Ihmisen osa (elokuva)

Juha Lehtolan ohjaama elokuva vuodelta 2018

Ihmisen osa on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut Juha Lehtola.[1] Elokuva on Kari Hotakaisen vuonna 2009 ilmestyneen samannimisen romaanin innoittama, ja sen ovat käsikirjoittaneet Hotakainen ja Lehtola. Romaanin tapahtumat on tuotu nykyaikaan. Elokuvan adaptaatiokäsikirjoittajana ja dramaturgina on toiminut Leo Viirret. Ihmisen osan pääosia esittävät Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola, Ria Kataja, Kari Hietalahti, Armi Toivanen, Della McLoud ja Nicole Stiles.

Ihmisen osa
Ohjaaja Juha Lehtola
Käsikirjoittaja
Perustuu Kari Hotakaisen romaaniin Ihmisen osa
Tuottaja
  • Mark Lwoff
  • Misha Jaari
Säveltäjä Halfdan E
Kuvaaja J-P Passi
Leikkaaja Samu Heikkilä
Lavastaja Otso Linnalaakso
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi, Tanska
Tuotantoyhtiö Bufo
Ensi-ilta
Kesto 108 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ihmisen osa sai ensi-iltansa 21. joulukuuta 2018. Elokuva sai viisi Jussi-ehdokkuutta parhaasta elokuvasta, miespääosasta (Björkman), naissivuosasta (Kataja), käsikirjoituksesta ja musiikista. Björkman palkittiin parhaasta miespääosasta.[2] Roolitus on osin sama kuin Helsingin kaupunginteatterin näyttämösovituksessa (2011–2013), tosin Leena Uotila on nostettu sivuroolista pääosaan. Näytelmässä Salme Malmikunnasta esitti Ritva Valkama.[3]

Näyttelijät

muokkaa
 Hannu-Pekka Björkman  Pekka Malmikunnas  
 Leena Uotila  Salme Malmikunnas  
 Asko Sarkola  Paavo Malmikunnas  
 Ria Kataja  Helena Malmikunnas  
 Kari Hietalahti  Kimmo Hienlahti  
 Armi Toivanen  Maija Malmikunnas  
 Della McLoud  Sini  
 Nicole Stiles  Bika  
 Eero Saarinen  Pekka Kantelinen  
 Eila Halonen  varakas nainen  
 Ossi Ahlapuro  rahaa lainaava mies  

Tuotanto

muokkaa

Elokuvaa kuvattiin Uudellamaalla loka-joulukuussa 2017. Elokuvan budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa.[4]

Ihmisen osa kertoo etääntyneen perheen yllättävästä lähentymisestä. Elokuvan päähenkilö on konkurssin kokenut varaton Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman), joka uskottelee vanhemmilleen (Leena Uotila, Asko Sarkola) ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) toimivansa yhä menestyksekkäänä toimitusjohtajana. Kun kuvioihin astuu Pekan veroinen huijari, Kimmo Hienlahti (Kari Hietalahti), Pekka havahtuu oman tilanteensa mahdottomuuteen, ja elämänkokoinen huijaus alkaa paljastua.

Vastaanotto

muokkaa
Karjalainen
Jussi Virratvuori
      [5]
Smackthejack.net
Jukka L. Savolainen
      [6]
Kouvolan Sanomat
Timo Alho
      [7]
Apu
Valtteri Mörttinen
      [8]
Turun Sanomat
Päivi Valotie
      [9]
Aamulehti
Janne Kaakko
      [10]
Episodi
Niko Ikonen
      [11]
Helsingin Sanomat
Anton Vanha-Majamaa
      [12]

Lähteet

muokkaa
  1. Tältä näyttää huippunäyttelijöiden tähdittämä kotimainen uutuusfilmi Ihmisen osa - katso täältä draamakomedian hykerryttävä traileri www.iltalehti.fi. Viitattu 21.12.2018.
  2. Alhonen, Antero: Jussi-palkinnot jaettiin – katso lista kaikista voittajista! Seiska. 22.3.2019. Viitattu 28.3.2019.
  3. Maria Säkö: Ihmisen osa on parhaimmillaan lämmintä teatteria Helsingin Sanomat. 26.2.2011. Viitattu 1.5.2024.
  4. Hotakainen jännittää Ihmisen osan ensi-iltaa: "Jos kirjailija kirjoittaa p****a, se on ilmaista, mutta elokuvassa kaikki huono maksaa" Yle Uutiset. Viitattu 21.12.2018.
  5. Virratvuori, Jussi: Elokuva-arvio: Ihmisen osa saa kriitikolta täydet viisi tähteä - "Osumatarkkuus on optimaalinen ja vaikutus syvyyspommin luokkaa Karjalainen. 20.12.2018. Viitattu 25.12.2018.
  6. Savolainen, Jukka L.: Ihmisen osa Smackthejack.net. 21.12.2018. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 25.12.2018.
  7. Alho, Timo: Kouvolassa tulee tällä viikolla ensi-iltaan viisi elokuvaa: Kari Hotakaisen romaaniin perustuva Ihmisen osa on tragikoominen perhedraama taitavilla näyttelijöillä Kouvolan Sanomat. 20.12.2018. Viitattu 25.12.2018.
  8. Mörttinen, Valtteri: Hotakaisen ja Lehtolan yhteistyö kantaa hedelmää – Ihmisen osa on koominen ja kipeä kuvaus kommunikaation vaikeudesta Apu. 20.12.2018. Viitattu 21.12.2018.
  9. Valotie, Päivi: Elokuva-arvio: Perhesalaisuuksia ja petkutuksia – Ihmisen osa tarttuu yhteiskunnan ja yksilön kipupisteisiin hervottoman hauskasti Turun Sanomat. 20.12.2018. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 25.12.2018.
  10. Kaakko, Janne: Kari Hotakaisen hittikirja lohkeaa hiljaa hykerryttäväksi surullisen hahmon huijaritarinaksi Aamulehti. 20.12.2018. Arkistoitu 21.12.2018. Viitattu 21.12.2018.
  11. Ikonen, Niko: Ihmisen osa Episodi. 20.12.2018. Viitattu 21.12.2018.
  12. Vanha-Majamaa, Anton: Hannu-Pekka Björkman loistaa työttömänä surkimuksena Kari Hotakaisen romaaniin perustuvassa mustassa komediassa Helsingin Sanomat. 20.12.2018. Viitattu 21.12.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa