Afrikanriisi
Afrikanriisi (Oryza glaberrima) on tavallisen (aasialaisen) riisin eli viljariisin (Oryza sativa) ohella toinen riisien sukuun kuuluvista viljellyistä kasvilajeista.[2] Se otettiin viljelykseen Länsi-Afrikassa noin 3000 vuotta sitten.[3] [4] Nykyisinkin sitä viljellään lähes yksinomaan Länsi-Afrikassa[2], ja sielläkin sen on yhä enemmän syrjäyttänyt runsassatoisempi ja maailmanlaajuisesti paljon merkittävämpi aasialainen riisi (Oryza sativa). Se muodostaa kuitenkin yhä noin 20 % Länsi-Afrikassa viljellystä riisistä.[5] Aikoinaan afrikanriisiä on viljelty myös Pohjois-Amerikassa, varsinkin Etelä-Carolinassa, mutta siellä sen viljelys on nykyisin lähes täysin lakannut.
| Afrikanriisi | |
|---|---|
 Afrikanriisin jyviä. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Riisit Oryza |
| Laji: | glaberrima |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Oryza glaberrima |
|
| Katso myös | |
Afrikanriisi on kestävämpi kuin aasialainen sukulaisensa. Sillä on parempi vastustuskyky kasvitauteja vastaan, sen viljely vaatii vähemmän työtä ja siitä on paremmin Afrikan oloihin sopeutuneita muunnoksia.[6] Sitä sanotaan täyttäväksi, ja sillä on sille ominainen pähkinämäinen maku.[5] Kaiken kaikkiaan se kuitenkin muuntelee huomattavasti vähemmän kuin aasialainen sukulaisensa, eikä se ole yhtä sopeutumiskykyinen. Näistä syistä sen merkitys onkin jäänyt paikalliseksi, kun taas Oryza sativa on yksi koko maailman kaikkein tärkeimmistä viljelyskasveista.[2] Afrikanriisiä viljellään kuitenkin myös kulttuurisista syistä; muun muassa diolojen perinteisen awasena-uskonnon kannattajat käyttävät sitä pyhissä menoissaan[7], ja Yhdysvalloissa se kuuluu Afrikasta saatuun perintöön.[8]
Afrikkalainen ja aasialainen riisi eivät helposti risteydy keskenään, mutta nykyajan kasvinjalostajat ovat onnistuneet risteyttämään ne.[9][10][11]
Historia
muokkaa
On erittäin todennäköistä, että ihmiset ovat aikoinaan ottaneet kaksi viljeltyä riisilajia viljelyksistään toisistaan riippumatta. Tähän viittaa se, että afrikanriisi on geneettisesti hyvin samankaltainen kuin Afrikassa villinä kasvava Oryza barthii, alkuperältään aasialainen (Oryza sativa) taas hyvin samankaltainen kuin Aasiassa villinä kasvava Oryza rufipogon, mutta nämä villit kasvit poikkeavat toisistaan geneettisesti paljon enemmän.
Oryza barthii kasvaa yhä villinä Afrikassa monenlaisilla avoimilla kasvupaikoilla. Sahara oli aikoinaan nykyistä kosteampi, ja Länsi-Saharassa oli useita nyttemmin kuivuneita järviä. Kun ilmasto kuivui, villi riisilaji vetäytyi ja todennäköisesti kehittyi vähitellen viljelyskasviksi, kun se enenevässä määrin tuli riippuvaiseksi ihmisten suorittamasta kastelusta. Syvemmissä, pysyvämmissä vesissä kasvavat riisit kehittyivät jopa kelluviksi.[5]
Afrikanriisi domestikoitiin noin 3000 vuotta sitten[12] Nigerin sisämaasuiston alueella nykyisessä Malissa.[6][3] Sen viljely levisi laajalle Länsi-Afrikkaan. Afrikan itärannikollakin sitä on viljelty Sansibarin saaristossa.[5]
Kuten kaikkien luonnonvaraisten heinäkasvien, myös Oryza barthiin jyvät varisevat kypsyttyään, mutta viljellyn afrikanriisin jyvät vain vähäisessä määrin.[13]
1400-luvun lopulla ja 1500-luvulla portugalilaiset purjehtivat Länsi-Afrikan rannikolle ja kirjoittivat, että alueella kasvoi runsaasti riisiä.
