (1945–1997), jääkiekkoilija
- Ilpo Koskela (s. 1958), sarjakuvapiirtäjä ja graafikko
- Ilpo Kuisma (s. 1950), jääkiekkoilija
- Ilpo Kuokkanen (s. 1964), yritysjohtaja
- Ilpo Kuusela (s. 1960), keskimatkojen juoksija
- Ilpo Kyllönen (1961–2024), kilpapyöräilijä ja urheiluvalmentaja
- Ilpo Kytösalmi (s. 1946), pesäpalloilija
- Ilpo Kärkkäinen, Ilpo Kaleva, harmonikansoittaja ja iskelmälaulaja
- Ilpo Laine (s. 1942), matemaatikko, Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori
- Ilpo Larha (1968–1994), palkkamurhaaja
- Ilpo Linko (1937–2017), diplomi-insinööri ja yritysjohtaja
- Ilpo Mansnerus (s. 1943), huilutaiteilija ja orkesterinjohtaja
- Ilpo Martikainen (1947–2017), diplomi-insinööri, äänentoistotekniikan kehittäjä ja liikemies, Genelec Oy:n perustaja
- Ilpo Mikkonen (s. 1960), näyttelijä
- Ilpo Murtojärvi (s. 1954), kitaristi, säveltäjä, sovittaja ja musiikkituottaja
- Ilpo Nieminen (s. 1961), meloja
- Ilpo Okkonen (s. 1954), arkkitehti, valokuvaaja, graafinen suunnittelija ja tietokirjailija
- Ilpo Pehkonen (s. 1989), koripalloilija
- Ilpo Piirainen (s. 1941), kielitieteilijä ja saksan kielen professori
- Ilpo Rantanen (s. 1969), koripallovalmentaja ja tietokirjailija
- Ilpo Rissanen (s. 1950), koripalloilija
- Ilpo Rossi, laulaja, säveltäjä ja sanoittaja
- Ilpo Saastamoinen (s. 1942), säveltäjä ja muusikko
- Ilpo Salo (s. 1959), laulaja ja lauluntekijä
- Ilpo Salonen (s. 1956), toimittaja
- Ilpo Saunio (1939–1999), musiikkitieteilijä
- Ilpo Seppälä (s. 1953), painija
- Ilpo Talvio (s. 1961), jalkapalloilija
- Ilpo Tiihonen (1950–2021), kirjailija
- Ilpo Tuomarila (s. 1948), kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja Turun kaupunginteatterin johtaja 1992–2007
- Ilpo Verno (s. 1981), jalkapalloilija
- Ilpo Väisänen (s. 1963), syntetisaattorimuusikko
Tunnettuja Ilppoja
muokkaa- Ilppo Simo Louhivaara (1927–2008), matemaatikko
- Ilppo Pohjola (s. 1957), elokuvaohjaaja, tuottaja ja taiteilija
- Ilppo Vuorinen (s. 1953), professori ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen ent. johtaja
Kuvitteellisia Ilpoja
muokkaa- Ilpo Heino, matkanjärjestäjä elokuvassa Nousukausi
- Ilpo Hiltunen, televisiosarjassa Paavo ja Raili Railin entinen mies, Auvo Vihron roolihahmo
Musiikkikappaleita
muokkaa- Kari Peitsamo on tehnyt J. J. Calen ”Cocaine”-kappaleen pohjalta suomalaisen kappaleen ”Ilpo”.
- ”Soita Ilpo” on Popedan ensimmäisellä Popeda-albumilla (1978).
- Ilpo mainitaan Jenni Vartiaisen kappaleessa ”Nettiin”.
Lähteet
muokkaa- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 28.4.2020.
- ↑ Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 123. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04127-4