Hanoi Rocks

Hanoi Rocks oli suomalainen rockyhtye, joka toimi vuosina 1979–1985 ja myöhemmin vuodesta 2001 kevääseen 2009. Yhtye otti vaikutteita musiikkiinsa glam rockista, punk rockista sekä melodisesta hard rockista. Lisäksi yhtyeen musiikillisena pohjana ovat perinteinen rock and roll ja blues, joiden vaikutuksen voi kuulla kitarariffeissä ja kappaleiden sointukuluissa.

Hanoi Rocks
Hanoi Rocks esiintymässä syyskuussa 2005. Etualalla vasemmalta oikealle Conny Bloom, Andy Christell ja Michael Monroe. Taustalla rummuissa Lacu ja äärimmäisenä oikealla Andy McCoy selin.
Tiedot
Toiminnassa	1979–1985 2001–2009 2022
Tyylilaji	glam punk, hard rock
Kotipaikka	Helsinki, Suomi
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Mike Monroe – Laulu, saksofoni, huuliharppu, piano, 1979–2022 Andy McCoy – kitara, piano, taustalaulu, 1980–1985, 2001–2022 Conny Bloom – kitara, taustalaulu, 2005–2009 Andy "A.C." Christell – Basso, taustalaulu, 2005–2009 Jolle Atlagic – Rummut, 2008–2009 Nasty Suicide – kitara, 1979–1985, 2022 Stefan Piesnack – kitara, 1979–1980 Costello Hautamäki – kitara, 2001–2003 Stevie Klasson – kitara, 2004 Ilpo "Nedo" Soininen – bassokitara, 1979–1980 Sam Yaffa – bassokitara, 1980–1985, 2022 René Berg – bassokitara, 1985 Timpa – bassokitara, 2001–2005 Peki Sirola – rummut(?), 1979–1980 Gyp Casino – rummut, 1980–1982, 2022 Razzle – rummut, 1982–1984 Terry Chimes – rummut, 1984–1985 Lacu – rummut, 2001–2008
Levy-yhtiö	Major Leidén, 2002– Lick, 1982–1985 CBS, 1983–1985 Johanna, AAB, 1980–1985
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

1980-luvulla Hanoi Rocks oli kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye. Yhtyeen kaupallisesti menestynein single maailmalla on vuoden 1984 CCR-cover ”Up Around The Bend”, joka nousi Britannian singlelistalla sijalle 61. Yhtyeen menestynein albumi oli Two Steps from the Move, joka sijoittui Britannian listalla 28. sijalle.

Hanoi Rocksin kiertuemanagerina 2000-luvulla toimineen Jone Nikulan mukaan yhtyeen albumeja on myyty eniten Pohjoismaissa ja Japanissa. Hän arvioi vuonna 2003 albumien kokonaismyyntimääräksi 780 000 – 1 000 000 kappaletta. Määrää on hyvin vaikea arvioida, koska yhtyeen tuotannon julkaisuoikeuksia on myyty monelle eri taholle.

Hanoi Rocks palasi alkuperäisellä kokoonpanollaan lavalle Michael Monroen 60-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin jäähallissa 23. syyskuuta 2022.

Historia 1979–1985

Yhtyeen varhaisvaiheet (1979–1980)

Hanoi Rocks perustettiin lokakuussa 1979 Helsingin Herttoniemen vanhalla ruotsalaisella kansakoululla Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen Viimeinen syksy albumin julkaisutilaisuudessa. Tässä tilaisuudessa punkyhtye Briardin 17-vuotias kitaristi Antti Hulkko esitteli ikätoverilleen Matti "Makke" Fagerholmille Pelle Miljoonan yhtyeestä huumeidenkäytön takia erotetun kitaristin Stefan "Stefu" Piesnackin. Fagerholm päätti perustaa yhtyeen Piesnackin ja Hulkon 16-vuotiaan kitaristikaverin Jan "Nasse" Stenforsin kanssa. Basistiksi otettiin Nedo Soininen (joissakin lähteissä muodossa Nedi) ja rumpaliksi Peki Sirola. Ensimmäisenä Anssi Mehtälän ilmeisesti hanoi-rocks.net-sivuston pohjalta kirjoittamassa Hanoi Rocks 4CD Boxin bookletissa lukee, että Peki Sirola oli rumpali ja Nedo basisti. Hanoi-rocks.net-sivuston historiikin ensimmäisessä osassa "vuodet 1979–1981" lukee toisin päin. Stefan Piesnackin muisti kuitenkin tukee Mehtälän väitettä. Britanniassa Sanctuary Recordsin CD-remasterointien bookleteissa lukee, että "Pasi Sti" oli basisti ja "Peki Senola" rumpali. Pasi Sti on toimittaja (Kimmo) Miettisen "huumori" lipsahdus lehdessä "Uusi laulu". Miettinen oli unohtanut Ämyrockissa keikalla soittaneen basistin nimen. Uusi laulu-lehden kirjoituksesta virhe on siirtynyt moneen historiikkiin.. Peki Senola on kirjoitusvirheinen Peki Sirola, mutta tämänkin lähteen perusteella Sirola olisi ollut rumpali. Vuonna 1999 Stefan Piesnack muisteli Hanoi Rocksin perustamista seuraavasti:

»Hanoi Rocks perustettiin Helsingissä, Viimeinen syksy LP:n julkaisemistilaisuuden yhteydessä järjestetyissä juomingeissa Herttoniemen vanhalla ruotsalaisella kansakoululla. Tapasin siellä Mike Monroen ekaa kertaa. Andy tais esitellä meidät.

Olin itse saanut kenkää Rubberduckin kanssa 1980 yhtyeestä, syynä huumeiden käyttö. Juttelimme siis Makkosen kanssa kun kumpikin olimme toimettomina ja työttömiä miehiä rockbisneksessä. Jostain nousi esiin, että voisimme perustaa bändin ja ottaa siihen mukaan myös Nassen joka myös kuleksi joutilaana kitaransa kanssa. Homma lähti jouheasti liikenteeseen, mulla oli hyvät suhteet joka suuntaan ja hankimme nopeasti rumpalin ja Basistin (Peki ja Nedo).

Teimme muutaman keikan (Latosaari, ÄMYfestarit, Tavastia). Ja riitaannuimme Makkosen kanssa vissiin siitä, kuka osaa soittaa ja kuka ei.

Teimme sitten Pekin ja Nedon kanssa Hanoi Rocks nimen alla vielä yhden keikan, jonka jälkeen jouduin Helsingin rikospoliisin huumeryhmän pidättämäksi ja sitä tietä kuukaudeksi tutkintavankeuteen.

Tällä välin Andy ja Sami erosivat Pelle Miljoona Oy:stä vastoin tekemäänsä kiertuesopimusta, perustivat Hanoi Rocksin uudestaan Makkosen ja Nassen kanssa, sekä varastettuaan kitaravahvistimeni mukaansa muuttivat Seppo Vesterisen siipien suojassa Tukholmaan.

Bändin historian alku perustuu siis petetyille sopimuksille, ohareille ja varkauksille sekä paskanpuhumiselle sen ajan pienlehdissä. Ei siis mikään ihme, että bändille kävi sitten niinkuin kävi ja jätkät on tossa kunnossa missä nyt ovat.

Itse en ole enää katkera mistään ja tunnen itseni onnekkaaksi kun sain jäädä porukasta ajoissa.

Tämä tarina on tosi.

T: Stefu»

Keväällä 1980 Hanoi Rocksin rumpalituuraajana toimi myös Pelle Miljoona Oy:n Tumppi Varonen. Varhaisen Hanoi Rocksin ensimmäinen keikka oli Latosaaressa ja jo toinen keikka Tavastialla 4. kesäkuuta 1980. Tavastialla keikkaa seurannut Seppo Vesterinen kehui yhtyettä keikan jälkeen ja sopi tapaamisesta yhtyeen kanssa. Tuolloin vielä yhtyeen taustavaikuttajana toiminut Antti Hulkko sekä Matti Fagerholm tapasivat Vesterisen keikan jälkeisenä päivänä ja alkoivat suunnitella managerisopimusta.

Yhtye soitti pääasiassa Cheap Trickin ja Fagerholmin omia kappaleita. Tavastian jälkeen yhtye esiintyi ainakin vielä Ämy-festivaaleilla sunnuntaina 15. kesäkuuta 1980. ja uudestaan Tavastialla 23. kesäkuuta 1980. Kokoonpanon käsitykset yhtyeen musiikillisesta suunnasta menivät kuitenkin ristiin, joten Fagerholm erosi. Musiikkiuralle tosissaan halunnut Fagerholm ei halunnut tuhlata aikaa huvikseen soittavan yhtyeen kanssa. Kaiken lisäksi yhtyeessä tulivat keskenään toimeen vain Fagerholm ja Stenfors, jotka olivat vanhoja ystäviä. Hanoi Rocksin kokoonpano hajosi lopullisesti, kun Helsingin rikospoliisin huumeryhmä pidätti Piesnackin.

Liittyessään Pelle Miljoona Oy:hyn helmikuussa 1980 "Andy Monroe" taiteilijanimellä toiminut Antti Hulkko vaihtoi Jan Stenforsin "Nasty McCoy" -nimen "Nasty Suicideksi" ja otti itse pysyvästi käyttöönsä Briard-aikaisen taiteilijanimensä "Andy McCoy". Matti Fagerholm otti etunimekseen "Michael" ja sai sukunimekseen Hulkon vanhan taiteilijasukunimen "Monroe".

Andy McCoy eli Antti Hulkko ei siis kuulunut Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpanoon vaan oli yhtyeen alkuvaiheessa vain sen voimakas taustavaikuttaja. Hän kuitenkin keksi yhtyeen nimen Hanoi Rocks Johnny Thunders/The Ramones -kappaleen Chinese Rocks pohjalta. Fagerholmin mukaan Hulkko ehdotti HKL:n reittilinjan 14 linja-autossa yhtyeen nimeksi Chinese Rocksia, mutta hän vastusti suoraa Johnny Thunders -lainaa. Tämän jälkeen Hulkko ehdotti nimeksi "Hanoi Rocks", jonka hän oli kuullut nähtyään dokumenttielokuvan, jossa kerrottiin Vietnamissa jalostetusta pinkistä heroiinista eli Hanoi rocksista, jota myytiin Vietnamin sodan aikana amerikkalaissotilaille. Sen sijaan chinese rocks taas tarkoittaa valkoista Kiinassa jalostettua heroiinia, josta voidaan jalostaa pinkkiä "hanoi rocksia".

Elokuussa 1980 Punk-lehti Joukkohaudan haastattelussa Michael Monroe, Nasty Suicide ja Andy McCoy ilmoittivat perustavansa Hanoi Rocksin uudelleen. Syyskuussa 1980 McCoy erosi Pelle Miljoona Oy:stä. Basistiksi kaavailtiin Jesu Hämäläistä, mutta tämä kieltäytyi. Seuraavaksi kaavailtiin tukholmalaista Björne Fröbergiä, mutta Andy McCoy kadotti tämän puhelinnumeron. Andy oli asunut jonkin aikaa Björne Fröbergin luona tämän pienessä yksiössä Tukholman Karlaplanilla kesällä 1979. McCoyn kanssa Pelle Miljoona Oy:ssä soittanutta basisti Sami Takamäkeä pyydettiin mukaan, kun tämä palasi Lontoosta. Takamäki suostui ja sai uudessa yhtyeessään nimekseen Sam Yaffa, koska McCoyn mukaan hän näytti appelsiinilta. Takamäki itse on sanonut eräässä Radio Rockin haastattelussa, että hän otti taiteilijanimen sarjakuvahahmolta eräästä sarjakuvasta, jota luki, kun yhtye siirtyi Tukholmaan.

Koska Nasty Suicidelta puuttuivat kitaratavarat, hän varasti Monroen ja Yaffan avustuksella tutkintavankeudessa olleen Stefan Piesnackin vahvistimen ja johdot, minkä jälkeen he muuttivat Tukholmaan McCoyn luo. Tukholmassa he ottivat yhtyeen rumpaliksi Monroen ja McCoyn vanhan kaverin Gyp Casinon eli Jesper Sporren. Ensimmäinen virallinen maininta yhtyeestä oli Joukkohauta-lehden haastattelu jo elokuussa 1980. Myöhemmin syksyllä suomirockin menestysmanageri Seppo Vesterinen palasi uudelleen Hanoi Rocksin kanssa neuvottelupöytään ja tuli sen luotsaajaksi.

Karu alku ja ensilevytykset – Suomi, Tukholma, Lontoo (1981)

Yhtyeen jäsenet elivät köyhästi Tukholman metroasemilla ja kaduilla kerjäten, paitsi tyttöystävänsä varakkaan perheen luona asunut Andy McCoy. Ensimmäisen keikkansa tämä kokoonpano soitti Tukholman Glädjehusetissa. Marraskuussa yhtye teki levysopimuksen Johanna Recordsin kanssa, ja samassa kuussa ilmestyi nimellä Hanoi Rocks with Andy McCoy single ”I Want You / Kill City Kills”, jonka oli alun perin pitänyt ilmestyä Andy McCoyn soololevynä. ”I Want You” -kappale oli McCoyn versio ruotsalaisen Heartbreak-yhtyeen kappaleesta ”Vill ha dej”. Kappale ”Kill City Kills” oli McCoyn vanhimpia sävellyksiä ajalta, jolloin Suicide, McCoy ja Monroe oleilivat Kill Cityssä. Rumpuja singlellä soitti Maukka Perusjätkän yhtyeen rumpali Keimo Hirvonen, koska Gyp Casinolla oli nauhoitukset ruotsalaisyhtyeen kanssa Tukholmassa, eikä hän voinut mitenkään ehtiä studioon Helsinkiin. Myöhemmin Gyp ehti paikalla studiossa, mutta ei kuitenkaan soittanut levyllä. Tukholmassa yhtye koki ja kokeili sellaisia uusia asioita, joista ei ollut tietoakaan Helsingissä.

Joulukuussa 1980 yhtye soitti Virtain työväentalolla ensimmäisen Suomen keikkansa, josta alkoi tammikuussa 1981 pitkä, 102 esiintymistä käsittänyt Suomen kiertue. Tämä kiertue on ilmeisesti edelleen Suomen rockhistorian pisin. Tähän aikaan yhtyeen musiikilliseksi suunnaksi vakiintui Andy McCoyn mukaan melodinen hard rock. Tosin tuolloin Suomessa nuorisokin valitti Hanoi Rocksin soittavan liian kovaa, joten melodisuus ei päässyt kovin hyvin esille. Suomessa oli tuolloin vielä niin sanottuja tanssilavakeikkoja, joten nuoriso ei pystynyt kovin hyvin tanssimaan kovan soiton takia. Hanoi Rocks tuli myöhemminkin tunnetuksi poikkeuksellisen energisestä ja kovaäänisestä soitostaan.

Helmikuussa 1981 ilmestyi toinen single "Tragedy / Café Avenue". McCoy oli säveltänyt ja sanoittanut Tragedyn jo 15–16-vuotiaana. Samassa kuussa ilmestyi itse ensimmäinen albumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Levyn tuottajina toimivat Muddy Twins eli Michael Monroe ja Andy McCoy, jonka asema yhtyeen säveltäjänä oli vakiintunut. Levy nousi Suomen albumilistalla viidenneksi.

Syys–lokakuussa 1981 yhtye siirtyi ensimmäisen kerran tulevaan kotipaikkaansa Lontooseen. Ennen Englantiin lähtöä yhtye oli keikkaillut Suomessa ja Ruotsissa. Lontoossa työstettiin ja äänitettiin uutta Oriental Beat -albumia marraskuussa, ja 21. marraskuuta yhtye esiintyi ensi kerran legendaarisella The Marquee Clubilla. Paikalla oli jo tuolloin CBS:n Muff Winwood, joka ei kuitenkaan vielä innostunut yhtyeestä. Marraskuun lopulla yhtye kuitenkin palasi takaisin Suomeen ja julkaisi samoihin aikoihin singlen ”Desperados / Devil Woman”. Single julkaistiin suoraan demonauhoilta ja vain Suomessa. Joulukuussa ilmestyi yllättäen vielä toinen single ”Dead By X-Mas / Nothing New”.

Razzle Gyp Casinon tilalle – Suomi, Lontoo (1982)

Tammikuussa 1982 Hanoi Rocks teki Lepakossa ensimmäiset musiikkivideonsa, jotka tehtiin kappaleista ”Tragedy”, ”Oriental Beat”, ”Motorvatin'”. Samassa kuussa ilmestyi toinen albumi Oriental Beat Johanna Kustannuksen julkaisemana ja nousi albumilistojen kärkipaikoille niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Levyn kansi aiheutti pientä kohua, koska takakannessa on kuvattuna McCoyn tyttöystävän Anna Jederbyn rinnat maalattuina. Levyn musiikki on suoraviivaista rockia, mutta Gyp Casinon kehnosta soittokunnosta kertoo erään kappaleen epätasainen rumpukomppi ja eräs lyömättömäksi jäänyt tahti. Kevään 1982 yhtye vietti Ruotsissa, ja samoihin aikoihin yhtye teki ensimmäisen Japanin läpimurtonsa ”Tragedy”-singlellä. Toukokuussa ilmestyi single ”Love's an Injection / Taxi Driver” ja EP ”Love's an Injection / Malibu Nightmare / Taxi Driver / Problem Child / In the Year 79”.

Kesäkuussa 1982 yhtye siirsi kotipaikkansa Lontooseen. Yhtye ei vielä tuolloin viettänyt varakasta seurapiirielämää, mutta rock and roll-elämän varjopuolet haittasivat yhtyettä osittain. McCoy suunnitteli Nasty Suiciden erottamista yhtyeestä ja tämän korvaamista René Bergillä.Tämän McCoy kiistää kirjassa Andy-Rock'n Roll Star. (Lamppu Laamanen, Johnny Kniga 2018) Suiciden railakas elämäntapa nimittäin oli alkanut riistäytyä käsistä ja heikentää hänen musiikillisia taitojaan. Samoihin aikoihin Michael Monroe tapasi Johnny Thundersin keikalla Hanoi Rocksia ihailleen Razzlen eli Nicholas Dingleyn. Monroe luuli Razzle Dingleytä itse pääesiintyjä Thundersiksi. Myöhemmin Razzlelle selvisi Monroen olleen laulaja yhtyeessä, jonka tyyliin hän oli ihastunut Sounds-lehteä lukiessaan. Kolmen keikan katsomisen jälkeen Razzle ilmestyi takahuoneeseen ja ilmoitti haluavansa Hanoi Rocksin rumpaliksi, vaikka murtamalla yhtyeen rumpalin jalan. Pian Andy McCoy ja Michael Monroe pyysivät Razzlea yhtyeen rumpaliksi hotellihuoneessaan. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Gyp Casino olikin jo kyllästynyt yhtyeeseen, ja hänen välinsä muihin yhtyeen jäseniin olivat viilenneet. Casinon huumeidenkäyttö oli riistäytynyt käsistä, ja hän puhui avoimesti masentuneena itsemurhasta. Niinpä McCoy erotti Gyp Casinon 25. kesäkuuta Sundance Summer Festival -festivaaleilla Valkealan Selänpään lentokentällä tämän hyökättyä McCoyn kimppuun kesken keikan. Syynä hyökkäykseen oli se, että McCoy oli tapellut tyttöystävänsä ja Casinon lapsuudenystävän Annan kanssa. Kaiken lisäksi Gyp Casinon jälkeen McCoyn kimppuun hyökkäsivät kolme järjestyksenvalvojaa, joita McCoy löi kitaralla päähän. Lopulta McCoy pakeni lavalta takahuoneeseen ja hajotti raivoissaan sen. Myöhemmin McCoy joutui tulemaan Kaukoidästä Alavudelle käräjäoikeuteen vastaamaan pahoinpitelysyytteisiin. Tuomiosta valitettiin Vaasan hovioikeuteen, joka kumosi tuomion ja vapautti syytteistä McCoyn ja ilmeisesti myös koko yhtyeen. 27. heinäkuuta 1982 Gyp Casino soitti Tavastialla viimeisen keikkansa Hanoi Rocksin riveissä.

Asuttuaan heinä–elokuun aikana Razzlen luona McCoy, Anna ja Razzle siirtyivät Lontoosta, Hollannin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Helsinkiin. Helsingin Lepakossa Hanoi Rocksin uusi kokoonpano aloitti öisen harjoittelunsa. Elokuussa julkaistiin Lontoossa kolmas albumi Self Destruction Blues. Vaikka levyllä soittaa rumpuja vielä Gyp Casino, erittäin glam-tyylisessä levynkannessa poseeraakin jo Razzle. Lokakuussa albumi julkaistiin Suomessa ja ”Love's An Injection” nousi viikon ajaksi Suomen singlelistan ykköseksi, Kerrang!-lehti julkaisi ensimmäisen artikkelinsa yhtyeestä ja yhtye solmi levytyssopimuksen japanilaisen Nippon Phonogramin kanssa. Loppuvuosi 1982 meni esiintymisissä Englannissa ja Suomessa. Hanoi Rocks esiintyi 11. syyskuuta 1982 Nivalan Tuiskulassa. Andy McCoy kertoo muistelmissaan, että keikka oli Razzlen ensimmäinen, vaikkakin Nivala-Lehden keikkailmoituksessa bändin kuvassa on vielä Gyp Casino. 14. lokakuuta Fulhamissa Razzle esiintyi ensi kerran maanmiehilleen.

Loppuvuonna 1982 Hanoi Rocks esiintyi legendaarisella The Marquee Clubilla peräti neljä kertaa: 25. lokakuuta, 15. marraskuuta, 1. ja 9. joulukuuta. Yhtyeen loppuvuoden keikoista The Marquee Clubilla alkoi siis muodostua perinne. Myöhäissyksyn ja alkutalven keikoilla uutta rumpalia lähinnä totutettiin uuteen tehtäväänsä. Razzle toi yhtyeeseen uutta henkeä ja sai sen yrittämään entistä kovemmin. Myöhemmin yhtyeen jäsenet ovat arvelleet, että yhtye olisi hajonnut kesällä-syksyllä 1982 jollei Razzle olisi tullut yhtyeen uudeksi jäseneksi.

Lontoo, Kaukoidän kiertue, Suomi (1983)

Hanoi-hysteriaa Kaukoidässä ja CBS-levytyssopimus

Vuosi 1983 oli Hanoi Rocksin nopean nousun aikaa, joka kesti alkuvuoteen 1985 saakka. Yhtye oli lyönyt itsensä läpi Englannissa paljolti yhtyeen Englannin managerin Richard Bishopin avulla. Samoin yhtyeen jo vuonna 1981 alkanut menestys Japanissa jatkui. Yhdysvaltojen läpimurtokin oli lähellä, mutta uudenlaista nousevaa yhtyettä ei osattu luokitella. Englannissa Hanoi Rocks luokiteltiin heavy rockiksi ja Andy McCoy joutui selventämään yhtyeen tyyliksi:

»Miksi ihmeessä kaikki luulee meitä hevibändiksi? Sehän on viimeinen asia, mitä me ollaan. Me ollaan rupinen punkbändi. Lavalla me ollaan punkbändi ja levyllä taas rock and roll -bändi. Me ollaan sekoitus punkia, viiskytluvun rock and rollia, seitkytluvun glamrockia ja Shangri-Lasia»

Tammikuussa 1983 yhtye keikkaili pääasiassa Englannissa (mutta myös Lahden Kasisalilla 9. tammikuuta 1983). Puolivälissä kuuta yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomen, Ruotsin ja Englannin ulkopuolella, Amsterdamissa. Tammikuun 23. päivä yhtye lähti Aasian eli Kaukoidän kiertueelle, joka ei ollut kovin tuottoisa, mutta tärkeä kansainvälistä suosiota tavoittelevalle yhtyeelle. Kiertue huomioitiin brittilehdistössä laajasti, ja yhtye pääsikin Sounds-lehden kanteen. Bombayssa yhtye sai 2 500-päisen yleisön täysin sekaisin: yleisö ryntäili lavalle ja pitkin salia. Poliisi katsoi tilanteen mellakaksi, jolloin tilanne vasta todelliseksi mellakaksi yltyikin. Seuraavana päivänä The Times of India -lehden etusivulla luki "Rockband Causes a Riot" (suom. Rockyhtye aiheutti mellakan). Bombayssa Hanoi Rocks teki oman ennätyksensä soittaessaan yhteenmenoon neljä ja puoli tuntia, koska paikalliset yhtyeet soittivat nimittäin jopa seitsemän tuntia. Muutaman päivän Intian matkan jälkeen yhtye siirtyi Hongkongiin, josta matka jatkui Japaniin.

Japanissa yhtye pääsi televisiohaastatteluun, ihailijatapaamisiin ja tiedotustilaisuuteen, jossa oli mukana jopa Suomen Japanin suurlähettiläs. Hanoi Rocksin keikkalippujen hinnat oli luokiteltu huippuyhtyeiden tasolle, mikä jo pelkästään kertoi yhtyeen arvostuksesta maassa. Yhtyeen ihailijoiden tunku oli valtaisaa, esimerkiksi teinityttöjä tunkeutui hotellin hissikuiluihin ja hotellihuoneiden kaappeihin nähdäkseen edes vilauksen yhtyeen jäsenistä. Japanin Hanoi Rocks -villityksestä kertoo myös se, että maasta löytyi puhelinkoppeja, joissa saattoi kuunnella Hanoi Rocksin kappaleita. Tokiosta Hanoi Rocks siirtyi Thaimaahan.

Yhtye palasi maaliskuussa takaisin Lontooseen ja äänitti neljättä albumiaan. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla Hanoi Rocks matkusti Israeliin. Jerusalemissa yhtyettä ei voitu kuvata Itkumuurilla, kun paikalliset luulivat Monroeta naiseksi. Michael Monroen henki oli vaarassa, kun ihmisjoukko ympäröi hänet ja alkoi sylkeä hänen päälleen. Paikallisilla klubeilla ei ymmärretty yhtyeen esittämää rockia, eikä oluttakaan saanut paastokauden aikana juoda. Erityisesti Nasty Suicidea ärsytti, kun klubeilla yleisö seisoi puvut päällänsä eikä ollut rockissa mukana. Lopulta yhtyeen järjestämien juhlien jälkeen tympääntynyt Nasty Suicide ilmaisi mielipiteensä kiertueesta heittämällä neljännen kerroksen hotellihuoneesta ensin tuolin, sitten toisen tuolin, vielä pöydän ja lopulta betonisen parvekepöydän suoraan Mercedes Benz-taksin päälle. Lopuksi Suicide rikkoi loputkin, mitä hotellihuoneesta oli juhlien jäljiltä jäljellä ja löi huoneeseen sännännyttä ja jalkansa lasin sirpaleisiin haavoittunutta hotellinjohtajaa kainalosauvalla. Kainalosauvat Suicidella oli siksi, että hän oli hypännyt vuoden alussa erään lontoolaisklubin portailta alas pää edellä suoraan Razzlen niskaan ja murtanut jalkansa. Poliisit löysivät vielä McCoyn sammuneena vaatekaapista, ja lopulta koko yhtye pidätettiin sekä vietiin putkaan. CBS:n paikallinen edustaja sai kuitenkin yhtyeen ulos putkasta maksamalla 50 000 $. Matka päättyi yhtyeen karkotukseen Israelista, mutta oikeusjuttua ei tullut.

Loppukeväällä yhtye keikkaili Lontoossa ja Norjassa sekä julkaisi ennen uutta albumia singlen ”Malibu Beach / Rebel On The Run” ja EP:n ”Malibu Beach / Taxi-Driver / Rebel On The Run / Beer and a Cigarette”. Pian ilmestyi neljäs albumi Back to Mystery City, joka nousi Britanniassa 87. sijalle. Englannissa singlet ja albumi julkaistiin Seppo Vesterisen ja Richard Bishopin Lick Records -levymerkillä, kun taas Suomessa albumi julkaistiin Johannalta. Levynjulkaisun jälkeen yhtye keikkaili Englannissa ja Suomessa, kunnes kesäkuussa 1983 se ilmoitti tuolloisen lähes yhdeksän miljoonan markan (silloisen 150 000£) levytyssopimuksesta monikansallisen CBS-levy-yhtiön kanssa. Sopimus oli pituudeltaan 70 sivua pitkä ja tuotti yhtyeelle heti 220 000 punnan ennakot käteen. Levytyssopimus oli suurempi kuin Twisted Sisterin, ja sen kestoksi sovittiin 6 vuotta, jona aikana tuli tuottaa 7 levyä.

Nasty Suiciden sekoilut, Ruisrock ja Marquee-taltioinnit

Heinäkuun puolessa välissä Nasty Suicide joutui sairaalahoitoon nautittuaan dolorex-särkylääkkeitä ja ilmeisesti kaksi pulloa viinaa sekaisin. McCoyn mukaan Suicide olisi ilmeisesti tuolloin käyttänyt 3–4 päivää yhteen menoon myös kokaiinia, heroiinia ja amfetamiinia. Suiciden munuaiset pettivät, ja hän joutui muutamaksi päiväksi dialyysihoitoon. Suiciden sairaalahoidon takia yhtye joutui käyttämään toista kitaristia. Seuraavana päivänä Ilta-Sanomien kannessa luki "Rokkitähti meinasi kuolla!". Manageri Seppo Vesterinen alkoi huolestua Suiciden nimensä mukaisesta käyttäytymisestä. McCoy taas innostui ja kehui Suiciden itsetuhoista käyttäytymistä, koska hänen mukaansa se kuului "Hanoin tyyliin". Suicide oli jo aiemmin samana kesänä ollut vaarassa kuolla ilmeisesti yliannostukseen lontoolaisklubin vessassa.

12. elokuuta Hanoi Rocks julkaisi 7-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy ja 12-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy / Oriental Beat. 13. elokuuta Lick julkaisi Britanniassa yhtyeen ennenjulkaisemattomat kolme ensimmäistä albumia. Seuraavana päivänä Hanoi Rocks veti tunnetun Ruisrockin keikkansa. Heti Turun lentokentällä tullissa poliisi tutki yhtyeen tavarat arvellen löytävänsä heroiinia. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, ja huumepoliisit häärivät yhtyeen ympärillä koko festivaalin ajan. Tältä keikalta on säilynyt Yleisradion tekemä haastattelu ja pieni taltiointi. Michael Monroen mukaan yhtyeen jäsenet, erityisesti Nasty Suicide ja McCoy, olivat aivan sekaisin, mutta hän itse ei edes nauttinut alkoholia. Keikka soitettiin hyvin, mutta yhtye ei itse ollut tyytyväinen lavan tekniseen puoleen ja siitä johtuneeseen soiton laatuun. Lokakuussa Bob Ezrin lensi Yhdysvalloista varta vasten Hanoi Rocksia katsomaan Lontooseen, ja joulukuussa hän varmistui Hanoi Rocksin seuraavan levyn tuottajaksi.

Syyskuussa alettiin valmistella viidettä studioalbumia. Nauhalle tulivat kappaleet ”Two Steps from the Move”, ”Never Get Enough” (”Million Miles Awayn” kehitysversio), ”I Can't Get It”, ”Keep Our Fire Burning”, sittemmin kadonneet kappaleet ”Bad Love” ja ”Teenage Revolution”. Samoin nauhoitettiin myöhemmin Cherry Bombzin levyttämä kappale ”Pin Up Girl” sekä vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen julkaistut kappaleet ”I Love You” ja ”Willing to Cross the Ocean”. 9. marraskuuta yhtye harjoitteli kovasti koko päivän, koska seuraavana päivän 10. kesäkuuta keikalle oli tulossa tuottajalegenda Bob Ezrin, joka oli tullut Yhdysvalloista varta vasten kuuntelemaan Hanoi Rocksia Bristoliin. Pian marraskuussa oli selvää, että Ezrin tuottaisi yhtyeen seuraavan studioalbumin, jota vielä tuossa vaiheessa kutsuttiin nimellä Silver Missiles and Nightingales. Ezrin varmistui virallisesti tuottajaksi joulukuussa, ja albumin levytys oli tarkoitus aloittaa 16. helmikuuta 1984. Ensimmäisen singlen tuli ilmestyä jo maaliskuussa, mutta ilmestyminen lykkääntyi kesäkuulle.

Lauantaina ja sunnuntaina 19.– 20. marraskuuta Hanoi Rocks veti kuuluisat ja legendaariset The Marquee Clubin keikkansa. Sunnuntai-iltana nauhoitettiin yhtyeen ensimmäinen livelevy ja viides albumi All Those Wasted Years sekä samanniminen live-videotaltiointi. Uuden levyn julkaisuun rohkaisi edellisen Back to Mystery Cityn hyvä menestyminen. Koko syksyn Hanoi Rocks oli keikkailut Englannissa, mutta Suomessa yhtye esiintyi vasta joulun jälkeen. Marras-joulukuussa Hanoi Rocksin jäsenet levyttivät vielä nimellä Fallen Angels samannimisen albumin Knoxin kanssa. Idea oli Richard Bishopin, heidän yhteisen managerinsa. Vuonna 1983 ilmestyi myös Yasuaki Hondan albumi Angel Of Glass, jolla Hanoi Rocks säesti Andy McCoyn tekemän kappaleen "Keep Our Fire Burning".

Toronto, New York, Lontoo, Japani, Los Angeles (1984)

Menestyksekäs alkuvuosi

Vuosi 1984 alkoi tammikuussa pienellä Suomen kiertueella. Yhtyeen asenne oli hyvä, ja kaikki jäsenet vakuuttelivat, ettei minkäänlaisia ristiriitoja ollut. Tammikuun 20. päivänä yhtye aloitti uuden albuminsa nauhoitukset. LP:stä oli tarkoitus tulla yhtyeen paras ja "rockaavampi" kuin edellinen albumi Back to Mystery City. Helmi–maaliskuun Hanoi Rocks levytti Torontossa ja New Yorkissa. Yhtye veti ensimmäisen Pohjois-Amerikan keikkansa Torontossa 23. maaliskuuta Larry's Hideawayssa. Siitä alkoi Hanoi Rocksin pieni ensimmäinen Amerikan-kiertue itärannikolla. Yhtye esiintyi Toronton ja New Yorkin lisäksi Bostonissa, Ottawassa ja Washingtonissa. Maaliskuussa Suomessa ilmestyi yhtyeen neljäs albumi All Those Waisted Years, joka pian korjattiin seuraavassa painoksessa All Those Wasted Yearsiksi, sekä samanniminen live-videotaltiointi. Huhtikuun alussa sama levy ja video ilmestyivät Englannissa. Samoin yhtye palasi Amerikan-kiertueeltaan takaisin Lontooseen. Lontoosta jatkettiin Saksaan, josta tultiin takaisin Englantiin kiertueelle 19. huhtikuuta–5. toukokuuta.

Uusi albumi oli viittä vaille julkaisua valmis huhtikuun lopulla, mutta Ezrinin mielestä levyltä puuttui ratkaisevin hitti. Hitiksi vakiintui kiireessä Nasty Suiciden versio CCR:n kappaleesta Up Around the Bend. Kappale oli yksi Nasty Suiciden suosikkikappaleista, ja hän soitti sen hienosti omalla tavallaan. 9-vuotiaana silloinen Jan "Nasse" Stenfors oli esteratsastanut Sipoossa Eriksnäsin kartanon talleilla ja saanut lainaan kappaleen sisältäneen Cosmo's Factoryn ratsastajatoveriltaan. Stenfors oli aina soitellut kyseistä kappaletta, ja lopulta se päätyi hänen mukanaan Hanoi Rocksin harjoituksiin. Hanoi Rocks oli soittanut kyseisen kappaleen jo huhtikuun alussa Saksan kiertueella televisioesiintymisen päätteeksi.

Toukokuussa yhtyeen oli tarkoitus tehdä Kaukoidän kiertue Bangkokissa, Bombayssa ja Japanissa, mutta vain kahden jälkimmäisen kohteen keikat toteutuivat. 10. toukokuuta All Those Wasted Years ilmestyi Japanissa. Japanissa Hanoi-huuma oli tuolloin jo aivan älyttömissä mittasuhteissa. Jokaisesta konsertista maksettiin 10 000 dollaria ja kaikki ylläpito oli ilmaista. Konserttihallit olivat loppuunmyytyjä ja moni koulutyttö oli säästänyt koko edeltävän vuoden, jotta pääsi seuraamaan yhtyettä groupiena koko kiertueen ajan. Suomessa ihmeteltiin Japanissa vallitsevaa Hanoi Rocks -hysteriaa, ja jotkut jopa arvelivat lehtien liioittelevan tilannetta.

Japanin jälkeen yhtye teki Englannin ja Skotlannin kiertueen. Brittilehdet hehkuttivat yhtyettä ja vakuuttelivat uuden levyn takaavan Hanoi Rocksin maailmanlaajuisen läpimurron. Lehdet kuitenkin muistuttivat, että jokaista yksittäistä Hanoi Rocks -albumia oli tuossa vaiheessa myyty vasta runsaat 10 000 kappaletta. 11. kesäkuuta julkaistiin monta singleä pohjustamaan tulevan albumin julkaisua. Singlet olivat ”7 Up Around The Bend / Until I Get You” sekä EP ”Up Around The Bend / Back To Mystery City / Until I Get You / Mental Beat ja tupla-7" singlepakkaus ”Up Around The Bend / Until I Get You / Under My Wheels / I Feel Alright / Train Kept A Rollin'”. Kesäkuun puolessa välissä eräänä yönä nauhoitettiin erään Playboy-lehden johtajan kartanolla ”Up Around The Bendistä” musiikkivideo, joka oli tuolloin kallein suomalaisyhtyeen tekemä musiikkivideo, eikä mikään ihan halpa kansainvälisestikään. Erilaista videossa oli tuolloin se, että siinä käytettiin mm. helikoptereita ja pyroefektejä. Sittemmin 1980-luvun lopulla MTV:llä yleistyivät vielä huomattavasti massiivisemmat musiikkivideot. "Up Around The Bend" oli ensimmäinen Music Televisionilla esitetty suomalaisyhtyeen musiikkivideo ja YLE:n äänestyksessä se on päätynyt 28. parhaimmaksi kotimaiseksi musiikkivideoksi kautta-aikain. Videokuvausten jälkeen yhtye teki muutaman juhannuskeikan Suomessa. Esiintymiset kärsivät teknisistä ja muista ongelmista, mutta sillä ei ollut väliä, koska yhtye oli kotimaassaan suositumpi kuin koskaan. "Up Around The Bend"-single nousi juhannuksen jälkeen Britannian singlelistan 61. sijalle ja alkoi saada hyvin soittoaikaa Yhdysvaltain radioissa.

BBC-sessiot ja kohtalokas Yhdysvaltain kiertue

Hanoi Rocks esiintyi viimeisen kerran studiossa yhtyeenä 20. heinäkuuta esiintyessään livenä Tommy Vance Radio One Show'ssa BBC:n studioilla. Radio-ohjelmaa varten äänitettiin ainakin kappaleet "Underwater World", "Boulevard of Broken Dreams", "I Can't Get It" ja "Don't You Ever Leave Me", joka erosi alkuperäisestä kappaleesta siten, että Razzle puhui kappaleen puheosuudet Andy McCoyn sijaan. Puheosuudessaan McCoy kertoi pienen tarinan ystävästään Nastysta. 24. elokuuta soitettiin ensimmäiset näistä nauhoista Tommy Vance Radio One Show’ssa. Yllä mainitut neljä näissä sessioissa äänitettyä kappaletta julkaistiin myöhemmin kokoelmalla Tracks from a Broken Dream. Heinäkuun Englannin kiertueen jälkeen elokuussa ilmestyi Suomessa vihdoinkin Two Steps from the Move. Levyn työnimenä oli alun perin Silver Missiles and Nightingale, mutta se vaihdettiin pois viime hetkellä. Tämä nimi sai myöhemmin paikkansa The Suicide Twinsin levyn nimenä. Syyskuussa julkaistiin singlet "Underwater World / Shakes", "Underwater World / Shakes / Magic Carpet Ride" ja "Underwater World / Oli And Gasoline/ Shakes / Magic Carpet Ride". 8. lokakuuta ilmestyi Englannissa Two Steps from the Move ja heti julkaisemisen jälkeen yhtye teki Englannissa yhteiskiertueen Johnny Thundersin ja Babysitters'in kanssa. Kiertue oli yleisömenestys ja siltä on nauhoitettu 21. lokakuuta Leicesterissä bootleg Johnny On The Rocks, jonka kappaleita on päätynyt myös Uzi Suiciden julkaisemalle promokasetille Rebels On The Run.

Marraskuussa julkaistiin singlet "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline" ja "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline / Malibu Beach (Calypso version)". Marraskuuhun mennessä uusi albumi oli myynyt 200 000 kappaletta; suurimmat osuudet olivat Amerikassa 60 000, Britanniassa 50 000 ja Suomessa 20 000 kappaletta. Jo pelkästään Yhdysvalloissa levy myi kahdessa viikossa 44 000. Ruotsin kiertueen jälkeen alkoi marras–joulukuun ratkaiseva Amerikan-läpimurtokiertue, joka kuitenkin päättyi yhtyeelle kohtalokkaasti joulun aikoihin. Ensimmäiseksi Hanoi Rocks keikkaili itärannikolla, kunnes Monroe nyrjäytti nilkkansa Syracusessa 29. marraskuuta hypätessään monitorilta lasinsiruihin, jotka olivat syntyneet McCoyn rikottua pullon lavalle. 2. joulukuuta vietettiin Razzlen syntymäpäiviä, mutta pian Monroen jalka paheni, ja viisi keikkaa jouduttiin perumaan Monroen sairausloman takia. Yhtye päätti suunnata Kaliforniaan tekemään radio- ja lehtihaastatteluita. Viimeinen suuri kaupunki, jossa yhtye ei vielä ollut soittanut, oli Los Angeles, ja sen esiintymiset oli kaikki loppuunmyytyjä. Los Angeles Palacen keikka myytiin alle puolessa tunnissa loppuun. Razzle halusi kovasti Los Angelesiin, ja kun he saapuivat sinne, hän totesi: "Täällä minä haluan aina elää!" Läpimurto länsirannikolla näytti varmalta.

Razzlen kuolema

Mötley Crüe tuli tervehtimään kaupunkiin lauantaina 8. joulukuuta saapunutta Hanoi Rocksia. Mötley Crüen laulaja Vince Neil oli juhlinut ystäviensä kanssa jo monta päivää, mutta Hanoin saapuminen kaupunkiin oli ainoa syy jatkaa juhlia. Jo 5. marraskuuta Vince Neil oli julistanut Helsingissä: "Odotan todella tapaamistani Hanoi Rocksien kanssa, kun palaamme Amerikkaan. Kotona haluan näyttää heille kaikki paikat. He ovat mukavia poikia, Razzle ja muut. Meillä tulee varmasti olemaan hauskaa". Hanoin poikien saavuttua he jatkoivat juhliaan. Tuntui että Vincen juomavarasto ei ehtyisi ikinä. Kaikki päättyi kuitenkin traagisesti kesken Hanoi Rocksin ja Mötley Crüen juhlinnan. Oluet loppuivat ja Razzle sekä laulaja Vince Neil lähtivät hakemaan lisää lauantai-iltana 9. joulukuuta 1984. Paluumatkalla Neil törmäsi juuri hankkimallaan vuoden 1972 De Tomaso Panterallaan kahteen muuhun autoon. Neilin vieressä istunut Razzle vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi kello 19.12. Auto oli ilmeisesti kaatunut juuri Razzlen puolelle, jolloin tämä oli saanut surmansa heti iskun saatuaan. Onnettomuudessa loukkaantui myös 18-vuotias nainen ja 20-vuotias mies.

