American Beauty
American Beauty on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, joka käsittelee rakkautta, vapautta, itsensä vapauttamista ja perhettä modernissa keskivertoamerikkalaisessa esikaupungissa. Elokuva oli Sam Mendesin esikoisohjaus. Pääosassa ovat Kevin Spacey ja Annette Bening.
American Beauty | |
---|---|
Ohjaaja | Sam Mendes |
Käsikirjoittaja | Alan Ball |
Tuottaja | |
Säveltäjä |
|
Kuvaaja | Conrad L. Hall |
Leikkaaja | |
Tuotantosuunnittelija | Naomi Shohan |
Pukusuunnittelija | Julie Weiss |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Jinks/Cohen Company |
Levittäjä | Dreamworks Pictures |
Ensi-ilta | |
Kesto | 122 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 15 000 000 $[1] |
Tuotto | 356 296 601 $[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
American Beauty sai kriitikoilta hyvän vastaanoton. Elokuva oli ehdokkaana kahdeksaan Oscar-palkintoon, joista se voitti viisi – muun muassa paras elokuva, paras miespääosa (Spacey) ja paras ohjaus (Mendes).[2] Elokuva voitti yhteensä 82 palkintoa, muun muassa kuusi Bafta-palkintoa ja kolme Golden Globea.
Juoni
muokkaaLester Burnham (Kevin Spacey) on keski-ikäinen aikakauslehden toimittaja, joka inhoaa työtään. Hänen vaimonsa Carolyn (Annette Bening) on kunnianhimoinen kiinteistönvälittäjä, ja heidän 16-vuotias tyttärensä Jane (Thora Birch) puolestaan inhoaa vanhempiaan ja on hyvin epävarma itsestään. Burnhamien naapurissa asuvat eläkkeellä oleva Yhdysvaltain merijalkaväen eversti Frank Fitts (Chris Cooper), hänen sisäänpäin kääntynyt vaimonsa Barbara (Allison Janney) sekä heidän teini-ikäinen poikansa Ricky (Wes Bentley). Ricky polttelee marihuanaa ja toimii huumeidenvälittäjänä, ja hänen isänsä kasvattaa häntä rautaisella otteella. Ricky kuvaa ympäristöään videokamerallaan ja säilyttää satoja kuvaamiansa nauhoja makuuhuoneessaan.
Lester ihastuu Janen cheerleader-ystävään, Angela Hayesiin (Mena Suvari), nähtyään tämän esiintyvän paikallisen lukion koripallo-ottelun puoliajalla. Lester alkaa nähdä Angelasta seksuaalisia fantasioita, joiden aikana nähdään usein punaisia ruusun terälehtiä. Carolyn aloittaa suhteen kilpailevan liiketoverinsa Buddy Kanen (Peter Gallagher) kanssa. Lester kuulee joutuvansa lomautetuksi, mutta hän kiristää pomoltaan 60 000 dollaria ja irtisanoutuu sitten työstään. Hän hankkii uuden työn pikaravintolasta. Sen lisäksi hän ostaa itselleen unelma-auton ja alkaa kuntoilla kuultuaan sattumalta Angelan sanovan Janelle, että pitäisi Lesteriä puoleensavetävänä, mikäli tämä olisi paremmassa kunnossa. Lester alkaa polttaa Rickyltä ostamaansa marihuanaa ja flirttailla Angelan kanssa aina, kun tämä käy Janen luona. Tyttöjen ystävyys viilenee, ja Jane alkaa viettää aikaa Rickyn kanssa. He saavat yhteyden katsellessaan nauhaa, joka on Rickyn mielestä kaunein hänen kuvaamansa video: tuulessa tanssiva muovipussi.
Lester saa tietää Carolynin suhteesta, mutta se ei liikuta häntä juuri lainkaan. Buddy puolestaan alkaa epäillä suhteen järkevyyttä, sillä hän voisi joutua ottamaan sen seurauksena kalliin eron vaimostaan. Eversti Fitts alkaa tulla epäluuloiseksi Lesterin ja Rickyn ystävyyden suhteen. Hän löytää Rickyn kuvaaman nauhan, jossa Lester nostelee painoja alasti ja jonka Ricky kuvasi täysin sattumalta. Katseltuaan Rickyä ja Lesteriä autotallin ikkunan lävitse eversti luulee heidän olevan seksisuhteessa. Myöhemmin hän hakkaa Rickyn ja syyttää tätä homoudesta. Ricky myöntää syytökset, vaikkei niillä tosiasiassa ole mitään perää, ja yllyttää isänsä heittämään hänet ulos talosta.
