Hannu Haahti (professori)
Hannu Gabriel Haahti, sukunimi vuoteen 1906 Hahnsson (3. marraskuuta 1895 Rymättylä – 29. kesäkuuta 1953) oli suomalainen lääkäri ja tuberkuloosiopin professori.[1]
Haahden vanhemmat olivat kirkkoherra Hannu Haahti, vuoteen 1906 Hahnsson ja Lovisa Gabriela Geitlin (1870–1940). Hän oli naimisissa vuodesta 1922 Anna Elise Nevanlinnan, vuoteen 1906 Neovius (s. 1896) kanssa. Matematiikan professori Heikki Haahti ja lääketieteen tohtori Eero Haahti olivat heidän lapsiaan. Haahden sisaria olivat kirjailija Elli Kaarlehto ja sairaanhoitaja, henkilökohtaisen sosiaalityön kehittäjä Helvi Boothe ja veljiä everstiluutnantit Usko Haahti ja Yrjö Haahti. [2]
Haahti pääsi ylioppilaaksi 1913 ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1917, lisensiaatiksi 1923 sekä lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1928. Haahti vertasi väitöskirjassaan Armeija terveydellisenä tekijänä yhteiskunnassa tilastollisia menetelmiä käyttäen asevelvollisten kuolleisuutta siviilissä oleviin ikätovereihin verrattuna ja havaitsi asevelvollisten kuolleisuuden hälyttävän suureksi vaikka 1920-luvulla kutsunnoissa hylättiin muun muassa terveydellisistä syistä 40 prosenttia ikäluokista. [1][3]
Sisällissodan aikana ja sen jälkeen 1919-1923 pataljoonanlääkärinä eri joukko-osastoissa. Sittemmin Haahti toimi Helsingin sotilassairaalan alilääkärinä 1923–1928, Viipurin sotilassairaalan alilääkärinä 1928, Helsingin kaupungin tuberkuloosisairaalan röntgenalilääkärinä 1929–1945 sekä Vakuutus Oy Varmassa 2. lääkärinä 1929–1935 ja ylilääkärinä 1935–1946. Haahti oli Helsingin yliopiston tuberkuloosiopin dosenttina 1935–1945 ja tuberkuloosi- ja keuhkosairausopin vt. professorina 1943–1945 ja professorina 1945–1953. Haahti oli myös Tuberkuloosilääkäriyhdistyksen puheenjohtajana 1945–1953.[1][4]