Boyzone
Boyzone on irlantilainen poikabändi. Yhtye tunnetaan balladipainotteisesta linjastaan ja etenkin siitä, että useat sen kappaleet ovat cover-versioita. Yhtye on ollut erityisen suosittu Britteinsaarilla ja sai Britannian singlelistalla yhteensä kuusi listaykköstä sekä kymmenen top teniin yltänyttä kappaletta vuosina 1994–1999. Boyzonen tunnetuimpia lauluja ovat muun muassa "No Matter What" ja "Picture of You".
| Boyzone | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa |
1993–2000 2007– |
| Kotipaikka |
 Irlanti |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Boyzonen perusti aiemmin Johnny Loganin ja myöhemmin Westlifen managerina tunnettu Louis Walsh vuonna 1993. Ensimmäinen albumi Said and Done julkaistiin vuonna 1995, kaksi seuraavaa studioalbumia vuosina 1996 ja 1998. Yhtyeeltä on tullut myös kolme kokoelmalevyä, joista uusin Key to My Life: The Collection julkaistiin alkuvuodesta 2006. Boyzone on myynyt yli 15 miljoonaa levyä.[1]
Yhtye esiintyi viimeisen kerran kahdeksaan vuoteen yhdessä tammikuussa 2000, minkä jälkeen keulahahmo Ronan Keating jatkoi musiikin parissa soolourallaan. Take Thatin comeback-menestyksen myötä yhtye kokoontui uudelleen loppuvuodesta 2007 ja lähti kiertueelle keväällä 2008.[2][3]
Yhtyeen tarina
muokkaaEnnen Boyzonea
muokkaaKaikki Boyzonen jäsenet ovat kotoisin Dublinista ja syntyneet katolilaisiin perheisiin vuosina 1972–1977. Ronan Keating lauloi Beastie Boysin kappaleen mukaan nimetyssä yhtyeessä Nameste, jonka hän oli perustanut koulukavereidensa kanssa ollessaan 14-vuotias. Yhtye esitti monenlaista musiikkia Nirvanasta Bryan Adamsiin ja osallistui välillä voittoisasti moniin "koulubändeille" tarkoitettuihin kilpailuihin ympäri Irlantia. Stephen Gately muodosti kouluaikoinaan diskotanssiryhmän nimeltä Black Magic, joka voitti yhden maanlaajuisen kilpailun.[4] Hänellä oli myös pieni rooli elokuvassa The Commitments. Keith Duffy oli ollut rumpalina kahdessa pienessä yhtyeessä. Shane Lynch ja Mikey Graham työskentelivät mekaanikkoina, joskin Mikey oli myös laulanut yhdessä yhtyeessä.
Alku 1993–1994
muokkaa
Boyzone syntyi irlantilaisen managerin, Louis Walshin laatiman lehti-ilmoituksen seurauksena. Hän aikoi luoda Irlannille oman Take Thatin, sillä pop ei ollut vielä luonut jalansijaa maassa ja hän näki siinä hyvän markkinaraon. Louisin maineen ansiosta koelauluihin Dubliniin saapui noin 300 nuorta miestä, joista jatkoon valittiin 50. Seuraavalla kierroksella valittiin kymmenen ja lopulta kuusi: Ronan Keating, Stephen Gately, Shane Lynch, Keith Duffy, Richard Rock ja Mark Walton. Myös Colin Farrell kävi koettamassa onneaan.[5]
Koelaulutilaisuus sai hieman huomiota Irlannin mediassa, ja Louis päätti käyttää tätä hyväkseen. Suhteidensa avulla hän sai yhtyeen esiintymään maan pisimpään pyörineeseen talk show’hun, The Late Late Show, heti seuraavana päivänä 18. marraskuuta 1993. Yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan olleet ehtineet tutustua toisiinsa eikä heillä ollut yhtään kappaletta valmiina tai edes aluillaan. Lopulta he päätyivät vain tanssimaan sekavasti kappaleeseen "Burn Baby Burn", ja esityksen jälkeen ohjelman silloinen juontaja Gay Byrne tokaisi "We look forward to hearing from you when you're famous". Esitys sai kammottavat arvostelut lehdissä ja vainosi yhtyettä seuraavat seitsemän vuotta. Ronan Keating on myöntänyt yrittäneensä myöhemmin ostaa kyseisen materiaalin huonolla menestyksellä.[6]
Boyzonen oltua kasassa pari kuukautta Louis päätti, etteivät Richard ja Mark sopineet joukkoon. Hän erotti heidät ja otti tilalle kymmenen joukkoon päässeen Mikey Grahamin. Näin lopullinen kokoonpano oli valmis. Louis päätti, että yhtyeen ensimmäinen single olisi cover-versio Detroit Spinnersin vuoden 1980 hitistä "Working My Way Back to You", mutta vaikka Boyzonella oli jo levytyssopimus Irlannin Polygrammin kanssa, he eivät saaneet ketään tuottamaan singleä. Lopulta Ian Levine -niminen tuottaja Lontoossa suostui tekemään sen mutta pyysi 10 000 puntaa.[7] Louis sai lainattua rahat baarinomistaja John Reynoldsilta, josta tuli yhtyeen toinen manageri. Hänen oli tarkoitus hoitaa raha-asioita, kun taas Louis huolehtisi musiikista. "Working My Way Back To You" sijoittui kolmanneksi Irlannin listalla, ja Boyzone alkoi saada jonkin verran ihailijoita kotimaassaan.
Seuraavat kymmenen kuukautta yhtye kiersi Irlantia esiintyen satoja kertoja pienissä yökerhoissa ja syksyllä 1994 heidän versionsa kappaleesta "Love Me For A Reason" nousi ykköseksi Irlannin listalla. Siitä huolimatta Ison-Britannian levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita ja yhtyeen mahdollisuudet menestyä siellä näyttivät jo toivottomilta. Heidän onnensa kuitenkin kääntyi, kun Lontoossa Smash Hits -kiertuetta järjestävä Michelle Hockley sai ystävänsä kautta käsiinsä Boyzonen version "Love Me For A Reason" -kappaleesta. Hän otti yhteyttä Louisiin ja pyysi yhtyettä mukaan kiertueelle, jonka tarkoitus oli kerätä yhteen tunnettuja artisteja ja uusia tulokkaita, joiden joukosta yleisö äänestäisi parhaan uuden artistin. Boyzone voitti palkinnon kuuden päivän kiertueen jälkeen ja pääsi Smash Hits -lehden kanteen otsikolla "The Six Days That Made Them Famous". "Love Me For A Reason" julkaistiin vihdoin Britanniassa ja se sijoittui toiseksi heti East 17 -yhtyeen "Stay Another Day" -kappaleen jälkeen.
Läpimurto 1995
muokkaa
Britannian läpimurron jälkeen seurasi kiireinen vuosi, kun yhtye sai levytyssopimuksen ja käytti albumin nauhoitusten välissä kaikki mahdolliset tilaisuudet Boyzonen esilletuomiseen. Alkuvuodesta julkaistiin "Key To My Life" ja loppukesästä "So Good", jotka molemmat sijoittuivat viiden kärkeen. Louis Walsh pyysi Boyzonen jäseniä osallistumaan kappaleiden kirjoitusprosessiin tuottaja Ray Hedgesin kanssa, sillä hän toivoi saavansa siten jonkinlaista kunnioitusta yhtyeelle. Albumi Said and Done julkaistiin syksyllä ja se meni suoraan Britannian albumilistan kärkeen. Boyzone kiersi tuolloin maata ja yksi vuoden kohokohtia heille oli esiintyminen Royal Albert Hallilla 5. lokakuuta, mitä pidettiin myös Irlannin mediassa suurena saavutuksena irlantilaiselle yhtyeelle.[8] Marraskuussa heidän versionsa "Father And Son" -kappaleesta nousi kakkoseksi. Kyseinen laulu oli yksi Ronanin suosikkeja ja hän oli laulanut sitä usein perhejuhlissa ja myöhemmin Boyzonen koelauluissa. Ronan oli myös aiemmin levyttänyt siitä oman versionsa "Working My Way Back To You" -singlen b-puoleksi ja julkaisi sen vielä kerran alkuperäisen esittäjän, Yusuf Islamin kanssa vuonna 2004. Kappale oli hyvin suosittu myös yleisön keskuudessa heidän keikoillaan, joilla esitys muuttui yleensä yhteislaulutilaisuudeksi.
Ykköshittien aika alkaa 1996
muokkaaTake Thatin hajottua Britanniassa oli tilaa uudelle poikabändille ja Boyzone sattui tulemaan oikeaan aikaan. Heidän suosionsa vain kasvoi, mutta singlelistan kärkeä he eivät olleet vielä saavuttaneet. Keväällä julkaistiin "Coming Home Now", johon kuvattiin video Dublinissa samalla kadulla, jolla Spice Girls kuvaisi "Stop"-videonsa paria vuotta myöhemmin. Kesällä seurasi suuri Britteinsaarten kiertue, jolle myytiin lippuja yli 250 000 kappaletta[9] ja Boyzone pääsi esiintymään ensimmäistä kertaa Wembley-areenalla 13. heinäkuuta.
Syksyllä yhtye julkaisi ensimmäisen singlen toiselta albumiltaan, Bee Gees-coverin "Words". Se toi vihdoin yhtyeelle ykköspaikan singlelistalla ja Maurice Gibb sanoi tuolloin Richard & Judy -ohjelmassa sitä parhaaksi cover-versioksi, mitä heidän kappaleistaan on ikinä tehty. Bee Gees myös esitti kyseisen kappaleen duettona Ronan Keatingin kanssa konsertissaan Dublinissa vuonna 1999. Vuosi päättyi ykköshitillä "A Different Beat" ja myös albumilla A Different Beat, joka sijoittui listan kärkeen. Nimi tuli yhtyeen kokeiluista erilaisten musiikkityylien parissa.
Suuria TV-esiintymisiä 1997
muokkaaKeväällä julkaistiin "Isn't It A Wonder" viimeisenä singlenä kakkosalbumilta ja kappaletta varten kuvattiin musiikkivideo Australian erämaassa. Yhtye sanoi By Request -videollaan nauttineensa kyseisen videon kuvaamisesta enemmän kuin muista. Matka sai myös mediahuomiota, kun vuokrattuun lentokoneeseen tuli vikaa ja se joutui tekemään hätälaskun erämaahan. Louis Walsh kertoi asiasta lehdille suurenneltuun sävyyn saadakseen singlelle mediahuomiota ja lopulta tapaus otsikoitiin Britanniassa lento-onnettomuutena. "Isn't It a Wonder" nousi kakkoseksi.
Samana vuonna Ronania pyydettiin kirjoittamaan kappale tulevaan Mr. Bean -elokuvaan ja tuloksena oli "Picture Of You", josta hän sai Ivor Novello-palkinnon samana vuonna. Kappaletta varten kuvattiin musiikkivideo, jossa vieraili myös Rowan Atkinson Mr. Bean -hahmonsa muodossa. "Picture of You" sijoittui kakkoseksi ja avasi ovia Boyzonelle Eurooppaan menestyen myös siellä. Sama suunta jatkui, kun Louis Walsh sai järjestettyä yhtyeen esiintymään vuoden 1997 Euroviisuissa, jotka pidettiin Dublinissa sinä vuonna. Ronan juonsi tapahtuman irlantilaisen radiojuontaja Carrie Crowleyn kanssa ja Boyzone esitti väliajalla tilaisuutta varten kirjoitetun kommunikointiin liittyvän kappaleen "Let The Message Run Free". Kirjassaan Ronan kuitenkin sanoi tilaisuutta hermoja raastavaksi, sillä vuoden 1994 Riverdance-esityksen jälkeen yleisön toiveet olivat korkealla ja uskoi hänen ja yhtyeen selvinneen tilaisuudesta kunnialla juuri ja juuri. Samana vuonna Ronan juonsi myös MTV Europe Music Awards -tapahtuman.
No Matter What 1998
muokkaaBoyzonen top 10 -putki jatkui keväällä 1998, kun "All That I Need" julkaistiin. Se sijoittui ykköseksi kuten myös pian sen jälkeen julkaistu albumi Where We Belong. Ronan Keating lauloi albumilla suurimman osan kappaleiden soolo-osuuksista ja nousi huhuja, että Keith Duffy ja Shane Lynch eivät olisi laulaneet albumilla ollenkaan. He kuitenkin kielsivät asian. Yhtye sai tilaisuuden esiintyä uudelle yleisölle, kun sitä pyydettiin esiintymään Andrew Lloyd Webberin 50-vuotisjuhlallisuuksissa. Stephen Gately oli kuunnellut kappaleita Lloyd Webberin luona ja innostunut "No Matter What" -laulusta, joka oli uudesta musikaalista Whistle Down the Wind. Yhtye sai luvan levyttää kappaleen mutta levy-yhtiö ei ollut halukas julkaisemaan sitä. Heidän mielensä kuitenkin muuttui, kun yhtye esitti sen tilaisuudessa ja ihmiset soittelivat radioasemille toivoen kyseistä kappaletta. Se julkaistiin kiireellä loppukesästä, ja videokin kuvattiin hätäisesti mutta single myi lopulta yli miljoona kappaletta [10] pelkästään Britanniassa ja oli siten yhtyeen suurin menestyssingle. Vuoden 1998 The Record of the Year -tapahtumassa Britanniassa miljoonasta puhelinäänestä neljäsosa meni "No Matter What" -kappaleelle, mikä jätti Celine Dionin kappaleen "My Heart Will Go On" kakkossijalle 100 000 äänen erolla.[11] Boyzone kiersi kesällä Eurooppaa promootiokiertueella ja teki myös pikavisiitin Suomeen heinäkuun lopulla. He olivat käyneet Suomessa myös kerran aikaisemmin, vuonna 1995.
Syksyllä yhtye lähti kiertueelle Britteinsaarilla ja Manchesterin konsertti 17. lokakuuta kuvattiin videolle, joka julkaistiin heti marraskuussa nimellä Live - Where We Belong. Silloin Boyzone mainosti uutta singleä "Everyday I Love You" ja sai tilaisuuden esittää sen Ronan Keatingin osittain juontamassa Miss Maailma -kilpailussa Seychelleillä.
Loppu 1999–2000
muokkaaKeväällä 1999 Boyzone julkaisi Comic Relief -hyväntekeväisyyssinglen "When The Going Gets Tough", jonka oli aiemmin esittänyt Billy Ocean. Spice Girls oli valittu esittämään Comic Relief -kappale vuonna 1997, mikä oli ensimmäinen kerta, kun osaan valittiin yksi sen hetken suosituimmista yhtyeistä sen sijaan, että olisi keskitytty kappaleen huumoripitoisuuteen. Kun julkaisu "Who Do You Think You Are?"/"Mama" nousi ykköseksi, jatkettiin samaa linjaa myös vuonna 1999. Boyzonen kappale nousi ykköseksi kuten myös kaikki muut Comic Relief -julkaisut vuoteen 2005 asti. Pian sen jälkeen yhtye julkaisi Anne Murray -coverin "You Needed Me", joka nousi myös listan kärkeen.
Yhtyeen tulevaisuutta alettiin kuitenkin spekuloida Britannian mediassa, kun Ronan Keating julkaisi "When You Say Nothing At All" -kappaleen soolona kesällä 1999 pian ykköseksi nousseen By Request -kokoelmalevyn jälkeen. Yhtye kiisti hajoamishuhut, mutta ilmoitti keskittyvänsä seuraavana vuonna sooloprojekteihin. Loppuvuodesta julkaistiin uusi single "Everyday I Love You", mutta neljättä studioalbumia ei koskaan tullut, sillä Ronan Keating jäi soolouralleen ensimmäisen singlensä noustua listaykköseksi. Sen vuoksi myös tammikuun keikka Dublinin Point Depotilla jäi yhtyeen viimeiseksi, vaikka he olivat uransa huipulla voitettuaan kaksi MTV Europe Music Awards -palkintoa vuoden 1999 tapahtumassa ja myytyään kokoelmalevyään melkein kaksi miljoonaa kappaletta Britanniassa. Boyzone ei koskaan virallisesti ilmoittanut hajonneensa ja vuosien varrella onkin huhuttu useaan otteeseen yhtyeen jäähyväiskiertueesta.
Comeback 2007–
muokkaa
Boyzone esiintyi ensimmäistä kertaa tammikuun 2000 jälkeen yhdessä Children in Need -tapahtumassa Lontoossa 16. marraskuuta 2007. Yhtye esitti kappaleet "Love Me For a Reason" ja "No Matter What". Muutamia päiviä ennen tapahtumaa yhtye ilmoitti myös lähtevänsä kiertueelle keväällä 2008. Kiertueen ilmoitettiin alkavan Lontoon O2-areenalta 30. toukokuuta ja päättyvän kymmenenteen konserttiin Glasgow'ssa 23. kesäkuuta. Konsertteja ilmoitettiin pian yhdeksän lisää. 23. marraskuuta 2007 Boyzone esiintyi keskusteluohjelmassa Late Late Show ja ilmoitti myös kahdesta konsertista Irlannissa. Samoihin aikoihin Take That oli lähdössä toiselle comeback-kiertuelleen ja Spice Girls ensimmäiselle kiertueelle hajoamisensa jälkeen.[12]
Kiertueen yhteydessä Boyzone levytti muutamia uusia kappaleita, joista oli tarkoitus valita yksi uudeksi singleksi, jonka julkaisupäivä olisi lokakuussa 2008. Silloin oli myös tarkoitus julkaista kokoelma-albumi, jolla olisi myös useampi uusi kappale. Kiertueella esitettiin ainoastaan nopeatempoista kappaletta "Can't Stop Thinking About You", mutta sen julkaisusta ei ollut varmuutta. Levy-yhtiö toivoi heidän julkaisevan balladin comeback-singlenä Take Thatin tapaan, sillä "Patience" oli menestys.[13][14] Lopulta kokoelma-albumin ensimmäiseksi singlejulkaisuksi valittiin "Love You Anyway". Se julkaistiin 29. syyskuuta 2008 ja sijoittui viidenneksi Britannian singlelistalla. 13. lokakuuta 2008 julkaistu albumi Back Again... No Matter What sijoittui myös viidenneksi albumilistalla. Toisen singlen "Better" julkaisupäiväksi ilmoitettiin 15. joulukuuta 2008.
Boyzonen jälkeen
muokkaaRonan Keating julkaisi neljännen studioalbuminsa Bring You Home kesäkuussa 2006. Hän on myös kertonut olevansa kiinnostunut näyttelemisestä, mikäli sopivaa roolia tarjottaisiin.[15]
Stephen Gately yritti soolouraa kohtalaisella menestyksellä vuonna 2000 ja siirtyi sen jälkeen West Endille, missä hän on esiintynyt kolmessa musikaalissa. Stephen kertoi keväällä 2006 vaipuneensa kahden vuoden masennukseen yhtyeen hajoamisen jälkeen eikä edes halunnut tehdä sooloalbumiaan.[16] Kuoli lokakuussa 2009.
Keith Duffy valittiin suosittuun brittiläiseen saippuasarjaan Coronation Street vuonna 2002. Hän lähti sarjasta vuonna 2005 ja antoi syyksi avioliittonsa, jonka hän koki jääneen toiselle sijalle.[17]
Shane Lynch ryhtyi kilpa-ajajaksi ja voitti muun muassa kilpailun Silverstonessa 25. toukokuuta, 2003.[18] Hän on myös näyttäytynyt satunnaisesti TV:ssä. Kesällä 2006 Shane oli mukana ITV-kanavan tosi-tv-sarjassa Love Island.
Mikey Graham julkaisi sooloalbumin kesällä 2000, mutta on sittemmin keskittynyt perhe-elämään.