Sam Yaffa oli sammunut Neilin kartanon sohvalle ja McCoy oli umpihumalassa. Neilin seitsemännellä kuulla raskaana ollut vaimo alkoi huolestua, kun autoaan esittelemään ja olutta hakemaan lähtenyt Neil ei ollut Razzlen kanssa palannut. Andy McCoy ja Mötley Crüen rumpali Tommy Lee lähtivät autolla etsimään ja ajoivat onnettomuuspaikan ohi. He tekivät U-käännöksen ja ajoivat punaisen kolaroidun auton kohdalle. Neiliä vietiin juuri autoon käsiraudoissa ja poliisit kertoivat, että Razzle oli viety sairaalaan. Sairaalassa McCoy ja Lee saivat tietää, että Razzle oli kuollut. McCoy sai selville vain, ettei Razzle ollut kokenut kovia tuskia. Järkyttynyt McCoy soitti Seppo Vesteriselle, joka taas kutsui loput yhtyeen jäsenet sairaalaan.

Razzlen kuoleman jälkeen yhtye vaipui toivottomuuteen, kun yhtyeen uusi kantava voima oli kuollut vain kahden ja puolen vuoden yhdessäolon jälkeen. Razzlen kuolemasta kuultuaan Sam Yaffa meni täysin hysteeriseksi, Suicide muuttui puhumattomaksi, Monroe meni šokkiin ja McCoy oli raivoissaan. Seppo Vesterinen muistutti heidän eläneen vauhdikasta ja vaarallista elämää ja Razzlen juoneen ja viettäneen perinteistä rock and roll -elämää.

Mötley Crüen jäsenet, erityisesti Tommy Lee, yrittivät jotenkin korvata Hanoi Rocksille Neilin aiheuttaman menetyksen. Jo onnettomuuden jälkeisenä päivänä 10. joulukuuta Mötley Crüe tuli Hanoi Rocksin luo ja ehdotti yhtyeiden yhdistämistä. Yhdistämishuhut jatkuivat kevääseen 1985 saakka. Los Angelesin päälehdet omistivat etusivun Razzlen kuolemalle Televisioyhtiöt CNN:stä Japanin televisioon kyttäsivät Hanoi Rocksin jäsenien haastatteluita Razzlen kuoleman jälkeen. Tunnetut musiikkilehdet, kuten Rolling Stone, muistivat Razzlea kirjoituksissaan. Samoin eri tyylilajienkin muusikot muistivat Razzlen osanottokukkalähetyksin, kuten Cyndi Lauper ja Twisted Sister, jonka kanssa oli Hanoi Rocksilla aina ollut kilpailua ja riitaa. Kaikki keikat peruttiin joulukuulta, ja McCoy puhui jopa yhtyeen lopettamisesta, mutta Monroe ja Suicide halusivat kuitenkin vielä jatkaa. Peruutettujen keikkojen joukossa oli myös The Marquee Clubin perinteiset joulukeikat 20.–21. joulukuuta. 29.–30. joulukuuta The Clash-rumpali Terry Chimes harjoitteli yhtyeen kanssa Europe A-Go-Go-keikkoja varten. Ne olivat ainoat keikat, joita yhtye ei ollut peruuttanut. Ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen Hanoi Rocksin jäseniä esiintyi julkisuudessa 31. joulukuuta Lontoon Greyhound-klubilla London Cowboysin keikalla. McCoy ja Monroe nousivat lavalle, mutta Nasty Suicide seurasi keikkaa sivusta yleisön puolelta yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Eräänlaisen McCoyn suojattina tunnettu London Cowboys oli yksi Hanoi Rocksia ihailleista brittiläisistä yhtyeistä. 31. joulukuuta myös tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Hanoi Rocks oli aloittanut vuonna 1980 Virtain urheilutalolta menestyksen tavoittelun.

Vince Neil päästettiin aikanaan vankeudesta 25 000 dollarin takuita vastaan. Heinäkuussa 1985 Neil tuomittiin 200 tunnin yhdyskuntapalveluun ja 30 päivän vankeusrangaistukseen, josta hänet vapautettiin 19 päivän istumisen jälkeen hyvän käytöksen vuoksi. Neilin tuli myös maksaa Razzlen omaisille eli tämän vanhemmille 2 600 000 dollaria, mutta McCoyn mukaan rahat menivät väärään osoitteeseen, koska Razzlen vanhemmat eivät koskaan olleet pahemmin pojastaan välittäneet. Monroe teki tapauksesta vuonna 1987 kappaleen "Too Rich To be Good", jossa kerrotaan kuinka rikas selvittää ja pyyhkii rahalla muistista vaikka kokonaisen murhan.

Lontoo, Puola (1985)

Europe A-Go-Go

YK:n julistaman "Nuorten vuosi 1985" aloitti Eurovision Europe A-Go-Go, joka oli lauantaina 5. tammikuuta esitetty 500 miljoonan eurooppalaisen televisiokatsojan seuraama rockshow. Europe A-Go-Go -show’hun valittiin Euroopan parhaimmat rockyhtyeet. Suomea edusti Hanoi Rocks, mutta koska muista Pohjoismaista ei löytynyt yhtä suurta ohjelmaan kelpaavaa kansainvälisen luokan tähteä, se edusti koko aluetta. Hanoi Rocks soitti Suomen osuuden Helsingin Kulttuuritalolla torstaina ja perjantaina 3.–4. tammikuuta. Suomen konserttien kuvausten ja nauhoitusten ohjauksesta vastasi Heikki Harma. Perjantain konsertti lähetettiin Eurovisiolle Europe A-Go-Go -show’ssa esitettäväksi. Kokonaisuudessaan viisi ja puoli tuntia kestäneessä televisioshow'ssa ei näytetty Euroopan huippuyhtyeiden kokonaisia konsertteja, vaan vain pätkiä niistä. Yleisradio näytti koko Hanoi Rocksin Kulttuuritalon perjantain konsertin televisiokatsojille myöhemmin keväällä 1985. Hanoi Rocksin historian kannalta esiintymiset olivat erittäin tärkeitä ja vedenjakajavaihe yhtyeen historiassa. Käytännössä alkuperäinen Hanoi Rocks hajosi näiden esiintymisten jälkeen.

Kulttuuritalon Europe A-Go-Go -konsertit olivat ainoat esiintymiset, joita yhtye ei ollut Razzlen kuoleman jälkeen perunut. Hanoi Rocks päättikin soittaa nämä esiintymiset Razzlen muistokonsertteina. Yhtyeen mukaan monisatamiljoonainen televisiokatsojamäärä ja Kulttuuritalolla paikalla ollut monisatainen yleisö olivat paras kunnianosoitus heidän kuolleelle rumpalilleen. Hanoi Rocks saapui keskiviikkona 2. tammikuuta Lontoosta Helsinkiin. Razzlen kuolema oli käynnistänyt yhtyeessä lumivyöryilmiön, ja Helsinkiin saapumispäivänä Sam Yaffa ilmoitti täysin yllättäen eroavansa yhtyeestä. Yaffan oli pitänyt lähteä yhtyeestä jo kuulemma kesällä 1984 Espanjaan, mutta suunnitelma oli jäänyt toteuttamatta. Niinpä Razzlen muistokonserteista tuli myös Sam Yaffan jäähyväiset. Michael Monroe ei ymmärtänyt Yaffan päätöstä, mutta McCoy totesi yhtyeen perustajajäsenten pärjäävän kolmistaankin. McCoy siis laski itsensä kolmanneksi perustajajäseneksi Nasty Suiciden ja Michael Monroen kanssa. Erityisesti Monroen tunnelma ennen konsertteja oli masentunut ja epävarma, vaikka yhtye oli suosionsa huipulla. Kuuluisan ja arvostetun brittiläisen Sounds-musiikkilehden lukijaäänestyksessä Hanoi Rocks valittiin Marillionin jälkeen maailman toiseksi parhaimmaksi yhtyeeksi vuonna 1984. Hanoi Rocksin taakse jäivät Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Hanoi Rocksin "Underwater World" -single ja LP "Two Steps from the Move" sijoittuivat äänestyksessä viidenneksi. Yhtyeen konserttivideo sijoittui toiseksi, ja lavaesiintyjänä yhtye sijoittui kolmanneksi. Lavaesiintyjänä vain Iron Maiden ja Status Quo menivät ohi. Samoin itse Michael Monroe valittiin vuoden miespuoliseksi seksiobjektiksi. Andy McCoy menestyi äänestyksessä kitaristina sekä sijoittui yhdeksänneksi parhaaksi kosketinsoittajaksi. Edesmennyt Razzle valittiin 5. parhaimmaksi rumpaliksi, ohi ihailemansa Rat Scabiesin. Hanoi Rocksin jäsenet ja itse yhtye vilahtelivat äänestyksen eri listojen kärkipäissä. Kerrang!-lehden äänestyksessä Hanoi Rocks sijoittui 9. merkittävimmäksi tulokkaaksi ja 10. parhaimman albumin levyttäjäksi. Michael Monroe sijoittui tämän äänestyksen seksiobjektisarjassa seitsemänneksi.

Konserteissa esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen uusi rumpali Terry Chimes. Chimes oli oppinut kappaleet todella nopeasti, viidessä päivässä. Hän soitti konsertit teknisen tarkasti ja selvästi, mutta alun perin häntä ei ollut tarkoitettu yhtyeen vakinaiseksi jäseneksi. Tuolloin Hanoi Rocksin uudeksi rumpaliksi kaavailtiin vielä muun muassa The Damnedin Rat Scabiesia ja Generation X:n Mark Laffinia. Myös Mötley Crüen Tommy Lee oli tarjoutunut soittamaan Kulttuuritalolla, mutta hän ei päässyt Yhdysvalloista yhtyeensä kiertueen takia. Osasyy on luultavasti myös se, ettei heavy metal -tyylisesti rumpuja soittanut Lee olisi sopinut soittamaan Hanoi Rocksissa toisin kuin punkrumpali Chimes.

Perjantain konsertti oli nähtävästi ilmoitettu alkavaksi kello 19.00, mutta yhtye aloitti soittamisen kello 20.30. Yleisö alkoi muuttua hysteeriseksi, kun kainalosauvoilla kulkenut Monroe klinkkasi lavalle muun yhtyeen kanssa. Monroe sanoi yleisölle vain "Hei tytöt" ja kiljunta täytti koko Kulttuuritalon. Yhtye on kuvaillut Kulttuuritalon keikkoja todellisen Hanoi Rocksin viimeisiksi. McCoyn mukaan konsertti oli perinteinen, eikä ylimääräisiä sooloja tai kikkailuja soitettu. Yhtye halusi tehdä parhaansa konserteissa. Muuten syrjässä pysyvä Nasty Suicide revitteli kunnolla jo soundcheck-vaiheessa niin, että miksaaja sanoi hänelle "Muista, ettet ole täällä vain pitämässä hauskaa". Vaikka yhtye oli energinen ja erityisesti Suicide, on konserttien, erityisesti perjantain esiintymistä, tunnelmaa kuvailtu haikeaksi. Yleisradion tallentaman konserttinauhan perusteella tiedetään ainakin osa esitetyistä kappaleista:

1. "Back to Mystery City"
2. "Motorvatin'"
3. "Boulevard of Broken Dreams"
4. "Underwater World"
5. "Tragedy"
6. "Malibu Beach Nightmare"
7. "Taxi Driver"
8. "Million Miles Away"
9. "Up Around the Bend"
10. "1970/I Feel Alright"

Kappalelista siis koostui Hanoi Rocksin hiteistä, joista vain "Don't You Ever Leave Me" puuttui. Kappalelistaa kehuttiin myöhemmin mm. Seurassa hyvin valikoiduksi. Alku oli nopeaa yleisön hysteriaan saanutta "rocktykitystä", mutta konsertin huipuksi muodostui rockballadi "Million Miles Away". Ennen Razzlelle omistettua kyseistä kappaletta Monroe sanoi: "This one, song is dedicated to Razzle, our drummer who died a few weeks ago". Tämän jälkeen McCoy siirtyi kosketinsoittimiin ja aloitti intron, johon Nasty Suicide yhtyi kauniilla kitarasoolollaan lattialle vähitellen polvistuen. Monroe aloitti laulamisen mutta purskahti itkuun. Hän sai kuitenkin itsensä hillityksi ja lauloi koko kappaleen mustaan silmäkajaaliin sotkeutuneet kyyneleet valuen ja ääni väristen. Samaan aikaan yleisö hiljaa liikutti ilmassa palavia savukkeensytyttimiä. Tilannetta on kuvailtu myöhemmin yhdeksi rockhistorian kauneimmista. Kappaleen jälkeen Monroe esitteli yhtyeen: "Mä esittelen meidän bändin tällä kertaa, okei? Meillä on bassossa vikaa kertaa Sam Yaffa! Sit meidän rumpaliks tuli meidän tosifrendi, joka teki meille tosifrendin palveluksen ja hjelppas meitä. Sen takii me voitas tehdä teille tää keikka. Mä haluun, että kiittäisitte sitä. Se on Terry Chimes! Right, and. Ja kyl kaikki tietää kuka meil on yleensä soolokitaras, Andy McCoy! Täs laulus meil on vuoden seksisymboli, Mike Monroe! Ja on rhythm guitar Nasty Suicide!". Heti nimensä kuultuaan Suicide aloitti taitavasti "Up Around The Bend" -kappaleen intron. Kappale muuttui yleisön yhteislauluksi, jonka aikana Suicide ja Yaffa halailivat, tanssivat ja painivat keskenään. Kappale päätti konsertin, jossa hyvästeltiin samalla Razzle ja Sam Yaffa.

