Albanian kuningaskunta (1928–1939)

Vuodet 1928–1939 Albania oli monarkia, viralliselta nimeltään Albanian kuningaskunta (alb. Mbretëria Shqiptare). Kuningaskunnan hallitsijana oli Zogu I, viralliselta arvonimeltään Albaanien kuningas.

Albanian kuningaskunta Mbretëria Shqiptare
1928–1939
lippu vaakuna
Albanian kuningaskunta vuonna 1935
Valtiomuoto	perustuslaillinen monarkia
Kuningas	Zogu I
Pääkaupunki	Tirana
Pinta-ala
– yhteensä	28 748 km²
Väkiluku	1 003 097
Kielet	Albanian kieli
Valuutta	Albanian frangi
Tunnuslause	Atdheu mbi te gjitha
Kansallislaulu	”Hymni i Flamurit”
Edeltäjä	Albanian tasavalta (1925–1928)
Seuraaja	Albanian protektoraatti
Infobox OK

Kun monarkia sai maan olot vakautettua, lähti maan talous nousuun. Pääomaköyhä valtio haki lainoja ulkomailta ja erityisesti Italia lainoitti maata. Tämä johti vähitellen maan riippuvaiseksi Italiasta. Kehityksestä huolimatta maa pysyi Euroopan köyhimpänä.

Italian ja Albanian välit olivat läheiset vuoden 1939 valtaukseen asti. Ennen valtausta Italia oli saanut lähes koko Albanian talouselämän hallintaansa. Zogu pakeni Italian miehitystä eikä palannut enää kotimaahansa. Italia perusti maahan protektoraattinsa, joka vaihtui vuonna 1944 Saksan miehitysvaltaan. Miehittäjät nostivat valtaan kansallismielisen Balli Kombëtar -puolueen ja sen johtajan Midhat Frashërin, mutta kuningas ei palannut maahan. Toisen maailmansodan loppupuolella Albanian työn puolue sai maan hallintaansa ja Albanian kuningaskunta lakkautettiin lopullisesti.

Historiaa

Uuden valtion vaikea alkutaival

Albania oli kuulunut lähes viisi vuosisataa Osmanien valtakuntaan, kun sinne alkoi 1800-luvun lopussa tulla kansallismielisiä aatteita. Turkkilaishallinto alkoi menettää auktoriteettiaan ja kansa kapinoi vuonna 1903 kohtuuttomana pitämäänsä verorasitusta vastaan. Vuonna 1905 protestoivat Bekstasin luostarin munkit ja kauppiaat valittivat maan talouden alamäestä. Vuonna 1908 oli jälleen mellakoita.

Vuonna 1908 Osmanien valtakunnassa nousivat valtaan nuorturkkilaiset. Albanialaiset tukivat uutta hallintoa, sillä se lupasi keventää verotusta, perustaa albaniankielisiä kouluja sekä antaa alueelle autonomian ja järjestää vapaat vaalit. Vähitellen hallinto menetti luottamuksen, sillä pelätessään valtakunnan hajoamista nuorturkkilaiset aloittivat turkkilaistamisohjelman. Albaniankieliset lehdet lakkautettin ja koulut suljettiin. Kaikenlainen albanialaisuus pyrittiin kitkemään.

Kesällä 1912 Serbian ja Montenegron asiamiehet lähestyivät albaanien kärkipoliitikkoja ja kysyivät heidän kantaansa mahdollisesta sodasta Osmanien valtakuntaa vastaan. Albaanijohtajat ilmoittivat, että maassa tapahtuu tuolloin kansannousu. Sodan ja kansannousun ansiosta Vlorëen kokoontunut hallitus nosti Albanian lipun salkoon ja antoi itsenäisyysjulistuksen 28. marraskuuta 1912.

Uusi valtio oli heti merkittävissä vaikeuksissa. Naapurit eivät halunneet tunnustaa sen itsenäisyyttä eikä sen rajoja ollut määritelty. Kansainvälistä tunnustusta maa alkoi saada vasta toisen Balkanin sodan jälkeen Lontoon konferenssissa, vuonna 1913. Tämäkään kokous ei halunnut määritellä uuden valtion rajoja, vaan sen mukaan tuli ottaa huomioon Kreikan, Montenegron ja Serbian aluevaatimukset.

