Esitutkinta

Esitutkinta on menettely, jolla viranomainen pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Jos esitutkinnassa selviää henkilö, jota voidaan riittävän todennäköisesti epäillä rikoksesta, siirtyy asia syyteharkintaan, jossa syyttäjä päättää siitä, saatetaanko asia tuomioistuimen ratkaistavaksi siten, että hän valtion puolesta vaatii henkilölle rangaistusta. Esitutkinta käynnistetään, jos on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen (ns. syytä epäillä -kynnys). Esitutkinta käynnistetään virallisen syytteen alaisissa rikoksissa uhrin tahdosta riippumatta ja asianomistajarikoksissa uhrin tahdosta riippuen uhrin vaatiessa rikoksesta epäillylle rangaistusta.

Yleistä

Eräissä maissa syyttämiskynnyksen ylittymisestä päättää syyttäjän hakemuksesta tuomioistuinorganisaatioon kuuluva taho kuten tutkintatuomari tai grand jury -nimellä tunnettu maallikoista koostuva lautakunta. Lähes kaikissa muissa maissa kuin Suomessa esitutkintaa johtaa syyttäjä, näin myös Ruotsissa.

Esitutkinnassa ei selvitetä, kuka on tehnyt rikoksen, sen sijaan tarkoituksena on saattaa epäillyksi nimetyn henkilön toiminta syyttäjälle syyteharkintaan. Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan vain tuomioistuimella on valta kumota niin sanottu syyttömyysolettama. Eli kaikki ovat syyttömiä kunnes tuomioistuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin päätteeksi mahdollisesti toisin päättää. Esitutkinta nimensä mukaisesti vain valmistelee tulevaa oikeudenkäyntiä, jotta syyttäjällä ja puolustuksella on aineisto, joihin voivat näkemyksenä perustaa.

Suomessa esitutkinta on esitutkintalaissa säädetty menettely, jossa esitutkintaviranomainen tutkii ja valmistelee aineiston syyteharkintaa varten. Esitutkintaviranomaisia ovat poliisi, tulli ja rajavartiolaitos. Lisäksi sotilasviranomaiset tutkivat sotilasrikoksia. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn rikosilmoituksen perusteella tai muutoin (esimerkiksi tutkintapyynnön perusteella) on syytä epäillä, että rikos on tapahtunut.

Jos syyttäjä saa nostaa syytteen rikoksesta ainoastaan asianomistajan vaatimuksesta, eli kyse on asianomistajarikoksesta, esitutkinta toimitetaan vain, jos asianomistaja on ilmoittanut esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta. Jos asianomistaja peruuttaa rangaistusvaatimuksensa, tutkinta on lopetettava.

Esitutkinnassa selvitetään

• Rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, ketkä ovat asianosaisia ja muut syytteestä päättämistä varten tarvittavat seikat;

• Asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan;

• Mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöön panemiseksi.

Muuta

Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia.

Esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja. Tutkinnanjohtajana on pidättämiseen oikeutettu virkamies, yleensä komisario tai rikoskomisario. Erityisestä syystä saa tutkinnanjohtajana olla poliisin toimittamassa esitutkinnassa rikosylikonstaapeli tai ylikonstaapeli ja muun viranomaisen toimittamassa esitutkinnassa virkamies, jolle tämä oikeus on lailla erikseen annettu.

Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkintaa johtaa kuitenkin aina virallinen syyttäjä lukuun ottamatta rikesakkoasiana ja rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltäviä asioita.

Esitutkinnassa voidaan käyttää pakkokeinoja, joista säädetään pakkokeinolaissa. Yleisin esitutkintamenetelmä lienee kuulustelu.

Kirjallisuutta

• Helminen, Klaus ym.: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki: Talentum, 2012. ISBN 978-952-14-1475-6

Aiheesta muualla

• Esitutkintalaki (805/2011)
• Poliisi: Rikoksen esitutkinta