Hajoamista kohti

Tammikuussa levy-yhtiö CBS oli huolissaan kriisissä olevasta sijoituksestaan ja vaati pitämistä kiinni sovitusta suunnitelmasta, jonka mukaan Hanoi Rocks tuottaisi uuden LP:n syyskuussa. Näin ollen yhtye aloitti demojen nauhoitukset. McCoy oli tehnyt uusia kappaleita, ja yhtye puhui suunnitteilla olevasta maailmankiertueesta. Bermudalle piti lähteä Puolan kiertueen jälkeen. Surusta ja kriisistä huolimatta yhtye vakuutti, etteivät jäljellä olevat jäsenet hylkää sitä. Yhtye oli pitänyt kaksi kuukautta taukoa, joka oli pisin sen historiassa. Kuitenkin jäsenet suunnittelivat alustavasti jo omia sooloprojektejaan. Jo tammikuun 2. päivän Ilta-Sanomissa McCoy oli kertonut tehneensä muutaman kappaleen Alice Cooperin kanssa New Yorkissa. Itseluottamus ja luottamus yhtyeeseen oli kuitenkin vielä suhteellisen korkea. Monroe ja McCoy vakuuttelivat yhtyeellä menevän hyvin sittemmin legendaariseksi muodostuneessa Yleisradion A-studion haastattelussa 9. tammikuuta. Haastattelussa McCoy nosti jälleen esille vanhat fiktiiviset kohuväitteet yhtyeen itsensä myymisestä. Haastattelua matkittiin myöhemmin Suomen viihdeohjelmista ja Mauri Kunnas piirsi haastattelusta kokonaisen Nyrok City-sarjakuvan, joka oli yksi lukuisista Hanoi Rocksia ironisoivista Nyrok City-sarjakuvista. Sillä aikaa tammikuussa, kun Andy McCoy lomaili ja sävelsi Sri Lankassa, Michael Monroe ja Nasty Suicide valitsivat Lontoossa yhtyeen pysyväksi rumpaliksi Terry Chimesin ja basistiksi René Bergin. Monroe ja Suicide pitivät basistiehdokkaille koesoittoja, joista Monroen mukaan alkoi huomata, että bändi ei enää toiminut. Basistiksi yrittivät muun muassa UK Subsissa soittanut Alvin Gibbs ja myöhemmin Ozzy Osbournen bändissä vaikuttanut Phil Soussan. Vaikka Andy McCoy suhtautui René Bergiin epäluuloisesti, Michael Monroe itse piti Bergiä "nastana tyyppinä". Chimesin liittymisestä Hanoi Rocksiin uutisoi Melody Maker 19. tammikuuta. Samassa uutisessa Monroe kertoi pitävänsä Chimesia hyvänä vaihtoehtona siksi, että tämä on kasvissyöjä eikä polta, juo eikä käytä huumeita. Bergistä ei vielä tällöin uutisoitu. Samassa jutussa kerrottiin Sam Yaffan asuneen tällöin Mallorcalla.

Helmikuussa Monroe alkoi syyttää CBS:ää yhtyeen ongelmista, huonosta markkinoinnista ja oletettua pienemmästä levymyynnistä. Yhtyeen manageri Seppo Vesterinen oli kuitenkin vielä toiveikas yhtyeen tulevaisuuden suhteen ja uskoi, että syksyllä yhtye jatkaisi hidastunutta, mutta varmaa nousuaan. Yhtye korosti omaa rocktyyliään eikä halunnut suuntautua Mötley Crüen tavoin enemmän heavy metaliin päin menestyäkseen Yhdysvaltojen markkinoilla. Tähän aikaan Hanoi Rocks kuitenkin myi vielä hyvin uusissa paikoissa, kuten Los Angelesissa, jossa yhtye oli viimeiseksi keikkailut täysille saleille. Yhtyeen manageri kertoikin Hanoi Rocksin läpimurron olleen kovempi Yhdysvalloissa kuin Britanniassa ja Suomessa aikoinaan. Yhteistyö tammi–helmikuussa uuden kokoonpanon kanssa näytti vielä toimivan.

Maaliskuussa tilanne alkoi huonontua. Edeltävinä kuukausina oli vielä näyttänyt siltä, että yhtye saisi käännettyä itsensä ylös kriisistä jälleen nousuun, mutta nyt tilanne alkoi huonontua entisestään. Seppo Vesterinen ei ollut tyytyväinen Réne Bergin sooloilevaan ja määräilevään studiotyöskentelyyn. Berg keskeytti muiden jäsenten soittoa ja laulua alkaen kertoa näille, kuinka kappaleet pitäisi tehdä. Muidenkin jäsenten asenne Bergiä kohtaan muuttui, kun tämä osoittautuikin johtajuutta hamuavaksi. Puolan kiertue päätettiin kuitenkin soittaa, kun se kerran oli jo sovittu. Tosin Puolan kiertue tuntui kokonaisuudessaan oudolta yhtyeelle, koska se vieroksui keikkailua ja rockin soittamista itäblokin maassa. Olihan yhtye tähän mennessä soittanut kansainvälisesti Kaukoitää lukuun ottamatta vain länsimaissa.

Puolan kiertue ja yhtyeen hajoaminen

9. toukokuuta Hanoi Rocks lähti kymmenenpäiväiselle Puolan kiertueelle. Heti ensimmäisen esiintymisen jälkeen päätettiin René Berg erottaa yhtyeestä kiertueen jälkeen. Bergin oudosta ja sooloilevasta lavakäyttäytymisestä ei pidetty. Bergin ei haluttu näkyvän lavalla: hänet puettiin mustiin, hänelle annettiin vain lyhyt liikkumisen estävä bassokitaran piuha, eikä häneen suunnattu valoja. Bergin käyttäytyminen oli kyseenalaista, koska hän esitteli uusille ihmisille Michael Monroen parinaan, Hanoi Rocksin yhtyeenään ja Nasty Suiciden kitaristinaan. Lopulta kävi niin, että Monroe esitteli tuhansille ihmisille yhtyeen muut jäsenet, muttei Bergiä. Kiertueen päättyessä Hanoi Rocksin viimeiseen esiintymiseen Rockerina Festivalilla 19. toukokuuta oli selvää, että Berg erotetaan ja yhtye hajoaa. Hanoi Rocksilla ei ollut enää viimeisellä keikallaan minkäänlaisia haluja soittaa eikä jatkaa koko yhtyettä.

Tältä kokoonpanolta (Monroe, McCoy, Suicide, Berg, Chimes) ilmestyi 1980-luvun Hanoi Rocksin viimeinen levy Rock & Roll Divorce, joka oli livetaltiointi Puolan kiertueelta. Levy kantoi yhtyeen kohtalosta kertovaa nimeä, ja se julkaistiin yhtyeen omalta Lick-levymerkiltä. Levy julkaistiin vasta elokuussa yhtyeen jo hajottua. Kappaleet on äänittänyt Mick Staplehurst, mutta kannessa lukee Andy McCoyn varastaneen nauhat ja tehneen levylle kannet. Michael Monroe ei olisi halunnut levyä julkaistavan. Musiikillisesti levyllä kuulee väsyneen ja huonosti motivoituneen yhtyeen. Puolan kiertueen esiintymiset oli vedetty tuskallisesti läpi ilman minkäänlaisia soittohaluja.

Kesäkuussa, epäonnistuneen Puolan kiertueen jälkeen, tilanne oli toivoton. Suunnitelmat Bermudalla levyttämisestä ja esiintymisestä peruttiin, samoin kaikki matkasuunnitelmat. Tiedotusvälineet olivat ihmeissään, kun yhtye peruutti virallisesti hyvin menneen Puolan kiertueen jälkeen kaikki englantilaiset televisioesiintymisensä. Seppo Vesterinen kertoi yhtyeellä olevan "henkilöstöteknisiä ongelmia" ja ilmoitti, että kokoonpano muuttuisi ainakin Bergin osalta. Pian sen jälkeen yhtye antoi Lontoossa nöyryyttävät potkut René Bergille. Hänen tilalleen basistiksi ehdittiin vielä virallisesti nimetä yhtyeen instrumentti- ja tekniikka-asiantuntija Timo Kaltio. Tämä kokoonpano ehti käytännössä esiintyä vain virallisissa tiedotusvälineille annetuissa tiedonannoissa ja ilmoituksissa.

17. kesäkuuta Ilta-Sanomat uutisoi Michael Monroen jättäneen yhtyeen. Tähän ilmoitukseen yhtye hajosi lopullisesti. Hanoi Rocksista jäljelle jäänyt viimeinen kokoonpano (Andy McCoy, Nasty Suicide, Terry Chimes, Timo Kaltio) jatkoi toimintaansa nimellä Cherry Bombz. Samoihin aikoihin Puolassa yhtyeen suosio kasvoi ja "Don't You Ever Leave Me" nousi Puolan singlelistan 6. sijalle. Vaikka yhtye hajosi, Puolassa todellinen Hanoi Rocks -innostus jatkui vielä 1990-luvun alussa.

Hajoamisen syyt

Kesällä 1985 alkoi koko 1980-luvun viimeiset ja 1990-luvun ensimmäiset vuodet kestänyt aktiiviinen arvuuttelu siitä, mikä oli vain puoli vuotta ennen hajoamistaan täysillä esiintyneen menestysyhtyeen lopullinen hajoamissyy. Näihin arvuutteluihin liittyivät myös erilaiset eri musiikkitahojen junailemat yhdistämissuunnitelmat, esimerkiksi japanilainen musiikkilehti tarjosi miljoonia dollareita, jotta yhtye esiintyisi jälleen yhdessä. Jokaisella yhtyeen jäsenellä on oma käsityksensä tapahtumien kuluista, mutta yleisesti on ratkaisevimpina syinä on pidetty rumpali Razzlen kuolemaa ja siitä seurannutta Sam Yaffan eroa. Koska yhtye oli muodostanut itsestään eräänlaisen perheen, oli kahden tärkeän jäsenen menetys kuolinisku sille. Lehdistössä arveltiin keskeisiksi hajoamistekijöiksi Monroen ja McCoyn välejä, mutta Monroen mukaan pahin isku yhtyeelle oli juuri näiden kahden ydinjäsenen lähtö Hanoi Rocksista. Tyngäksi jääneen yhtyeen sisäisen hengen korvaaminen uusilla jäsenillä oli käytännössä mahdotonta. Terry Chimes vanhana punkrumpalina sopi yhtyeelle, mutta Sam Yaffan paikan täyttävää basistia oli vaikea löytää. Berg osoittautui hyväksi kaveriksi, mutta huonoksi yhtyetoveriksi.

René Berg oli huomattavasti muita yhtyeen jäseniä vanhempi, ja hänen katsottiin olleen väärä valinta basistiksi. McCoyn mukaan Berg esiintyi yhtyeen johtajana ja omistajana sekä esiintyi huonosti lavalla. Kaiken lisäksi Berg käytti huumeita pillerimuodossa ja ilmeisesti myös heroiinia, tosin McCoykaan ei ollut kovin puhdas näiden aineiden suhteen. Berg joutui ilmeisesti jo käytännössä kuolleen yhtyeen syntipukiksi. Muiden jäsenten tyytymättömyys häneen ei ollut ainakaan merkittävästi henkilökohtaista, koska hän oli yhtyeen jäsenten vanha ystävä ja oli myöhemmin mukana näiden sooloprojekteissakin. Lisäksi yhtye ei kuitenkaan missään vaiheessa arvostellut Bergin soittotaitoa.

Razzlen muistokonserttien jälkeen Sam Yaffa katkaisi yhteydenpidon vanhoihin yhtyetovereihinsa ja tiedotusvälineisiin. Tästä huolimatta juuri Yaffa on eniten selvittänyt Hanoi Rocksin hajoamisen syitä julkisesti; olihan yhtyeen hajoaminen pääasiassa hänestä kiinni. Yaffa selitti yhtyeestä eroamisensa elokuussa 2004 Hanoi Rocksista näin:

»Olin täyttänyt juuri 21 vuotta, olin korviani myöden täynnä huumeita ja olin ollut tien päällä viisi vuotta yhteen putkeen. En minä tiedä mitä silloin suunnittelin. Meillä oli hienoa ja huonoa aikaa, mentiin ylös ja alas, tapeltiin ja rakastettiin toisiamme. Olimme viisi sekopäätä, jotka lensivät ympäri maapallon tekemässä kaikkea mahdollisimman itsetuhoista puuhaa. Kun Razzle kuoli, se olikin sitten koko juttu siinä. »

Sam Yaffan sanoista paljastuu hänen kyllästymisensä pitkäaikaiseen yhdessäsoittamiseen ja koko rock n' roll -elämäntapaan. Tuohon aikaan suomalaisen yhtyeen nouseminen kansainväliseen tietoisuuteen oli vaatinut paljon. Vaikka kansainvälistä menestystä olisikin tullut erittäin todennäköisesti vielä enemmän, ei soittamiseen ollut enää intoa rankkojen viiden vuoden jälkeen. Kaiken lisäksi vuonna 1984 yhtye oli saavuttanut todella suuria voittoja, jotka olivat lisänneet tuhlausta ja huumeidenkäyttöä. Yhtyeen legendaarisen managerin Seppo Vesterisen mukaan Hanoi Rocks oli viimeisiä yhtyeitä, jotka yrittivät elää täysillä rock and roll -unelmaa. Yhtye ei toiminut kuin yritys, vaan eli hetkessä ja vietti rankkaa elämää. Hänen mukaansa ongelma oli myös se, että yhtyeen jäsenet olivat olleet yhdessä liian kauan:

»Oli siinä [yhtyeessä] muitakin jännitteitä, mutta ehkä se [Razzlen kuolema] oli korsi joka katkaisi kamelin selän. Bändin ongelma oli se, että he olivat niin yhteenkasvaneita.»

Monimutkaisia olivat myös yhtyeen sisäiset ihmissuhdekiemurat. Sam Yaffalla oli suhde McCoyn tyttöystävän Anna Jederbyn kanssa. Asia mutkistui entisestään, kun Jederby alkoi odottaa Sam Yaffan poikaa. McCoyn omaelämäkerran mukaan tämä suhde oli merkittävä hajottava tekijä, kun taas Yaffan mielestä se ei ollut. Jederbyn raskaus oli kuitenkin vahvistanut Yaffan päätöstä lähteä yhtyeestä. Kaiken lisäksi McCoy arveli elämäkerrassaan yhtyeen sisäisiä välejä haitanneen sen, että hän seurusteli Michael Monroen vanhan tyttöystävän Anastasia Michelle Maisoneuven kanssa. Syksyllä 1985 McCoy korosti lehdistössä sitä, kuinka Yaffa vei hänen tyttöystävänsä, jonka kanssa oli ollut yhdessä 16-vuotiaasta asti. Sam Yaffa vastasi McCoyn puheisiin ja syytöksiin näin:

»Ai, että mä lähdin Annan takia? He-he, toi on taas noita juttuja, tiedätsä, ku jengi ei tiedä tosiasioita, niin sit se heittää sitä juttuu, tiedätsä, että mä vein Andyn naisen ja sen takii me ei voitu soittaa enää samassa bändissä. Mutta emmä sitä vieny, vaan se kävi niin, tiedätsä. Ja Andyn kanssa me ollaan aina oltu hyviä frendejä ja ollaan vieläkin. Mä lähdin Hanoi Rocksista, koska mä en vaan halunnu kelaa sitä koko juttua enää, tiedätsä.»