Albaniasta päätettiin kokouksessa tehdä ruhtinaskunta ja ruhtinaaksi asetettiin 35-vuotias Vilhelm Wied. Ruhtinas oli huono valinta uuden valtion johtajaksi. Hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta hallinnosta eikä hän tiennyt paikallisista olosuhteista mitään. Hänen hallinnostaan oli hyötynä lähinnä Euroopan maiden uudelle valtiolle myöntämä 3 000 000£ laina. Muuten hän oli paikallispoliitikkojen pelinappulana. Havaittuaan tilanteen mahdottomaksi hän poistui maasta syyskuussa 1914.

Ensimmäisen maailmansodan aika

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Albania oli kaaoksessa. Pohjois-Albanialla oli oma hallintonsa, ja klaanipäälliköt hallitsivat alueitaan. Eteläosat kärsivät kreikkalaisten hyökkäyksistä. Hallitus pystyi kontrolloimaan pelkästään Durrësiä. Vähitellen maasta tuli Itävalta-Unkarin, Montenegron ja Serbian taistelukenttä. Ranskaan muodostettiin pakolaishallitus, jonka olemassaolosta suurinosa albaaneista ei tiennyt. Osa maasta yritti irtautua Italian tukeman nukkehallituksen avulla. Italian avulla maasta saatiin kuitenkin karkotettua Kreikan sinne lähettämät joukot.

Kun rauhaa rakennettiin eri kokouksissa vuonna 1918–1919, ilmoitti uusi Serbien Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunta kannakseen, että Albania on turha valtio. Sitä hyvitettiin liittämällä siihen Kosovo. Kreikan kanta oli horjuva ja se halusi Albanialta alueita. Suurvallat torjuivat Italian vaatimukset Albanian alueisiin. Kokousten lopputuloksena oli Albanian rajojen tunnustaminen ja sen jäsenyys Kansainliitossa.

Epävakaa tasavalta

Suurvaltojen kiistellessä Albanian itsenäisyydestä ja rajoista maassa yritettiin rakentaa hallintoa. Lushnjëssa pidettiin kongressi, jossa esiin nousi ensikertaa nouseva polttiinen tähti, Ahmed Zogu. Kyseessä oli yläluokkaisten, isänmaallisten albaanien kokous, jossa ryhdyttiin rakentamaan uutta valtiota. Kokouksessa päätettiin perustaa armeija, kieltää verikosto sekä perustettiin senaatti ja korkein valtioneuvosto. Korkeimman valtioneuvoston neljän johtajan paikat jaettiin seuraavasti: kaksi muslimeille ja yksi ortodokseille ja yksi katolilaisille. Tirana julistettiin pääkaupungiksi. Maan ulko- ja sisäpoliittinen tilanne pysyi pitkään vaikeana.

Albanian humanitaarinen tilanne oli 1920-luvun alussa vaikea. Maassa oli paljon pakolaisia, se oli ollut sodassa lähes kymmenen vuotta, sen alueella oli vieraita joukkoja ja osa väestöstä sinnitteli humanitaarisen avun varassa. Maassa oli asellisia rosvojoukkoja ja ulkovallat tukivat kapinoitsijoia. Selkeyttä ja vakautta tilanteeseen saatiin vasta vuonna 1924.

Vuonna 1924 Albaniassa oli vallankumous, jossa valtaan nousi Yhdysvalloissa ja Egyptissä oleskellut Fan Noli. Ahmet Zogu joutui oppositioon. Nolin hallinnon suosiota eivät lisänneet sen perustamat poliittiset tuomioistuimet, joilla oli valta tuomita vastustajia kuolemaan. Ruhtinaskunta lakkautettiin ja vaaleja valmisteltiin. Zogu näki nyt tilaisuutenssa tulleen ja keräsi palkkasoturijoukon ja marssi sen johdossa Tiranaan. Nolin viisi kuukautta kestänyt hallinto oli ohi ja Zogu oli nyt Albanian vahva mies.

Tirana vuonna 1925 julkaistussa postikortissa.

Zogun valtakausi

Kuningas Zogu I

Albanian armeijan kunniakomppania vuoden 1939 paikkeilla.

Tammikuun 31. päivänä vuonna 1925 Zogu nimitettiin Albanian presidentiksi. Valta varmistettiin murhauttamalla oppositiomiehiä niin koti- kuin ulkomaillakin. Maa julistettiin sotatilaan. Zogu otti itselleen veto-oikeuden kaikkiin hallinnon tekemiin lakeihin.

Hallinto oli luonteeltaan autoritäärinen ja konservatiivinen. Sen tärkein pyrkimys oli lopettaa sisäiset levottomuudet. Se pyrki lopettamaan perinteisen verikostokulttuurin ja luomaan maahan lain kunnioituksen. Hallintoa tukivat suurmaanomistajat ja klaanipäälliköt. Uskollisuutta hallinnolle hankittiin myöntämällä "eläkkeitä" ja "palkkioita" sekä korkeita sotilasarvoja. Maa sai ulkopoliittista menestystä, kun sen rajat saatiin viimein vahvistettua vuonna 1926.

Maata ryhdyttiin kehittämään taloudellisesti. Albanian keskuspankki perustettiin vuonna 1925. Tätä ennen massa ei ollut mitään nykyaikaisia finanssilaitoksia. Setelit painettiin Italiassa. Italia antoi maalle 50 miljoonan kultafrangin lainan. Kauppasopimus, joka antoi Italialle monopolin laivaliikenteeseen, allekirjoitettiin heti Zogun valtaantulon jälkeen. Ongelmaksi muodostui se, että muut valtiot kuin Italia, eikä edes Kansainliitto halunnut lainoittaa Albaniaa.

Vuosina 1924–1928 Zogu piti hallussaan myös pääministerin paikkaa. Hän ryhtyi luomaan itselleen uskollista virkamiesluokkaa. Ongelmana olivat virkamiesten pienet palkat, joka teki heistä helposti lahjottavia. Maatalouden heikkoon tuottoon ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Maatalous ei kyennyt ruokkimaan kaikkia, ja maasta muutettiin lähinnä Yhdysvaltoihin ja Turkkiin. Yhdysvaltoihin muuttaneet kohottivat Albaniaan jääneiden sukulaistensa elintasoa rahalähetyksillään.

Kuningaskunta

Zogu oli huolissaan hallintonsa jatkuvuudesta ja omasta kannatuksestaan. Hän ajatteli, että monarkia turvaisi molemmat. Hän hylkäsi turkkilaisperäisen nimensä Ahmet Zogu ja oli nyt vain Zogu I. Hallitsijan titteliksi tuli Albaanien kuningas. Jugoslavia protestoi arvonimeä, sillä sen mukaan se ilmaisi Albanian halun liittää Kosovo itseensä. Kuninkaan valtaannousun yhteydessä pidettiin ilotulituksia ja "spontaaneja" kansankokouksia, jotka tukivat kuningasta. Lisäksi julistettiin kolmen päivän loma. Kaikki sotilaat ylennettiin, he saivat uuden univormun ja palkankorotuksen.

Ulkomaalaiset diplomaatit eivät olleet kovin innoissaan uudesta monarkiasta, sillä heidän mielestään se palveli vain Italian etuja. Presidentin saattoi vaihtaa, kuningasta ei. Zogua pidettiin liian sivistymättömänä ja epäoikeudenmukaisena miehenä hallitsijaksi. Toisaalta tunnustettiin, että hän oli ainoa pätevä poliitikko koko maassa ja että heimoyhteiskunnassa eläneet albaanit ymmärtävät ja hyväksyvät kuningasvallan helpommin kuin tasavallan.

Uusi perustuslaki julkaistiin 1. joulukuuta 1928. Kuninkaalla oli lähes kaikki valta. Uskonnonvapaus julistettiin. Perustettiin yksikamarinen parlamentti, jolla oli oikeus lakialoitteisiin. Puolueet kiellettiin, joten ehdokkaat edustivat itseään. Jokaisen ehdokkaan piti maksaa kotikuntansa kassaan 100 Albanian frangia, joka oli erittäin suuri määrä rahaa. Kuninkaalla oli oikeus erottaa ja muodostaa hallitus oman mielensä mukaan.

