Hetan musiikkipäivät

Hetan musiikkipäivät on pääasiassa Enontekiön Hetassa järjestettävä musiikkifestivaali. Se on pohjoisin Euroopan unionin alueen musiikkijuhlista.[1]

Hetan musiikkipäivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Mauno Astalan johtaman Seitakuoron harjoitus- ja hiihtoleirin yhteydessä. Vaikka tapahtuman pääpaikkana on ollut Hetta, siihen liittyviä konsertteja on järjestetty myös esimerkiksi Tampereen tuomiokirkossa[2], Rovaniemellä sekä Norjan ja Ruotsin puolella. Hetan musiikkipäivien esiintyjien joukossa ovat olleet Seitakuoro, Lapin kamariorkesteri, Tempera-kvartetti, Päivi Nisula ja Esa Ruuttunen. Taiteilijavieraita on tullut tapahtumaan esiintymään ulkomailtakin, esimerkiksi Uudesta-Seelannista.[1]

Hetan musiikkipäivillä on perinteisen ohjelmiston esittämisen ohella kantaesitetty uusia teoksia muiden muassa Jouni Kaipaiselta[1], Hannu Pohjannorolta ja Ilari Laaksolta.[2]

Lähteet

muokkaa