Helmikuussa 1986 Soundissa Sam Yaffa kuitenkin myönsi, että hänen ja McCoyn välillä oli kiistaa. Samassa haastattelussa hän syytti McCoyta autoritaariseksi ja kutsui tätä "Mister Führeriksi".

»Joo joo. Se [McCoyn syytös tyttöystävän viemisestä] oli Andyn kiihkoilua. Tiedätkö, mä en voinut kestää sitä jätkää loppuaikoina, itse asiassa en enää moneen vuoteen, se kohteli Annaa sikamaisesti. Parempi pitää nykyään vain satunnaista puhelinyhteyttä, ettei tule enempää ongelmia. Ei mun lähtöni Hanoista ollut kuitenkaan kiinni Annasta. Mulla oli jo kauan lähtösuunnitelmia, sillä Hanoi oli sellaista dokaamista ja kamanvetoa, että sitä ei enää kestänyt. Se ei ollut hauskaa»

Myöhemmin YLE:n haastattelussa 2002 Andy vieritti hajoamisen syyn Sami Yaffan kontolle.

»Hanoi ei olis ehdottomasti hajonnu ellei tota olis tapahtunu.Mutku meillä oli sellanen yksi kusipää bändissä, joka lähti samal ku toi rumpali kuoli, ja se oli se... se on kai ainoo joka itkee miksei oo messis, mut kai se tajuu itsekin. »

Myöhemmissä lehtiartikkeleissa myös muut yhtyeen jäsenet ovat arvostelleet McCoyn johtoasennetta. Michael Monroe on erityisesti kritisoinut sitä, että McCoy omi hänen mukaansa koko yhtyeen laulujenteon. Hänen mukaansa McCoy tappoi hänen yrityksensä tuottaa kappaleita eikä hyväksynyt Monroen tuotoksia – ja jos hyväksyi, niin laittoi kappaleen toiseksi tekijäksi Monroen oman nimensä rinnalle. Monroen syytösten mukaan hänen nimensä jätettiin joskus kokonaan pois. Hän myös ihmetteli, kuinka McCoylla oli satojentuhansien markkojen arvoisia kitaroita samaan aikaan, kun muut asuivat pienissä asunnoissa. Yhtyeen hajoamisen jälkeen McCoy alkoi korostaa olleensa voimahahmo ja yritti haalia yhtyeen jäseniä ympärilleen. Monroe yritti toimia samalla tavalla. Toisaalta Monroe ja McCoy ovat korostaneet yhdessä olleensa Hanoi Rocksin voimakaksikko, erityisesti Hanoi Rocksin uudelleen perustamisen jälkeen. Myöhemmin muut jäsenet ovat lähinnä naureskelleet näille puheille. Sam Yaffa yritti olla puolueeton ja antoi kaikille palautteeksi:

»Uramme huipulla? Joo mä oon kuullu tota lässytystä varmaan sata kertaa, tiedätsä, että me oltiin uramme huipulla ja jos me oltais just nyt, tiätsä, tehty break out ja just nyt plä-plä-plää. No, meillä oli iso deali CBS:n kanssa, mutta ei me missään uramme huipulla mun mielestä oltu. Me oltiin oltu kasassa jo viis vuotta, eikä bändi ollu enää bändi. Se ei ollu ollu sitä enää aikoihin. Ei ollu enää mitään fiilistä soittaa, kun bändi rupesi toistamaan itseään, se oli paskanjauhamista. Hanoi Rocks OLI helvetin kova bändi, viis freakkia, jotka oli hyvän näköisiä lavalla ja jotka soitti rehellistä rock 'n' rollia sillee ku ne halus – kumartelematta ketää, Hanoi Rocks ei ollu mikään yhden tyypin bändi – mitä Andy väittää – että se keksi sen jutun; se on ihan paskapuhetta ja sen se tietää ittekin. Me oltiin BÄNDI, hyvän näköinen bändi… Andyllä on ollu aina tää juttu, pitää olla cool.»

Nasty Suicide olisi halunnut jatkaa ja yrittää Hanoi Rocksin koossa pitämistä Razzlen kuoleman jälkeen. Hänen mielestään oli järkevää yrittää vielä kevät ja kesä 1985, mutta hän ei kuitenkaan realistina pitänyt kovin pahana yhtyeen hajoamista. Suicide oli jo omalla tahollaan kyllästynyt yhtyeen elämäntapaan ja toimintaan. Myöhemmin Suicide on ollut lähinnä tyytyväinen kokemuksiinsa ja tienesteihinsä. Nasty Suicide soitti McCoyn kanssa vuoteen 1987 asti, jolloin hän siirtyi soittamaan muun muassa Monroen ja Bergin kanssa. Monroen ja McCoyn kamppailua yhtyeen entisistä jäsenistä kuvasi hyvin se, kuinka samaan aikaan, kun Monroe korosti Suiciden olleen hänen ainut ja paras ystävänsä, McCoy yritti loata Suiciden nimen. Suicide on halunnut olla puolueeton ja välttänyt kärkkäitä kommentteja, toisin kuin Sam Yaffa. Yaffakin on sittemmin 2000-luvun noususuhdanteisen uran ja vanhenemisen myötä on välttänyt antamasta lausuntoja aiheesta. Tiede- ja sittemmin yritysmaailmaan siirtynyt Nasty Suicide eli Jan Stenfors kommentoi yhtyeen hajoamista julkisesti todennäköisesti viimeisen kerran elokuussa 2003.

Lopullinen yhtyeen hajottava prosessi oli kevät 1985. Levy-yhtiö painosti yhtyettä tahkoamaan uusia voittoja ja keikkoja, vaikkei Hanoi Rocksilla ollut edes sisäistä tahtoa jatkaa. Yhtye olisi tarvinnut miettimisaikaa ja muuta vapautta etsiäkseen uudet sopivimmat jäsenet. Puolan kiertueella tilanne riistäytyi konfliktiksi, josta ei ollut enää paluuta.

Historia 1985–2009

Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen (1985–2001)

(Hanoi Rocksin jäsenten tarkemmat henkilöhistoriat yhtyeen hajoamisen jälkeen löytyvät heidän omista artikkeleistaan: Andy McCoy, Michael Monroe, Nasty Suicide, Sam Yaffa)

Elokuun 1985 McCoy, Suicide, Kaltio ja Terry Chimes perustivat yhtyeen Cherry Bombz, jonka laulajattareksi otettiin McCoyn tuttava Anita Chellemah. Alkuvuodesta 1986 Dave Tregunna korvasi Kaltion. Syksyllä 1986 yhtye hajosi, kun se ei menestynyt Hanoi Rocksin tasoisesti. Tästä huolimatta yhtye on yksi menestyneimpiä Hanoi Rocksin jäsenten perustamia yhtyeitä, koska se sai julkaistua useamman julkaisun ja sai laajaa kansainvälistä huomiota. Michael Monroe työskenteli syksyn 1985 asuintoverinsa Stiv Batorin kanssa ja siirtyi sooloartistiksi Yhdysvaltoihin vuoden 1985 marras-joulukuusta lähtien.

Cherry Bombzin sisällä McCoylla ja Suicidella oli The Suicide Twins-projekti, jota alettiin arvostaa vasta myöhemmin. McCoy-Suicide yhteistyö hajosi loppuvuodesta 1986. Tämän jälkeen McCoy katosi pimentoon ja Suicide puuhasi projekteja René Bergin kanssa. Samaan aikaan vuonna 1987 Monroen ensimmäinen sooloalbumi Nights Are So Long julkaistiin Yhdysvalloissa. Monroe alkoi menestyä sooloartistina ja huippuvuosi oli 1989, jolloin häneltä ilmestyi Billboard-listan sijalle 161. yltänyt menestysalbumi Not Fakin' It, jonka levytyksen aikoihin Monroe oli aloittanut yhteistyönsä Guns N' Rosesin kanssa. Kunnianosoituksena esikuvalleen Guns N' Roses julkaisi samana vuonna Uzi Suicide-levymerkiltään kaikki Hanoi Rocksin albumit Two Steps From The Movea ja Rock & Roll Divorcea lukuun ottamatta. Monroen ja GNR:n, josta Monroen kanssa olivat tekemisissä erityisesti Axl Rose ja Slash, yhteistyö jatkui ainakin vuoteen 1992 asti.

Vastaavasti 1988 ilmestyi Andy McCoyn ensimmäinen sooloalbumi Too Much Ain't Enough. Myöhemmin samana vuonna McCoy siirtyi perheineen Lontoon kautta Los Angelesiin, jossa solmi BMG:n kanssa levytyssopimuksen. 1989 McCoy sai uudelleen kansainvälistä huomiota toimiessaan Iggy Popin Instinct-kiertueen kitaristina. Kiertueen jälkeen McCoy "hengaili" Guns N' Rosesin kanssa ja perusti 1990 yhtyeen Shooting Gallery, joka tuotti nimeään kantavan albumin. Vuonna 1994 Shooting Gallery keikkaili Suomessa suomalaisversiona. 1995 McCoy kasasi itsensä ja teki toisen sooloalbuminsa Building On Tradition ja keikkaili Live Ammo-yhtyeen kanssa. 1996 McCoy yritti kasata Briard-yhtyeen uudelleen ja sai aikaiseksi tämän projektin kanssa albumin nimeltä Briard Revisited (levyllä soittavat The 69 Eyesin Archzie ja Jussi). 1999 valmistui McCoyn elämästä kertova elokuva The Real McCoy.

Vuodet 1985–1987 Sam Yaffa eleli perheenisänä Anna Gederbyn ja Nicholas-vauvan kanssa Tukholmassa. Tuolloin Yaffalla oli Sammy Yaffa & Pelle Almgren projekti, joka poiki yhden EP:n. 1988 sanfranciscolainen glam-yhtye Jetboy pyysi Yaffan basistikseen. Vuonna 1990 Yaffa erosi yhtyeestä, joka oli saanut aikaiseksi Billboard-listalla sijalle 135. nousseen albumin. Seuraavaksi Yaffa muodosti Monroen ja Steve Stevensin kanssa Jerusalem Slim -yhtyeen vuosiksi 1990–1992. Yhtye julkaisi yhden nimeään kantavan albumin.

Nasty Suicide siirtyi syksyllä 1989 Los Angelesiin, jossa muodosti seuraavana vuonna yhtyeen Cheap and Nasty, joka olemassaolonsa 1990–1994 aikana julkaisi albumit Beautiful Disaster (1991) ja Cool Talk Injection (1994). Ennen Cheap and Nastya Suicide oli tekemisissä jossain määrin GNR:n kanssa. Elokuussa 1994 Suicide liittyi Michael Monroen vuonna 1993 perustamaan Demolition 23. -yhtyeeseen, joka on Cherry Bombzin ja Cheap and Nastyn rinnalla menestynein entisten Hanoi Rocks -jäsenten perustama yhtye. Hyvin menestynyt Demolition 23. sai paljon huomiota ja julkaisi nimeään kantavan albumin. Vaikka yhtyeestä perättiin uutta Hanoi Rocksia, se hajosi alkuvuodesta 1995 Suiciden erottua siitä. Syksyllä 1995 takaisin Jan Stenforsiksi nimensä muuttanut Nasty Suicide aloitti lukion ja julkaisi sooloalbuminsa Vinegar Blood. Akustisen Jan Stenfors & Puka Oinonen-kiertueen 1996–1997 jälkeen Stenfors lopetti muusikon uransa. Keväällä 1998 Stenfors kirjoitti ylioppilaaksi ja pääsi saman vuoden syksyllä Helsingin yliopiston farmasian laitokselle. Vuonna 2003 hän valmistui proviisoriksi, jona hän on toiminut syyskuusta 2006 lähtien lääkeyhtiö Ratiopharmin palveluksessa johtotehtävissä. Stenforsilla on ilmeisesti myös kesken väitöskirjansa.

Demolition 23:n hajoamisen jälkeen Michael Monroe muutti Suomeen ja syksyllä 1996 perusti keikkayhtyeen Michael Monroe Band, jonka kokoonpano monesti vaihteli. 1996 Michael Monroe julkaisi sooloalbumin Peace of Mind, jolla soitti itse kaikki instrumentit rumpuja lukuun ottamatta. Vuosituhannen vaihteessa ilmestyi Monroelta sooloalbumi Life Gets You Dirty, josta parin vuoden kuluttua alettiin valmistella Hanoin uutta tulemista. Levytyssopimuksen täyttämiseksi Hanoi Rocksin jo toimiessa uudestaan 2003 ilmestyi viides ja viimeinen sooloalbumi Whatcha Want, jota levyttämässä olivat Michael Monroe Bandin muusikot.

Vuonna 1997 Sam Yaffa lähetti kaikille entisille Hanoi Rocksin jäsenille, myös Gyp Casinolle, kirjeen, jossa ehdotti Hanoi Rocksin perustamista uudelleen vuosien 1980–1982 kokoonpanolla. Hanke oli jopa toteutua muiden jäsenten paitsi Monroen kannattaessa Yaffan ehdotusta, joten Monroe onnistui kaataa suunnitelman.

Demolition 23:n hajoamisen jälkeen Sam Yaffa muutti naisystävänsä Karmen Guyn kanssa Espanjaan ja perusti yhdessä tämän kanssa Lewd Vagrant ja Mad Juana-yhtyeet, kunnes 2004 Yaffan ura lähti jälleen nousuun hänen nuoruuden esikuvayhtyeensä New York Dollsin valittua hänet basistikseen Arthur "Killer" Kanen tilalle. Yaffa meni Guyn kanssa naimisiin samana päivänä, kun soitti ensimmäisen keikkansa New York Dollsin riveissä.