Boyzonen musiikki
muokkaa
Boyzone aloitti uransa julkaisemalla muutamia nopeatempoisia kappaleita mutta siirtyi vuosien kuluessa yhä enemmän balladilinjalle. Vuonna 2002 tehdyssä TV-dokumentissa The Story of Boyzone Shane Lynch kertoi, että yhtye teki alkuaikoina mitä käskettiin ja he olivat olleet hyvin tyytyväisiä versioonsa "Working My Way Back To You" -kappaleesta. Myöhemmin hän kuitenkin piti kappaletta kamalana. Kyseinen kappale oli myös ainoa Boyzonen julkaisu, jolla Mikey lauloi soolona. Sen jälkeen Ronan lauloi pääosuudet kaikilla 16:lla kappaleella, joista Stephen lauloi puolella. Hänellä oli tapana laulaa korkeat osuudet. Shanen ja Keithin ääntä voi kuulla "Coming Home Now" -kappaleella ja konserteissa Keith lauloi yleensä soolona muihin Boyzonen lauluihin verrattuna hieman rock-tyylisemmän kappaleen "Where Have You Been", jossa Ronan tuli kuitenkin mukaan kertosäkeistössä. Mikey Graham kommentoi asiaa dokumentissa ja sanoi, ettei itsekään tiedä, miksi lauluosuudet jaettiin niin. Hän kuitenkin epäili syyksi Ronanin silloisia hyviä välejä manageriinsa.
Cover-versiot alkuperäisine esittäjineen
muokkaa- "Love Me For A Reason" (The Osmonds)
- "Father And Son" (Cat Stevens)
- "Words" (The Bee Gees)
- "Baby Can I Hold You" (Tracy Chapman)
- "No Matter What" (Andrew Lloyd Webberin musikaalista Whistle Down the Wind)
- "I Love The Way You Love Me" (John Michael Montgomery)
- "When The Going Gets Tough" (Billy Ocean)
- "You Needed Me" (Anne Murray)
Boyzonen vaikutus irlantilaiseen pop-musiikkiin
muokkaaEnnen Boyzonea pop-musiikki ei ollut suosittua Irlannissa ja siksi Louis Walshin suunnitelmia perustaa popyhtye, etenkin poikabändi, pidettiin tuhoon tuomittuina.[19] Boyzone löysi silti kannattajajoukkonsa ja sai listamenestystä Irlannissa. Ronan Keating sanoi kuitenkin kirjassaan, että kansainvälisestä menestyksestä huolimatta yhtye ei saanut kunnioitusta kotimaassaan alkuvuosina ja tilanne alkoi muuttua vasta, kun he alkoivat kertoa asiasta ulkomaiden medialle sen sijaan että olisivat tapansa mukaan ylistäneet Irlantia. Boyzonen jälkeen Ronan ei ole saanut Irlannissa yhtä suurta menestystä soolourallaan ja hänen listasijoituksensa jäävät yleensä Britannian sijoituksia alhaisemmiksi.
Yhtyeen menestyksen jälkeen Irlannista on tullut monia popyhtyeitä. Shane Lynchin perheen kaksoissiskot Edele ja Keavy Lynch perustivat vuonna 1997 B*Witched-nimisen tyttöbändin, jonka ensimmäiset neljä singleä nousivat listan kärkeen Isossa-Britanniassa vuosina 1998–1999. Vuonna 1999 Louis Walsh alkoi mainostaa uutta yhtyettä, Westlifea, joka seurasi Boyzonen jalanjäljissä irlantilaisena poikabändinä. Tämä yhtye on saanut jo 12 ykköshittiä Britanniassa.
Median huomio
muokkaa
Boyzone-tupakat
muokkaaVuoden 1997 Aasian kiertueella yhtyeelle ja kiertueryhmälle selvisi, että Indonesian osuutta kiertueesta sponsoroi tupakkayritys. BP Fallonin kirjan mukaan ketään ei ollut informoitu asiasta, vaikka sponsorisopimuksien tuli olla kaikkien tiedossa. Yrityksen edustajat jakoivat Boyzonen kuvalla, logolla ja laulunsanoilla koristeltuja tupakka-askeja median edustajille lehdistötilaisuuksissa sekä nuorelle yleisölle konserttien aikana. Kukaan ei tehnyt mitään asialle tässä vaiheessa. Balin konsertissa lavan kummallekin puolelle ilmestyivät puolitoista metriä korkeat valaistut tupakka-askit, jotka lopulta poistettiin kiertuetyöntekijän pyynnöstä. Konsertin aikana yleisölle jaettiin kuitenkin edelleen tupakka-askeja ja ennen encorea yhtye nousi yleisön eteen tuhoten käsissään olevat tupakat ja ilmoitti ettei tue kampanjaa. [20]
Stephen Gately tulee kaapista
muokkaaKesällä 1999 Stephen Gately myönsi The Sun -lehden haastattelussa olevansa homoseksuaali.[21] Artikkeli ei kuitenkaan ollut yhden yön tulos vaan lehden mukaan sitä oli työstetty kolmen viikon ajan, kunnes se lopulta julkaistiin 16. kesäkuuta Boyzonen ollessa Italiassa Euroopan kiertueella. The Sunin saama palaute haastattelusta oli suurin, mitä he olivat koskaan saaneet viihdeartikkelista.[22] Stephen palasi julkisuuteen Britanniassa kolme viikkoa myöhemmin, kun Boyzone esiintyi vuosittaisessa Party In the Park -konsertissa Lontoossa.
