Beljov
Beljov (ven. Белёв) on kaupunki Tulan alueella Venäjällä. Se sijaitsee Okan rannalla 155 kilometriä Tulasta lounaaseen. Kaupunki on Beljovin piirin keskus. Sen läpi kulkee Smolenskin ja Gorbatšovon välinen rautatie (Beljovin asema). Asukkaita on 15 300 henkeä (vuonna 2005).
Beljov (Белёв) |
|
---|---|
vaakuna |
|
Beljov |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Venäjä |
Alue | Tulan alue |
Ensimmäinen maininta | 1147 |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 8,58 km² |
Korkeus | 165 m |
Väkiluku (2021) | 12 484 |
Aikavyöhyke | UTC+3 (MSK) |
Suuntanumero(t) | +7 48742 |
Beljov mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1147. 1200-luvulta lähtien se kuului Liettuaan. 1300-luvun lopulta lähtien kaupunki oli Beljovin ruhtinaskunnan keskus. Vuonna 1437 sen hävittivät Kultaisen ordan joukot. Vuonna 1494 Beljov liitettiin Venäjään. Vuosina 1512 ja 1544 sen ryöstivät krimin tataarit. 1500–1600-luvulla Beljovin linnoitus oli osa Venäjän etelärajan puolustusjärjestelmää. Vuonna 1708 se liitettiin Kiovan lääniin, vuonna 1719 Belgorodin kuvernementin ja vuonna 1777 siitä tuli Tulan kuvernementin Beljovin kihlakunnan keskus. 1800-luvulla Beljov oli taloudeltaan Tulan alueen toiseksi tärkein kaupunki. Okan laivaliikenteen väheneminen hidasti sen kehitystä.
Nykyään Beljovissa on mm. koneenrakennus-, rakennustarvike- ja elintarviketeollisuutta. Kaupunki on kuuluisa pitseistään. Nähtävyyksistä huomattavin on 1600–1800-luvuilla rakennettu Kristuksen kirkastumisen luostari.
Lähteet
muokkaa- Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 41–42. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6
Aiheesta muualla
muokkaa- Beljovin piirin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)