»He näkivät löytäneensä maan, jota peittivät runsaat sadot monine puuvillapensaineen ja laajoine riisipeltoineen ... maa näytti heistä siltä kuin se olisi lammikon (toisin sanoen suon) kaltainen.»
Portugalilaisissa lähteissä mainitaan falupo-, diola, landoma-, biafada- ja bainuk-kansojen viljelleen riisiä. André Álvares de Almada kirjoitti riisiviljelyksillä käytetyistä patorakennelmista,[6] joista nykyäänkin muun muassa Carbanessa käytetty patojärjestelmä on kehittynyt.
Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan afrikanriisi kulkeutui Transatlanttisen orjakaupan yhteydessä. Brasiliaan se saapui todennäköisesti jo 1550-luvulla[4], Pohjois-Amerikkaan todennäköisesti 1600-luvun lopulla ja Yhdysvaltoihin vuonna 1784. Sen jyviä otettiin orjalaivoille mukaan muonaksi[4], ja jos niitä oli jäljellä vielä aluksen saapuessa määräsatamaansa, loput kylvettiin sen läheisyydessä maahan. Osa kuljetetuista orjista olikin tottuneita afrikanriisin viljelijöitä, ja orjakauppiaat käyttivät heidän riisinviljelytaitoaan hyväksi markkinoinnissa, sillä riisin korkea hinta teki siitä plantaasien omistajille hyvän tulonlähteen. Amerikkaan kuljetut afrikkaiset edustivat hyvin monia kansoja ja heimoja, eivätkä he kaikki osanneet viljellä riisiä, mutta plantaaseilla sen viljely levisi kaikkialle ja afrikanriisistä tuli tärkein ravinnonlähde.[16] Koska afrikanriisi sietää myös murtovettä, sitä voitiin viljellä myös jokien suistoalueilla[15][17], kuten sitä Afrikassakin viljeltiin merenrannalla Carabanessa.
On monia tarinoita siitä, miten riisi saapui Pohjois-Amerikkaan.[18]</ref> Muun muassa kerrotaan erään orjan salakuljettaneen siemeniä hiuksissaan[4] and a ship driven in to trade by a storm.[15][19]
Vähäisessä määrin afrikanriisiä viljellään myös Brasiliassa, Guyanassa, El Salvadorissa ja Panamassa.[5] On olemassa myös kotoperäisiä eteläamerikkalaisia riisilajeja, mikä vaikeuttaa sen tunnistamista, milloin afrikanriisi saapui millekin alueelle.[4]
Tavallinen aasialainen riisi saapui Länsi-Afrikkaan 1800-luvun lopulla, ja 1900-luvun lopulla se oli jo pitkälti syrjäyttänyt kotoperäisen afrikanriisin. Kuitenkin afrikanriisiä käyttivät yhä jotkut väestöryhmät, jotka suosivat sitä sen maun vuoksi.[6][5] Viljelijät saattavat kasvattaa afrikanriisiä omaksi ravinnokseen ja aasialaista riisiä myytäväksi, sillä afrikanriisi ei ole vientituote.[5]
Vuoden 2007 ruoan hintakriisi johti pyrkimyksiin riisin tuotannon lisäämiseksi. Afrikan riisinviljelyalueet olvat yleensä elintarvikkeiden nettotuojia, minkä vuoksi hinnat lähtivät nopeaan nousuun.[20] Yksi keino, jolla satoja yritettiin saada entistä suuremmiksi, oli uusien nerica-lajikkeiden ("New Rice for Africa") käyttöönotto.[6] Ne oli jalostettu paikallisista riisikannoista 1990-luvulla ja saatettiin kauppaan 2000-luvun alussa.[9] Tulokset ovat olleet vaihtelevia: nerica-lajikkeet ovat vähemmän kestäviä ja vaativat enemmän työtä. Nerica-lajikkeiden saamia tukia on myös arvosteltu siitä, että ne johtavat paikallisten muunnosten häviämiseen ja rajoittavat viljelijöiden riippumattomuutta.[11]
Käyttö
muokkaa |
 |
 |
Samallakin pellolla viljellään usein useita afrikanriisin muunnoksia, joiden sato kypsyy korjattavaksi eri aikaan. Täten suuren osan vuodesta voidaan syödä tuoretta satoa. Tuore, vastakorjattu riisi on kosteaa, ja sen jyvät paisuvat keitettäessä. Paistettuna riisi saa ruskeahkon värin, sillä sen leseet ovat sellaisenaan vihreitä mutta muuttuvat kuumennettaessa ruskeiksi.
