Wikipedia

Edith Södergran

suomenruotsalainen runoilija

Edith Irene Södergran (4. huhtikuuta 1892 Pietari – 24. kesäkuuta 1923 Kivennapa) oli suomalainen runoilija. Hän on Suomen kansainvälisesti tunnetuin runoilija, jonka tuotantoa on käännetty yli 40 kielelle.[1][2]

Edith Södergran
Edith Södergran noin vuonna 1917.
Edith Södergran noin vuonna 1917.
Henkilötiedot
Syntynyt4. huhtikuuta 1892
Pietari
Kuollut24. kesäkuuta 1923 (31 vuotta)
Kivennapa
Kansalaisuus Suomi
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi
Kirjallinen suuntaussuomenruotsalainen modernismi, futurismi, symbolismi
Esikoisteos Dikter (1916)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Södergran oli ensimmäisiä suomalaisia moderneja runoilijoita, suomenruotsalaisen modernismin tärkein edustaja. Hänen tuotannolleen oli tyypillistä näynomaisuus ja aikakauden futuristiset ja symboliset virtaukset.[3][4] Södergran julkaisi esikoiskokoelmansa Dikter vuonna 1916. Hän sairasti jo silloin tuberkuloosia, johon menehtyi seitsemän vuotta myöhemmin.[1]

Elämä ja ura

muokkaa

Edith Södergranin isä Matts Södergran oli ruotsinkielisestä Närpiöstä kotoisin ja hänen äitinsä oli Pietarissa syntynyt ruotsinkielinen suomalainen Helena o.s. Holmroos. Edith Södergranin isoäiti oli nauvolaissyntyinen torpantytär.[5] Perhe muutti Karjalankannakselle Raivolaan, jossa isä työskenteli sahanhoitajana. Edith kävi koulunsa Pietarin saksalaisessa koulussa Petrischulessa. Siellä hän aloitti runojen kirjoittamisen saksaksi mallinaan Heinrich Heine ja Johann Wolfgang von Goethe.[1] Hän tutustui ranskalaiseen symbolismiin, venäläiseen futurismiin ja saksalaiseen ekspressionismiin.[3]

Isä kuoli keuhkotautiin 1907, ja tytär sairastui samaan tautiin seuraavana vuonna. Tästä alkoi Södergranin parantolakierre: ensin Nurmijärvellä Nummelan parantolassa ja sitten Sveitsin Davosissa. Vuodesta 1914 lähtien hän kieltäytyi parantolahoidoista ja äitinsä kannustamana ja avustamana omistautui vain runoilijantyölleen.[1]

Södergran kirjoitti koko tuotantonsa varsin lyhyessä ajassa. Esikoiskokoelma Dikter ilmestyi 1916.[3] Teos oli Suomessa ensimmäinen kokonaan vapaamittainen runokokoelma. Sen yksilöllinen kuvakieli poikkesi jyrkästi perinteisestä runoudesta.[6] Södergranin runoja pidettiin epäsovinnaisina ja vaikeatajuisina. Esikoiskokoelma sai runsaasti huomiota mutta sekalaisen vastaanoton, jopa pilkkaa, mutta esimerkiksi R. R. Eklund nosti hänet vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla löytyneessä Vasabladetin arviossaan aivan omaan luokkaansa.[7]

Södergranin ”naismuusaksi” ja pitkäaikaiseksi luottoystäväksi nousi Hagar Olsson.[8] Olsson veti hänet mukaan Ultra-lehden toimintaan vuonna 1922.[9] Toinen suomenruotsalainen runoilija, joka lyhyen ajan valoi Södergraniin elämänuskoa, oli Elmer Diktonius. Södergran tapasi hänet yhden kerran, kun Hagar Olsson lähetti hänet Raivolaan joitakin aikoja ennen Södergranin kuolemaa, maaliskuussa 1922. Tapaaminen antoi tuolloin jo sairauden uuvuttamalle runoilijalle hyvin paljon. Diktonius lauloi hänelle säveltämiään lauluja. He olivat jonkin aikaa tiiviissä kirjeenvaihdossa, kun Södergranin välit Olssoniin olivat viilenneet.[10]

Syksyllä 1922 Södergran tunsi itsensä heikoksi ja vietti pitkiä aikoja vuoteessa. Olsson yritti saada Södergranin sairaalaan, mutta tämä piti kiinni vuonna 1914 tekemästään päätöksestä välttää laitoshoitoa viimeiseen asti. Hän kirjoitti viimeiset runonsa ”Landet som icke är” ja ”Ankomst till Hades”. Viimeisen kirjeensä hän lähetti Diktoniukselle ennen kuolemaansa juhannuksena 1923.[11]

Perintö

muokkaa
 
Edith Södergranin hautamuistomerkki Raivolassa.

