Wikipedia

Paavali (arkkipiispa)

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa
(Ohjattu sivulta Arkkipiispa Paavali)

Paavali (maallikkonimeltään Georgij Aleksandrovitš Gusev, ven. Георгий Александрович Гусев, Georgi Aleksandrovitš Gusev, myöhemmin Yrjö Olmari;[1] 28. elokuuta 1914 Pietari, Venäjän keisarikunta[1] – 2. joulukuuta 1988 Kuopio, Suomilähde?) oli suomalainen Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa vuosina 1960–1987lähde?.

Paavali
Arkkipiispa Paavali vuonna 1961
Arkkipiispa Paavali vuonna 1961
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa
1960–1987
Edeltäjä Arkkipiispa Herman
Seuraaja Arkkipiispa Johannes
Henkilötiedot
Koko nimi Georgij Aleksandrovitš Gusev (1914-1931)
Yrjö Olmari (1931-1988)
Syntynyt28. elokuuta 1914
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kuollut2. joulukuuta 1988 (74 vuotta)
Kuopio, Suomi
Vanhemmat Aleksander (Alvi) Gusev ja Anna Pavlovna Vodomensky
Muut tiedot
Kirkkokunta Suomen ortodoksinen kirkko

Lapsuus ja koulunkäynti

muokkaa

Georgij Gusev syntyi asessori Alexander (myöh. Alvi) Gusevin ja hänen vaimonsa Annan (o.s. Vodomensky) perheeseen. Perhe muutti vallankumouksen jaloista Pietarista Savonlinnan kautta Viipuriin vuonna 1921 ja muutti sukunimensä suomalaiseksi Olmariksi vuonna 1931.lähde?

Yrjö Olmari kävi koulunsa Viipurissa ja suoritti vuosina 1932–1936 pappisseminaarin Sortavalassa. Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen hän siirtyi vuonna 1937 Laatokan Valamon luostariin. Hänet vihittiin pappismunkiksi 23-vuotiaana vuonna 1938 ja hän sai vihkimyksessä nimen Paavali.lähde?

Sotien aika

muokkaa

Talvisodan aikana pappismunkki Paavali toimi sotilaspastorina Valamon ja Mantsin lohkoilla ja osallistui Vanhan Valamon evakuointiin. Hänen oli määrä ryhtyä Petsamon luostarin johtajaksi, mutta välirauha ja jatkosota muuttivat suunnitelmat. Jatkosodan alussa hän toimi sotilaspastorina valloitetulla alueella, josta hänet karkotettiin pois. Eräänä syynä karkotukselle oli se, ettei Paavali suostunut toimittamaan yleiskristillistä kastetta, jota ei ollut olemassakaan, vaan hän kastoi ortodoksisin menoin. Tästä ei pidetty Itä-Karjalan sotilashallinnossa. Hänet määrättiin sotavankien sielunhoitajaksi Lappeenrantaan ja Helylään vuonna 1942, minkä jälkeen hän toimi ortodoksisen uskonnon opettajana Itä-Karjalan sotilashallinnon esikunnan opettajaleirillä Jämsässä 1942–1943. Tästäkin tehtävästä hänet vapautettiin lähinnä poliittisista syistä. Paavali palasi tämän jälkeen venäläisten sotavankien sielunhoitajaksi Aunukseen 1943–1944.[2]

Sotien jälkeinen aika

muokkaa

Sotien jälkeen hän toimi Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa erilaisissa tehtävissä. Paavali toimi muun muassa kanttorina Joensuussa, Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvoston tehtävissä ja ortodoksisen kirkon äänenkannattajan Aamun Koitto -lehden päätoimittajana vuosina 1945–1950. Vuosina 1946–1948 Paavali toimi Myllykoskella Kymenlaakossa teollisuuden palveluksessa.lähde?

Suomen ortodoksista kirkkoa painostettiin sotien jälkeen liittymään Moskovan patriarkaattiin. Paavali vastusti kanonisten suhteiden muuttamista ja toi mielipiteensä esiin Aamun Koiton palstoilla.[3] Kanoninen kriisi ei muuttanut Suomen kirkon kanonista asemaa. Kriisin jälkeen piispa Paavali johti Suomen kirkon delegaatiota Neuvostoliittoon kesällä 1957.lähde?