Angelan vastalauseista huolimatta Ricky taivuttelee Janen karkaamaan kanssaan New Yorkiin nimitettyään Angelaa ensin arkipäiväiseksi tytöksi. Carolyn lataa aseen ja ajaa kotiin. Eversti Fitts kohtaa Lesterin ja yrittää suudella tätä. Lester kuitenkin torjuu everstin, joka pakenee. Sitten Lester löytää järkyttyneen Angelan, joka pyytää Lesteriä sanomaan hänelle, että hän on kaunis. Lester tekee työtä käskettyä, ja Angela alkaa vietellä häntä. Kuultuaan tytön olevan yhä neitsyt Lester kuitenkin lopettaa lähentelyt. Sen sijaan kaksikko alkaa saada lohtua toisiltaan jakamalla yhtäläisiä turhautumisen tunteitaan. Angela käy kylpyhuoneessa sillä välin, kun Lester katselee keittiössä hymyillen perhevalokuvaa. Sen jälkeen kuuluu aseen laukaisu, ja seinillä näkyy roiskunutta verta. Ricky ja Jane löytävät Lesterin ruumiin, ja Carolynin nähdään itkevän makuuhuoneessa. Samaan aikaan eversti palaa kotiin verisenä. Hänen asekokoelmastaan puuttuu yksi ase. Elokuvan lopussa Lesterin ääni kuvailee hänen oman elämänsä merkityksellisiä kokemuksia ja selittää, että kuolemastaan huolimatta hän on onnellinen, sillä ”on hankalaa olla vihainen, kun maailmassa on niin paljon kauneutta”.
Näyttelijät
muokkaaKevin Spacey | … | Lester Burnham |
Annette Bening | … | Carolyn Burnham |
Thora Birch | … | Jane Burnham |
Wes Bentley | … | Ricky Fitts |
Mena Suvari | … | Angela Hayes |
Peter Gallagher | … | Buddy Kane |
Allison Janney | … | Barbara Fitts |
Scott Bakula | … | Jim Olmeyer |
Sam Robards | … | Jim Berkley |
Chris Cooper | … | Eversti Frank Fitts |
Kirjallisuusvaikutteita
muokkaaVladimir Nabokovin tunnetussa romaanissa Lolita mies nimeltä Humbert himoitsee nuorta tyttöä, mikä on myös juonena American Beautyssä. Lester Burnham on anagrammi sanoille ”Humbert learns” (”Humbert oppii”), mikä on tarkoituksellinen viite. Lisäksi Nabokovin Lolitassa perheen sukunimi on Haze, joka lausutaan samalla tavalla Angelan sukunimen Hayes kanssa.
Toinen kaunokirjallinen teos, jossa on temaattisia samanlaisuuksia elokuvan kanssa, on Arthur Millerin näytelmä Kauppamatkustajan kuolema, joka käsittelee myös vieraantumista ja amerikkalaista unelmaa. Lisäksi Carolyn mainitsee elokuvan alussa, että Lomanit ovat muuttaneet naapuriin (Kauppamatkustajan kuolema kertoo Loman-nimisestä perheestä).
Palkintoja
muokkaaOscarit
muokkaa- Paras elokuva
- Paras miespääosa: Kevin Spacey
- Paras ohjaus: Sam Mendes
- Paras alkuperäiskäsikirjoitus: Alan Ball
- Paras kuvaus: Conrad L. Hall
Ehdokkaana:
- Paras naispääosa: Annette Bening
- Paras leikkaus: Tariq Anwar
- Paras elokuvamusiikki: Thomas Newman
Bafta-palkinnot
muokkaa- Paras elokuva
- Paras miespääosa: Kevin Spacey
- Paras naispääosa: Annette Bening
- Paras kuvaus: Conrad L. Hall
- Paras leikkaus: Tariq Anwar
- Paras elokuvamusiikki: Thomas Newman
Ehdokkaana:
- Paras miessivuosa: Wes Bentley
- Paras naissivuosa: Thora Birch
- Paras naissivuosa: Mena Suvari
- Paras ohjaus: Sam Mendes
- Paras alkuperäiskäsikirjoitus: Alan Ball
- Paras tuotantosuunnittelu: Naomi Shohan
- Paras maskeeraus: Tania McComas, Carol A. O’Connell
- Paras äänitys: Scott Martin Gershin, Scott Millan, Bob Beemer, Richard Van Dyke
Golden Globet
muokkaaEhdokkaana:
Lähteet
muokkaa- ↑ a b American Beauty (1999) Box Office Mojo. Viitattu 9.5.2018.
- ↑ Lyman, Rick: ’American Beauty’ Tops the Oscars; Main Acting Awards Go to Kevin Spacey and Hilary Swank The New York Times. 27.3.2000. The New York Times Company. Viitattu 23.7.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen sivusto
- American Beauty Internet Movie Databasessa (englanniksi)
|