Aarne Kauhanen
Aarne (Ari) Emil Kauhanen (29. marraskuuta 1909 Helsinki – 11. lokakuuta 1949 Venezuela[1]) oli suomalainen Etsivän Keskuspoliisin ja sen seuraajaksi perustetun Valtiollisen poliisin virkailija, jonka vastuulla 1930–1940-luvuilla oli erityisesti ulkomaalaisvalvonta. Hän toimi myös Suomen ja natsi-Saksan poliisiviranomaisten välisenä yhdysmiehenä ja oli mukana suomalaisen SS-pataljoonan värväystoiminnassa. Juutalaisvastainen Kauhanen syyllistyi jatkosodan vuosina kuulusteltavien pahoinpitelyyn ja jopa kidutukseen. Sodan jälkeen hän pakeni Etelä-Amerikkaan, jossa Kauhanen kuoli epäselvissä olosuhteissa vuonna 1949.
| Aarne Kauhanen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. marraskuuta 1909 Helsinki |
| Kuollut | 11. lokakuuta 1949 (39 vuotta) Venezuela |
| Ammatti | Valpon esittelijä |
Elämä
muokkaaVarhaiset vuodet
muokkaaAarne Kauhasen vanhemmat olivat kauppias Antti Kauhanen ja Alma Sundsten. Kauhanen kävi seitsemän luokkaa Helsingin suomalaista normaalilyseota, ja jatkoi Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon, jonka päästötodistuksen hän sai 1928. Kauhanen työskenteli aluksi konttoristina Helsingissä,[1] kunnes siirtyi EK:n virkailijaksi 1933. Vuodesta 1938 alkaen hän toimi Valpon passi- ja ulkomaalaisosaston esittelijänä.[2] Koodinimellä ”Kuha” tunnettu Kauhanen oli Valpon juutalaisvastaisimpia työntekijöitä. Hän teki lukuisia ilmiantoja heidän toimistaan pyrkien saamaan esimiehensä uskomaan suurimmaksi osaksi perättömiin väitteisiinsä.[3][4]
Sota-aika
muokkaaTalvisodan aikana hänet siirrettiin valvomaan Pohjanmaalle sijoitettuja ulkomaalaisia vapaaehtoisia.[5] Hieman myöhemmin hänestä tuli Valpon päälliköksi maaliskuussa 1941 nimitetyn Arno Anthonin läheisin apulainen. Anthoni oli Kauhasen tavoin natsimyönteinen ja juutalaisvastainen, kuten myös heidän esimiehenään toiminut sisäministeri Toivo Horelli.[6]
Jatkosodan sytyttyä Kauhanen valvoi turvasäilöön otettuja ulkomaalaisia sekä maassa olleita pakolaisia suorittaen myös heidän kuulustelujaan.[7] Sujuvaa saksaa puhunut Kauhanen toimi myöhemmin Valpon ja Saksan sotilastiedustelun Suomen osaston Kriegsorganisation Finnlandin välisenä yhteysmiehenä tehden Horellin määräyksestä useita matkoja saksalaisten miehittämiin Viroon ja Latviaan.[8] Kauhanen osallistui myös suomalaisen SS-pataljoonan kokoamiseen vapaaehtoisia värvänneen peiteorganisaation Insinööritoimisto Rataksen toimistopäällikkönä.[9] Kesällä 1942 Kauhanen kuului Heinrich Himmleriä isännöineeseen seurueeseen tämän Suomen vierailun aikana.[10]
Vaikka Kauhanen osallistui Horellin ja Anthonin järjestämiin saksalaispakolaisten karkotuksiin, pelasti hän keväällä 1943 itävaltalaisen kirjailijan Adolf Molnárin joutumasta Gestapon käsiin. Kauhanen oli jostain syystä ystävystynyt vasemmistolaisen Molnárin kanssa ilmeisesti suorittamiensa kuulustelujen yhteydessä. Joulukuussa 1947 Molnár puolusti Kauhasta ja Anthonia Hufvudstadsbladetissa julkaistussa kirjoituksessaan, mistä hän sai paljon kritiikkiä osakseen.[11][12] Vuonna 1944 Kauhanen oli saattamassa 11 karkotettua Tallinnaan, jolloin erään tšekin kerrottiin kuolleen laivamatkan aikana epäselvissä olosuhteissa.[5]
Sodan jälkeen
muokkaaPian Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen syyskuussa 1944 Kauhanen pakeni Ruotsiin.[8] Valpon henkilökunnasta pakenivat samaan aikaan myös muun muassa Arno Anthoni, apulaispäällikkö Ville Pankko, ylietsivä Arvid Ojasti ja etsivä Erik Jaarma.[13] Helmikuussa 1945 Kauhanen ilmoitti ettei valvontakomission pelossa aio enää palata Suomeen, jossa häntä syytettiin useista kuulustelujen yhteydessä tapahtuneista pahoinpitelyistä.[8] Vuoden 1944 lopussa Puolan valtio oli ehdottanut länsiliittoutuneille Horellin, Anthonin ja Kauhasen lisäämistä sotarikollisten luetteloon, mutta Neuvostoliiton johtama valvontakomissio ei joistain syystä välittänyt pyyntöä Suomen viranomaisille, ja näin heitä ei asetettu syytteeseen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.[14]