Stephen oli pitänyt asian salassa kaikilta muilta paitsi perheeltään ja muilta Boyzonen jäseniltä, joille hän oli kertonut asiasta viisi kuukautta yhtyeen perustamisen jälkeen.[23] Lehdet alkoivat kuitenkin kiinnostua hänen yksityiselämästään yhä enemmän vuosina 1998–1999, jolloin kaikki muut yhtyeen jäsenet olivat joko kihloissa tai naimisissa. Lopulta eräs Boyzonen kiertuetyöntekijä yritti myydä tarinan The Sunille, jolloin lehti otti yhteyttä yhtyeen PR-henkilöön ja pyysi Stepheniltä henkilökohtaista haastattelua aiheesta.[24] Useat lehdet sanoivat The Sunin kiristäneen Stepheniltä tunnustusta ja myös Louis Walsh sanoi Irish Times -lehdessä, että kyseessä ei ollut huolellisesti suunniteltu mainostemppu yhtyeen hyväksi vaan ilmiselvää painostusta The Sunin taholta. Stephenin äiti Margaret Gately ilmaisi samankaltaisia mielipiteitä The Mirror -lehdessä poikansa haastattelua seuranneena päivänä. Stephen Gately ei ole kuitenkaan missään vaiheessa kritisoinut lehden toimintaa ja on sanonut olleensa tyytyväinen siihen, miten hänen asiansa käsiteltiin.
Riitaantuminen ja sopiminen
muokkaaBoyzonen mentyä tauolle alkuvuodesta 2000 yhtyeen jäsenet keskittyivät omiin projekteihinsa ja ilmoittivat palaavansa takaisin vuoden päästä. Vuonna 2001 yhtyeelle tarjottiin miljoonan punnan sopimusta jäsentä kohti Britannian kiertueesta, mutta Ronan Keating kieltäytyi ja ilmoitti keskittyvänsä soolouraansa. Yhtyeen jäsenet eivät pitäneet päätöksestä ja tilanteen kärjistyessä Shane Lynch yritti aktiivisesti ottaa yhteen Ronanin kanssa lehtien välityksellä.[25] Myös Mikey Graham sanoi olevansa pettynyt Ronanin päätökseen ja sanoi, että Boyzonen luomiseen tarvittiin viisi ihmistä mutta lopulta nämä viisi ihmistä loivat Ronan Keatingin.[26] Vuonna 2003 uutisoitiin Keith Duffyn ja Ronanin välien kiristymisestä musiikkitapahtumassa, jonka jatkoilla he joutuivat istumaan vierekkäisissä pöydissä. Lehtien mukaan Keithin ystävä Colin Farrell ehti väliin ennen kuin riita muuttui fyysiseksi.[27] Keväällä 2004 Boyzone nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä viiteen vuoteen The Games -ajotapahtumassa Sheffieldin stadionilla, jossa Shane Lynch kilpaili. Yhtye antoi TV-haastattelun, jossa he sanoivat sopineensa riitansa.[28] Keväällä 2006 Ronan Keating sanoi uuden singlensä promootion yhteydessä tehdyssä TV-haastattelussa tapaavansa Stephen Gatelyn ja Shane Lynchin ravintolassa, mutta ilmoitti ettei aio lähteä kiertueelle heidän kanssaan. Tapausta uutisoivat lehtiartikkelit viittasivat kuitenkin kiertueen mahdollisuuteen.[29] Joulukuussa 2006 Keating ja Gately esittivät yhdessä "No Matter What" -kappaleen Lontoossa järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa Emerald and Ivy Ball.[30]
Gateleyn kuolema
muokkaa |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Boyzone ja muut poikabändit
muokkaaBrittiläisen Gay Times -lehden toimittaja Richard Smith analysoi Boyzonen menestyksen syitä vuoden 1999 elokuun numerossa, jossa käsiteltiin Stephen Gatelyn paljastusta. Hänen mukaansa poikabändit muodostuivat reaktiona niitä edeltäville yhtyeille, mutta useimmat Take Thatin jälkeen syntyneet poikabändit eivät kuitenkaan menestyneet, koska ne olivat liian samanlaisia edeltäjäänsä verrattuna, joskaan eivät yhtä hyviä. Vaikka Boyzone aloitti uransa Take Thatin suurimman menestyksen aikaan, se tuntui silti kuuluvan Take Thattia edeltävälle aikakaudelle. Yhtye ei hänen mukaansa lähtenyt tietoisesti tavoittelemaan homoseksuaalista kuulijaryhmää vaan piti tiukasti vaatteet päällään musiikkivideoissaan ja suosi siistejä pukuja, jotka olivat usein samanvärisiä. Musiikin puolella Boyzone pysyi enimmäkseen ballaadilinjalla ja jotkin heidän cover-versionsa, kuten "Words", "Father And Son" ja "Baby Can I Hold You", olisivat Richard Smithin mukaan sopineet huomattavasti vanhemmille esiintyjille. Take That taas teki varsin provosoivia musiikkivideoita, levytti vanhoja diskohittejä ja esiintyi homobaareissa, minkä he tosin lopettivat saatuaan tarpeeksi menestystä. East 17, joka oli toinen Take Thatin jälkeisen aikakauden menestyjä, taas ylläpiti musiikkivideoissaan kovempaa imagoa ja otti vaikutteita mustien suosimasta tyylistä. Boyzone ja East 17 siis menestyivät, koska ne olivat erilaisia.[22]