Afrikanriisi voidaan valmistaa syötäväksi samaan tapaan kuin tavallinen riisikin, mutta sillä on erilainen pähkinämäinen maku, jonka vuoksi sitä suositaan useilla alueilla Länsi-Afrikassa.[6][21] Afrikanriisin jyvät ovat usein väriltään punertavia. Joillakin lajikkeilla on voimakas aromi[5], toisilla kuten Carolina Goldilla sen sijaan ei lainkaan.[22]
Afrikanriisiä käytetään myös lääkekasvina.[21]
Ominaisuudet
muokkaaYleisesti ottaen länsiafrikkalaiset viljelijät pitävät afrikanriisiä vähemmän arvokkaana ja ovat siirtymässä viljelemään Oryza sativan lajikkeita.[12]
Ulkonäkö
muokkaaAfrikanriisi on korkea kasvi. Tavallisimmin sen korkeus on alle 120 cm, mutta kelluvat lajikkeet voivat kasvaa jopa viiden metrin pituisiksi. Viimeksi mainitut voivat olla myös haaraisia, jolloin niiden ylempiin silmuihin saattaa kasvaa juuria.[5] Afrikanriisillä on pieni päärynän muotoinen siemen, punertavat leseet ja vihreät tai mustat akanat. Sen kukinto on suora, yksinkertaisesti haarautuva huiskilo, ja sillä on lyhyet ja pyöreät kielekkeet. Nämä tuntomerkit eivät kuitenkaan sovellu lajin kaikkiin muunnoksiin, joista jotkut onkin vaikea erottaa tavallisesta (aasian)riisistä.[6][5] Täydellä varmuudella asia on selvitettävissä vain geenitestillä.
Jyvien laatu
muokkaaAfrikanriisin jyvät ovat mureita.[12]
Kestävyys
muokkaaAfrikanriisi on hyvin sopeutunut Afrikan ympäristöön. Se kestää sekä kuivuutta että syvää vettä ja veden syyden vaihteluja. Se kestää myös maaperän rautapitoisuutta, huonoa maaperää, ankaria ilmasto-olosuhteita ja viljelijöiden laiminlyöntejä paremmin kuin aasialainen sukulaisensa.[6][23] Jotkin muunnokset myös kypsyvät nopeammin, ja ne voidaan kylvää suoraan pellolle, jolloin niiden taimilavoilla kasvatettuja taimia ei tarvitse uudestaan istuttaa, niin kuin riisin viljelyksessä yleensä joudutaan tekemään.[6] Suurin osa viljelyksistä saa vetensä sateista, ja Most is rain-watered, and the soil is often not cultivated.[5]
Voimakkaan kasvunsa ansiosta afrikanriisi pystyy tukahduttamaan rikkaruohot. Sillä on myös parempi vastustuskyky useita kasvitauteja ja tuholaisia vastaan, joita ovat esimerkiksi loissieni Magnaporthe grisea, kärpäslaji Orseolia oryzivora), sukkulamadot Heterodera sacchari ja Meloidogyne-lajit), virukset Benyvirus ja RYMV sekä kelminkukkien (Striga) suvun loiskasvit.[9][23]
Sato ja käsittely
muokkaaAfrikanriisin jyvät varisevat yleensä enemmän kuin aasialaisten riisien[12], mahdollisesti sen vuoksi, koska se on domestikoitu myöhemmin. Kuitenkin muutamat afrikanriisin muunnokset varisevat yhtä vähän kuin aasialaiset muunnokset, mutta ne muodostavat poikkeuksen; keskimäärin noin puolet jyvistä varisee ja menee hukkaan. Tämän vuoksi sato on pienempi: jos afrikanriisin jyvät korjataan ja pannaan pussiin tähkät ennen niiden varisemista, niin että jyvät, jotka muutoin varisisivat, saadaan kootuksi pussiin, saadaan yhtä runsas sato kuin aasialaisestakin riisistä.[23]
Muiden viljojen tavoin riisin korret saattavat katketa, kun tähkät ovat täysiä. Suuremman korkeutensa ja heikomman vartensa vuoksi afrikanriisin korsilla on muita viljoja suurempi riski katketa, joskin samasta syystä kasvi voi tulla toimeen myös syvässä vedessä, mikä helpottaa sadonkorjuuta. Jos afrikanriisi jää kokonaan veden alle, sillä on taipumus pidetä nopeasti, mikä ei ole edullista seuduilla, joissa esiintyy lyhytaikaisia tulvia, sillä se heikentää kasvia.[5][24]
Afrikanriisin jyvät ovat mureampia kuin aasialaisen riisiä. Ne rikkoutuvat herkemmin teollisessa kiillotuksessa.[8] Rikottua riisiä käytetään yleisesti Länsi-Afrikassa, ja joissakin sikäläisissä keittokirjoissa on reseptejä, joissa jyvät neuvotaan käsin rikkomaan[25]. Suurin osa syödystä rikotusta riisistä on kuitenkin aasianriisiä, josta noin 16 % rikotaan ruoanvalmistuksessa.