Kuningas julkaisi kunnianhimoisen teidenrakennusohjelman. Paremmat yhteydet palvelisivat sekä kauppaa että hallintoa. Teiden rakennus työllisti monia, sillä tiet rakennettiin vuoristoon lähes ilman konevoimaa. Työläisiä tietöihin saatiin työlailla, jonka mukaan jokaisen 16 vuotta täyttäneen miehen piti joka vuosi tehdä 10 päivää työtä valtion hankkeiden parissa. Lentoliikenne maassa oli alkanut jo vuonna 1922 saksalaisen yrityksen aloitettu lennot Tiranasta suurimpiin kaupunkeihin.

Toiveikkuutta maassa herätti öljylähteiden löytyminen. Öljyä alettiin porata vuonna 1929. Öljyä porasivat italialaiset, ranskalaiset, yhdysvaltalaiset ja brittiläiset yritykset. Sopimukset oli neuvoteltu melko huonosti ja ne eivät tuoneet valtion kassaan kovin huomattavia summia. Kehittymätön maa kärsi vuonna 1929 alkaneesta yleismaailmallisesta lamasta ja vuosina 1934–1935 maassa oli suoranainen konkurssiaalto. Maatalous kärsi kuivuudesta. Valtion varat hupenivat elintarvikkeiden maahantuontiin.

Sisäministeriöön otettiin brittiläinen neuvonantaja auttamaan poliisivoimien perustamisessa. Ison-Britannian poliisi oli rehellisen ja luotettavan maineessa. Maahan perustettiin myös santarmilaitos jonka tehtävänä oli turvata kuningasta. Brittineuvonantajat myös varoittivat liiallisesta tukeutumisesta Italian talouteen.

Tirana oli pitkään näyttänyt uneliaalta turkkilaiselta maakuntakaupungilta. Sitä ryhdyttiin kuningasvallan aikana uudistamaan. Katuja levennettiin ja päällystettiin. Monet vanhat rakennukset purettiin ja keskustasta jätettiin jäljelle vain 1796 rakennettu Haxhi Ethem-Beyn moskeija. Muutostyötä johtivat italilaiset arkkitehdit ja kaupunkiin rakennettiin kuninkaan asumus, hotelleja ja monumentaalinen keskusaukio. Myös asuntoja rakennettiin. Julkiseen rakentamiseen suunnatuista varoista 75 % meni Tiranaan.

Monessa ministeriössä oli italialainen asiantuntija "valvojana". Opetusministeriö otti maassa käyttöön italialaisen opetussuunnitelman ja sai vuonna 1933 aikaan lain, jolla italiasta tuli maan toinen virallinen kieli. Koulutukseen yritettiin kuitenkin panostaa ja maahan perustettiin uusia kouluja. Maalaisväestön lukutaidottiomuus oli lähes sata prosenttista. Ongelmana oli opettajien pieni palkka, päteviä opettajia ei ollut useinkaan saatavilla.

Eräiltä osin Zogun hallinto vei Albaniaa eteenpäin. Hänen hallintonsa oli sekulaaria. Ortodoksista kirkkoa hän rohkaisi irtautumaan vuonna 1937 Kreikan kirkon alaisuudesta. Hänen hallintonsa sai lähes lopetettua vuosisataisen verikostokultuurin. Naisten hunnut kiellettiin. Kuninkaan sisaret, kolme prinsessaa, kiersivät näyttämässä syrjäseutujen naisille mallia länsimaisesta pukeutumisesta. Pohjoisessa kampanjalla oli tuloksia, etelässä ei. Perinneasujen käyttäminen kiellettiin arkisin, niitä sai käyttää enää juhlissa. Sanomalehtien sensuuria lievennettiin. Maareformia yritettiin. Puutteista huolimatta Zogu onnistui yhtenäistämään ja vakauttamaan Albanian.