Louis Walsh ei kuitenkaan pyrkinyt luomaan erilaista yhtyettä Boyzonen seuraajaksi. Hän otti Westlifen suojiinsa ja teki alun perin kuusijäsenisestä yhtyeestä viisihenkisen järjestämällä samanlaisen koelaulutilaisuuden kuin oli tehnyt Boyzonenkin kohdalla. Westlife esiintyi siisteissä puvuissa ja julkaisi uransa alussa Britannian menestyneimpien pop-tuottajien tekemiä balladeja. Smash Hits mainitsi usein Boyzonen ja Westlifen yhdenmukaisuudesta ja vertaili Ronan Keatingia ja Nicky Byrnea, jotka olivat lehden mukaan hyvin samannäköisiä. Yhtyeet kuitenkin erosivat siinä, että kukaan Westlifen jäsenistä ei noussut muiden yläpuolelle yhtä voimakkaasti kuin Ronan Keating Boyzonessa. Varsinkin yhtyeen uran loppupuolella Keating oli usein yksin pop-lehtien kansissa kun taas Westlife oli enimmäkseen yhdessä.
A1 nousi menestyksen tielle samoihin aikoihin ja julkaisi alussa nopeatempoisempia kappaleita. Myöhemmin he yrittivät luopua poikabändi-imagostaan jonkin verran ja ottivat soittimet käyttöön sekä alkoivat kirjoittaa omia kappaleitaan. Tämä piirre sai huomiota yhtyeestä kertovissa lehtiartikkeleissa ja A1 olikin tasaisen suosittu urallaan joka kesti vuodet 1999–2002.
Julkaisut
muokkaaSinglet
muokkaa| KK/VVVV | Nimi | UK Singles | Albumilta | Myynti (BPI)[31] |
|---|---|---|---|---|
| 12/1994 | Love Me For a Reason | 2 | Said and Done | Hopeaa (200 0000+) |
| 04/1995 | Key To My Life | 3 | Said And Done | Hopeaa (200 000+) |
| 08/1995 | So Good | 3 | Said And Done | |
| 11/1995 | Father And Son | 2 | Said And Done | Platinaa (600 000+) |
| 03/1996 | Coming Home Now | 4 | Said And Done | Hopeaa (200 000+) |
| 10/1996 | Words | 1 | A Different Beat | Kultaa (400 000+) |
| 12/1996 | A Different Beat | 1 | A Different Beat | |
| 03/1997 | Isn't It a Wonder | 2 | A Different Beat | |
| 08/1997 | Picture of You | 2 | Where We Belong | |
| 12/1997 | Baby Can I Hold You | 2 | Where We Belong | Kultaa (400 000+) |
| 05/1998 | All That I Need | 1 | Where We Belong | |
| 08/1998 | No Matter What | 1 | Where We Belong 2. julkaisu | Platinaa (600 000+) |
| 12/1998 | I Love the Way You Love Me | 2 | Where We Belong 2. julkaisu | Kultaa (400 000+) |
| 03/1999 | When the Going Gets Tough | 1 | By Request | Kultaa (400 000+) |
| 05/1999 | You Needed Me | 1 | By Request | Hopeaa (200 000+) |
| 12/1999 | Everyday I Love You | 3 | - | Hopeaa (200 000+) |
| 09/2008 | Love You Anyway | 5 | - | - |
| 12/2008 | Better | - | - | - |
Albumit
muokkaa| Albumin tiedot |
|---|
Said And Done
|
A Different Beat
|
Where We Belong
|
By Request
|
Ballads - Ultimate Love Songs
|
Key To My Life: Collection
|
Back Again...No Matter What
|
Brother
|
BZ20
|
Dublin to Detroit
|
Dublin to Detroit
|
VHS ja DVD
muokkaaBoyzonen videoita julkaistiin säännöllisesti vuosina 1995–2000. Said and Done kertoo yhtyeen alkuvuosista ja sisältää myös ensimmäisen singlen "Working My Way Back To You" musiikkivideon. Se jätettiin pois By Request -videokokoelmalta ja samannimiseltä albumilta, jotka sisälsivät vain Britanniassa julkaistut kappaleet. Something Else keskittyy vuoteen 1997 ja musiikkivideoiden ohella kerrotaan myös Latinalaisessa Amerikassa julkaistusta materiaalista, johon kuuluu muun muassa alun perin Enriquen Iglesiaksen julkaisema kappale "Experiencia religiosa". Videolla nähdään kuitenkin vain englanninkielinen versio. Live At Wembley ja Live - Where We Belong kuvattiin samalla areenalla Wembleylla vuosina 1996 ja 1998, joista jälkimmäinen nähtiin myös suorana lähetyksenä Britannian TV:stä. Dublin...Live By Request ja Live At the Point kuvattiin taas Dublinissa vuosina 1999 ja 2000. Aiempi konsertti RDS-stadionilla toi Boyzonelle oman yleisöennätyksen, sillä paikalla oli kyseisen julkaisun mukaan 35 000 kuulijaa. Jälkimmäinen konsertti Dublinin Pointilla päätti Millennium-kiertueen ja oli myös yhtyeen viimeinen konsertti.