Uuden Hanoi Rocksin synty (2001)

Huhuja Hanoi Rocksin paluusta liikkui tasaisin väliajoin. Helmikuussa 2001 ilmestyi neljän CD:n Hanoi Rocks -kokoelma. Monroen ja McCoyn välit lämpenivät tämän kokoelman julkistustilaisuudessa ja sitä seuranneessa Andy McCoyn vierailussa Michael Monroen ja Crystal Extacyn yhteiskeikalla Turussa, ja ajatus Hanoi Rocksin herättämisestä henkiin nousi esille. Monroen mukaan Andy McCoy oli muuttunut paljon sitten 1980-luvun ja 1990-luvun alun. Monroe kertoi keskusteluyhteyden syntymiseen vaikuttaneen McCoyn pääseminen irti heroiiniriippuvuudesta. Samoin McCoy oli alkanut arvostaa Monroen sävellys-, sovitus- ja sanoitustaitoja. Maaliskuussa 2001 Monroe ja McCoy kävivät yhdessä studiossa äänittämässä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1985. Session tuloksena syntyneen raidan 'Best Of Both Worlds' ilmestymisestä on liikkunut huhuja siitä saakka. Huhtikuussa 2001 Monroe ja McCoy ilmoittivat esiintyvänsä saman vuoden kesällä nimellä Hanoi Rocks Revisited Ruisrockissa Mickey Cranen (kitara), Timpa Laineen (basso) ja Lacun (rummut) avulla. Vastaanotto oli hyvä ja vuonna 2002 Hanoi Rocks julkaisi 17 vuoteen ensimmäisen uuden albumin nimeltä Twelve Shots on the Rocks. Albumi ja siltä julkaistut singlet "People Like Me" sekä "A Day Late, A Dollar Short" menestyivät hyvin Suomen single- ja albumilistoilla. Vuonna 2005 ilmestynyt uusi albumi Another Hostile Takeover nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan viidenneksi ja Japanin albumilistan sijalle 13. Albumin myynti jäi Hanoi Rocksin aikaisempiin levyihin verrattuna vaatimattomaksi.

Uuden Hanoi Rocksin vuonna 2002 käyttöön ottama logo, joka on Twelve Shots on the Rocks -albumin kansikuvana. Hanoi Rocksin logo on aina ollut ruusu tai sen tyylitelmä

Monroeta ja McCoyta lukuun ottamatta kaikki yhtyeen jäsenet olivat uusia, kuten Popeda-yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki sekä Lacu ja Timpa. Ruisrockin Revisited-esiintymisen jälkeen Michael Monroe Band oli jatkanut keikkailua ja itse asiassa uusi Hanoi Rocks syntyi Andy McCoyn liityttyä Michael Monroe Bandin viimeiseen kokoonpanoon, jossa toisena kitaristina oli Costello Hautamäki. Nimensä Jan Stenforsiksi takaisin muuttanut Nasty Suicide esiintyi kylläkin uuden Hanoi Rocksin kanssa 31. joulukuuta 2003 Turun Caribiassa, mutta vain tilapäisesti Hautamäen jouduttua menemään Popedan keikalle. Sir Lombard (Mika "Lamppari" Lamminsivu) soitti keikasta puolet ja Stenfors loput eli muiden muassa kappaleet "Underwater World", "Tragedy", "High School", "Up Around The Bend", "Malibu Beach Nightmare". Moni yhtyeen ihailija toivoi, että Suiciden keikkavierailu olisi johtanut hänen paluuseensa varsinaiseen yhtyekokoonpanoon. Tietysti Yaffan – ja Casinonkin – paluu eli ihailijoiden toiveissa. Hanoi Rocksin uudelleen yhdistäminen on ollut puheenaiheena ja toiveena jo syksystä 1985 asti.

Monroe ja McCoy katsoivat, ettei Hautamäki voinut soittaa sekä Hanoi Rocksissa että Popedassa yhtä aikaa, joten hänen tilalleen otettiin Stevie Klasson. Tosiasiassa Hautamäkeä pidettiin aivan vääränä valintana yhtyeen kitaristiksi. Monroen mukaan osaamattomat musiikkialan henkilöt järjestivät Hautamäen yhtyeen jäseneksi. Kaiken lisäksi Popedan ja Hanoi Rocksin musiikkityylit olivat Monroen mukaan liian kaukana toisistaan. Klasson tuli siis vuonna 2004 pikaisesti yhtyeen uudeksi kitaristiksi, mutta hänkin oli selvästi väärä valinta Monroen ja McCoyn mukaan. Klassonin tilalle otettiin Conny Bloom, joka oli aiottu ottaa yhtyeeseen heti kun vain olisi mahdollista. Conny Bloom oli McCoyn ja Monroen vanha tuttu jo 1980-luvun puolivälistä, kun tämä oli ollut jäsenenä Hanoi Rocksin lämmittelijänä toimineessa Gyp Casinon Road Rats -yhtyeessä. Basisti Timpan korvasi 2005 Conny Bloomin hyvä lapsuudenystävä ja Road Rats -basisti Andy "A.C" Christell, josta ei tiedetä kovin paljon, koska hän vähäpuheisena henkilönä ei ole kertonut juurikaan elämästään. Laine lopetti soittamisen loppuvuodesta 2004 perheeseen syntyneen pojan vuoksi. Lacu kuitenkin pysyi yhtyeessä vuoteen 2008 saakka.

Hanoi Rocks levytti talven ja kevään 2007 uutta albumiaan Street Poetry, joka julkaistiin 5. syyskuuta 2007. 7. toukokuuta yhtye julkaisi singlen "Fashion", joka nousi suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. 8. elokuuta 2007 julkaistiin uusi single "This One's For Rock'N'Roll"

Uuden Hanoi Rocksin tyyli oli erilainen kuin 1980-luvun Hanoi Rocksin. Monroe onkin korostanut Hanoi Rocksin paluun olleen "rebirth" (uudelleen syntyminen) eikä "reunion" (uudelleen yhdistyminen). Yhtyeen fanien mielipiteet ovat jakautuneet: osa pitää uutta yhtyettä törkeänä alkuperäisen Hanoi Rocksin irvikuvana, osa taas uutta yhtä hyvänä kuin alkuperäistäkin tai osalle asia on aivan sama. Tosin uusi Hanoi Rocks sai hiteillään uuden nuoren kannattajakunnan, joka ei ole kokenut alkuperäisen Hanoi Rocksin aikaa. Se osoittaa, että uusi Hanoi Rocks oli kilpailukykyinen musiikkimarkkinoilla, eikä kyse ole vain nostalgiasta ja sillä ratsastamisesta. Uuden Hanoi Rocksin musiikki olikin tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, ja siinä näkyy Michael Monroen soolotuotannon vaikutus.

Elokuussa 2004 Sam Yaffa sanoi, ettei tuolloinen Hanoi Rocks ole lainkaan sama yhtye kuin 1980-luvulla. Samoin hän oli hieman ärsyyntynyt siitä, ettei häntä ollut edes yritetty pyytää mukaan uuteen Hanoi Rocksiin. Kuitenkin huhtikuun 2005 Rumban Hanoi Rocks -haastattelussa paljastettiin Yaffan olleen yksi basistiehdokas ennen Andy Christelliä, mutta New York Dolls vei kaiken Yaffan ajan. Rytmi-lehden ja FST:n Bettina S:n haastatteluissa Michael Monroe väitti Jan Stenforsin (Nasty Suicide) sanoneen Hanoi Rocks Revisited-kokoonpanon soittaneen paremmin kuin alkuperäinen yhtye. Stenfors sanoi kuitenkin elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä:

»Oikea Hanoi Rocks ei tule koskaan takaisin, siihen tarvittiin kaikki ne elementit, jotka silloin oli voimassa. Me oltiin nuoria – silleen sopivasti hulluja.»

Samaisessa haastattelussa Stenfors myönsi, että McCoy on soitellut hänelle usein ja pyytänyt häntä mukaan yhtyeeseen. Yaffa ja Suicide toivoivat kuitenkin Hanoi Rocksille uutta menestystä vaikka eivät enää olleet mukana yhtyeen kokoonpanossa.

Uutta menestystä (2007–2008)

Vuosi 2007 oli Hanoi Rocksille menestyksen vuosi. Yhtyeen kokoonpanon vakuutettiin olevan paras ja pysyvin sitten 1980-luvun. Yhteishengen piti olla täydellinen ja 2000-luvun alun tiheiden jäsenvaihtumisten piti olla historiaa. Yhtyeen 16. toukokuuta 2007 julkaisema single nousi heti ilmestyttyään Suomen virallisen singlelistan ykköseksi, ja yhtye sai paljon huomiota mediassa. Uudesta tilanteesta kertoi muun muassa se, että single oli ensimmäinen uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin julkaisu, jonka kannessa oli muutkin yhtyeen jäsenet kuin Michael Monroe ja Andy McCoy. Tiedotusvälineissä haastateltiin muitakin yhtyeen jäseniä.

Kevään ja kesän 2007 yhtye keikkaili pääasiassa Suomessa mutta esiintyi myös ulkomaisilla festareilla, kuten Peace & Love -festivaaleilla Borlängessä, Ruotsissa 29.–30. kesäkuuta, Budapestin Sziget-festivaalilla 14. elokuuta ja Berliinin Popkomm-festivaaleilla 21. syyskuuta. Lisäksi yhtye esiintyi televisioidussa lähetyksessä suurelle yleisölle Gröna Lundin Sommarkrysset-tapahtumassa Tukholmassa. Lisäksi The Voice -kanava teki yhtyeen Sziget-festivaalien keikasta neliosaisen laajan raportin.

Michael Monroe, 2005

Seuraava 8. elokuuta julkaistu single "This One's For Rock'N'Roll" julkaistiin aluksi vain netistä ladattavana kappaleena, ja se nousi Suomen virallisen latauslistan sijalle 10. Single julkaistiin levymuodossa netissä myytävänä 19. marraskuuta.

5. syyskuuta 2007 ilmestyi kolmas albumi Street Poetry. Uutta julkaisua pidettiin lähinnä paluuna perinteisen rockiin ja sen juurille kokeilevan kakkosalbumin jälkeen. Arvosteluissa levyn selvää rock-linjaa pidettiin sekä vahvuutena että heikkoutena, joksi katsottiin tästä linjasta aiheutuva tasapaksuisuus.

Hanoi Rocks juhli uutta albumiaan levynjulkaisukeikoilla Tavastialla 14.–15. syyskuuta. Näiden jälkeen yhtye suuntasi Japanin kiertueelle, jonka jälkeen palasi Suomeen ja esiintyi Radio Rock Finlandia-tapahtumassa Helsingin Jäähallilla 5. joulukuuta ja teki tämän jälkeen kolmen keikan yhteiskiertueen Motörheadin kanssa 11.–13. joulukuuta.

Hanoi Rocks oli nimetty ensimmäistä kertaa jaettavan Radio Rock Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi jo syksyllä. Yhtye myös voitti tämän palkinnon 5. joulukuuta. Jo 3. joulukuuta Hanoi Rocksin Andy McCoyn soittama "Underwater World"-kappaleen kitarasoolo vuodelta 1983 valittiin Mesta.netin äänestyksessä "Parhaimmaksi suomalaiseksi rock-sooloksi". Toisella sijalla oli Hurriganesin "Get On", kolmannella Rauli "Badding" Somerjoen "Paratiisi", neljännellä sijalla "Moottoritie on kuuma", jonka soolon Andy McCoy myös soittaa, ja Hurriganesin "Mister X".

11. tammikuuta 2008 yhtye aloitti uuden vuotensa soittamalla livenä televisiossa MTV3 MAX Stagella. 26. tammikuuta ilmoitettiin rumpali Kari "Lacu" Lahtisen jättävän yhtyeen ja siirtyvän Popedaan entisen Hanoi Rocks-kitaristin Costello Hautamäen seuraksi. Yhtye ei ilmoittanut syytä eroon.

14. helmikuuta – 7. maaliskuuta yhtye teki pienen Pohjois-Euroopan kiertueen, joka kattoi kolme keikkaa Ruotsissa, viisi keikkaa Saksassa ja 11 keikkaa Britanniassa.

8. maaliskuuta Hanoi Rocks voitti Erikois-Emman – ensimmäisen Emma-palkintonsa. Yhtyeen albumi Street Poetry oli myös ehdolla vuoden rocklevyksi. Erikois-Emma myönnettiin Hanoi Rocksille pitkästä kansainvälisestä suomalaisen musiikin pioneeriurasta, yksilöllisestä karismasta ja harvinaisen energisestä elinvoimaisuudesta. Monroe on korostanut, että nopeaan tahtiin tulleet palkinnot, joita ei ennen yhtyeelle ole myönnetty, osoittavat, että Hanoi Rocksia on vihdoinkin alettua arvostaa Suomessa ensimmäisenä suomalaisena rockyhtyeenä kansainvälisillä markkinoilla.

20. maaliskuuta 2008 Hanoi Rocks aloitti akustisen kiertueen nimeltä "Steppin' Out Acoustically", jonka innoittajana oli Borlängen Peace & Love Festivalilla tehty akustinen keikka. Hanoi Rocks oli aiemmin soittanut Suomessa akustisesti vain syyskuussa 2007 Helsingin City-Anttilan levyosastolla.

Akustisen kiertueen keikoilla rumpalina toimi yhtyeen rumputeknikko. 30. huhtikuuta 2008 Torniossa oli ensimmäinen normaali ei-akustinen keikka, jolloin rummuissa ensimmäistä kertaa oli uusi rumpali Jolle Atlagic. 25. ja 26. toukokuuta hänet ilmoitettiin virallisesti yhtyeen uudeksi jäseneksi, kun hän oli soittanut Tornion jälkeen vielä 1. toukokuuta Sirkassa ja seuraavana päivänä Ylläsjärvellä.

Syyskuun 5., 6. ja 28. päivä yhtye esiintyi Ruotsin Kägelbanan, Sweden Rock ja Peace & Love Festival -festivaaleilla. Heinäkuussa yhtye esiintyi Kuopion kansainvälisillä viinifestivaaleilla, Simerockissa, Ruisrockissa, Rukarockissa ja Puustockissa. Joukossa oli yksi esiintyminen Viron Haapsalussa American Beauty Car Show’ssa. Toinen ulkomaankeikka oli Norjan Metal Rock Fest-festivaaleilla elokuussa, jolloin yhtye esiintyi myös Ankkarockissa. Yhtye siis keikkaili keväällä ja kesällä vähemmän kuin aiempina vuosina.