Afrikanriisin genomi on sekvensoitu, ja se julkaistiin vuonna 2014.[3] Tämä teki mahdolliseksi lähisukuisten lajien geneettisen ja myös fysiologisen vertailun, ja joidenkin geenien vaikutukset tunnistettiin.[26][27]
Risteytymät
muokkaaAfrikan- ja aasianriisi eivät helposti risteydy edes kontrolloiduissa olosuhteissa, ja silloinkin kun niin tapahtuu, risteymä on vain harvoin lisääntymiskykyinen. Siinäkin tapauksessa, että se on lisääntymiskykyinen, sen jälkeläisten lisääntymiskyky on yleensä alhainen.[9] Guinean rannikolla on kuitenkin jo kauan viljelty muunnoksia, joiden geenitutkimus on osoittanut olevan alkuperältään näiden lajien risteytymiä.[10]
Myöhemmin on vihreän vallankumouksen yhteydessä kehitetty niin sanotut NERICA-lajikkeet (New rice for Africa). NERICA-ohjelmassa suoritettiin yli 3000 risteytystä.[9] Over 3000 crosses were made as part of the NERICA program.[9] Lajinsisäiset risteytykset ovat helpompia, ja afrikanriisistä onkin kehitetty lukemattomia lajikkeita, joista suurin osa tosin saattaa olla jo hävinneitä.[6] Vastaavanlainen risteytymä kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2011, ja parhaillaan tutkitaan mahdollisuuksia risteyttää afrikanriisi aasianriisin intialaisten muunnosten kanssa.[9]
Lajikkeita
muokkaaAfrikkalaisia lajikkeita
muokkaaAfrikanriisistä on olemassa monia muunnoksia. Vielä 1960-luvulla Jipalomin kylässä Ziguinchorin seudulla monet ikääntyneet naiset pystyivät epäröimättä luettelemaan toistakymmentä afrikanriisin muunnosta, jota ei enää viljelty, niiden puolen tusinan lisäksi, joita silloin vielä viljeltiin. Jokainen heistä oli viljellyt useita muunnoksia, joista kukin sopivassa mikroilmastossa tuotti runsaimman sadon. Tutkimus vuodelta 2006 osoitti, että samassakin kylässä viljeltiin tyypillisesti 25 riisilajiketta; sama tila käytti 14 lajiketta, joista jokaisena vuonna viljeltiin neljää[11]; tämä on kuitenkin vähemmän kun ne 7-9 muunnosta, joita kukin nainen oli aikaisempina vuosikymmeninä kylvänyt. Kylvötöistä vastaavat perinteisesti naiset, ja paikallisessa kaupassa siemenet liikkuvat useiden välikäsien kautta usein pitkiäkin matkoja.[6]
Muunnoksia, joista jokaisella on alatyyppejä, ovat muun muassa:[6]
- aspera
- ebenicolorata
- evoluta
- rigida
- rustica
Lajikkeilla, joista Afrika Rice Center käyttää tunnisteita TOG 12303 ja TOG 9300, jyvät varisevat vähiten, ja niinpä ne tuottavat suunnilleen yhtä runsaan sadon kuin aasianriisin lajikkeet, joiden jyvät eivät juuri varise.[23]
Africa Rice Centerin tutkijat ovat risteyttäneet afrikanriisin aasialaisen riisin muunnosten kanssa kehittääkseen NERICA-lajikeryhmän (New Rice for Africa).[28]
Amerikkalaisia lajikkeita
muokkaaCarolina Gold on perinteinen afrikanriisin lajike, jota aikoinaan viljeltiin runsaasti Yhdysvalloissa. Siementensä värin vuoksi sitä sanotaan myös kultasiemeniseksi riisiksi (engl. gold-seed rice[22]
Carolina Goldin siemenet olivat alkujaan 9,5 millimetrin pituiset, mutta 1840-luvulla Joshua John Ward toi markkinoille muunnoksen, jonka siemenet saattoivat olla jopa yli senttimetrin pituiset. Tämä muunnos herätti maailmanlaajuista huomiota, mutta Yhdysvaltain sisällissodan aikana se tuhoutui täysin.[22]