Södergran oli modernismin uranuurtaja samaan aikaan kuin T. S. Eliot ja Ezra Pound anglosaksisessa maailmassa. Södergranin vaikutuksesta suomenruotsalainen runous nousi 1920-luvulla pohjoismaisen kirjallisuuden kärkeen.[12][13] Suomenkielisessä runoudessa modernismi löi itsensä läpi vasta 1950-luvulla.[14]

Uuno Kailas suomensi runovalikoiman Levottomia unia, jonka julkaisi Tulenkantajien kustannusyhtiö 1929. Hagar Olsson julkaisi kirjekokoelman Ediths brev vuonna 1955 (suom. Edith Södergranin kirjeet, 1990) ja Gunnar Tideström elämäkerran Edith Södergran vuonna 1949. Södergranin kootut runot Elämäni, kuolemani ja kohtaloni ilmestyi 1994 Pentti Saaritsan toimittamana.[1]

Laajoja käännöksiä Södergranin tuotannosta on ilmestynyt tanskaksi (1953), ranskaksi (1954), norjaksi (1957), unkariksi (1967), englanniksi (1969), saksaksi (1977), venäjäksi (1980) ja espanjaksi (1993).[6][15] Runoja on julkaistu myös esperantoksi, hollanniksi, islanniksi, italiaksi, kiinaksi, puolaksi, tšekiksi ja viroksi.[1]

Wäinö Aaltosen veistämä Edith Södergranin hautamuistomerkki tuhoutui vuonna 1939.[16] Wäinö ja Matti Aaltosen suunnittelema uusi hautamuistomerkki paljastettiin Raivolassa 1960.[6] Södergranin mukaan on nimetty postimerkki vuonna 1992.[1] Raivolassa sijaitsee myös 1992 pystytetty Edith Södergranin Totti-kissan muistomerkki jonka on tehnyt kuvanveistäjä Nina Terno.[17]

Ohjaaja Tuija-Maija Niskanen teki ruotsinkieliselle televisioteatterille Edith Södergranin elämästä vuonna 1977 elokuvan Maa jota ei ole. Sairaalakohtaukset kuvattiin lähes aidossa ympäristössä Röykän sairaalassa.[18]

Kirjoitustyyli

muokkaa

Edith Södergranin runous on riimitöntä ja loppusoinnutonta ja sisältää runsaasti kuvailua.[19] Se poikkesi suuresti ajan tyypillisestä tyylistä. Hän oli ensimmäinen suomalaiskirjailija, jonka tekstissä toteutuivat modernin runouden merkkeinä pidetyt piirteet, kuten avoin rakenne, yksilöllinen rytmi ja aiheiden vapaa valinta.[20] Södergran käytti runoissaan rohkeita ja häkellyttäviäkin runokuvia, kuten ”min röda oförskräckthet” (punainen pelottomuuteni).[20]

Kokoelmissa Syyskuun lyyra, Ruusualttari ja Tulevaisuuden varjo on paljon yksinpuhelua ja tyhjyyden tuntoa, mikä aiheutui Södergranin tuberkuloosin ja köyhyyden kaventamasta elinpiiristä. Näitä lieventää kuitenkin Södergranin lempeä suhde luontoon, mikä on nähtävissä hänen tekstistään.[21] Hänen runoudestaan löytyy paljon itsevarmoja huudahduksia ja myös huumoria. Postuumissa Maa jota ei ole -kokoelmassa Södergranin tyylissä aiemmin keskenään kilpailleet tuska ja olemassaolon riemu sulautuvat kuitenkin yhteen uudenlaiseksi, perille saapumisen tunnelmaa huokuvaksi kokonaisuudeksi.[22]

Södergran valokuvaajana

muokkaa

Teokset

muokkaa

Ruotsiksi

muokkaa
Kirjeet
  • Ediths brev. Brev från Edith Södergran till Hagar Olsson. Med kommentar av Hagar Olsson. Helsingfors: Schildt, 1955. (suom. Edith Södergranin kirjeet)

Suomennoskokoelmat

muokkaa
Kootut runot
Kirjeet
  • Edith Södergranin kirjeet. (Ediths brev. Brev från Edith Södergran till Hagar Olsson, 1955.) Suomentanut Pentti Saaritsa. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-10243-5