Kauhanen ei saanut Ruotsista turvapaikkaa, vaan jatkoi Tukholmassa myönnetyllä pakolaispassilla Venezuelaan, jonne oli sodan päätyttyä paennut myös useita muita suomalaisia. Hänen kerrotaan hankkineen elantonsa kaupustelulla yhdessä Arvid Ojastin kanssa.[8] Kauhanen pidätettiin Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa toukokuussa 1947, kun Valpon kuulusteltavana Helsingissä ollut virolainen insinööri Edgar Jakapi tunnisti hänet Yhdysvaltain konsulaatin edustalla. Venezuelan viranomaiset kuulustelivat Kauhasta odottaen Suomesta lisätietoja pidetäänkö häntä sotarikollisena. Jakapi syytti Kauhasta kidutuksesta, ja kun tieto pidätyksestä kiiri Ruotsiin ilmoittautui Expressenille useita juutalaispakolaisia, jotka kertoivat olevansa valmiita todistamaan häntä vastaan kuulustelujen aikaisista pahoinpitelyistä ja kidutuksista.[5][15] Kauhasta ei kuitenkaan luovutettu Suomeen, vaan hän kuoli epäselvissä oloissa Venezuelassa lokakuussa 1949.[8]
Toimittaja Elina Sanan vuonna 1978 saaman muistitiedon mukaan Pikmäk-niminen virolainen mies olisi ampunut Kauhasen Argentiinassa tai Uruguayssa. Kertomuksen mukaan Kauhanen kidutti Pikmäkiä Valpon kuulusteluissa, minkä tämä oli päättänyt kostaa. Voi olla myös mahdollista, että kyseessä oli juuri Kauhasen tunnistanut Jakapi.[16]
Perhe
muokkaaKauhasen puoliso oli Sylvia Nyblom, jonka kanssa hän oli avioliitossa vuosina 1931–1944.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Norssit 1867–1992 : Suomalaisen Normaalilyseen, Helsingin Normaalilyseon, Helsingin I Normaalikoulun ja sen alkuvaiheiden matrikkeli, s. 214. Helsinki: Vanhat Norssit ry.; Helsingin I Normaalikoulu, 1992. ISBN 952-90363-5-3 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Westerlund, Lars: Itsetehostuksesta nöyryyteen : suomensaksalaiset 1933–46, s. 218–219. Helsinki: Kansallisarkisto, 2011. ISBN 978-951-53337-3-5 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Westerlund, Lars: Cirkus Collani : de finländska SS-frivilliga 1941–43 : en sedesskildring baserad på de frivilligas egna berättelser, s. 166. Helsinki: Books on Demand, 2017. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944, s. 161. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20704-1-3
- ↑ a b c Palautetaan Venezuelasta Suomeen sotarikollisena?. Helsingin Sanomat, 17.5.1947, s. 5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 18.10.2018.
- ↑ Sana, Elina: Kuoleman laiva S/S Hohenhörn : juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa, s. 241. Helsinki: WSOY, 2004 (1. painos 1979). ISBN 951-02921-8-4
- ↑ Sana, Elina: Luovutetut : Suomen ihmisluovutukset Gestapolle, s. 161. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-02797-5-7
- ↑ a b c d e Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944, s. 306, 319. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-12150-1-1
- ↑ Sana 2004, s. 52.
- ↑ Sana 2004, s. 79.
- ↑ Raaste, Eero: Kulkija ja pakolainen. Helsingin Sanomat, 10.3.1985, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 18.10.2018.
- ↑ Sana 2004, s. 264.
- ↑ Westerlund 2011, s. 268–269.
- ↑ Sana 2004, s. 10, 243.
- ↑ Järkyttäviä kertomuksia Kauhasen pahoinpitelyistä. Helsingin Sanomat, 23.5.1947, s. 5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 18.10.2018.
- ↑ Sana 2004, s. 243–244.