Appleseed (jap. アップルシ-ド, Appleseed, televisioesityksessä käytetty myös nimeä Omenansiemen[1]) on vuonna 2004 julkaistu tietokoneanimaationa toteutettu anime-elokuva. Elokuvan monet hahmot perustuvat Masamune Shirowin Appleseed-mangaan, mutta juoni on erilainen. Se sijoittuu tulevaisuuteen vuoteen 2131. Päähenkilö on Deunan Knute, kolmannesta maailmansodasta selvinnyt naissotilas. Hän päätyy utopia-kaupunkiin nimeltä Olympos, jonka asukkaat ovat puoleksi ihmisiä, puoleksi parhaista teknisistä komponenteista geenimanipuloituja klooneja.

Appleseed
アップルシード
Appurushîdo
Ohjaaja Shinji Aramaki
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Tōhō
Ensi-ilta 2004
Kesto 105 min.
Alkuperäiskieli japani
Seuraaja Appleseed EX Machina
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Appleseed on esitetty Yle Teemalla kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli 23. marraskuuta 2006 ja toinen joulukuussa 2007.

Muut filmatisoinnit

muokkaa

Mangan muita filmatisointeja ovat vuoden 1988 samanniminen OVA-julkaisu[2], Appleseed Ex Machina[3], Appleseed Alpha[4] sekä kolmetoistaosainen sarja Appleseed XIII[5].

Lähteet

muokkaa
  1. Appleseed Elonet. Viitattu 16.8.2021.
  2. Appleseed MyAnimeList.net. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  3. Appleseed Saga Ex Machina (Appleseed: Ex Machina) MyAnimeList.net. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  4. Appleseed Alpha MyAnimeList.net. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  5. Appleseed XIII MyAnimeList.net. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.