Aikakone (vuoden 2002 elokuva)

yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 2002

Aikakone (The Time Machine) on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Simon Wellsin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva,[1] joka perustuu löyhästi H. G. Wellsin romaaniin Aikakone vuodelta 1895 ja vuonna 1960 sen pohjalta tehtyyn samannimiseen elokuvaan.

Aikakone
The Time Machine
Ohjaaja Simon Wells
Käsikirjoittaja John Logan
Perustuu H.G. Wellsin romaaniin jonka lisäksi käsikirjoituksen pohjana on käytetty myös David Duncanin käsikirjoitus aiempaan elokuvaversioon (George Pal: The Time Machine, 1960).
Tuottaja
Säveltäjä Klaus Badelt
Kuvaaja Donald McAlpine
Leikkaaja Wayne Wahrman
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
  • Amblin Entertainment
  • Arnold Leibovit Entertainment
  • DreamWorks SKG
  • MacDonald-Parkes Productions
  • Warner Bros.
Levittäjä InterCom
Netflix
Ensi-ilta 2002
Kesto 97 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Lähteet

muokkaa
  1. Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 90. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 16.10.2013).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.