Kuningasvalta yritti maareformia. Sen katsottiin auttavan Albania alkukantaisen ja tehottoman maatalouden uudistamisessa. Lähes kaikki viljelysmaa kuului suurtilallisille. Vuonna 1930 tuli voimaan laki maareformista. Jokaisen suurtilalallisen maa tuli jakaa kolmeen osaan. Yhden kolmasosan sai suurmaanomistaja pitää, yksi kolmasosa meni valtiolle jaettavaksi maattomille ja kolmasosa maaksi, jota ei saanut myydä tai luovuttaa ulkopuolisille. Vastustajat hidastivat lain voimaantuloa kaikin keinoin. Kun tarkastajat tulivat tiloille he huomasivat, että tilattomille tarkoitettu osuus oli lahjoitettu sukulaiselle tai tuttavalle. Eräällä seudulla oli tilattomien talot hävitetty ja väitetty että alueella ei ollut tilattomia. Laki epäonnistui.

Vuonna 1938 julkaistu albanialainen postimerkki kuninkaan häiden kunniaksi.

Vallan jatkuvuuden vuoksi kuningas tarvitsi kuningattaren. Kuningas oli lähettänyt sisarensa Wieniin etsimään sopivaa morsianta. He löysivät ruhtinatar Geraldine Apponyi de Nagy-Apponyin. Kuningas kutsui hänet Tiranaan ja kosi ja ruhtinatar suostui. Häät olivat eurooppalainen merkkitapahtuma; Adolf Hitler lahjoitti pariskunnalle erikoisvarustellun Mercedes Benzin.

Italian uhka kasvaa

1920-luvulla italialaiset investoinnit olivat kehittäneet Albaniaa huomattavasti. He perustivat maahan tupakka-, sementti- ja nahkateollisuutta ja rakensivat siltoja. Italia myönsi Albanialle edullisia lainoja. Mistään muusta valtiosta ei ollut löytynyt investointihalukkuutta. Italia oli myös estänyt Albanian jakamisen vihamielisten naapurivaltioiden kesken. 1930- luvulle tultaessa Italiasta alkoi tulla Albanialle uhka.

Albania ja Italia tekivät yhteistyösopimuksen, jossa maat sopivat myös sotilaallisesta yhteistyöstä. Maahan muutti italilaisia uudisasukkaita. Iso-Britannia, vaikka vielä tuolloin ymmärsikin Benito Mussolinia, ilmoitti, että sopimus on Albanialle selvä uhka. Italian antama suora budjettituki Albanialle teki maasta käytännössä Italian protektoraatin. Vuonna 1936 maa otti vastaan Italialta korottoman lainan ja Italia nykyaikaisti Durrësin sataman.

Kun Zogun hallinto havahtui tilanteeseen 1930-luvulla, Italian lähentymistä ryhdyttiin torjumaan. Maiden väliseen tulliliittoon ei suostuttu ja italialaisia asiantuntijoita karkotettiin. Maassa oli paljon italialaisia yksityiskouluja, jotka kansallistettiin. Tämä tosin aiheutti haittaa maan koululaitokselle, sillä Italia veti rahoituksensa maan koululaitokselta. Ulkopolitiikassaan Zogu alkoi hieroa sovintoa Jugoslavian ja Kreikan kanssa. Kansainvälistä huomiota herätti se, että Albania kieltäytyi tuomitsemasta Italian hyökkäystä Abessiniaan.

Kun Italian vaikutusvalta kasvoi, alkoivat albaanit suhtautua Italiaan kielteisemmin. Albaanit valittivat, että italialaiset syrjivät heitä ja että italilaisten maahanmuutto nosti kiinteistöjen ja ruoan hintaa.

Vuoteen 1938 loppuun mennessä Albania oli lähes kokonaan sidottu Italian talouteen. Sen viennistä suuntautui 92,5 % Italiaan ja tuonnista tuli Italiasta 82,5 %. Maassa työskenteli eri tehtävissä 170 000 italialaista.

Valtaus

Pääartikkeli: Albanian valtaus

Kreivi Galeazzo Ciano nousi vuonna 1936 Italian ulkoministeriksi. Hän vieraili Albaniassa seuraavana vuonna ja vierailunsa jälkeen ryhtyi puhumaan maansa hallitukselle Albanian valtauksesta. Ensiksi ehdotettiin Jugoslavialle Albanian jakoa, mutta Jugoslavia ei innostunut hankkeesta sillä sen mielestä albaanit olivat liian vaikeasti hallittavissa.