Vuonna 1955 Paavali valittiin kirkkokunnan apulaispiispaksi ja vuonna 1960 Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi silloisen arkkipiispan Hermanin (Aav) jäätyä eläkkeelle. Paavali oli keskeisiä hahmoja Valamon luostarin jälleenrakentamisessa 1970-luvulla. Valamo kehittyi monipuoliseksi ortodoksiseksi kulttuurikeskukseksi, jossa toimivan luostarin lisäksi on nykyaikainen ortodoksinen kulttuuri- ja tutkimuslaitos. Paavalin aikana Suomen ortodoksinen kirkko avautui suomalaiseen yhteiskuntaan päin. Myös kansainväliset suhteet kehittyivät 1960- ja 1970-luvuilla.[4]

Huolen aikoja ja kuolema

muokkaa
 
Arkkipiispa Paavalin hauta Valamon luostarin hautausmaalla Heinävedellä.

Paavali sairastui vakavasti vuonna 1972, mutta ei halunnut vielä jäädä eläkkeelle. Paavalin sairauslomien aikana 1970- ja 1980-luvuilla arkkipiispan tehtäviä hoiti Helsingin metropoliitta Johannes (Rinne). Paavali joutui kuitenkin useinkin delegoimaan muille esimerkiksi oman Hymnodia-kuoronsa johtamisen.lähde?

Paavalin ajatuksena oli hankkia Suomen ortodoksiselle kirkolle autokefalinen asema eli täysi kirkollinen itsenäisyys. Sen vuoksi Suomeen perustettiin kolmas ortodoksinen hiippakunta Ouluun vuonna 1980. Autokefalia-ajatus kaatui Ekumeenisen patriarkaatin ja metropoliitta Johanneksen vastustukseen. Lisäksi kirkkokunnan rauhaa häiritsi 1980-luvulla kysymys teologisen koulutuksen järjestämisestä. Se päätettiin lopulta sijoittaa Joensuun yliopiston yhteyteen.[5]

Varsinaisia piispallisia palveluksia Karjalan hiippakunnassa toimitettiin tänä ajanjaksona vain suurimpina juhlapyhinä. Tilanne parani olennaisesti vuonna 1979, kun ortodoksiseen kirkkoon perustettiin apulaispiispan virka. Apulaispiispana toimi ensin Leo (Makkonen), sittemmin Aleksi (Rantala) ja Tiihon (Tajakka).lähde?

Paavali jäi eläkkeelle vuonna 1987. Hän ehti olla eläkkeellä runsaan vuoden, ennen kuin hän liukastuttuaan Kuopion Suokadulla kuoli seuraavana päivänä 2. joulukuuta 1988. Hänen hautauspalveluksensa toimitettiin Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa, ja hänet haudattiin Valamon luostarin hautausmaalle Heinävedelle.lähde?

Liturgiset uudistukset

muokkaa

Paavalin aikana Karjalan hiippakunnassa kehitettiin 1900-luvulla roomalaiskatolisuudessa syntyneen liturgisen liikkeen pohjalta uudistuksia liturgiajumalanpalvelukseen. Liturgiaa alettiin korostaa mystisen uhrin ja allegorisen selittämisen sijaan yhteisöllisenä ateriana. Liturgian salaisia rukouksia alettiin lukea ääneen ja kirkkokansan asemaa "kuninkaallisena papistona" alettiin korostaa. Paavali loi myös käyttöön kasteliturgian kaavan alkukristilliseltä pohjalta.[6] Uudistuksia otettiin käyttöön eniten Paavalin omassa eli Karjalan hiippakunnassa.lähde?

Paavalin liturgisia uudistuksia myös on myös vastustettu voimakkaasti, koska ne muuttavat radikaalisti kirkon vuosisataista jumalapalvelusta. Kriitikkojen mielestä uudistukset perustuvat pahimmillaan vain arvauksiin siitä, millainen rekonstruoitu varhaiskristillinen liturgia on. Lisäksi uudistukset jättävät koko liturgian kehityksen huomiotta, korostaen vain alkukirkon käytäntöjä.lähde?

Paavalin kuoleman jälkeen hänen kehittämiään liturgisia uudistuksia on poistettu käytöstä, mutta joissakin seurakunnissa toimitetaan ainakin osittain hänen uudistustensa mukaan.lähde?

Kirjallinen toiminta

muokkaa

Paavali on toimittanut ja kääntänyt useita ortodoksisesta hengenelämästä kertovia julkaisuja.lähde?

