Antero Svensson

Antero Johannes Svensson (30. marraskuuta 1892 Raisio – 26. huhtikuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraalimajuri ja Mannerheim-ristin ritari.^[1]^[2]

Perhe ja koulutus

Svenssonin vanhemmat olivat Hintsan kartanon omistajat Johan Alfred Svensson ja Alma Sofia Granström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Elna Mirjam Paasikallion kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1912–1915. Sotilasoppia Svensson sai opintomatkaltaan Ranskaan Saumurin ratsuopistoon vuosina 1920–1921 ja käymällä Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1924–1926.^[1]^[2]

Jääkärikausi

Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Svensson oli syksyllä 1915 jääkärivärvääjänä Turun seuduilla ja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 30. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.^[1]^[2]

Suomen sisällissota

Svensson saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin 3. eskadroonaan, josta tehtävästä hänet siirrettiin 20. huhtikuuta 1918 alkaen 1. eskadroonan päälliköksi. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Tervaniemellä, Laitikkalassa, Pälkäneellä ja Vesilahdella sekä suoritti 24. – 25. maaliskuuta 1918 välisenä aikana laajoja partioretkiä Vuolijoelta Miehoilan kautta Hauholle ja eteni joukkoineen Viialan, Kylmäkosken, Urjalan ja Tammelan kautta Hämeenlinnaan.^[1]^[2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Svensson palveli eskadroonanpäällikkönä Uudenmaan Rakuunarykmentissä 1918-1922. Ratsuväkiprikaatissa hän oli yleisesikuntaupseerina 1922-1923 ja esikuntapäällikkönä 1923-1924. Sotakorkeakoulun suorittamisen jälkeen hän toimi yleisesikunnassa toimistopäällikkönä 1926-1927. Sotakorkeakoulussa hän opetti sotahistoriaa ja strategiaa 1927-1930. Tämän jälkeen hänet sijoitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Varsovaan, Prahaan ja Bukarestiin 1930-1933. Yleisesikunnan tilastollisen ja ulkomaan osastojen osastopäällikkönä Svensson oli 1933-1937. Karjalan kaartin rykmenttiä hän komensi 1937-1939.

Talvi- ja jatkosota

Talvisodan syttyessä hän oli suojajoukkoihin kuuluvan 2. prikaatin komentaja. Hänet siirrettiin 2. helmikuuta 1940 12. divisioonan komentajaksi. Välirauhan aikana hän komensi Savo-Karjalan sotilaslääniä.

Jatkosodan liikekannallepanossa hän sai 17. kesäkuuta 1941 komentoonsa 7. divisioonan. Svenssonin divisioona oli osa Karjalan armeija, joka hyökkäsi Laatokan pohjoispuolella. Sortavalan valtauksesta eversti Svensson nimitettiin 16. elokuuta 1941 Mannerheim-ristin ritariksi numero 5. Toimiessaan tilapäisesti VI armeijakunnan komentajana hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 18. joulukuuta 1941. Svensson oli 7. divisioonan komentaja 1. elokuuta 1943 saakka, jolloin hän siirtyi komentamaan V armeijakuntaa sen lakkauttamiseen 5. joulukuuta 1944 saakka. Sodan jälkeen Svensson komensi Kevyttä prikaatia 1944-1946.

Antero Svenssonin sisarenpoika oli pitkäaikainen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusjärjestön (MTK) puheenjohtaja, ulkoministeri Heikki Haavisto.^[3]

Ylennykset ja kunniamerkit

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 1. lokakuuta 1916 Gruppenführer 28. lokakuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Ratsumestari 16. toukokuuta 1919 Majuri 16. toukokuuta 1923 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1927 Eversti 6. joulukuuta 1933 Kenraalimajuri 18.12.1941 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 29. joulukuuta 1926		Vapaudenristi 1. lk. rintatähden ja tammenlehvien kera Mannerheim-ristin 2. lk. Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan 1. lk. Rautaristi Saksan 2. lk. Rautaristi Saksan Kotkan ritarikunnan 1. lk. ansioristi Saksan Punaisen Ristin mitali Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron Kotkaristin ritarikunnan 1. lk. kunniamerkki Ranskan Kunnialegioonan upseerimerkki Unkarin Ansioritarikunnan 2. lk. kunniamerkki Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan 3. lk. kunniamerkki Liettuan Gediminasin ritarikunnan 3. lk. kunniamerkki Norja Pyhän Olavin ritarikunnan komentajamerkki Puolan Polonia Restitutan ritarikunnan 3. lk. kunniamerkki Puolan Kansantasavallan ansioritarikunnan komentajamerkki Romanian Kruunuritarikunnan komentajamerkki Ruotsin Miekkaritarikunnan 2. lk. rintatähtien kera Tšekkoslovakian Valkoisen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki

Lähteet

Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet

↑ ^a ^b ^c ^d Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
↑ ^a ^b ^c ^d Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
↑ Manninen, Tuomas: Mannerheim-ristin ritari numero 5 ja Sortavalan valtaaja on ”tuntematon kenraali”, joka koki äkkikuoleman hotelli Tornissa Ilta-Sanomat. 18.8.2021. Viitattu 23.3.2022.

[SJE1939-1] Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.

[SJE1975-2] Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.

[3] Manninen, Tuomas: Mannerheim-ristin ritari numero 5 ja Sortavalan valtaaja on ”tuntematon kenraali”, joka koki äkkikuoleman hotelli Tornissa Ilta-Sanomat. 18.8.2021. Viitattu 23.3.2022.

[1]

[2]

[3]