Carolina Goldin aikaisemmat muunnokset kuitenkin säilyivät. Vuonna 2011 markkinoille laskettiin Charleston Gold, joka saatiin aikaan risteyttämällä Carolina Gold ja kaksi aasianriisin (Oryza sativa) muunnosta, joilla on tunnukset IR64 ja IRIR65610-24-3-6-3-2-3.[22] Näiden ansiosta kasvi tuottaa runsaamman sadon, sen korsi on lyhempi ja riisi sai aromaattisen laadun.[22]
Lähteet
muokkaa- ↑ Phillips, J., Mani, S. & Yang, L.: Oryza glaberrima IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 19.7.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Arne Rousi: ”Riisi”, Auringonkukasta viiniköynnökseen: Ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 90–92. WSOY, 1998. ISBN 951-0-21295-4
- ↑ a b c Wang Muhua, Yu Yeisoo, Georg Haberer, Pradeep Reddy Marri, Fan Chuanzhu, Jose Luis Goicoechea, Andrea Zuccolo, Song Xiang, Dave Kudrna, Jetty S. S. Ammiraju, Rosa Maria Cussu, Carlos Maldonado, Chen Jingeng, Lee Seunghee, Nick Sisneros, Kristi de Baynast, Wolfgang Golser, Marina Wissotski, Kim Woojin, Paul Sanchez, Marie-Noelle Ndjiondjop, Sanni Kayode, Long Manyuan, Judith Carney, Olivier Panaud, Thomas Wicker, Carlos A. Machado, Chen Mingshen, Klaus F. X. Mayer, Steve Rousnley, Rod A. Wing: The genome sequence of African rice (Oryza glaberrima) and evidence for independent domestication. Nature Genetics, 27.7.2014, 46. vsk, nro 9, s. 982–988. PubMed:25064006 PubMed Central:7036042 doi:10.1038/ng.3044 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e With Grains in Her Hair: Rice in Colonial Brazil. Slavery and Abolition, 2004, 25. vsk, nro 1, s. 1–27. Frank Cass, Lontoo. doi:10.1080/0144039042000220900 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Oryza glaberrima Steud PROTA4U. Viitattu 29.6.2022.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Olga F. Linares: African rice (Oryza glaberrima): History and future potential. Proceedings of the National Academy of Sciences, 2.12.2002, 99. vsk, nro 25, s. 16360–16365. doi:10.1073/pnas.252604599 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Pierre Thiam, Jennifer Sit: ”A System of Rice Production, Broken”, Senegal: Modern Senegalese Recipes from the Source to the Bowl. Lake Isle Press, 2015. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Judith Ann Carney: Black Rice: The African Origins of Rice Cultivation in the Americas. Harvard University Press, 2009. ISBN 978-0-674-02921-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g N. Sarla, B. P. Mallikarjuna Swamy: Oryza glaberrima: A source for the improvement of Oryza sativa. Current Science, 25.9.2005, 89. vsk, nro 6, s. 955–963. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b M. B. Barry, J. L. Pham, J. L. Noyer, C. illot, B. Courtois, N. Ahmadi: Genetic diversity of the two cultivated rice species (O. sativa & O. glaberrima) in Maritime Guinea. Evidence for interspecific recombination. Eyphytica, 4.1.2007, 154. vsk, nro 1–2, s. 127–137. doi:10.1007/s10681-006-9278-1
- ↑ a b c Nerica: another trap for farmers in Africa GRAIN.