Elina Karjalainen on kirjoittanut Paavalista kirjasarjassa Legenda jo eläessään (WSOY) vuonna 1973. Vuonna 1979 julkaistiin Paavalin 65-vuotisjuhlakirja nimeltä Isä Kristuksessa (OPL) ja vuonna 1989 muistokirja Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali (WSOY). Nunna Kristoduli on kirjoittanut vuonna 2008 Paavalista teoksen Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin (Minerva kustannus). Paavalin syntymän satavuotisjuhlana 2014 julkaistiin kuvateos Arkkipiispa Paavali – esipaimenemme (Ortodoksinen veljestö).lähde?

Filosofian tohtori Paula Tuomiokoski on kirjoittanut Paavalin elämäkerran ensimmäisen osan Pietarilaispakolaisesta piispaksi (Valamon luostari) vuonna 2019. Teos pohjautuu tieteelliseen arkistotutkimukseen ja se käsittelee Paavalin elämänvaiheita vuoteen 1955 saakka.lähde?

Kunniamerkit ja huomionosoitukset

muokkaa
  • Helsingin yliopiston Teologian kunniatohtori 1967
  • Leningradin Hengellisen Akatemian kunniajäsen 1967 (Neuvostoliitto)
  • Pyhän Vladimirin seminaari, teologian kunniatohtori 1978 (Yhdysvallat) [7]

Teokset

muokkaa
  • pappismunkki Paavali: "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" : Luuk. 17:21. (Erip. Aamun koitosta) Kuopio: kustantaja tuntematon, 1940.
  • pappismunkki Paavali: Ortodoksinen uskonnonopetus I. Alkeisohjelma. 1943
  • pappismunkki Paavali: Ortodoksinen laulukirja. Helsinki: tuntematon julkaisija, 1944.
  • Tämän hetken näköaloja. Ortodoksinen veljestö, 1945
  • Pyhä kirkkomme. Ortodoksinen veljestö, 1945.
  • Herra, opeta meitä rukoilemaan. Tuntiaiheita ortodoksisille pyhäkouluille. OKJ, 1952
  • Впечатления финляндской церковной делегации // Журнал Московской Патриархии. 1957. — № 8. — С. 32—33.
  • Arkkipiispa Paavali (toim.): Erämaan hedelmälliset puutarhat. WSOY, 1978
  • Arkkipiispa Paavali: Miten uskomme. Ortodoksinen paimenkirje. WSOY, 1978
  • Arkkipiispa Paavali (toim.): Abba Doroteoksen 12 opetuspuhetta. WSOY, 1979
  • Arkkipiispa Paavali: Rukous ikonin edessä. WSOY, 1982
  • Arkkipiispa Paavali: Uskon pidot. WSOY, 1986

Arkkipiispa Paavali suomensi tekstit teoksiin Valamon vanhuksen kirjeitä ja Vaeltajan kertomukset.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 6, palsta 811
  2. ↑ Paula Tuomikoski: Pietarilaispakolaisesta piispaksi, s. 179–228. Valamon luostari, 2019.
  3. ↑ Paula Tuomikoski: Pietarilaispakolaisesta piispaksi, s. 284–296. Valamon luostari, 2019.
  4. ↑ Jyrki Loima: Esipaimen siunaa, s. 245–247. PSHV, 1999.
  5. ↑ Rauni Väinämö: Paavalin kaupunki. WSOY, 1988.
  6. ↑ Matti Sidoroff ja arkkipiispa Paavali: Kaste ja katumus. OKJN, 1989.
  7. ↑ http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3063/

Kirjallisuutta

muokkaa
  • nunna Kristoduli: Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin; julkaisija: Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari; Helsinki, Jyväskylä Minerva-kustannus, 2008

Aiheesta muualla

muokkaa
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispat

Antoni (1892–1898) | Nikolai (1898–1905) | Sergei (1905–1917) | Serafim (1921–1925) | Herman (1925–1960) | Paavali (1961–1987) | Johannes (1987–2001) | Leo (2002–)

Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispat

Kiprian (Šnitnikov) | Serafim (Lukjanov) | Herman (Aav) | Aleksanteri (Karpin) | Paavali (Olmari) | Johannes (Rinne) | Leo (Makkonen) | Aleksi (Rantala) | Tiihon (Tajakka) | Ambrosius (Jääskeläinen) | Panteleimon (Sarho) | Arseni (Heikkinen) | Sergei

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paavali_(arkkipiispa)&oldid=22320943”