Ciano suunnitteli jopa kuningasparin sieppaamista ja murhaa. Italian suurlähettiläs olisi kutsunut hallitsijaparin purjehtimaan Italian hallituksen jahdille, missä heidät olisi surmattu. Syntyneessä sekavassa tilanteessa Italia olisi palauttanut maahan järjestyksen. Kun Ciano suunnitteli innokkaasti Albanian valtaamista, oli Mussolini vielä epäröivä. Euroopan tilanteen kiristyttyä maaliskuussa 1939 hän kääntyi tukemaan valtausta.

Maaliskuussa 1939, sen jälkeen kun Saksa oli miehittänyt Tšekkoslovakiasta Böömin ja Määrin ja oli perustettu Slovakian tasavalta, päätyi myös Mussolini Albanian miehityksen kannalle. Maan pelättiin joutuvan Saksan vaikutuspiiriin, ja maata tarvittiin tukikohtana mahdolliselle Kreikan valtaukselle. Albanialle lähetettiin 25. maaliskuuta vuonna 1939 uhkavaatimus. Siinä vaadittiin Albanian suostuvan siihen, että maasta tulee Italian suojelualue. Italian asevoimat saisivat perustaa maahan pysyviä tukikohtia ja laivastolle oman sataman. Tämä olisi merkinnyt Albanian itsenäisyyden loppua. Kun uhkavaatimus tuli julki, Tiranassa puhkesi suuria italialaisvastaisia mielenosoituksia, joissa ihmiset pyysivät aseita saadakseen taistella maahantunkeutujia vastaan. Kuningas päätti pelata aikaa.

Italian sotilaslentokoneet pudottivat 5. huhtikuuta 1939 Tiranaan lentolehtisiä, joissa todettiin, että vastarinta on turhaa. Italialaiset sotalaivat tulivat Albanian aluevesille. Kaikkia italialaisia vaadittiin poistumaan maasta. Koska Albanian hallitus ei vastannut Italian uhkavaatimuksiin, Italia aloitti sotatoimet 7. huhtikuuta 1939.

Pommikoneet iskivät Tiranaan, ja 40 000 italialaista sotilasta teki maihinnousun Vlorëen. Mussolini tarjosi tässä vaiheessa vielä Zogulle palatsia Roomasta ja suurta rahasummaa sekä tulevan Suur-Albanian kuninkuutta. Zogu ei voinut suostua tarjoukseen ja kiiruhti saamaan vaimonsa ja neljä päivää vanhan poikansa turvaan Kreikkaan. Pitämässään radiopuheessa kuningas kehotti albaaneja taistelemaan itsenäisyytensä puolesta, mutta puhetta ei kovin moni kuullut, sillä radioita oli maassa vielä kovin vähän. Durrësin satamassa albaanit tekivät ankaraa vastarintaa ja heidän onnistui jopa työntää Italian ensimmäiset hyökkäysaallot takaisin merelle.

Vähitellen albaanit taipuivat ylivoiman alle. Kun kuninkaalle selvisi, että vuoristoon ei saada sissiliikettä miehittäjiä vastaan, hän pakeni Kreikkaan mukanaan valtion rahaa arviolta 50 000 Englannin punnan edestä. Mukaan maanpakoon lähti arviolta kaksisataa virkamiestä. Kun kansalle selvisi, että kuningas on poistunut maasta, loppui vastarinta. Italialaiset saapuivat Tiranaan 8. huhtikuuta 1939. Vuoden 1928 perustuslaki kumottiin ja Albanian johtoon laitettiin muutama fasismia tukennut suurmaanomistaja.

Lähteet

• Vickers, Miranda: The Albanians. A Modern History. I.B. Tauris, Great Britain 1995. ISBN 1-85043-749-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albanian kuningaskunta (1928–1939) Wikimedia Commonsissa

• http://www.albanianhistory.net/1933_Zogu/index.html