Lähteet

muokkaa
  • Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia. (4., uusittu painos) Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-15010-3
  • Rahikainen, Agneta: Edith: Runoilijan elämä ja myytti. (Kampen om Edith: Biografi och myt om Edith Södergran, 2014.) Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3359-2
  • Rahikainen, Agneta: Poeten och hennes apostlar: En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden. (Väitöskirja) Helsingfors: Helsingfors universitet, 2014. ISBN 978-952-10-9790-4 Teoksen verkkoversio (PDF). (ruotsiksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g ”Södergran, Edith (1892–1923)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 548–550. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 12.8.2015).
  2. ↑ Löyttyniemi, Raili – Stenberg, Nanna – Björkstrand, Sixten: Edith Södergran – runoilija edellä aikaansa 21.10.2016. Yleisradio. Viitattu 12.8.2017.
  3. ↑ a b c Mikkola, Anne-Maria ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus: Käsikirja, s. 403. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22310-7
  4. ↑ Edith Södergran – uusi nainen ja kieli Jyväskylän yliopisto, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Viitattu 13.8.2015.
  5. ↑ Rahikainen 2014, s. 38, 39
  6. ↑ a b c Wrede, Johan: ”Södergran, Edith”, Otavan suuri ensyklopedia 17, s. 6891. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-05080-X
  7. ↑ Rahikainen 2014, s. 108–110.
  8. ↑ Isaksson, Eva: ”Uskon sisareeni” (PDF) sappho.net. Viitattu 13.8.2015.
  9. ↑ Rahikainen 2014, s. 199–200.
  10. ↑ Rahikainen 2014, s. 191–200.
  11. ↑ Rahikainen (väitöskirja, 2014) s. 56. (ruotsiksi)
  12. ↑ Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 11. osa, Sip–Tal, s. 528. Espoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07250-8
  13. ↑ Lindberg, Anna: Sukellus suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen 30.11.2014. Suomen Saksan-instituutti. Arkistoitu 13.8.2015. Viitattu 13.8.2015.
  14. ↑ Siro, Juha: Suomenruotsalainen runous ja pitkät tauot lemmensanojen lomassa juhasiro.fi. Viitattu 13.8.2015.
  15. ↑ Virgen moderna. Poesía completa. Traducción de Renato Sandoval Bacigalupo e Irma Síltanen. Lima: Editorial Nido de Cuervos, 1993. (espanjaksi)
  16. ↑ Virtanen, Jorma: Raivolan mastokuuset kurottavat korkealle jormanmaailma.fi. 13.6.2006. Viitattu 13.8.2015.
  17. ↑ Raivola / Totti kissan muistomerkki. Willinmiehen jäljillä 28.8.2017.
  18. ↑ Elävä arkisto: Tuija-Maija Niskanen 70 vuotta Yle Teema. Viitattu 12.8.2015.[vanhentunut linkki]
  19. ↑ Laitinen 1997, s. 350.
  20. ↑ a b Laitinen 1997, s. 353.
  21. ↑ Laitinen 1997, s. 351.
  22. ↑ Laitinen 1997, s. 351–352.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Brunner, Ernst: Edith: Romaani. ((Edith: Roman, 1992.) Suomentanut Saara Villa) Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12689-X
  • Haapala, Vesa: Kaipaus ja kielto: Edith Södergranin Dikter-kokoelman poetiikkaa. (Väitöskirja: Helsingin yliopisto) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-667-6
  • Haapala, Vesa: ”Kuinka jumala kirjoitetaan”, Romanttinen moderni: Kirjoituksia runouskäsityksistä. (Toimittanut Tuula Hökkä) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-293-X
  • Hökkä, Tuula: ”Lyriikan vallankumouksellinen”, Sain roolin johon en mahdu: Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. (Toimittanut Maria-Liisa Nevala) Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10806-9
  • Kivalo, Erkki: Olen sylkenyt verta: Sairauden varjostamaa elämää. Edith Södergran 1892–1923. Klaukkala: Recallmed, 1995. ISBN 951-9221-73-5
  • Rahikainen, Agneta: Edith Södergran: Elämä. ((Edith Södergran: Stjärnfångerskan, 2023.) Suomentanut Jaana Nikula) Helsinki: Kustantamo S&S, 2023. ISBN 978-951-52-5984-4
  • Ström, Eva: Edith Södergran. Stockholm: Natur och kultur, 1994. ISBN 91-27-03527-1 (ruotsiksi)
  • Södergran, Edith: Tulena yli tuhkan: Edith Södergranin valokuvia. ((Som en eld över askan: Edith Södergrans fotografier, 1993.) Kuvatoimittaja Jukka Kukkonen. Tekstitoimittaja Agneta Rahikainen. Suomentajat Pentti Saaritsa, Kyllikki Villa) Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland – Akateeminen kirjakauppa, 1993. ISBN 951-583-001-X
  • Södergran, Edith: Maailma on minun: Runoja ja valokuvia. ((Världen är min, 2023.) Toimittaneet Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää) Helsinki: Kustantamo S&S, 2023. ISBN 978-951-52-5842-7
  • Tideström, Gunnar: Edith Södergran. (1. p. 1949) Stockholm: Wahlström & Widstrand, 1991. ISBN 91-46-16142-2 (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Edith Södergran.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Edith_Södergran&oldid=22648690”