Pitkät jäähyväiset (2008–2009)

18. lokakuuta Hanoi Rocks veti perinteisen syksyn Tavastian-keikkansa, jotka olivat loppuunmyytyjä. 21. lokakuuta Hanoi Rocksin manageri Virpi Immonen ilmoitti yhtyeen lopettavan toimintansa keväällä 2009. Yhtye toteutti marraskuussa 2008 Britannian-pienkiertueen, jonka jälkeen oli Japanin-kiertue vuoden 2009 alussa. Yhtyeen viimeiset keikat päätettiin järjestää Tavastialla, mistä yhtyeen historia oli alkanutkin. Lopettamisen syyksi ilmoitettiin se, että keulahahmot Michael Monroe ja Andy McCoy kokivat tehneensä jo kaikkensa yhtyeen eteen. Vuonna 1985 kesken jäänyt työ oli siis tehty loppuun. Tästedes Monroe ja McCoy keskittyisivät omiin sooloprojekteihinsa, jotka oli jätetty sivuun Hanoi Rocksin uudelleensynnyttyä kesällä 2001. Tätä jo ennakoikin 19. syyskuuta julkaistu Michael Monroen soolosingle "Pirates of the Baltic Sea", joka tehtiin tuenosoitukseksi Itämeren suojelutyölle. "Pirates of the Baltic Sea" on The 69 Eyesin Jussi 69:n ja Jyrki 69:n perustaman luonnonsuojeluryhmän nimi. Monroen soolosinglellä kitaroita soittivat Adam Bomb ja Backyard Babiesin Dregen, rumpuja Jussi 69 ja taustalaulajana toimi Warrior Soulin Kory Clarke.

Keväällä 2009 Hanoi Rocks soitti jäähyväisikseen kahdeksan keikkaa kuudessa päivässä Tavastialla, jossa 1980 oli tehnyt toisen keikkansa ja saanut Seppo Vesterisen managerikseen. Ilta-Sanomien Pasi Kostiainen antoi viimeiselle, pääsiäismaanantaina 12. huhtikuuta 2009 soitetulle keikalle täydet viisi tähteä. Viimeiseltä keikalta julkaistiin Buried Alive -DVD.

Andy McCoyn ex-vaimo Angela Nicoletti kertoi vuonna 2022 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle, että McCoy päätti lopettaa Hanoi Rocksin eikä neuvotellut päätöksestään edes Michael Monroen kanssa. Nicolettin mukaan tämä tuntui siltä kuin ”olisi rikkonut perheen”.

Paluu Monroen 60-vuotisjuhlissa (2022)

Hanoi Rocks palasi alkuperäisellä kokoonpanollaan lavalle Michael Monroen 60-vuotisjuhlakonsertissa 23. syyskuuta 2022. Kokoonpanona toimi Michael Monroe, Andy McCoy, Sami Yaffa, Nasty Suicide ja Gyp Casino. He esiintyivät yhdessä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982.

Yhtyeen esikuvat ja tyylisuunta

Alkuperäinen Hanoi Rocks

Yhtyeellä oli esikuvinaan monia yhtyeitä. Hanoi Rocksin musiikillinen tyyli, kuten koko suomirock, pohjautui 1970-luvulla Suomeen tulleeseen uuden aallon musiikkiin, erityisesti punk rockiin. Kaikki yhtyeen jäsenet kävivät Kill Cityssä ja olivat mukana Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin projekteissa. Andy McCoy ihaili ja piti esikuvinaan Chuck Berryä ja Marc Bolania. Hän sanoikin muodostaneensa Hanoi Rocksin riffit Chuck Berryn pohjalta. Muita McCoyn esikuvakitaristeja olivat Link Wray, Albert Järvinen, Albert Lee ja Joe Walsh. McCoy ja Suicide olivat olleet punkyhtye Briardin kitaristeja. Myös Sam Yaffalla oli punktausta usean yhtyeen basistina. McCoyn innoittamana hän alkoi kuunnella The Clashia.

Clashin ohella punkesikuvia olivat Sex Pistols ja Ramones. Tärkein oli kuitenkin glam rockin ja protopunkin edustaja New York Dolls ja sen kitaristi Johnny Thunders. McCoyn kuuntelemia glam-yhtyeitä olivat Alice Cooper, David Bowie ja Aerosmith. Protopunkista mainittakoon Iggy Pop ja hänen yhtyeensä The Stooges, perusrock-esikuvista The Rolling Stones. Michael Monroe kuunteli raskaampaa rockia: Black Sabbath, Uriah Heep ja Nazareth. AC/DC:tä olivat kaikki kuunnelleet, ja Suicide CCR:ää. McCoy oli kuunnellut punkin lisäksi reggaeta ja soulia. Ennen Monroen tapaamista McCoy ei ollut koskaan kuunnellut heavy metalia, esimerkiksi Led Zeppeliniä.

Punkvaikutteiseksi rockyhtyeeksi Hanoi Rocksin kappaleissa oli käytössä monia soittimia. Sen mahdollisti erityisesti Monroen multi-instrumentaalisuus: hän soitti saksofonia, huuliharppua, kitaraa, bassoa, rumpuja, pianoa ja kosketinsoittimia. Vaikka yhtyeelle melodisuus ja multi-instrumentalismi olivatkin tärkeitä, se ei arvostanut progressiivista rockia lainkaan.

Nuo kaikki eri ainekset yhdistyivät yhtyeen persoonallisten taitojen kanssa Hanoi Rocksin aivan omaksi tyyliksi, jota voidaan kuvailla melodiseksi hard ja glam rockiksi sekä glam punkiksi. Britanniassa yhtye on luokiteltu glam punkiksi, jolla tarkoitetaan glam rockin ja punkin yhdistymisestä syntynyttä tyylisuuntaa. Tässä mielessä glam punk on Hanoi Rocksille osuva luokittelu. Monroe on välillä kiistänyt Hanoi Rocksin olleen tai olevan glam rock -yhtye mutta toisaalta myös myöntänyt sen moneen kertaan. Yhtye ei ole ilmeisesti koskaan pitänyt tyylinsä luokittelua kovin tärkeänä.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa yhtyeen tyylisuuntana on pidetty myös glam metalin alalajia sleaze rockia, mutta itse asiassa sleazerock syntyi vasta Hanoi Rocksin vaikutuksesta. Ulkomailla yhtye yhdistetään toisinaan glam metaliin, hard rockiin tai heavy metaliin, mutta yleensä yhtyeen ei katsota edustavan mitään näistä tyylilajeista. Metal: A Headbanger's Journey -dokumentissa Hanoi Rocks noteerataan seitsemän muun glam-yhtyeen joukossa glam metalin tärkeimmäksi vaikuttajaksi.

Myöhempi Hanoi Rocks

Myöhemmän vuonna 2001 perustetun Hanoi Rocksin musiikki oli tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, efektipitoisempaa ja siinä kuuluu Michael Monroen soolotuotannon vaikutus. Esimerkiksi Michael Monroen Demolition 23. oli tyyliltään varsin lähellä myöhempää Hanoi Rocksia. McCoy oli sittemmin hyväksynyt Monroen oman sävellystyön, ja näitä Monroen omia kappaleita oli päätynyt uuden Hanoi Rocksin albumeille. Näissä kaikissa kappaleissa on voimakas hard rockin vaikutus. 2000-luvun Hanoi Rocks -tuotannossa kitarasoolot ovat lähes jokainen kitarasoolo Another Hostile Takeoverista lähtien efektillä sekoitettuja. Monroe on kieltänyt myöhemmän Hanoi Rocksin olevan glam rock -yhtye, eikä yhtye halunnut olla tyylillisesti sidoksissa 1980-luvun Hanoi Rocksiin muuten kuin esittämällä vanhoja hittejään. Yksi ratkaiseva ero on yhtyeessä rumpujen käyttö. Yhtyeen 1980-luvun rumpalit soittivat punktyylisesti yksinkertaisemmin. Hanoi Rocksin rumpali Lacu oli saanut enemmän vaikutteita hard rock- ja heviyhtyeistä.

Hanoi Rocksin kansainvälinen merkitys rock-musiikille ja- kulttuurille

Hanoi Rocksin vaikutus on nähtävissä monen yhtyeen musiikissa ja tyylissä, kuten Guns N' Rosesissa, Mötley Crüessa, Poisonissa, Rattissa, Skid Row'ssa ja La Gunsissa. 1980-luvulla suosiossa olleen glam metal -tyylilajin syntyyn Hanoi Rocks vaikutti merkittävästi. Myös Billy Idol, Foo Fighters ja Manic Street Preachers ovat tunnustautuneet Hanoi Rocks-faneiksi. Foo Fightersin kitaristi Chris Shiflett aloitti kitaransoiton Andy McCoyn ja Hanoi Rocksin innoittamana. Hanoi Rocksilla oli merkityksensä myös punk-pohjaisen grungen kehittymiseen. Esimerkiksi Alice in Chains-yhtye soitti alkuaikoinaan Hanoi Rocksin "Taxi Driver"-kappaletta keikoillaan ja kyseinen kappale onkin tallentunut useille demoille ja bootleg-tallenteille. Myös Pearl Jamin kitaristi Mike McCready on kertonut, että yhtye yritti olla kuin Hanoi Rocks.

Hanoi Rocksia pidetään yhtenä oman tyylisuuntansa merkittävimmistä kokoonpanoista. Yhtye on myös valittu Suomipopin suurimmaksi yhtyeeksi. Axl Rosen mukaan Guns N' Rosesia ei olisi ilman Hanoi Rocksia. Suomessa, Ruotsissa, Japanissa ja Britanniassa syntyi useita Hanoi Rocksia aikanaan matkineita ja siitä vaikutteita saaneita yhtyeitä. 1980-luvulla näitä olivat Hanoi Rocksin lämmittelijänäkin toiminut Smack ja Pyhät Nuket (Nuket). Uudempia Hanoi Rocks-vaikutteisia suomalaisyhtyeitä ovat muiden muassa Negative ja The 69 Eyes. Ruotsin Hanoi Rocks -vaikutteisista yhtyeistä mainittakoon Backyard Babies ja Japanin yhtyeistä X Japan.

Pukeutumisessa Hanoi Rocks nosti 1970-luvun näyttävän ja naisellisen glam rock -tyylin uudelleen muotiin. Jan Stenfors eli Nasty Suicide kertoi yhtyeen tyylistä elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, että perustaessaan Hanoi Rocksia Fagerholmin kanssa he päättivät säilyttää punkista nahkatakit, mutta muuten he ottivat "transumeininkiä siihen pukeutumiseen". Monroe taas on kuvaillut Hanoi Rocksin tyylin menestystä ja erikoisuutta näin:

»Hauska kuulla, että muille Hanoi on yhtä tärkeä kuin mitä se on ollut mulle. Hanoissa oli kaikki: me oltiin neljä erilaisissa oloissa kasvanutta kaveria, jotka kaikki ajatteli samansuuntaisesti. Me oltiin komeita, mutta me ei oltu mikään haircut band. Meissä oli myös... mitä se on suomeksi... talent? Lahjakkuutta joo. Me oltiin ekoja Suomessa, jotka kehtasi sanoa että me halutaan kuuluisiksi ja rikkaiksi. Ja me vielä onnistuttiinkin siinä.»

Jäsenet ja kokoonpanot

Hanoi Rocksin kokoonpanot

Alkuperäinen (1979–1980)	Michael Monroe – laulu Stefan Piesnack – kitara Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Nedo Soininen – basso Peki Sirola – rummut
Ensimmäisellä singlellä (1980)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Keimo Hirvonen – rummut
(1980–1982)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Gyp Casino – rummut
Tunnetuin (1982–1984)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Razzle – rummut ja taustalaulu
(29.12.1984–4.1.1985)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Terry Chimes – rummut
Puolan kiertueella (1985)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu René Berg – basso Terry Chimes – rummut
(1985)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Timo Kaltio – basso Terry Chimes – rummut
(2001)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Mickey Crane – kitara Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut
(2001–2004)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Costello Hautamäki – kitara ja taustalaulu Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut
(2004)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Stevie Klasson – kitara ja taustalaulu Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut
(2005–2008)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Conny Bloom – kitara ja taustalaulu Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu Lacu Lahtinen – rummut
(2008–2009)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Conny Bloom – kitara ja taustalaulu Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu George Atlagic – rummut
Monroen 60-vuotisjuhlissa (23.9.2022)	Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Gyp Casino – rummut

Entiset jäsenet

• Michael Monroe – laulu, saksofoni ja huuliharppu (1979–1985, 2001–2009 ja 2022)
• Stefan Piesnack – kitara (1979–1980)
• Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu (1979–1985 ja 2022)
• Nedo Soininen – basso (1979–1980)
• Peki Sirola – rummut (1979–1980)
• Andy McCoy – kitara ja taustalaulu (1980–1985, 2001–2009 ja 2022)
• Sami Yaffa – basso (1980–1985 ja 2022)
• Keimo Hirvonen – rummut (1980)
• Gyp Casino – rummut (1980–1982 ja 2022)
• Razzle – rummut ja taustalaulu (1982–1984; kuoli 1984)
• Terry Chimes – rummut (1984–1985)
• René Berg – basso (1985; kuoli 2003)
• Timo Kaltio – basso (1985; kuoli 2021)
• Mickey Crane – kitara (2001)
• Timpa Laine – basso (2001–2004)
• Lacu Lahtinen – rummut (2001–2008)
• Costello Hautamäki – kitara ja taustalaulu (2001–2004)
• Stevie Klasson – kitara ja taustalaulu (2004)
• Conny Bloom – kitara ja taustalaulu (2005–2009)
• Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu (2005–2009)
• George Atlagic – rummut (2008–2009)

Diskografia

Pääartikkeli: Hanoi Rocksin diskografia

Albumit

• Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981)
• Oriental Beat (1982)
• Self Destruction Blues (1982)
• Back to Mystery City (1983)
• All Those Wasted Years (live) (1984)
• Two Steps from the Move (1984)
• Rock & Roll Divorce (live) (1985)
• Twelve Shots on the Rocks (2002)
• Another Hostile Takeover (2005)
• Street Poetry (2007)

Kirjallisuutta

• Ari Väntänen, Andy McCoy, Michael Monroe: Hanoi Rocks. Like Kustannus 2009. ISBN 978-952-01-0246-3

Katso myös

• Luettelo Hanoi Rocksin jäsenistä
• Hanoi Rocksin diskografia

Aiheesta muualla

• The First Hanoi Rocks Website – Kaikki Hanoi Rocksista
• Virallinen fanituotekauppa (levyt ja fanituotteet)
• Hanoi Rocks Last.fm:ssä (englanniksi)
• Hanoi Rocks Myspacessa (englanniksi)
• Official Hanoi Rocks Street Team Myspacessa (englanniksi)
• Ylen Elävä arkisto: Hanoi Rocks
• Ylen Elävä arkisto: Kolkyt tonnii lompakossa
• Hanoi Rocks – All Those Wasted Years -kirja Liken sivulla