Ferriittirengasmuisti
Ferriittirengasmuisti (englanniksi magnetic core memory tai lyhyesti arkikielessä core) on varhainen tietokoneen keskusmuistin toteutustapa. Se perustuu pieniin keraamisiin ferriittirenkaisiin, joihin tieto tallennetaan magneettikentän polariteetin avulla. Se on haihtumaton muisti, jonka sisällön säilyttämiseen ei tarvita sähköenergiaa.
Ferriittirengasmuisti kehitettiin 1940-luvun lopulla.[1] Ensimmäinen muistia käyttänyt tietokone oli MIT:n Whirlwind I vuonna 1953.[2][3] Siitä tuli vallitseva tietokoneiden muistityyppi 1960-luvun alussa, jolloin se korvasi rumpumuistin ja elektroniputkimuistin kaltaiset ratkaisut. Ferriittirengasmuisteja käytettiin yleisesti vielä 1970-luvulla, jolloin niiden hakuajat olivat 600 nanosekunnin luokkaa. Muistia käytettiin korkeaa luotettavuutta vaativissa kohteissa kuten Apollo Guidance Computer.[4]
Useampi henkilö on hakenut patenttia muistityypille: Frederick Viehe vuonna 1947, An Wang vuonna 1949, RCA:n Jan Rajchman vuonna 1950 ja MIT:n Jay Forrester vuonna 1951.[2]
Muistityyppiin viittaavaa core-sanaa käytetään vieläkin tietokoneslangissa etenkin ilmauksessa coredumppi, joka tarkoittaa ohjelman kaatumisen yhteydessä syntyvää keskusmuistivedosta. Vedos tallentuu Unix-käyttöjärjestelmissä yleensä core-nimiseen tiedostoon.
Lähteet
muokkaa- ↑ Bellis, Mary: History of Computer Memory; Inventors, About.com[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Magnetic Core Memory Computer History Museum. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Whirlwind Computer history-computer.com. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Project History: Magnetic Core Memory web.mit.edu. Arkistoitu 28.5.2013. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ferriittirengasmuisti Wikimedia Commonsissa