- ↑ a b c d Erwang Chen, Huang Zuehui, Tian Zhizi, Rod A. Wing, Han Bin: The Genomics of Oryza Species Provides Insights into Rice Domestication and Heterosis. Annual Review of Plant Biology, 29.4.2019, 70. vsk, nro 1, s. 639–665. PubMed:31035826 doi:10.1146/annurev-arplant-050718-100320
- ↑ Arne Rousi: ”Luonnonheinät muuttuvat viljoiksi”, Auringonkukasta viiniköynnökseen: Ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 52. WSOY, 1998. ISBN 951-0-21295-4
- ↑ Rice and Slavery: A Fatal Gold Seede slaveryinamerica.org. Arkistoitu 1.1.2007. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ a b c d Slavery on South Carolina Rice Plantations: The Migration of People and Knowledge in Early Colonial America The Rice Divercity Project. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ Judith A. Carney: Black Rice, s. 5. Harvard University Press, 2009. doi:10.2307/j.ctvjz837d ISBN 978-0-674-02921-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Decline in Inland Rice Production · Forgotten Fields: Inland Rice Plantations in the South Carolina Lowcountry · Lowcountry Digital History Initiative ldhi.library.cofc.edu. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ The Golden Seed 4.6.2016. Carolina Gold Rice Foundation. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ Rice History - Carolina Plantation Rice carolinaplantationrice.com. Viitattu 8 June 2018.
- ↑ Assessment of quality management techniques: Toward improving competitiveness of Nigerian rice (Konferenssijulkaisu: Second Africa Rice Congress: Innovation and Partnerships to Realize Africa’s Rice Potential) africarice.org. Bamako, Mali. Arkistoitu 9.8.2017. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ a b Oryza glaberrima (African rice) Plants & Fungi At Kew. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ a b c d e David S. Shields: Charleston Gold: A Direct Rescendant of Carolina Gold. The Rice Paper, 2011, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d D. Montcho, K. Futakuchi, C. Agbangla, M. Fofana, I. Dieng: Yield loss of Oryza glaberrima caused by grain shattering under rainfed upland conditions. International Journal of Biological and Chemical Sciences, 1.1.2013, 7. vsk, nro 2, s. 535–543. doi:10.4314/ijbcs.v7i2.10 ISSN 1997-342X
- ↑ Harold William Woolhouse: Advances in botanical research. (Vol. 7) Lontoo: Academic Press, 1979. ISBN 978-0-12-005907-2
- ↑ Ceebu jën (rice and fish) (esimerkki) Congo cookbook. Viitattu 29.6.2022.
- ↑ Zhang Qun-Jiem, Zhu Ting, Zia En-Hua, Shi Charo, Liu Yun-Long, Zhang Yun, Liu Yuan, Jiang Wen-Kai, Zhao You-Jie, Mao Shu-Yan, Zhang Li-Ping, Huang Hui, Jiao Jun-Ying, Xu Ping-Zhen, Yao Qui-Yang, Zeng Fan-Chun, Yang Li-Li, Gao Ju, TAo Da-Yun, Wan Yue-Ju, Jeffrey L. Bennetzen, Gao Li-Xhi: Rapid diversification of five Oryza AA genomes associated with rice adaptation. Proceedings of the National Academy of Sciences, 18.11.2014, 111. vsk, nro 46, s. –4954–E4962. PubMed:25368197 PubMed Central:4246335 doi:10.1073/pnas.1418307111 ISSN 1091-6490 Bibcode:2014PNAS..111E4954Z
- ↑ Andrés Gonzalo Gutiérrez, Silvio James Carabali, Olga Ximena Giraldo, César Pompilio Martínez, Fernando Correa, Gustavo Prado, Joe Tohme, Mathias Lorieux: Identification of a Rice stripe necrosis virus resistance locus and yield component QTLs using Oryza sativa × O. glaberrima introgression lines. BMC Plant Biology, 2010, nro 10. PubMed:20064202 PubMed Central:2824796 doi:10.1186/1471-2229-10-6 ISSN 1471-2229
- ↑ Riisistä povataan Afrikan pelastajaa Maailma.net. Viitattu 29.6.2022.