- Said And Done, (VHS 1995)
- Live At Wembley, (VHS 1996)
- Something Else, (VHS 1997)
- Live - Where We Belong, (VHS 1998)
- By Request, (VHS 1999)
- Dublin...Live By Request,VHS&DVD 1999)
- 2000 Live From The Point, (VHS&DVD 2000)
Kirjallisuutta
muokkaa- Eddie Rowley: Boyzone in Person. Pan Macmillan, 1996. ISBN 0-7522-2252-X
- B. P. Fallon, Aba Dublin: Boyzone Go East!. Trans-Atlantic Publications, 1997. ISBN 0-233-99343-6
- Rob McGibbon: Boyzone: The True Story. Trans-Atlantic Publications, 1997. ISBN 0-7522-2411-5
- B. P. Fallon: Boyzone - By Request. Boxtree, 2003. ISBN 0-7522-1812-3
Palkinnot
muokkaa- 1997 Ivor Novello -palkinto ("Picture of You")
- 1998 Record of the Year -palkinto ("No Matter What")
- 1999 MTV Europe Music Awards - Paras albumi (By Request)
- 1999 MTV Europe Music Awards - Paras brittiläinen tai irlantilainen artisti
Lähteet
muokkaaKirjat
muokkaa- Ronan Keating, Eddie Rowley: Life Is A Rollercoaster. Ebury Press, 2000. ISBN 0-09-187411-4 (englanniksi)
Lehdet
muokkaa- Smith, Richard: Stephen Gately - a boy's own story. Gay Times, 1999, nro 8. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Ronan: How I lost my way 5. kesäkuuta, 2006. Daily Mail. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Boyzone to reunite and tour? 31. tammikuuta 2007. METRO.co.uk. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 1. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Ronan in Boyzone comeback 21. joulukuuta 2006. METRO.co.uk. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 1. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Icons gallery Circa-club. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Q & A with Ronan Keating 13. heinäkuuta, 2006. Herald Sun. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Brady, Tara: Boy don't cry. Hot Press Magazine, 2006, nro 6. (englanniksi)
- ↑ Keating, Rowley 2000, s.89.
- ↑ Keating, Rowley 2000, s.126.
- ↑ Keating, Rowley 2000, s.96-97.
- ↑ Boyzone 25. elokuuta, 2006. Chartwatch. Arkistoitu 15.7.2006. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Boyzone scoop record of the year 19.12.1998. BBC. Viitattu 3.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Keating joins Boyzone for UK tour 14.11.2007. BBC. Viitattu 27.11.2007. (englanniksi)
- ↑ Alex Fletcher: Boyzone debate comeback single 19.6.2008. Digital Spy Limited. Arkistoitu 2.7.2008. Viitattu 3.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Life after Boyzone tour for gay Gately 25.6.2008. Millivres Prowler Limited. Viitattu 3.7.2008. (englanniksi)
- ↑ I want to be a bad guy 16. toukokuuta, 2006. This Is London. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ I've wasted two years of my life on drugs but I'm back and happier 28. toukokuuta, 2006. Sunday Mirror. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Marriage More Important Than Soap Role 17. heinäkuuta, 2005. About, Inc. Arkistoitu 25.4.2006. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Boyzone's Shane Lynch takes first place 1. kesäkuuta, 2003. Performance Enhancements Inc. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Keating, Rowley 2000, s.189.
- ↑ The Great Boyzone Cigarette Controversy Pb Fallon. Arkistoitu 20.6.2006. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Gay shock for Boyzone fans 16. kesäkuuta, 1999. Evening Standard. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Gay Times 1999/8
- ↑ I'm gay and in a boy band! 12. marraskuuta, 2006. Guardian. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ The Knitting Circle: Popular Culture 25. maaliskuuta, 2002. The Knitting Circle. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ BATTLE OF THE BIG BOYZ; Ronan and Shane trade verbal blows as rift 12. elokuuta, 2001. Sunday Mirror. Arkistoitu 6.5.2010. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Keating 'snubs' Boyzone 29. maaliskuuta, 2001. BBC. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Farrell prevents Boyzone bust up 11. heinäkuuta, 2003. Contactmusic.com Ltd,. Arkistoitu 11.3.2005. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Boyzone reunite at the Games 16. huhtikuuta, 2004. www.ShowBizIreland.com. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Boyz kiss and make up 19. toukokuuta, 2006. The Sun. Viitattu 26. marraskuuta, 2006. (englanniksi)
- ↑ Lets Duet in Style. Irish Star, 2006, nro 3. joulukuuta.
- ↑ a b c d e f Bpi.co.uk [1] (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa