Bill Ward

brittiläinen rumpali

William Thomas ”Bill” Ward (s. 5. toukokuuta 1948 Birmingham, Englanti) on englantilainen rumpali ja heavy metal -yhtye Black Sabbathin alkuperäisjäsen.

Bill Ward vuonna 1970

Black Sabbathissa

muokkaa

Ward perusti 1960-luvun puolessa välissä blues rock -tyylisen Mythology-yhtyeen kitaristi Tony Iommin kanssa. Tavattuaan Ozzy Osbournen ja Geezer Butlerin he perustivat Polka Tulk Blues Bandin. Nimi vaihtui ensin Earthiksi ja vuonna 1969 Earthista tuli Black Sabbath ja samalla tyyli muuttui raskaammaksi. Yhtyeestä tuli tuolloin orastavan heavy metal -genren pioneeri ja yhtyeen ensimmäisiä albumeja pidetään genren klassikkoina.

Runsaan kymmenen vuoden jälkeen vuonna 1980 Ward erosi Black Sabbathista kesken Yhdysvaltain kiertuetta.[1] Hänellä oli paha alkoholi- ja huumeongelma[2] ja lisäksi hänen vanhempansa olivat hiljattain kuolleet.[1] Seuraavat pari vuotta hän taisteli henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa ja vuonna 1983 hän palasi Black Sabbathiin. Ward oli mukana Born Again -albumin levytyksessä, mutta katsoi olevansa vielä kykenemätön lähtemään kiertueelle päihdeongelmien takia.[2] Hän pääsi lopulta eroon päihteistä ja on vuodesta 1984 viettänyt päihteetöntä elämää.[3]

Hän palasi takaisin Black Sabbathiin vuonna 1984 ja oli mukana muutaman kuukauden. Tuolloin yhtyeessä vokalistina toimi David Donato. Tämä kokoonpano ei kuitenkaan päässyt studiotreenejä ja Kerrang!-lehden artikkelia pidemmälle.

Vuonna 1985 alkuperäinen Black Sabbath esiintyi Live Aid -hyväntekeväisyystapahtumassa Philadelphiassa. Yhtye soitti kolme kappaletta ja esiintyminen myös televisioitiin.

Alkuperäiskokoonpano esiintyi myös vuonna 1992 Ozzy Osbournen kiertueen päätöskeikalla Costa Mesassa. Osbourne ilmoitti, että keikka olisi hänen viimeinen, ja hän halusi päättää sen alkuperäisen Black Sabbathin kanssa[1]. Konsertti ei kuitenkaan jäänyt Osbournen viimeiseksi hänen jatkettua soolouraansa paria vuotta myöhemmin.

Seuraavan kerran Ward oli Sabbathin mukana vuonna 1994, jolloin hän oli rumpalina yhtyeen Etelä-Amerikan kiertueella tuolloisen varsinaisen rumpalin Bobby Rondinellin erottua yhtyeestä ennen kiertuetta. Yhtyeen kokoonpano oli muuten alkuperäinen lukuun ottamatta laulaja Tony Martinia ja kosketinsoittaja Geoff Nichollsia.

Vuonna 1997 alkuperäinen Black Sabbath kokoontui Ozzfest-kiertuetta varten, mutta rumpalina toimi Bill Wardin sijasta Mike Bordin. Syyt tähän ovat epäselvät. Vuoden 1997 lopulla Ward palasi Sabbathiin kun se esiintyi kotikaupungissaan Birminghamissa. Vuoden 1998 keväällä hän sai lievän sydänkohtauksen[2] Sabbathin harjoitellessa kiertuetta varten ja kesän kiertueilla häntä tuurasi Vinnie Appice. Tämän jälkeen toivuttuaan Ward oli mukana kaikilla Sabbathin kiertueilla 1998–2005. Black Sabbath nimettiin Britannian musiikkiteollisuuden UK Hall of Fameen vuonna 2005 ja Pohjois-Amerikan vastaavaan US Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 2006.[4]

Black Sabbath -reunion 2011 ja poisjäänti

muokkaa

Black Sabbath ilmoitti tekevänsä maailmankiertueen ja uuden studioalbumin vuonna 2012 alkuperäisellä kokoonpanolla 11. marraskuuta 2011 pidetyssä lehdistötilaisuudessa, jossa yhtyeen jäsenet mukaan lukien Ward olivat mukana. Helmikuun alussa 2012 Ward ilmoitti kuitenkin internet-sivustollaan jäävänsä toistaiseksi pois Black Sabbathin uudesta kokoonpanosta sopimuksellisten ongelmien vuoksi.[5] Lisäksi yhtyeen kevään ja kesän konsertit peruutettiin kitaristi Tony Iommin syöpähoitojen takia Download-festivaalin konserttia lukuun ottamatta. Muissa jo sovituissa konserteissa muutamaa peruutusta lukuun ottamatta yhtyeen tilalla esiintyi "Ozzy & Friends" -kokoonpano, jossa mukana olivat Ozzy Osbourne yhtyeineen sekä Geezer Butler, Osbournen ex-kitaristi Zakk Wylde ja vierailevana kitaristina Slash.[6]

Huhtikuussa 2012 ilmoitettiin, että Black Sabbath esiintyy Download-festivaalin lisäksi elokuussa 2012 Lollapalooza-festivaaleilla Chicagossa sekä Birminghamissa 19. toukokuuta 2012. Toukokuun 15. päivä 2012 Ward ilmoitti tiedotteessa, ettei osallistu näihin Black Sabbathin konsertteihin edelleen jatkuvien sopimuksellisten ongelmien vuoksi.[7] Hänen tilallaan rummuissa nähtiin Ozzy Osbournen yhtyeen rumpali Tommy Clufetos. Wardin ja yhtyeen tilanne herätti paljon keskustelua yhtyeen fanisivuilla ja internetfoorumeilla. Yhtyeen muut jäsenet ilmoittivat muutamaan otteeseen "oven olevan edelleen auki" Wardille.[7]

Tammikuussa 2013 Black Sabbath tiedotti tulevan albumin nimen olevan 13 ja että rumpuja albumilla soittaa Brad Wilk (aiemmin Rage Against The Machine).[8] Vokalisti Ozzy Osbourne kertoi haastattelussa toukokuussa 2013, että Wardin poisjäänti johtui lähinnä hänen huonosta fyysisestä kunnostaan, sillä Osbournen mukaan Ward ei olisi pystynyt soittamaan enää kokonaista konserttia ja lisäksi hänellä oli vaikeuksia muistaa kappaleiden kulkuja.[9] Osbourne kertoi, että yhtye oli ehdottanut toisen rumpalin ottamista varalle ja että Ward olisi soittanut vain osan konsertista, mutta tämä ei ollut sopinut Wardille.[9]

Elokuussa 2013 Ward kertoi Guitar International -julkaisun haastattelussa poisjääntinsä johtuvan pelkästään sopimuksellisista ongelmista ja kiisti olevansa fyysisesti heikossa kunnossa. Ward painotti, ettei ole eronnut yhtyeestä ja kertoi olevansa avoin tuleville mahdollisuuksille soittaa Black Sabbathissa.[10]

Sooloura ja muut projektit

muokkaa

Black Sabbathin ohella 1980-luvulla Wardin hieman tuntemattomampia yhtyeitä ovat olleet Max Havoc ja England's Glory. Lisäksi 1980-luvun lopulla hän oli mukana Blues Thunder -projektissa Walter Troutin ja Tim Bogertin kanssa. Vuonna 1983 Ward soitti rumpuja tuntemattomaksi jääneessä heavy metal-projektissa The Mezmeristissä, jonka äänitys julkaistiin uudelleen masteroituna syyskuussa 2013.[11]

Bill Ward on pyörittänyt omaa Bill Ward Bandiaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuodesta 1986 lähtien. Muita vakituisia jäseniä yhtyeessä ovat olleet kitaristi Keith Lynch, basisti Paul Ill ja rumpali Ronnie Ciago. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, vuoden 1990 Ward One: Along the Way, jolla vierailivat muun muassa Ozzy Osbourne ja Zakk Wylde sekä vuoden 1997 When the Bough Breaks. Vuonna 2002 yhtye julkaisi singlenä kappaleen "Straws", jonka tuotto meni hyväntekeväisyyteen.[12] Sooloyhtyeessään Ward ei yleensä soita rumpuja, vaan laulaa[13] ja soittaa myös kosketinsoittimia. Ward lauloi myös Black Sabbathin aikoina kaksi yhtyeen kappaletta, "It's Alright" (1976) ja "Swinging the Chain" (1978). Vuonna 2013 Ward kertoi, että hänellä on kaksi sooloalbumia työn alla ja joista toinen on julkaisuvalmis.[14] Wardin sooloalbumit eivät ole saaneet suurempaa kaupallista menestystä, mutta musiikillisesti monipuolisina ne ovat keränneet Black Sabbath -fanien ja kriitikoidenkin suosion.

Vuonna 2006 ilmoitettiin, että Black Sabbathin Heaven and Hell -albumin tehnyt kokoonpano (Ronnie James Dio, Tony Iommi, Geezer Butler ja Bill Ward) tekee kiertueen vuonna 2007 nimellä Heaven and Hell. Kiertueen tarkoitus oli promotoida tulevaa The Dio Years-kokoelmaa. Bill Ward jättäytyi kuitenkin projektista ja hänen tilallaan nähtiin Vinnie Appice. Wardin poisjäännin syyksi epäiltiin hänen lojaalisuuttaan alkuperäistä Black Sabbath -kokoonpanoa kohtaan.[1] Ward on myöhemmin haastattelussa todennut hänen poisjääntinsä johtuneen musiikillisista erimielisyyksistä.[15]

Elokuussa 2013 Ward julkaisi "Absence of Corners" -nimisen rumputaidekokoelman. Ward soitti erilaisia komppeja väriloistekapuloiden ja efektien avulla ja näistä otetut kuvat julkaistiin taideteoksina.[10]

Toukokuussa 2015 julkaistiin pitkän odotuksen jälkeen Wardin uusin sooloalbumi Accountable Beasts. Albumi on saanut pääosin positiivisen vastaanoton monipuolisten sävellystensä puolesta, mutta sitä on kritisoitu heikosta tuotannosta.

Kesäkuussa 2016 Ward julkisti uuden trio-muotoisen, Day of Errors-nimisen yhtyeensä, jossa hän toimii rumpalina.

Soittotyyli

muokkaa

Wardin soittotyylissä on paljon vaikutteita jazzista ja bluesista.[16] Hän kiinnostui rumpujen soitosta jo hyvin nuorena ja hänen esikuvinaan olivat amerikkalaiset jazz- ja big band -rumpalit kuten Gene Krupa, Louie Bellson ja Buddy Rich.[16] Nämä vaikutteet kuuluvat esim. Black Sabbathin debyyttialbumin kappaleissa "Wicked World" ja "Sleeping Village". Wardin tavaramerkkinä on ollut myös tapana lyödä rumpuja kovaa, ja lisäksi hänet muistetaan varsinkin 1970-luvulla erityisen suuresta rumpusetistä, johon kuuluivat tuplabassorumpujen lisäksi muun muassa gongi ja useita muita rumpuja.[17] Tähän liittyen yliopiston opiskelijat testasivat aikoinaan sensoreilla Wardia yhtyeen konsertin ajan, ja tulosten mukaan Wardin 90 minuutin rumputyöskentely vastasi kahdenkymmenen mailin eli yli kolmenkymmenen kilometrin juoksua.[18]

Yksityiselämä

muokkaa

Bill Ward asuu Yhdysvaltain länsirannikolla ja hänellä on kolme lasta, pojat Nigel ja Aron sekä tytär Emily. Ward tunnetaan myös kasvissyöjänä.[19] Lisäksi Ward juontaa Rock 50 -nimistä, kerran kuussa tulevaa internetradio-ohjelmaa, jossa hän soittaa musiikkia laidasta laitaan.[20]

Diskografia

muokkaa

Sooloalbumit

muokkaa

Studio- ja livealbumit Black Sabbathin kanssa

muokkaa

Muiden artistien levyillä

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Black-sabbath.com (Arkistoitu – Internet Archive) Historia Black-Sabbath.com-sivustolla (englanniksi)
  2. a b c Patsyrocks.com (Arkistoitu – Internet Archive) Bill Ward Interview with Pat Cupito Haastattelu Patsyrocks-sivustolla 24.3.1999 (englanniksi)
  3. Classicbands.com Haastattelu Classicbands-sivustolla, Gary James Interview With Bill Ward of Black Sabbath. (englanniksi)
  4. http://www.black-sabbath.com/theband/timeline/ aikajana Black Sabbath.com-sivustolla
  5. http://www.black-sabbath.com/2012/02/bill-ward-out-of-reunion-maybe/ Tiedote Black-Sabbath.com-sivustolla
  6. http://www.black-sabbath.com/2012/02/black-sabbath-2012-update/ Toinen tiedote Black-Sabbath.com-sivustolla
  7. a b http://www.billward.com/2012/05/statement-on-upcoming-black-sabbath-shows/ Tiedote Bill Wardin kotisivuilla
  8. http://www.black-sabbath.com/2013/01/new-album-called-13-due-in-june/comment-page-2/#comment-19823 tiedote Black-Sabbath.com-sivustolla
  9. a b http://loudwire.com/ozzy-osbourne-fallout-bill-couldnt-remember-what-we-were-doing/ Osbournen haastattelu Loudwire-sivustolla, toukokuu 2013
  10. a b http://guitarinternational.com/2013/07/31/bill-ward-of-black-sabbath-interview-absence-of-corners/ Bill Wardin haastattelu, Guitar International 2013
  11. http://www.billward.com/2013/07/the-mezmerist-set-for-release-9-3-13/
  12. http://www.black-sabbath.com/discography/billward/straws/ Tietoa kappaleesta
  13. Billward.com The Band, Wardin yhtyeen esittely virallisilla kotisivuilla (englanniksi)
  14. http://www.black-sabbath.com/vb/showthread.php?40794-Bill-Ward-talks-art-project-and-solo-albums (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. http://legacy.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=135471 Artikkeli aiheesta Blabbermouth.net-sivustolla
  16. a b Billward.com Biografia Bill Ward (englanniksi)
  17. Garry Sharpe-Young: Never Say Die! 1979-1997, Rockdetector 2003
  18. http://www.articlesnatch.com/Article/Power-Drummer--Bill-Ward/953581 (Arkistoitu – Internet Archive) Power Drummer Bill Ward-artikkeli
  19. Artikkeli "Heavy metal vegan Bill Ward" therocknrollcook-sivustolla
  20. http://www.billward.com/rock-50/ Rock 50 Bill Wardin kotisivuilla

Aiheesta muualla

muokkaa